IRC-Galleria

Uhh... Oulusta Vaasaan ja takaisin samana päivänä, jonkun perkeleen paapan kuuskytävee pirskeiden takia, mun joka solua särkee ja kolottaa. x__x
Ja tottakai mp3:moseni patterit olivat loppuneet, ja eihän sunnuntaina mistään saa pattereita, eikä äiti kyllä olisi suostunut pysähtymään kesken matkan sellaisia ostamaan vaikka kaupat olisivatkin olleet auki..

Lähtö oli siis puoli yhdeksältä sunnuntai aamuna (hrr....) Aiempana iltana päättelin nokkelana ihmisenä että jos valvon koko yön niin voin sitten nukkua autossa ja aika kuluu nopeasti. Mutta valitettavasti kello kuuden aikoihin aamulla olo oli niin helvetin väsynyt että ajattelin että jospa vähän makoilisin tässä sängyllä, sais lihakset vähän rentoutua ja voisin ajatella asioita pimeässä (tai no silloin jo varsin valoisessa aamuauringossa kylpevässä) huoneessani.

Seuraavaksi jouduin huomaamaan että äitini ravisteli minua hereille puoli kahdeksan. Hallelujah. Olin nukahtanut. Ja minua väsytti. Fiiliskeni eivät todellakaan ollut sellaiset että minun tekisi tunnin päästä mieli lähteä ajelemaan 300km vaasaan, ei todellakaan, kiitos "houkuttelevasta" tarjouksestasi, mutta taidan kieltäytyä. Koirakin pitäisi käyttää ennen lähtöä, ja syödä. Ja käydä suihkussa. Ja tunnin päästä pitäisi olla autossa.
Mutta minä halusin nukkua.
Mutta kysyttiinkö minun mielipidettäni?
Ehei.
Niin se pakotti minut ylös sängystä viemällä peittoni ja huutamalla kymmenen sekunnin välein "YLÖS NYT, TUNNIN PÄÄSTÄ LÄHTÖ!"

Lähtö viivästyi puoli tuntia kiitos minun. Minä en ollut saanut mitään syötävää koska oli liian kiire. En kerennyt napata mukaan kuin uusimman Potterin lampsiessani puoli unessa autoon.
Onneksi otin sen, lueskelemalla parhaita paloja uudestaan ja selvittämällä Potter teorioitani kanssa matkustajilleni (lue: Äiti, Isoveli ja kaksi pikkuveljeä) selvisin neljästä tunnista kiitettävästi.

Juhlat olivat tylsät. Kaikki juhlat ovat aina tylsiä. Jos ei kavereiden ja omia syntymäpäiviä lasketa B)
Liikaa porukkaa pienessä tilassa, pikkuruinen keittiö täynnä nälkäisiä ihmisiä, valokuvat räpsyivät, lapset kiljuivat, pomppivat ja riehuivat ja puoli tuntemattomat ihmiset tulivat kyselemään kuulumisia.
Vähempikin ahdistaisi. *Puistatus*

Sitten takaisin ouluun. (ARGH, SOMEBODY PLEASE HELP ME!) Matka meni pääosin otsa kiinni ikkunalasissa omissa ajatuksissani lennellen ja maisemia tiiraillen. Vähän väliä milloin mistäkin syystä karjuin pikkuvelilleni "LOPETA!" tai "TURPA UMPEEN!" Uh, minen voi ymmärtää miksi lapsien pitää aina huutaa kaikki niin lujaa kuin kurkusta lähtee, riehua, tapella ja vinkua joka välissä ja sitten kun vähän tönäisen kun pinnani alkaa olla täynnä alkaa hirveä parkuminen "JENNI TÖNII BYÄÄH"

AAAAAAARGGGHHHHHHHH!

Lupaan, että jonain päivänä puren niiltä kaulavaltimot auki. Ja Villeltä myös, isoveljeltäni. Hän on ärsyttävyyden huippu. En jaksa alkaa selostamaan tähän kaikkia hänen ratkiriemukkaita kohelluksiaan (huomatkaa sarkasmi) Mutta moni tulisi hulluksi hänen seurassaan automatkalla.

Puolitoista tuntia unta, huutavia pikkuveljiä, ärsyttävä isoveljii, paljon(lue: liikaa) kilometrehä, kipeät hartiat, selkä sekä raajat ja sunnuntai.

Kyllä, olet aivan oikeassa, olen aika pahalla tuulella.



Ah, alkaa jo helpottaa, nauroin itselleni kun luin tekstin nyt ennen lähettämistä. En oikeastaan haluaisi enää lähettää sitä mutta antaa nyt mennä.

Hyvää yötä, huomenta ja levätkää rauhassa.