IRC-Galleria

suosittelen !Tiistai 03.03.2009 12:09

POSTMODERNISMI (myös jälkimodernismi tai myöhäismodernismi)
SYNTY JA HISTORIA
- on taiteellinen, filosofinen ja kulttuurinen liike tai tila, jonka väitettiin syntyneen modernismin takia ja sen jälkeen, tarkemmin sanoen modernisaation kriisin yhteydessä 1800-luvun lopun Euroopassa, josta eurooppalainen ajattelu ei ole toipunut
- on vaikea määritellä, mutta yleensä raja on vedetty 1960-luvun jälkipuoliskolle, postmodernistit väittivät valistuksen ajasta, teollisesta vallankumouksesta ja marxilaisuudesta alkaneen modernin aikakauden päättyneen, enää olisi jäljellä vain "loputon nykyaika" täynnä vastakkaisia tarkoituksia
- oli joidenkin ajattelijoiden mielestä modernismin kritiikkiä , nähtiin myös modernin luonnollisena jatkumona tai sitä täydentävänä aatesuuntana

PIIRTEET
- postmodernismissa ei ole enää olemassa yhtenäiskulttuuria ja yhtä totuutta vaan yhtä aikaa ja rinnakkain elävät monenlaiset arvot ja käsitykset asioista
- tiukan muodollisuuden ihanne on väistynyt
- tyylit, tekstilajit ja näkökulmat sekoittuvat, ja niitä sekoitetaan tietoisesti, realistista kuvaa manipuloidaan – kuvana ja kirjoituksena.

ILMENEMINEN
- postmodernin romaanin keskuksina voidaan pitää Ranskaa, Italiaa ja Yhdysvaltoja
- romaani on sävyltään ironinen tai parodinen, kirjoitetaan ns. pastisseja eli jäljitellään tahallisesti jonkin toisen teoksen tyylilajia
- romaanissa huomio kiinnitettiin tekstiin ja sen moniäänisyyteen ja jokainen teksti sisältää intertekstuaalisia kytköksiä, romaani jää avoimeksi ja on täynnä vaikutelmia ja yksityiskohtia, joista lukijan on itse rakennettava merkityksiä: romaanissa ei rakenneta eheitä henkilökuvia vaan väläytellään lukijalle erilaisia näkökulmia
- romaani on itsestään tietoinen ja itseään kommentoiva
- Postmoderneista elokuvista tyypillisimpinä on pidetty mm. David Lynchin ohjauksia. Hänen työnsä vilisevät poimintoja unista ja alitajunnan kuvastosta.
- Postmodernismi saavutti näkyvimmät tulokset arkkitehtuurissa. Teknisen ja rationalistisen arkkitehtuurin kritiikki alkoi yleistyä 1970-luvun lopulla. Antimodernismi menestyi 1980-luvun alussa varsinkin aluekaavoituksessa ja kovan rahan funktionalismin rakennustyylissä, asuntorakentamisen "laatikkotalojen" vastustuksessa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Sculpture_by_veroyama_at_lakeside_of_Toya,_Hokkaido.jpg
NAAMA
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Oulunsalo_Town_Hall_2006_05_06.JPG OULUNSALON KUNNANTALO
http://www.youtube.com/watch?v=J1v2VkqpcNI POSTMODERN DANCE
http://www.youtube.com/watch?v=ifeEIk7Lehs POSTMODERNISMI TEATTERIA
http://www.youtube.com/watch?v=FFo_05hUUcw&feature=PlayList&p=784710A8B1E14AF3&index=0&playnext=1 DAVID LYNCH – six men getting sick
http://www.youtube.com/watch?v=o8Rwp66OEiI WHAT IS POSTMODERNISM - music

KIRJANÄYTTEET: Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies
Kurt Vonnegut: Teurastamo 5









Kurt Vonnegut Jr. (11. marraskuuta 1922 Indianapolis, Indiana – 11. huhtikuuta 2007 New York City, New York) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Vonnegut tunnettiin osin sarkastisesta kirjoitustyylistään, joka oli sekoitus dokumentaarista kuvausta, science fictionia, mustaa huumoria ja satiiria.




Italo Calvino (15. lokakuuta 1923 Santiago de las Vegas, Kuuba – 19. syyskuuta 1985 Siena, Italia) oli italialainen kirjailija ja toimittaja. Calvino meni naimisiin Ester Judith Singerin kanssa 1964. Hän muutti Pariisiin 1967 ja Roomaan 1979. Calvino kuoli aivoverenvuotoon Sienassa 1985.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.