IRC-Galleria

Kinksutin

Kinksutin

aina messis melkee ehkä

Diippii shittiiLauantai 20.09.2008 01:54

Minua on vituttanut jo pitkään, kun jotkut itkevät ennenaikaisesta siemensyöksystä, lyhyestä tulilangasta, nallin nopeasta palamisesta jne.

Se on ihan turhaa paskanjauhantaa.

Ennenaikaisia siemensyöksyjä ei ole olemassakaan, vaan se tulee juuri sillä samalla saatanan sekunnilla, kun kullissa parhaalta tuntuu. Ensin tulee minuutin verran rautanaulan vahvuista, ja sitten sisiliskon kokoisia ruiskauksia vähän aikaa.

Ei siis ennemmin eikä myöhemmin. Just on time.

Missä siis on ongelma?

Jokainen huolehtikoon itse orgasmeistaan, ja mitä nopeammin pati irtoaa, sitä enemmän jää aikaa rokkiin, vittuiluun, kaljanjuontiin, ja syömiseen \m/ eikä tarvi läträtä sen haisevan pillun kanssa niin kauaa.

Ja jos pati lähtee jo lahkeeseen, suuhun, oksistoon, tai rystysille, ei tarvitse edes käydä pesemässä sitä niljakasta ahvenenkatkua pois kullista.

Ja yleensä kun heitän housut pois, nainen pilkallisesti kysyy, kenet aioin noin pienellä pippelillä tyydyttää. Hymyt hyytyvät ilmoittaessani, että itseni ensisijaisesti ja siihen sen koko kyllä riittää. Vitun nymfomaanilutkavalaat.

Perkele, vetelen lunttuvalaita enää vain kakkoseen!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.