Minun on kai turha selitellä mihin aikaan heräsin, mitä söin, jos söin, ja mitä päälleni laitoin. Kerron vaan että aamu 7 vesisateessa jonottaminen on TUSKAA. Sillon on märkää, kosteeta, nihkeetä ja hiukset on niin helkutin kiharalla, että oikeen hävettää. Vasta jossain 2 tai kolmen aikaan tapahtu jotain odottamatonta, jotain jonka jälkeen olin kai koko päivän ihan liekeissä. Jrocksuomen järkkärit tuli paikalle ja rupes kattoo jonoo. Ennen 7 tulleet jonon perälle.
Katottiin Rikin kaa toisiamme sillein 'täh' ja katsottiin kun meidän edestä häipyy porukkaa ja sit tullaan kysyy meiltä, et monen aikaan tultiin. Onneks meillä oli mun ratikkalippu mukana, niin pystyttiin todistaa, et tultiin sillein, et oltiin paikan päällä 7 aikaan. Me seisottiin jonon etupäässä kun tultiin antaa jonotusnumerot paikan pitämistä varten(meiän piti mennä sisälle nimmaritilaisuuteen ja tulla sit takas ulos oottaa (se oli niinkun meille, että kukaan ei voi ohittaa) Ripa sai ykkösen ja mä kakkosen. Siin saa jokainen lukija ite miettii kui leijuttiin sit loppuaika XDDD
Nimmaritailaisuus, mitä muuta mä voin siitä sanoo muutakun et 'voi juma'. Mennään ostaa fanikamat sen jälkeen narun taakse seisoo ja oottaa bändii ja kun siihen päälle ruvetaan soittaa carry dawnia, niin kai nyt tuloksen tietää. Mää paruin, kaks kertaa kovempaa siinä kun jäbät tuli pöydän taakse istuu ja rupes oottaa ihmisii. Riki sääti jotain omaa ihan ekana ja ivy(?) (vai erina(KUMMINKIN)) sääti jotain omaa sen hopeetussin kaa. Joo... mult meni melkein ohi koko juttu, kun olin ihan sekasin, sen vaan sillein kunnolla muistan kun porasin ja menin Erinan eteen niin kätellessä se vaan hymyili mulle niin vitun sulosesti, et teki vaan mieli kaapata se syliin ja lähtee meneee. Mikarun selitykset meni ihan ohi. Mull ei oo mitään hajuu mitä se jätkä mulle oikeen selitti XDDD Denka raukka kai luuli et mitä kovempaa se mun kättä puristaa, sitä vähemmän itkisin. NO terve, ei toiminut!
Ulos päästessä olin onneks jo vähän rauhottunut. Enään pari tuntii niin seisoisin eturivissä ja paine ois vitunmoinen. Siin oli jotain odotettavaa ja murehdittavaa. Loppuaika meni ihan hiton nopeesti. Paitsi mää hypin koko ajan vessassa, enemmän jännityksestä kun mistaan muusta. Ja tää kohta on kaikille varmaan tuttu, Ennen keikkaa ovesta marssi kaksi vippii. Taino glorialle ei oo vippei, mut ne tyypit oli ravintoloitsjan lapsii (tai siis lapsi ja sen kaveri), niin ne pääsee sinne vaan mainitsemalla nimen. No me oltiin Rikin kaa seuraavii. Yli tunnin odottamine sisällä on muuten aika vittumaista ja glorian tapaan piti pitää eteen vapaata kun siihen tulee valokuvaajat. Nyt siihen oli väkerretty jonkun kepukoitten varaan naruu, joka oli jo alusta alkaen susi. Ensimmäisten biisien alkaessa ois kun sitä ei ois ollutkaan. Siin oli kiva seisoo vinossa nojaten taaksepäin, ettei ois ollut kameramiehissa(tai naisissa) kiinni. Ja aatelkaa siellä oli järkkäri. Neljännen biisin alussa paine oli niin kauhee, ett mitään ei voinut enään tehä ja pamahin lavaan kiinni, sinne jäi naru ja tötsät.
Ja järkkärimies.
Parin biisin jälkeen, kai Mikarun puheen jälkeen, järkkäri hääräs sitä naruu auki, kun joku tyttö oli kiertynyt vahingossa narun ympärille ja pyörtynyt. Siin oli kiva sit mun omalta osalta pitää järkkärille aukkoo, kun se kaivaa mun eestä tötsää ja naruu. Vittu mä ees tajunnut et koko sali oli hiljanen kunnes katoin ylös ja mikaru kävelee mun eteen kattoo, mitä vittuu siel tapahtuu.
Kai se näytti jotenkin sekolta. Mies mun eessä kyykyssä, kun mun kädet on lavan reunalla pitämässä sille tilaa, mää aina välillä hyppien kun naru oli mennyt mun jalkojen ympärille. Ylös katsoessa nään vaan Mikarun huvittuneen katseen, kun se seuraa tätä kiinnostavaa operaatiota JA VOIN SANOO ET HÄVETTI. (miltä lie näytti ekaks XDDD) Vasta tajuttuaan että sielt kaivettiin tötsää, Mikaru naurahti ja lähti kauemmaks alottaakseen biisin.
Mult on turha kysellä mikä biisi tuli millonkin, mä olin liian fiiliksissä muistaakseni. Moshasin niin vitusti, et tuntu et pää tippuu ja aina jonkun tullessa lähemmäksi lavan reunaa, paine kasvoi. Jossain vaiheessa ennen encoree paine rupes olee aika ihanaa ja pyörryin lavaa vasten, heräsin siihen kun rupes vettä vaan roiskuu mun päälle (pökerryin ehkä paremminkin kun pyörryin) Ja jrock suomalaisilla oli pari sanaa ennen encorea. Haaroja ei saanut kouria JA...
Keikka perutettais jos ihmiset ei menis taakseppäin, jottei ihmisii pyörtyis. Se jopa tepsi, ihme kyllä.
Mutta mä olin saanut tarpeeks eturivistä, Riki joka oli joutunut mun taakse, sai mun paikan eturivistä ja mä menin Rikin taakse ihan suosiolla. Siinä paikassa, jossa en voinut enään nojata vakaaseen lavaan, mult lähti taju. Encore oli sillon alkamassa, ja mä kaaduin taaksepäin ja lysähin istumaan, kun muuten tilaa ei ollut. Onneks tulin nopeesti tajuihini ja porukassa oli sen verran mukavii tyyppei, et ne nosti mut ylös. Tää kaikki tapahtu tokassa rivissä ja ylös päästyä mikaru, joka oli suoraan mun edessä kysy vaan et, 'are you okay' Siinä sit vaan hymyiltiin ja nyökkäiltiin ja toisteltiin 'yes yes' fraasii. Mut siin vaiheessa paine ei ollut kauhea enään ja sai jopa happee.
Encore oli kyll ehdottomasti järjellisesti fiksuin. Jokaisella oli hengittämistilaa ja kukaan ei leijunut toisten ihmisten varassa, puolmetrii maasta. Ehkä jo liian aikasin ruveltiin heittää fanikamoja ja pyyhe tuli liian lähelle ja sainkin siitä otteeni, mutten ollut tarpeeksi nopea päästämään siitä irti. Siinä sitä sitten taas tavattiin maa (tällä kertaa pyörtymättä) ja ylös pääseminen oli kyllä tuskan takana. Biisi oli alkanut.
Jouduin kahteen kartaan pyytää apuu, jotta pääsin ylös, viimesellä kerralla edestä päin tuli käsi apuun. Mun teki mieli kuolla. Mikaru nosti mua ylös. IHAN KUIN EN OLISI PÄIVÄN AIKANA SAANUT HÄVETÄ TARPEEKSI !
Erina Kei ja Mikaru aloitti tavallisen yleisöönhyppimisen ja kurottamisen. Erina ei meinannut päästä yleisöstä pois, toisella kerralla jalat kohosi liian korkealle korokkeelle ja hän oli menossa pää edellä kohti maata. Onneksi yleisössä oli sen verran voimaa, ettei niin tapahtunut. Mitä nyt Erina keikkui kauan yleisössä ongelmien takia. Järkkäri oli Erinan tapauksessa kyllä tarpeessa.
Kolmannella kerralla Erinan lavalle pääsy oli helppoa, mutta jalkojen käytö ei. Hän jäi jaloistaan koko ajan kiinni ja lopputulos oli, että hän oli yläruumiiltaan lavalla, mutta muuten yleisön armoilla, perse suoraan yleisöön. Se jos joku on outo tilanne, kun juuri kouriminen on kielletty, mutta Erinan tähden hänet työnnettiin takaisin vavalle turvamiehen hakiessa Keitä toiselta puolelta.
Mikaru kurotteli usein yleisöön ja sainkin monta kertaa toivoa, että hän jo menisi taaksepäin, kun vain kolme kättä oli pitämässä häntä pystyssä (omani mukaan lukien) muitten hivellessä hänen käsiään ja kasvojaan. Haarat onneksi jätettiin rauhaan tällä kertaa, vaikka monesti viereiselläni likalla oli mikarun munat naamallaan, kun herra päätti kurottautua yleisöön. En ainakaan usko hänen valittaneen asiasta.
Ivy pysyi koko ajan lavalla, mitä hän nyt istuskeli suuren korokkeen kohdalla ja nautti tilanteesta jonka hän loi, hän oli siinä, mutta aikomusta tulla lähemmäksi, ei ollut, SE OLI HÄIRINTÄÄ, TOIVON KOHOTTAMISTA. Oikealla Kein puolella lavaa, oli käsiä pitelemässä Keitä ylhäällä, kun Mikaru ja Erina keskittyivät enemmän keskikohdan ja vasemman sivun kiusaamiseen. Välillä tuntuikin kuin kädet eivät olisi riittäneet, sekä Mikaruun että Erinaan.
Vain kerran Kei hyppäsi tarpeeksi lähelle yleisön keskikohtaa, jotta sain hänen poskeaan silitettyä ja lopuksi hänen hymyillessä kättäni vasten.
Viimeisessä poismenossa Erina keikuroi lavan reunalla Ivyn vieressä ja kun tilaisuus tuli kohdalle, Ivy otti tilaisuudesta otteen. Hän tönäisi täysin tästä tulevasta tietämättömän Erinan yleisöön ja näin vain kuinka Erinan käsi vispasi yleisön yläpuolella, jalkojen etsiessä lavaa alleen. Sentään sen verran herrasmiestä Ivyssä oli (vaikka keikuroikin tuhottoman korkeilla ja provosoivilla korkokengillä) että hän tarttui Erinan käteen ja auttoi toisen lavalle. Erinan saadessa itsensä lavalle ja Ivyn naureskellessä vieressä, hänkin nauroi ja löi pari kertaa bändikaveriaan. He olivat kuin neljä pikkupoikaa kepposen jälkeen kun encore oli soitettu, Denkan vielä ollessa rumpujensa takana.
Keikan loppumetreille Erina kätteli jokaista, jonne hänen kätensä vain ylsi ja toista kertaa kätellessäni minua, hän oli tulla naama edellä yleisöön. Kättäni puristaessä, tukea hakiessaan, hän pääsi tasapainoon ja tälläkin hetkellä voin muistella tuota tiukkaa puristusta, kädessäni olevan haavan takia. Erinan kynnet painuivat kämmeneni ihoon. No parempi se kuin, että hän olisi sukeltanut jalkoihimme. Denkan ilmestyessä lavan reunalle teisin jo mitä odottaa, oli valokuvan aika. Valokuvan jälkeen bändi vielä hyvästeli meidät ja tei sen jonka täytyy joka keikalla lopussa tehdä tein kädelläni sydämmen. Muistan kai ainiaan sen ilmeen jonka näin Denkan kasvoilla hänen nähdessä merkkini. Hän hymyili nykökkäsi ja hymyili vielä lisää.
Lopuksi jokainen otti toisiaan kädestä kiinni ja laskusta me hyppäsimme yhdessä ilmaan ja sitten se kaikki oli ohi.
Oli ihanaa nähdä niinkin eloisa ja muista poikkeava keikka, kuinka yleisöön otetaan kunnolla kontaktia, kuinka yleisö ei ole vain se joka kuuntelee, kun bändi nyt soittaa, vaan yleisö on osa bändiä, kuitenkaan olematta. Se on jotain, jota arvostan suuresti.
Erinan plektra löysi hyvän kodin luotani ja nimmareilla koristeltu juliste saa hyvän paikan seinältäni. Näin ollen en ikinä unohda <3
thänks Rikiya <3
( Ja kukaan ei jaksanut lukea, ja tää saattaa hiukkasen hyppii ja saattaa olla osii poissa, mut ei voi aina sillä sekunnilla muistaa.... XDDD)