vituttaa, armottomasti
En sais missään nimessä antaa periksi tälle ahdistukselle ja lannistua väsymisen alle. Aina ei silti vain jaksa. Järki tahkoaa että kaikki on hyvin, oon tyytyväinen mun elämään ja itseeni. Vanhat pelot, fiilikset ja ajatusmallit kumpuaa jostain sekoittamaan tän mun zen fiiliksen ja oman itseni tietoisuuden täysin. Taannun, väsyn, panikoin ja pakenen.
Systemaattisen perseestä. Olo on ollu vitusti parempi joka tapauksessa tässä jonkin aikaa mikä on vitun jees, mutta ilmiselvästi on vielä asioita joita mun on hankala pitää hanskassa väsyneenä.
Pahin mahdollinen tilanne on se kun oon tosi väsyny, isossa porukassa ja joku sattuu sanomaan mulle jotain josta tulee jotain masentavia mielenyhtymiä. Tulee ajatusryöppy, jota en väsyneenä saa hallintaan. Alan spekuloida kaikkea, en saa sanottua mitään ja sitten hiljaa olo alakaa ahdistaa. Alan syyttämään itseäni, paniikki nousee ja paketti on kasassa. Pitäs muistaa että EI OLE MITÄÄN HÄTÄÄ, että kaikki on ok.
Vaatii vielä opettelua, mutta musta tuntuu että asenne on oikea. En ryönni tässä olossa. En suostu siihen enkä halua. Haluan aikuisten oikeesti voida hyvin.
Oon kans huomannu että mun olo antaa ennakkovaroituksen. Se eka väsymys aalto. '' Ota iisimmin'', se sanoo. Pitäis sillon istuu alas ja kasata ne hyvät ajatukset itsekseen. Ei sais päättömästi juoksennella ihmisten seurassa, koska se väsyttää. Pitäis hitaasti totutella ja opetelle torjumaan noita ajatuksia myös sosiaalisessa tilanteessa.
Mut jep jep niinkun sanoin olo on parempi ja rauhallisempi paljon useemmin ja se on jo veetun hyvä alku.