IRC-Galleria

Kosmosshamaani

Kosmosshamaani

Meidän itsemme on oltava se muuttava puoli Jumalan toiveiden myötä.

Zen ja zazenPerjantai 12.03.2010 04:24

Mitä zen on?
Zen on henkinen harjoitus, jossa opettajat ovat sukupolvien ajan ohjanneet oppilaita oivaltamaan itse. Sana zen on japaninkielinen muunnos sanskriitin sanasta "dhyana", meditaatio. Zen-meditaatio hiljentää mielen rentoon, luonnolliseen ja äärimmäisen valppaaseen tilaan. Silloin on mahdollista herätä tähän hetkeen ja todellisuuteen. Japaniksi tätä heräämistä kutsutaan nimellä kensho, "nähdä todellinen olemuksensa" tai "nähdä maailma sellaisena kuin se on".

Salaman leimahdus!
Kipinä piikivestä!
Silmänräpäys,
ja se meni jo.
- Mumonkan #21

Hereillä olevaa mieltä verrataan usein täydellisen kirkkaaseen jalokiveen, joka heijastaa virheettömästi kaiken ympärillään olevan tahraantumatta itse. Se on aina läsnä meissä jokaisessa, mutta mielen taukoamaton toimeliaisuus peittää sen.

Suurin osa jokapäiväisestä elämästämme kuluu minän tarpeiden palveluksessa. Kuitenkaan saavutuksemme eivät anna pysyvää tyydytystä. Siksi toivomme tai pelkäämme tulevaisuutta sekä arvioimme menneisyyttä jatkuvasti. Silloin emme ole kokonaan läsnä siinä mitä teemme, emmekä valmiita vastanottamaan todellisuutta sellaisena kuin se on.

Tarvitsemme ajattelua jokapäiväiseen toimintaamme. Surun ja ilon kokeminen ovat luonnollinen osa elämää. Voimme kuitenkin olla takertumatta kuvitelmiin siitä miten asioiden pitäisi olla. Silloin voimme kokea ja toimia koko olemuksellamme tässä ja nyt. Zen-harjoitus on polku tähän vapauteen, myötätuntoon ja viisauteen.

Kenshoon kulminoituva ymmärrys tarvitsee jatkuvaa harjoitusta toteutuakseen oikeana toimintana elämässämme. Opettaja sekä toiset harjoittajat tukevat jokaisen omaa työskentelyä, jossa zen-harjoituksen elementit meditaatio, moraali ja viisaus täydentävät toisiaan.

Mitä zazen on?

copyright Ville Palonen Suurenna klikkaamalla.
Zen-tradition vuosisataisen kokemuksen mukaan meidän on mahdollista olla hereillä tässä ja nyt, selkeällä ja kirkkaalla tavalla. Zazen tarjoaa helpotetut olosuhteet harjoitella sitä. Siinä pyritään keskittymään harjoitukseen ilman katkoksia koko olemuksella; tahdolla, ajatuksilla, keholla, hengityksellä, tunteilla, aisteilla, tietoisuudella...

Zazenissa pidetään huoli hyvästä asennosta, hengityksestä sekä mielen keskittymisestä harjoitukseen. Istua voi erilaisissa risti-istunnoissa, polvillaan tyynyn päällä tai matalalla penkillä taikka tuolilla. Asento on ryhdikäs, rento ja valpas. Zazenissa hengitetään vatsahengitystä ja huomio pidetään harassa, alavatsassa. Keskittymisharjoituksina käytämme hengityksen laskemista, hengityksen tarkkailua, koan-harjoitusta sekä shikantazaa.
Hengityksen laskeminen
Laske hengityksiä yhdestä kymmeneen: ulos-yyksiii, sisään-kaaksiii, ... sisään-kymmeneeen. Ja uudestaan yhdestä kymmeneen. Aina kun alat torkkua tai ajatuksesi harhautuvat muistoihin tai fantasioihin, ainoastaan aloita ykkösestä. Vaikka huomiota kiinnitetään vatsahengitykseen ja asentoon, on laskemiseen keskittyminen tärkeintä. Hengityksen laskemisen voit aloittaa myös opaskirjan (500 kB pdf) perusteella.

Zazenin tarkoitus on ensin kehittää jorikia eli keskittymiskykyä ja henkistä voimaa. Joriki on välttämätöntä harjoituksen syvenemiselle ja laskeminen on ensi alkuun paras harjoitus. Kun harjoitus alkaa sujua ilman katkoksia, keskity syvemmin, koko olemuksellasi.
Hengitykseen keskittyminen
Tässä harjoituksessa keskitytään haraan, alavatsaan, ja ollaan yhtä hengityksen kanssa.
Suurenna klikkaamalla.
copyright Ville Palonen
Koan
Entä sitten kun mieli on hiljentynyt? Mitä minun oikeasti pitäisi tehdä? Kuka minä olen? Mikä tämä todellisuus oikein on? Zazen auttaa keskittymään Suureen Kysymykseen kaikin voimin, koko olemuksella. Silloin oma ratkaisukin on kokonaisvaltainen.

Ensimmäisen koanin ratkaisu on ensimmäinen kosketus todelliseen itseen. Sitä syvennetään yhä uusilla koaneilla läheisessä vuorovaikutuksessa opettajan kanssa. Roshi Bodhin Kjolheden opetuspuhe kuvaa tätä hyvin.

Koan-harjoitus on antautumista Suuren Kysymyksen etsintään. Otteet Flora Courtois'n kirjasta "Valaistuminen" kertovat millaista on kamppailla suuren kysymyksen kanssa ilman tradition ja opettajan tukea. Käännösote "Koan Mu" Zenkei Shibayaman kirjasta "Zen Comments on Mumonkan" kertoo koan-harjoituksesta perinteisessä japanilaisessa luostarissa. Nämä ovat kuvauksia äärimmäisestä harjoitukselle omistautumisesta.
Shikantaza, puhdas istuminen
Shikantaza tarkoittaa "vain istuminen" tai "puhdas istuminen". Siinä ollaan valppaina ja kiinnitetään huomio kaikkeen, eikä mihinkään erityiseen. Shikantaza on vaativa harjoitus, joka tuskin onnistuu ilman vankkaa meditaatiokokemusta ja opettajaa.

Jatkolukemiseksi suosittelemme Philip Kapleaun "Three Pillars of Zen"

Zenin historiaa

Gautama Siddhartha oli intialaisen kuninkaan poika 2500 vuotta sitten. Elettyään suojattua elämää yltäkylläisyydessä, hän havahtui kaiken katoavaisuuteen ja päätti ratkaista inhimillisen kärsimyksen ongelman. Kuuden vuoden äärimmäisen etsinnän jälkeen hän löysi etsimänsä ja häntä ryhdyttiin kutsumaan Buddhaksi. Hänen opetuksensa levisi kaikkialle Aasiaan ja vähitellen syntyi laaja kirjo varsin erilaisia buddhalaisuuden muotoja.
Oivalluksensa jälkeen Buddha ryhtyi opettamaan ja hänen oppilaansa seurasivat häntä. Kerran Buddha kohtasi tiellä miehen joka kysyi:
"Oletko sinä jumala?"
"En ole", vastasi Buddha.
"Oletko sitten Arhat?" (Pyhimys, jumalan inkarnaatio)
"En ole"
"No mikä sinä sitten olet?"
"Olen hereillä"

Sana buddha tarkoittaa kirjaimellisesti hereillä, selkeällä ja kirkkaalla tavalla.

Zen-traditio välittää Buddhan kokemuksen opettajalta oppilaalle, opetuksen ja kirjoitusten ulkopuolella. Opettaja johdattaa oppilaan sellaiseen tilaan, jossa tämä oivaltaa itse. Kirjoituksilla on merkitystä opetuksen apuvälineinä ja kulttuurin välittäjänä. Buddhalaisuuden meditaatiokoulukunnan opetus kulki Intiassa 24 sukupolven ajan kunnes intialainen Bodhidharma toi sen Kiinaan vanhoilla päivillään. (Dhyana (sanskr), chan (kiina), zen (japani), son (korea) = meditaatio)

Bodhidharman jälkeen opettajuus siirtyi vain yhdelle oppilaalle kunnes zenin kuudes kiinalainen patriarkka Hui-Neng jätti jälkeensä useita opettajia. Tänä aikana zen-buddhalainen opetus muutti muotoaan intialaisille tyypillisestä monimuotoisesta ja metafyysisestä esityksestä kiinalaiselle mielenlaadulle sopivaksi yksinkertaiseksi ja käytännölliseksi opetukseksi. Tuolloin zeniin sulautui taolaisia vaikutteita ja alkoi zenin kulta-ajaksi kutsuttu ajanjakso 800-1200 luvun Kiinassa. Tänä aikana elivät tunnetuimmat zen-mestarit, joiden tekemisiä ja opetuksia on kirjattu paljon. Syntyi myös koan-opetusmenetelmä.

Koska zen perustuu opettajan ja oppilaan pitkään suhteeseen, muovautuvat opetuksen muodot väistämättä persoonallisuuksien mukaan. Vasta aika näyttää, kuinka hyväksi jonkin tietyn opettajan tyyli osoittautuu. Suuret opettajat ovat perustaneet omia perimyslinjoja, traditioita tai "taloja" kuten Kiinassa sanottiin. Esimerkkejä näistä ovat Kiinassa alunperin syntyneet rinzai- (lin-chi) ja soto- (tsao-tung) traditiot. Niillä on sama päämäärä ja perusta, mutta hieman erilaiset harjoitusmuodot. Soto painottaa hitaasti kypsyvää ymmärrystä eikä yleensä käytä koan-harjoitusta. Rinzai painottaa kenshokokemuksen merkitystä ja käyttää koan-harjoitusta meditaation intensiteetin lisäämiseksi.

Kiinasta zen kulkeutui mm. Koreaan, Vietnamiin ja Japaniin. Esimerkiksi Japanissa on nykyään (1984) 21 000 temppeliä, 66 luostaria sekä 22 000 pappia. Länsimaihin zen on levinnyt vasta tällä vuosisadalla. Ensimmäiset zen-opettajat muuttivat USA:han ennen toista maailmansotaa. Myöhemmin useat länsimaiset kävivät opiskelemassa zeniä kaukoidässä ja toivat opetuksen mukanaan. Heidän joukossaan oli mm. useita katolisia munkkeja.

Puutarha Nanzen-jin luostarissa
Zen vaikutti kaukoidän taiteisiin kuten runouteen ja maalaustaiteeseen. Zenistä vaikutteita ottaneissa taiteissa näkyy pyrkimys turhan pois jättämiseen. Tämä koskee myös henkilökohtaisia pyyteitä ja tietoisia tavoitteita itse suorituksessa. Esimerkiksi kalligrafian mestari valmistelee välineensä keskittyneesti ja saattaa odottaa liikahtamatta puoli tuntia. Sitten hän tarttuu siveltimeen ja teos syntyy hetkessä.

Japani eli satojen vuosien ajan jatkuvaa sisällissotien aikaa. Samurait eli ammatisotilaat ryhtyivät käyttämään zen-harjoitusta voittaakseen kuolemanpelon sekä pystyäkseen herpaantumattomaan kokonaisvaltaiseen keskittymiseen. Myös hallitsijat ajoittain tukivat zen-buddhalaisuutta samuraiden maailmankatsomuksena. Tästä syntyi yhteys zenin ja japanilaisten kamppailulajien välille.

Aiheesta voi lukea D.T. Suzukin kirjoista (esim. "Zen and Japanese Culture" ), Trevor Leggett:"Zen and the ways", Kenneth Kraft:"Zen, Tradition and Transition" tai Eugen Herrigel:"Zen ja jousella ampumisen taito".

http://www.zazen.fi/hzc.ht..m

Suurin on rakkausPerjantai 12.03.2010 03:27

1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. [1. Kor. 12:8,9 | Matt. 17:20]
3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, [1. Piet. 4:8]
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, [Room. 13:10; 1. Kor. 10:24,33; Fil. 2:4]
6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. [2. Joh. 4; 3. Joh. 4]
7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. [Sananl. 10:12]
8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, [1. Kor. 8:2]
10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. [Ef. 4:13]
11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen.
12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. [1. Kor. 8:3; 2. Kor. 3:18; 1. Joh. 3:2]
13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. [1. Tess. 5:8]
Ahdingossani minä rukoilen sinua armahtamaan maan lapsoset, sinun pelastuksen tulemiseen asti, jolloin luopio on uudelleen syntynyt, jolloin veri ei virtaa kansojen keskellä ja joilloin taudit eivät saastuta kansaasi oi Sinä, Suuri Jumala.

Valon korjaavan päivän, sen päivän minä olen tuleva sinulle valmistamaan. Minä peltojen kyntäjä, siemenien viljelijä, satosi korjaaja. Sillä totuudellinen on avun huutosi kansasi suulta, pienoistesi itku virsi sydämmistä. Auttamaan kristus on asetettu, sekä armosi pelastukseksi kansoille siunattu.

Silmäni näkevät kaukaa tulvivan vihan "suuren sodan alun", jonka esteenä olemme asettavat, jos sydämmemme eivät rauhaan kansojen kesken taivu. Kuin ilmarisen lintuinen, sinä asetit siipeni suojelemaan karitsojasi. Tulkitsija, tukijasi olkoon tulleita valtakuntaasi asutettaviksi, nuo edenin kasvavat kukat, jotka rauhan aurinkoon asetit valoon kasvamaan.

Arkki enkelit kutsutut, estämään tuon suru näytelmän, jonka ennustin. Jokaisesta varoituksestasi asettakoon kansasi lapsosesi kertomaan kansoille miten toimia pitää viisaan kulkijan. Herran suojassa nuo vaeltakoon, vaikka läpi myrskyjen ja piikkilankojen. Sanoit, minä vaellan kansojen keskellä ja olen puhuttava kaikkia kansoja. Sanasi sekä opetuksesi ojennan. Lukekoon ja kuulkoon kansa karitsan saapuvan, valkeudessasi astelevan viisauttesi eteen, joita paimeniksi kutsuttuva on. Kaikki tammen alta pois, jotka oppivat, tukemaan ja tulemaan vastaan eksyneitä, jotta oppisivat hekin viisaasti taidolla kulkemaan ja riemulla luomaan.Luomis työmme hedelmä rakkaudella kasvakoon sinun kättesi alla ja vanhurskaita kulkijat sinun nimissään olkoon toteuttaessaan Edenin kasvatuksen.

Sana sanasta, teko teosta. Ylistäköön kansa sinua Herra, sinun toiveitasi toteuttaen, jottei tuho meidän satoamme veisi. Jokaisella on osansa arkin luomis työssä ja jokainen on tuleva kuuliaiseksi Herran sanojesi kautta, sekä tekojesi. Anteeksi antavainen olkoon jokainen joka sinuun turvaa ymmärryksellään. Sillä, jokainen on tuleva eteesi itsensä kautta ja kutsutuksi kutsumukseensa ja Herran asettamaan työhön, jota profeetat suojelevat ja jota Herra palkitsee armollaan. Kutakin ansiollaan sydämmensä annosta. Vapauta itsesi ihminen paatuvasta sydämmestä ja kunnioita itseäsi, ettet köyhyyteen ja vääryyteen kulkisi. Kunnioita Herraa, sekä kunnioita asemaasi sinä kutsuttu, sillä aika muutoksien on tuleva.

Mietteiden opas:Perjantai 05.03.2010 13:38

Mietteiden aiheita voisin kuvailla käsittelyissä rauta tangoiksi, joita suoristamalla järkeillen löytänee puhtaan tiedon.

Phoenix meditaatio, liitäjä kaava. Pyri harjoittamaan nopeampaa toimintaa, sekä tasapainottamaan aivo aaltoja. Kaukainen kutsumus tuo runous ja elämän laadun ylläpito. Yhdenkään ei tarvitse syyllistää itseään armossa tienpäällä karman polun. Ilon oppitielle meidät on paimen kutsunut. Historia jääköön suru muistona kansoille. Syyllisyys puhistunee vaihtamalla kaavaa nopeammaksi nousuksi ilmaan, kuin tuhka tuuleen ilmarisen puhaltaessa ilmojaan. Kotkalla tarkka isku voima. Opettelethan myös lauseiden vaihdosta. Kukin karmansa luo.

Tiikerin tyylinä kutsuttu, kiertää ja iskee totisesti voimalla, pyrkii etenemään toivottomana. Voiman tarkoitus lisätä parantavaa eloa. Yhden iskun tarkoitus ei ole tappaa, vaan pyytää anteeksi antoa. Sydämmellinen lempeys yllä pitää hohtoa. Kissan silmät, unen tarkoitus. Varoitus, ei murha. Suuren tiikerin taisto on esitys, siksi näyttelyksi maailmaamme ja sen eloa kutsutaan. Lue jatkossa meditaatio opastuksia.

Ne synnyttävät ajatuksia, uskon leimaukset. Pyydän jätä itsellesi rauha ja anna kaikkeuden virrata poistona mereen ja sen aaltoihin. Kilpikonnan kuori kyllä suojaa iskuilta. Haavottaa ei saa, uskoa pitää, sillä se turvamme on. Yhdenkään paikka ei ole turhuutta, sillä kaikella on kohtalonsa. Tervetuloa jatkossa sivuilleni. Puhalla syvään, sekä hengitä kaikkeutta ja sen kirkkautta. Lammas on matkansa päällä kulkija. Viattomuus meitä suojaa kotelollaan. Tuethan Herraan.
Teksti © 2005 Mingyur Rinpoche, kuvat © Kagyu Samye Ling Monastery. Opetus on annettu Kagyu Samye Lingissä Skotlannissa joulukuussa 2002. Tiibetistä englanniksi kääntänyt Karma Chödrak. Toimitettu. Äänite numero Z207A ja valokuva thangkamaalauksesta saatavana Samye Lingin online shopista.

Ensimmäinen opetus: Viisauden polku on taidolla kuljettua.

Kun kuuntelette dharmaopetuksia, on hyvä antaa mielen rentoutua ja kehonkin. Ei ole syytä odottaa erityistä tai jännittävää uutta opetusta, vaan tulee kehittää puhdas ja epäitsekäs asenne. Dharmaa ei pitäisi kuunnella pelkästään siksi, että itse hyötyy, vaan siksi, että kaikki olennot saavuttaisivat valaistumisen. Jos voi ajatella niin, se on oikein hyvä. Ellei voi, niin sitten voi koettaa parhaansa mukaan ajatella kaikkien olentojen hyötyä. Sen erityisempää mietiskelyä ei opetusten aikana tarvitse harjoittaa. Jos istuu meditaatioasennossa samalla kun kuuntelee, niin vähitellen mieli tylsistyy. Jos on saavuttanut oivallusta, opetuksia voi mietiskellä, mutta ellei oivallusta ole, vaipuu horrokseen. Sitten ei pysty kumpaankaan, ei kuuntelemaan eikä meditoimaan!

Käyn läpi Amitabha opetukset kahdella asteittaisella tavalla. Toinen on taitavien menetelmien polku ja toinen on viisauden polku. Mitä viisauteen tulee, tässä opiskellaan kuinka Buddha Amitabha ilmenee ristiriitaisista tunteista vapaana, ja miten itse voi saavuttaa tuon tason ja puhdistaa nuo tunteet itsessään. Taitavien menetelmien polku taas koskee sitä, miten harjoitus tehdään käytännössä, miltä Amitabha ja hänen puhdas ympäristönsä Devachen (Sukhavati, sanskrit) näyttävät. Tämä on visualisaation kehittämisen vaihe. Selitän ensin viisauden polun.

Buddha opetti, että kaikilla olennoilla on buddhaluonto. Se merkitsee, että Buddha Amitabhan olemus ja oma olemuksemme ovat samanlaiset. Miten me emme sitten näytä häneltä, emme tee samanlaisia tekoja eikä meillä ole hänen ominaisuuksiaan? – Se johtuu siitä, että emme tunnista olemustamme. Kun oppii menetelmän miten tyhjyyttä mietiskellään ja miten oman mielen olemus oivalletaan, voi ymmärtää, että oman mielen ja Buddha Amitabhan mielen luonto ovat samanlaiset.

Buddhat esitetään viitenä buddhaperheenä: Vairocana, Akshobya, Ratnasambhava, Amogasiddhi ja Amitabha. Todellisuudessa nämä viisi Buddhaa ovat omassa mielessämme. Mielessämme on viiden viisauden luonto, siksi viisi buddhaa ovat läsnä. Emme kuitenkaan tunnista, että viidellä viisaudella on viiden buddhan luonto ja siksi koemme viisauden sijasta viisi ristiriitaista tunnetta.

Koska emme tunnista dharmadhatun luontoa, mielemme on myrkyttynyt tietämättömyydestään. Koska emme tunnista peilinkirkasta viisautta, viha syntyy. Koska emme tunnista tasa-arvoisuuden viisautta, ylpeys syntyy. Koska emme tunnista erottelevaa viisautta, halu syntyy. Ja koska emme tunnista toiminnan viisautta, kateus syntyy.

Jos tunnistaa, että näillä viidellä mielenmyrkyllä on viiden viisauden luonto, ne voivat muuttua. Kun halun mielenmyrkky on puhdistettu, Amitabhan luonto oivalletaan. Halun täysin puhdistunut aspekti, Amitabha, toteutuu.

Elämässä kohtaamiemme kärsimysten ja ongelmien syy on voimakas halu. Vähentämällä halua tai takertumista kärsimystä voi vähentää. Mitä enemmän takertuu, sitä enemmän ongelmia. Vaikka takerrumme asioihin, ne voivat muuttua, sillä samsaran luonto on muuttuvainen, se on pysymätön. Jos on rikas ja kuuluisa, aseman voi menettää. Ystäviä voi olla ympärillä ja heidät voi menettää. Kaikki mitä on, voi muuttua. Mitä tiukemmin tarttuu haluttuihin kohteisiin, sitä enemmän kärsii menettäessään ne.

Kohteille asetetaan suuri merkitys nimeämällä ne hyviksi ja mukaviksi, ja kun ne loppujen lopuksi muuttuvat, masennutaan. Samalla tulee suuri yksinäisyyden tunne ja itsetunto häviää. Kärsimystä koetaan turhaan, sillä ei ole järkevää takertua muuttuviin kohteisiin. Tämän merkityksettömän kärsimyksen pääsyy on oman mielen takertuva luonne.

Todellinen onni on mielen oma ominaisuus, jos ymmärtää mielen sellaisena kuin se on. Sen sijaan, että onnea etsitään ulkoisista asioista oivalletaan, että onni tulee ainoastaan mielestä. Sellainen onni on kestävää.

Niin kauan kuin uskoo, että onni ja ilo tulevat ulkopuolisista esineistä, takertuu kaikkeen, minkä uskoo tuovan iloa. Jos tätä takertumista voi vähentää pysymättömyyttä pohdiskelemalla, niin se lisää todellista onnea ja itseluottamusta. Sekä maallisessa työssä että dharmaan liittyvissä asioissa menestyy paljon paremmin, ellei takerru.

Esimerkkinä tästä on rukousnauha kädessäni. Käsi edustaa kohteisiin takertuvaa mieltä ja rukousnauha kuvaa kaikkea, mihin olemme tässä elämässä kiintyneitä, sitä, mitä pidetään todella olemassa olevana. Sellaista, mitä pidetään hyvänä. Jos pitelen rukousnauhaa kämmen alaspäin ja irrotan otteen, rukousnauha putoaa ja särkyy. Nyt käännän käden niin, että kämmen on ylöspäin. Se kuvaa mielen muutosta. Käden avaaminen merkitsee, että takertuminen on poistunut. Esine ei putoa maahan vaan se pysyy kämmenellä, vaikka en takerru. Se pysyy siinä luonnollisesti.

Ero on siis siinä, että jos kämmen on alaspäin, ts. ajattelee virheellisesti onnen tulevan ulkoisista asioista, niin takertuu ulkoisiin kohteisiin. Kun ne pysymättöminä sitten automaattisesti muuttuvat, takertuminen aiheuttaa suuren surun. Sen takia voi myös tulla vihaiseksi, kateelliseksi ja ylpeäksi. Silloin ei voi rauhallisin mielin. Tavallisesti näitä mielentiloja koetaan, ja jos halu vaikuttaa jatkuvasti, ei ole koskaan tyytyväinen. Koko ajan tuntee tarvitsevansa jotakin ja kun sen saa, tarvitsee jotain muuta, uskoo, että se tuo iloa. Raha, omaisuus, kuuluisuus, ystävät, puoliso. Se on väärä luulo. Jos on köyhä, luulee, että tuhat euroa on paljon rahaa ja sillä saa asiat kuntoon. Jos sitten voittaa sen, huomaa, että se ei ihan riitä. Kymmenentuhatta euroa varmasti riittäisi loppuelämäksi. Jos sen saa, se ei tuokaan niin suurta onnea, koska sitä ja sitä puuttuu. Tarvitaan satatuhatta jne. Voisi kuvitella että sata miljoonaa riittäisi. Mutta itse asiassa jonkun ajan kuluttua huomaa, että tarvitaan enemmän, koska täytyy matkustaa ympäriinsä ja hoitaa lukuisia projekteja.

Onnen todellinen lähde on omassa mielessä. Ellei se ole siellä, ei iloa löydä ulkoisistakaan asioista. Jonkin saavuttaminen tuo ajatuksen menettämisestä ja halu koettaa saada lisää kasvaa. Sillä tavoin kaikki, mitä koettaa tehdä jää saavuttamatta ja kohtaa sen mitä koettaa välttää. Vaikka hallitsisi koko maailmaa, tarvitsee vielä jotakin muuta. Halua ei voi koskaan tyydyttää.

Kauan sitten Intiassa Buddha asui luostarissa ja kävi almukierroksilla. Hänen mukanaan kulki aina paljon seuraajia, myös kerjäten. Kerran he tulivat suurelle maatilalle, missä kaukana pellolla näkyi jotakin kimaltelevaa. Buddhan lähin avustaja Ananda kysyi Buddhalta, mikä on syy siihen, että jotakin kirkasta säteilee pellolla. Buddha sanoi sen johtuvan siitä, että pellolla asuu myrkkykäärme, jonka purema tappaa hetkessä. Sitten Buddha poistui. Eräs vanha mies oli sattumalta kuullut tämän keskustelun ja hän päätti tutkia asiaa. Paikalle päästyään hän havaitsi, ettei siellä suinkaan ollut käärmettä vaan timantin kaltainen arvokas jalokivi. Hän ilostui ja kätki kiven vaatteisiinsa, mitta tuli sitten toisiin ajatuksiin. ”Buddha on kaikkitietoinen, ja hän sanoi, että se on käärme. Jos se puree, kuolen heti. Ehkä siinä piilee jokin totuus. Minun on oltava varovainen.” Hän alkoi pelätä, että kivi toisi hänelle epäonnea. Sitten hän keksi hyvän ajatuksen ja päätti antaa kiven Buddhalle. Buddha hymyili leveästi kiven saatuaan.

Ananda ihmetteli tapahtunutta. ”Ensin väitit että pellolla on myrkyllinen käärme mutta se olikin jalokivi. Mistä on kysymys?” Buddha selitti, että arvokas kivi todella on kuin myrkkykäärme, koska ihmisten ahneus aikaansaa paljon kärsimystä ja ongelmia. ”Kenelle aiot antaa sen?” ”Maailman köyhimmälle ihmiselle”, Buddha vastasi. ”No se on hyvä”, Ananda iloitsi.

He kulkivat edelleen ja saapuivat suureen kaupunkiin. Keskellä kaupunkia oli kuninkaan linna. Buddhan saapumisesta kuullessaan kuningas riensi häntä vastaan ja uhrasi paljon lahjoja. Seurue kutsuttiin aterialle ja aterian jälkeen Buddha lahjoitti kiven kuninkaalle. Ananda hämmentyi tästä kovasti. ”Ensin kutsut jalokiveä käärmeeksi, sitten lupaat antaa sen köyhille, mutta miten kävi? Kaikkein rikkain sai sen!” Buddha vastasi: ”Annoin kiven kuninkaalle, sillä hänen haluillaan ei ole loppua eikä hän koskaan ole tyytyväinen. Hän tahtoo aina lisää: olla alueen paras kuningas ja valloittaa muilta heidän omaisuutensa, jotta hänestä tulisi entistä suurempi kuningas. Siksi hän kärsii suuresti, eikä toisinaan saa unta, koska kaikkia hänen toiveitaan on mahdoton tyydyttää. Hän taistelee ja tappaa muita, siksi pidän häntä kaikkein kurjimpana ja siksi hän saakoon jalokiven.” Sillä tavoin Buddha opetti.

Pääasia on ymmärtää, että kaiken ilon ja onnen lähde on omassa mielessä. Jos takertuu ulkoisiin asioihin vain vähän tai ei ollenkaan, voi saavuttaa kaikki tavoitteensa, sekä maalliset että henkiset. Joku saattaa mietiskellä väärällä asenteella ja ajatella: ”Mietiskelyni täytyy tänään sujua hyvin. Minun täytyy oivaltaa jotakin. Ellen oivalla, se on paha asia.” Sitten mietiskely ei onnistu ja ponnistelee enemmän. Silmät pullistuvat ja korvat alkavat punottaa. Kädet ovat jäykät ja huimaa. Ei synny mitään meditaatiota.

On parempi vain ajatella, että tekee parhaansa, sujuipa istunto hyvin tai huonosti. Jos se sujuu huonosti, niin vikaan meni. Jos se sujuu hyvin, se on hyvä. Minä vain meditoin, tapahtuipa mitä tahansa. Jos tekee niin, mietiskely onnistuu.

Maallisten töiden kanssa on samalla tavalla. Ellei ole lupa epäonnistua, kunnon tulosta ei voi syntyä. Jos koulussa kokeissa vaatii itseltään loistokkaita vastauksia niin senkin mitä osaa, unohtaa. Paljon aikaa kuluu hukkaan. Ei pysty ajamaan edes autoa kolhimatta muita.

Tässä on yksi autoihin liittyvä esimerkki. Länsimaalaiset pitävät autoista kovasti ja joissakin kaupungeissa ei voi mennä minnekään ilman autoa. Puolet ajasta kuluu autoa ajaessa ja puolet ajoajasta istutaan liikenneruuhkassa. Se on kiinteä suhde itsemme ja auton välillä. Ajatellaanpa, että olisi henkilö, jolla on auto, mutta hän ei ole siihen tyytyväinen ja tahtoisi vaihtaa sen parempaan. Eräänä päivänä ajaessaan hän näkee upean auton. Juuri kun hän ihailee sitä, tulee toinen auto ja törmää siihen. Se on surullista, mutta ei hän siitä sen kummemmin hermostu. Pari viikkoa myöhemmin hän edelleen pohtii, miten huono hänen autonsa on ja että hän tarvitsee uuden. Lopulta hän menee autokauppaan. Siellä on tuo sama auto, nyt korjattuna, vaikka hän ei tunnista sitä. Se on juuri sellainen, minkä hän tahtoo, ja kaupat syntyvät kellon lyödessä puolta päivää.

Rahat on siis annettu ja paperit allekirjoitettu. Raskain mielin henkilömme ajelee tietä, joka ei ole aivan parhaassa kunnossa. Pikkukivi lennähtää konepellille ja kuuluu melkoinen kopsahdus. On aivan kuin joku olisi heittänyt kiven hänen sydämeensä ja hän puristaa ohjauspyörää ihokarvojen noustessa pystyyn. Vaikka se oli vain sorajyvänen, hän tuntee suuttumusta sitä kohtaan ja masentuu. Iloitsemisen sijaan hän kärsii. Vaikka hän ei sitä tiedä, kaksi viikkoa aikaisemmin hän katseli tätä autoa kohdannutta suurempaa onnettomuutta aika kevyin sydämin. Se oli jopa mielenkiintoista. Tänään, muutama minuutti puolen päivän jälkeen auto tuottaa hänelle suurta tuskaa ja sitä täytyy puolustaa. Mistä se johtuu? – Se johtuu suuresta tarrautumisesta. Auton mukana ei tullut todellista onnea ja iloa. Onni ei tule autosta, se ei kerta kaikkiaan tule esineistä. Onni tulee omasta mielestä. Muussa tapauksessa aikaisempi onnettomuus olisi järkyttänyt enemmän. Tai soran osuminen konepeltiin olisi tuntunut mielenkiintoiselta. Kummassakin tapauksessa olisi ollut syytä iloon, jos ilo olisi autoon liimattu. Mutta kun se ei ole, perusteet iloon ovat mielessä.

Koska niin on, täytyy ymmärtää ja oivaltaa se. Jos ymmärtää, että onni ei riipu ulkoisista asioista vaan tulee omasta mielestä, sitä sanotaan viisaudeksi. Silloin vapautuu monesta kärsimyksen lähteestä.

Sitten ei tarvitse jännittyä ja saa kaikki asiat paremmin hoidettua. Silloinkin kun asiat eivät mene toivotulla tavalla voi hyväksyä sen, koska samsaran luonto on muuttuminen ja pysymättömyys. Ei sure lopputulosta, tekee vain parhaansa. Joskus toiveet toteutuvat, toisinaan ei saa sitä mitä haluaa. Jos on tehnyt parhaansa, voi tyytyä siihen mitä tapahtuu. Kun lääkettä ei ponnistuksista huolimatta löydy, ei kannata masentua, sillä parannuskeinoa ei siinä tapauksessa kerta kaikkiaan ole olemassa. Jos masentuminen ja huoli auttaisivat, niin silloin olisi parasta huolestua. Jos huolestumalla euro muuttuisi kympiksi, masennukseen olisi hyvä syy! Mutta kun se ei toimi, se on ajan hukkaa. Pörssikursseja ei voi ohjailla mielentiloilla. Jos voisi, olisi todella syytä kantaa huolta. Siitä olisi suuri apu. Mutta olette nähneet, ettei siitä ole hyötyä. Huoleton mieli on vapaa ja näkee vaihtoehtoja. Sekin perustuu viisauteen.

Taitavien menetelmien polku

Jos tahtoo harjoittaa Amitabhaa ja päästä Devachenin puhtaaseen onnen maahan, tarvitsee harjoitusohjeet. Dharma harjoituksissa on aina ensin turvautuminen ja bodhimielen kehittäminen. Amitabha harjoituksessa turvaudutaan visualisoimalla Amitabha edessä taivaalla ja ajattelemalla, että turvautuu Buddha Amitabhaan kaikkien olentojen hyväksi. Pyytää, että hän puhdistaa ja vapauttaa itsen samsaran kärsimyksistä. Bodhimieli on epäitsekäs pyrkimys tehdä harjoitus kaikkien lukemattomien olentojen hyväksi, ei vain omaksi hyödyksi. Se on pyrkimys johdattaa heidät valaistumiseen, Buddha Amitabhan tasolle. Se on syy tehdä harjoitus.

Yleensä ottaen valaistumiseen tarvitaan kolme asiaa: on tehtävä paljon pyrkimysrukouksia ja puhdistettava valtamerellinen maailmoja ja kolmanneksi on kypsytettävä valtameren mitalta olentoja. Ne ovat mahayana opetuksissa mainitut kolme syytä. Vajrayanassa nämä kolme tiivistetään yhdeksi puhdistamalla maailmoja. Paikka jossa mietiskelee, muuttuu Amitabhan puhtaaksi maaksi ja kaikki puhdistuu. Näkee ympärillään tahrattoman Devachenin ja ajattelee, että kaikki siihen liittyvät ominaisuudet ovat nyt tässä. Devachenissa on monia nektarijärviä, joissa kasvaa suuria upeita kukkia, siellä on jalokivipuita, ne ovat puhtaita puita. Linnut laulavat suloisesti puiden oksilla ja ympärillä tuntuu leppeä tuulenhenki. Lähempi kuvaus löytyy pitkästä Devachen rukouksesta. Tämä kuvitellaan ympärillä.

Sitten visualisoidaan suuri järvi, jonka keskellä kasvaa suuri valkoinen lootus. Sen keskellä harjoittaja visualisoi itsensä nelikätisen Chenrezigin muodossa. Puolet kehosta on lootuksen terälehtien suojassa, vain yläosa vartalosta näkyy. Edessä olevassa tilassa kasvaa valtava puu, jonka oksat kurottavat korkeuksiin. Sen edessä on suuri valtaistuin ja Buddha Amitabha istuu sen päällä. Hänen kehonsa on punainen ja kädet lepäävät meditaatioasennossa. Käsissä on kerjuukulho täynnä herkullista syötävää.

Amitabhan oikealla puolella seisoo valkoinen Chenrezig. Hänen toinen kätensä on rukousasennossa ja toinen pitelee lootusta. Buddha Amitabhan vasemmalla puolella seisoo Vajrapani rauhallisessa muodossa. Hän pitelee lootusta, jossa on vajran merkki. Vajra on lootuksen päällä. Chenrezigin ja Vajrapanin vaatteet ja koristeet ovat samanlaiset. Tämä kuvitellaan edessä. Jos sen pystyy visualisoimaan selkeästi, se on hyvä, mutta ellei voi, sitten tuntee, että he ovat läsnä edessä avaruudessa.

Kehittelyvaiheen aikana voi alussa käydä niin, että punaisen jumaluuden sijaan näkee sinisen tai vihreän. Se muuttuu. Ensin on kaunis kuva, mutta kun keskittyy kasvoihin jalat häviävät. Se ei oikeastaan ole virhe vaan hyvä merkki. Se on aloittelijan merkki. Alussa ilmiöt ovat kuin vesiputous. Se tulee alas voimalla ryöpyten. Se roiskuu kiville, kunnes lopulta rauhoittuu tasangolle tullessaan. Mieli on sen kaltainen, kun alussa on paljon ajatuksia ja kokemuksia.

Näin käy myös tyyneysmietiskelyssä. Laman ohjeet tuntuvat suurenmoisilta, mutta jonkin ajan päästä ajatukset lisääntyvät, viha kasvaa ja vaikka minkälaisia ajatuksia juolahtaa mieleen. Ei niin ennen ollut, mikä on vikana? – Ei mikään, se on hyvä merkki. Jos lika on kuivahtanut lasin pinnalle ja sitä alkaa pestä vedellä, lika leviää ja se näyttää entistä likaisemmalta, vaikka onkin puhdistumassa. Lika on alkanut liikkua. Kun siis huomaa että heikkoudet ja epäpuhtaudet nousevat mieleen ei tarvitse masentua, sillä se on puhdistumisen merkki. Vaikka Amitabha näyttäisi paholaiselta, sillä ei ole juuri nyt väliä, niin kauan kuin visualisaatio pysyy siinä edessä. Ja itse on Chenrezigin muodossa lootuksen keskellä. Ellei voi nähdä sitä, niin koettaa vakuuttua siitä kuitenkin: olen Chenrezig täydellisesti ilmentyneenä. Se riittää. Vähitellen visualisaatio paranee.

Vastaus kysymykseen

Viisaus ja moraali tukevat toisiaan. Hyvällä käytöksellä viisautta lisätään. Jos moraalista perustaa tai valoja ei ole ja tukeutuu pelkkään viisauteen, edistystä tapahtuu kuitenkin jonkin verran. Mutta halun rauhoittaminen ei ole niin nopeaa kuin yhdistämällä moraali viisauteen. Jos harjoittajan oivallus on korkeatasoinen, kaikki mitä hän tekee, on oikein. Mutta pelkällä moraalilla halua ei voi kitkeä, se pysyy. Valat liittyvät kehoon, puheeseen ja mieleen. Esimerkiksi tappamisen ja varastamisen välttäminen liittyvät kehoon. Ei toimi siten, koska on vala. Vaikka ajattelisi tekoa mielessään, vala ei rikkoudu, koska ei ole toiminut väärin. Vastaus kysymykseen siitä, voiko pitää valan jos mielessä on edelleen haluun liittyviä ajatuksia, on kyllä. Juuri vala estää toimimasta halun mukaan. Jos tahtoo poistaa kaiken halun tarvitsee halua. Sen avulla halu poistetaan. Viisauden avulla ymmärtää halun syyt ja lisäksi sovelletaan tietoa tyhjyydestä. Viisauden ja hyvän käytöksen yhdistelmä on keino poistaa halu kokonaan.

Toinen opetus: Viisauden polku - tyhjyys

Amitabha harjoituksessa on kaksi tietä: viisauden tie ja taitavien menetelmien tie. Tässä niihin tutustutaan vähitellen. Viisauden tien ensimmäinen osa selitettiin aiemmin, nyt käydään läpi se, miten viisaus liittyy tyhjyyteen. Mitä tyhjyys merkitsee? Tiibetiksi se on tong pa nyi. Tong pa merkitsee tyhjää, että mitään ei todella ole olemassa ja nyi on –yys, tyhjyys, joka viittaa siihen, että ilmenemiselle on tilaa. Tyhjässä tilassa voi tapahtua mitä tahansa. Tong pa yhdistettynä nyi-päätteeseen merkitsee, että tyhjyys ilmenee luonnostaan.

Pääsyy samsaran kiertokulussa vaeltamiseen on tiettyihin käsityksiin takertuminen. Jos käsitykset muutetaan, todellinen luonto, Amitabhan luonto tulee näkyviin. Oikea Amitabha on läsnä omassa mielessä. Miten sen voi oivaltaa? On kaksi menetelmää: tyhjyyden näkemys ja mielen olemuksen näkemys. Jos oivaltaa tyhjyyden ja mielen olemuksen, näkee oman mielensä luonnollisen Amitabhan. Jotta voisi oivaltaa mielen luonnon, täytyy ymmärtää tyhjyyttä syvällisesti. Miksi? – Koska se vähentää takertumista vääriin käsityksiin.

Takertumista on kolmenlaista:

A) Yhtenä pitäminen B) Pysyvänä pitäminen C) Pitäminen muista riippumattomana.

Nämä kolme estävät samsarasta vapautumisen. Ne täytyy ymmärtää.

A) Yhtenä pitäminen

Miten monta yksilöä tässä salissa on? Yksi vai monta? Sinä itse, montako sinua on? Yksi? Ei yhtään? Ani Lhamo, kuka sinä sitten olet? Jokainen ajattelee olevansa yksi henkilö. ’Minä’ on yksikkö. Se on yhtenä pitämistä, takertumista yhteen. Myös esineisiin takerrutaan tällä tavalla.

B) Pysyvänä pitäminen

Onko tämä pöytä sama pöytä kuin edellisellä opetuskerralla? Jos se on sama, niin miksi? Jos se on eri, niin miksi? – Se on eri pöytä eri valaistuksessa. – Kyllä, todellisuudessa se on eri pöytä, mutta pidämme sitä samana ja normaali-ihminen ajattelisi että jaa, sehän on sama pöytä kuin aamulla. Itsestämme ajattelemme, että olimme täällä aamulla ja kasvoimme samana henkilönä lapsesta aikuiseksi. On tunne minästä ja että se lapsi on minä. Se on pysyvänä pitämistä, pysyvyyteen takertumista.

C) Pitäminen muista riippumattomana

Kolmas takertumisen muoto perustuu kahdelle edelliselle. Jos minä on yksi, missä se on? Kun ajattelee minää, se muodostuu kehosta ja mielestä. Onko minä mieli vai onko se keho? Yleisö: Se ei ole olemassa. Rinpoche: Miksei? Yleisö: Koska kaikki on toisistaan riippuvaa. Rinpoche: Minän idea tulee siitä, että on itsenäinen. Onko jossain jotakin toisesta riippuvaa? Yleisö: Ei. Rinpoche: Ellei minää ole olemassa, toisistaan riippuvuus ei toimi, siihen tarvitaan kaksi.

Tyhjyyttä sovelletaan yhtenä pitämiseen kysymällä: jos ’minä’ on yksi, missä se on? Missä ’minä’ on? Tavallisesti minä koetaan vahvasti olemassa olevana ja sitä pidetään yhtenä. On tunne, että minä on olemassa. Kun ajattelee minää, kuvittelee, että se muodostuu kehosta ja tajunnasta. Jos se on niissä, tutkitaan, kummassa niistä. Jos olen olemassa sekä kehossa että mielessä olen jo jakautunut kahteen. En olekaan yksi jakamaton kokonaisuus. Ehkä olen kehossa. Mutta kehossa on monta osaa: pää, raajat, rintakehä, selkä… Koska ei tunnu siltä, että yksilöllinen minä olisi olemassa ilman näitä osia, asiaa on tutkittava. Olen vain yksi. Liittyykö se päähän? Jos ajattelee olevansa pää, sama pätee myös käteen. On kaksi kättä ja jalat. Minästä on tullut jo viisi erillistä asiaa. Se ei ole kovin hyvä.

Jos ajattelee, että ei ole sama kuin kehonsa osat, vaan että ne ovat minun kehoni osia, minää on edelleen etsittävä. Ellei sitä löydy, ei voi puhua minun kädestäni. Alussa on oletus minästä ja on idea kädestä jonka voi omistaa. Näin käsi ei ole itse, mutta kuuluu itselle. Peukalo on käteni, kyynärpää on käteni ja olkapää on käteni. Siinä on jo kolme kättä! Se ei ole kovin hyvä. Niinhän ei ajatella, vaan että tämä on peukaloni. Mutta onko peukalo kynnessä vai nivelessä vai peukalon juuressa? Jos se on niissä kaikissa, sinulla on kolme peukaloa. Peukalo ei ole yksi vaan jakaantuu osiin. Vaikka tutkisi hiukkasia, joista atomit muodostuvat, jos niillä on koko, niillä on etelä- ja pohjoispuoli, eivätkä ne ole jakamattomia yksikköjä.

Jos hiukkasilla ei ole kokoa, ei voi syntyä mitään muotoa. Ellei ole mitään muotoa, ei synny syitä.

Tässä pöydässä on molekyylejä. Ne ovat liittyneet toisiinsa. Ellei olisi kokoa, ne eivät voisi liittyä yhteen. Jos ne liittyvät yhteen, ne eivät voi olla yksi. Jos niillä on osia, ne eivät ole olemassa yksikköinä.

Buddha sanoi, että koska esineillä täytyy olla koko, pienimmätkään hiukkaset eivät ole todella olemassa. Tiedemiehet ovat nykyisin tulleet siihen tulokseen, että hiukkasilla on sähkövarauksia, mutta kun ne liitetään yhteen, varaukset kumoutuvat ja hiukkaset lakkaavat olemasta. Monet tutkijat ovat sitä mieltä että ilmiöt tulevat mielestä tai aivoista. Ilmiöt eivät ole todella olemassa mutta niitä voidaan verrata projektorin kankaalle heijastamiin kuviin.

Kaikkihan näkevät tämän kupin. Siinä on vettä. Se on hyvää (maistaa). Miten voin juoda vettä kupista, jos ei ole molekyylejä, jotka liittyvät yhteen? – Se on heijastumisen ilmentymä, harha. Näyttää todelta mutta ei oikeasti ole on se, mitä koetaan. Harha merkitsee sellaisen näkemistä, mikä ei ole todella olemassa. Se vain näyttää olevan olemassa. Buddhan mukaan tietoisuus ilmiöistä on harhaa, mikään ei ole todella olemassa. Mutta koska asioiden luonto ei ole todella olemassa, mitä tahansa voi ilmetä. Tyhjyydestä voi tulla mitä vain. Ellei tyhjyys olisi sellainen, tulisi pitää kiinni kaikista kolmesta tavasta takertua: takertumisesta yhteen, pysyvään ja muista riippumattomuuteen. Jos ilmiöt eivät olisi tyhjiä, niillä olisi näiden kolmen takertumisen luonto. Jos niin olisi, mitään ei syntyisi, mitään ei tapahtuisi eikä mikään muuttuisi.

atta paperia lävistetään sekunnissa, niin aika, joka kuluu yhden paperin lävistykseen, on hetkinen. Sillä on yhteys edelliseen, jo lävistettyyn paperiin ja tulevaan lävistettävään paperiin. Niinpä se jakautuu kahteen, eikä ole jakamaton yksikkö, josta ajan voisi rakentaa. Jotta voisi tehdä kokonaisuuharjaannumme tietoisuudessa tyhjyydestä. On harjoiteltava askel sä. Joka tapauksessa alussa on tärkeä tehdä turvautumisrukous.

Astro- sekä numerologia oppaita:Perjantai 05.03.2010 02:55

Noudathan analyysisi arvostettavilta opastajilta astrologian ja numerologian, sillä opasteiksi ja elämän ohjeiksi ne on esitetty:

http://www.astro.fi

http://www.numerologist.com/

Viisi klassista jumala-todistustaSunnuntai 22.11.2009 02:15

Tuomas Akvinolainen (1225–1274) muotoili viisi klassista jumala-todistusta:

Ensimmäinen liikuttaja

Kaikki mikä liikkuu, on jonkun toisen liikuttamaa. Jos tämäkin liikuttaja liikkuu, jonkun muun täytyy sitä liikuttaa. Tätä ketjua voidaan jatkaa varsin pitkään, mutta se ei voi olla päättymätön ketju. Niinpä täytyy olla jokin ensimmäinen liikuttaja, jota mikään ei voi enää liikuttaa ja tämä liikuttaja on Jumala.


Ensimmäinen syy

Kaikella olevalla on oma syynsä, jokainen on seurausta jostain. Koska syiden ketju ei voi jatkua loputtomiin, on olemassa jokin ensimmäinen syy, joka on kaiken takana. Tämä syy on Jumala.


Täydellinen olento

Koska meillä on olemassa käsitteet enemmän ja vähemmän, täytyy olla jotain, joka on eniten jalo, eniten parasta, eniten totta. Tätä täydellistä olentoa kutsutaan Jumalaksi.


Välttämätön olento

On olemassa olioita, joiden on mahdollista olla olemassa, mutta myös olematta. On mahdotonta, että kaikki oliot olisivat olleet olemassa aina. On kuitenkin mahdollista, että joskus menneisyydessä on ollut tilanne, jolloin ei olisi ollut olemassa yhtään olentoa. Siinä tapauksessa ei nytkään olisi yhtään oliota. Täytyy siis olla joku, jonka olemassaolo on välttämätöntä ja tämä olento on Jumala.


Päämäärään suuntautuminen

Kaikki luontokappaleet toimivat jotain päämäärää varten, vaikka niillä itsellään ei ole tietoa tuosta päämäärästä. Niinpä täytyy olla jokin olento, joka ohjaa kaikkia luontokappaleita ja me kutsumme tätä olentoa jumalaksi.


Richard Swinburnen mielestä yksikään klassisista Jumala-todistuksista ei ole riittävä, mutta yhdessä ne kaikki muodostavat riittävän todistusvoiman Jumalan olemassaolosta. Klassisia jumala-todistuksia on muitakin kuin Tuomas Akvinolaisen todistukset, mm. ihmisen uskonnolliset kokemukset.

Joni, your Life Path of 9 ...

You are a deeply spiritual individual who often displays a deep interest in religion or the occult at a very early age. In fact many nines grow up to be psychics, healers, priests and nuns. You probably feel responsible for keeping up the morality or spirit of mankind in some way, or even responsible for their very souls. This is why many nines also end up working for the law as policemen or judges or in some aspect of spiritual or psychological counseling.

The emphasis of your life path is on finding ways to communicate the divinity of man in a practical context. As many nines are also very artistic, this connection with the higher powers might also be expressed through a talent such as writing, music or painting.

At some point in your life you have probably sworn to yourself to make this world a better place. You are extremely compassionate and feel above the matters that you feel causes factions of society to be divided. You are very aware of feeling as insignificant as a grain of sand in the Universe and believe that materialism, prejudice and lust just don't matter in the long run.

You have a charismatic and very open personality that attracts you a lot of friends. You are very social, sometimes at the expense of your other responsibilities. Sometimes a number nine might take too much time out during the day "to smell the flowers" and incur the resentment of those that are left to pick up the slack.

Your attitude towards life in general is very selfless and you usually have a good connection with God or a higher power. However often the number 9 faces a unique challenge at some point in his or her life that seems to be a test of faith. Usually this incident takes the form of a devastating personal loss, disease or some sort of tragedy. This triggers a period of time that lasts a few years that is often called the "dark night of the soul." It is usually during this period of your life that you find the extreme courage and strength to become what is called a wounded healer.

Your life may seem too tough to handle at times which makes you vulnerable to finding substitutes for the family unit. As you are naturally very lonely and insecure, you are particularly vulnerable to joining a cult or becoming fanatical in the religious sense.

If you are a number nine you may find your life seems more difficult than others. This is because it is common human nature to take advantage of your compassion, empathy and generosity. It may seem unfair to you that others do not appreciate the spiritual gifts that you have to offer, especially when you demand so little materially from the world. This is part of the problematic path of the number 9 who is often fated to learn that the path of true compassionate does not necessarily result in spiritual rewards for the healer either.

Although you may feel quite clear about your divine purpose and goals in life, others may perceive you as weird or spacey. This is why it is often difficult for a number 9 to keep a job for long. Relationships might also be very difficult for a 9 to sustain, as this particular path is a rather lonely one. Part of the 9's spiritual development is usually being presented with situations that force them to let go of emotional situations and connections that might interfere with the higher purpose that the cosmos has in store for them.

Joni, your Expression of 4 ...
Your Potential Natural Talents and Abilities

The height of self-expression for you is when you are caught up on all of your work, the house is clean, the bills are paid and everything is in perfect order. You are the number that covets civilization and all of its contents the most. If life could be defined as a machine you are the nuts and bolts that holds everything together.

You believe that action speaks volumes more than words and express your respect and love for others by using a practical down-to-earth approach. You believe the greatest path to your own personal truth is to live by your personal convictions. For this reason, you are often very concerned with taking care of yourself, maintaining your belongings and property and making sure that your family and children are well cared for.

You are a diligent, hard worker who is always willing to lend a helping hand but only if it is for the good of all concerned. You don't have much patience with arrogant people and you openly express your dislike of people you consider to be controlling or pushy. Sometimes this resistance expresses itself as an outright defiance of authority. You are very courageous and almost always right but often your willingness to fall on your own sword for the sake of principle also makes you "dead right."

You love nature and especially gardening and landscaping. You may express your love for the earth by participating in ecological and animal preservation causes. Number 4's often also own many pets and many relate to their pets better than they relate to people.

As you can be quite rigid in your opinions, you often end up in many arguments. One of your challenges may be to learn to express yourself in a way that does not seem autocratic or bossy to others. You also have very strong likes and dislikes that can seem prejudiced or overly biased to others. This can hold you back both professionally and personally.

When it comes to love you is a very attentive and loyal partner. Sometimes to get attention you may play with a lover's insecurities. Among your negative tendencies is creating jealousy or suspicion on purpose or being obsessive or possessive.

Your role in society is to create structures that bring fulfillment to the highest of human aspirations. You are a wonderful planner and administrator and you know how to facilitate organizations and services that meet people's needs. Many fours are skilled at carpentry, sewing, horticulture, and interior decoration. Many of you are good with your hands, which make you excellent sculptors and surgeons.

You are creative, intelligent and have an attentiveness to detail that can border on obsession. Your self-discipline and willingness to practice until something is perfect also leads fours to careers in performance, especially athletics and music.

Your personal style is casual yet tasteful. Your budget often also determines what you wear, as you don't believe in spending money foolishly. You judge people by their inner beauty and not their outer appearance. The people you judge most favorably, however are those that agree with your opinions.

Your insistence on financial security, charity and the stewardship of the young often makes you a pillar of the community at a very young age. The passing down of wisdom is often how a number four can best express their love of their community.

Joni, your Soul Urge of 6 ...

What You Desire To Be, To Have, and To Do In Your Life

Your soul urge is to nurture and take care of others. You love people and believe the greatest expression of your inner divinity is through teaching and guidance. Many of you are very maternal or paternal at an early age and are often regulated, by default to the role of advisor or therapist in your social life.

Unfortunately your willingness to take on other people's burdens threatens your romantic relationships. This is because you are often perceived as a friend or a helper rather than as an object of desire. The result is that many sixes end up with broken hearts simply because others simply could not recognize their empathy as being an expression of love and desire.

Part of your challenge in life is to learn how to make yourself more sexually attractive to others. Often this means learning the brutal rules of the game of love, which in courtship often mean practicing a certain kinds of power plays and being mysterious. The mistake that you often make is letting yourself be too available to the person you are trying to attract. As the object of desire realizes that you are willing to be there for them no matter what, they take it for granted that you will settle for less. It is often a six who will spend a year comforting someone they are attracted to in the hopes the person will recognize their good heart, only to be dismayed when they are thanked for all their kind support and the person moves onto a romance with someone else.

Your candidness and forthright manner is also a drawback romantically as others are turned off by your dogmatic approach. As you tend to discuss everything about yourself with a member of the opposite sex, there is little mysterious or sexy about you. Spilling your guts does not help you professionally either, as it encourages others to steal your ideals. Part of your inner struggle might be fighting your urge to connect so intimately with every single person you meet. One way to combat this is to make an effort to be a little more stand offish and play your cards close to your chest, especially when it comes to romance.

As you are a very sensitive and compassionate person you tend to take things very personally. When others let you down you have a tendency to retreat from society and nurse your wounds. Often when a six decides to play the victim in a relationship he or she is met with very little sympathy or help. This is ironic as sixes are so eager to help others and comfort them when they are down and out. The cosmos presents you with this type of situation so that you are forced to heal yourself with the same type of focus and devotion that you use to heal others.

If you feel yourself succumbing to a tendency to isolate yourself or find yourself succumbing to addiction or depression your best course of action is to forget about yourself entirely and go out and make an effort to help someone less fortunate than you. This teaches you to be helpful to people you are not attracted to as sixes have a way of only making themselves useful to individuals that they find attractive or desire.

The very highest calling of your soul urge number is to renounce sex and relationships altogether and devote your life to a religious or spiritual practice.

You have a Life Path 9. The route of idealists.

You have chosen to know the experience of the ideal, the noble causes, of the sensitivity and the great horizons. It is a path which favours travels, external and internal. This route will offer you a lot of experiences, instructive meetings and the possibility to cultivate your talent but also a particular sensitivity often turn towards altruism. The figure 9 symbolises the end of a cycle and the beginning of the following one that will be lived with a higher level of consciousness. If you are able to free yourself from the hold of material contingencies of your life, you can establish these ideas and realise your vocation. This path can drive you towards greater horizons, familiarise you with more vast perspectives across culture, ecology, research, teaching, travelling, meeting people, altruism, humanism, sometimes with a large public. It is also an itinerary of emotions, internal travels, knowledge, unselfish action, avant-garde ideas which will imply your sensitivity, subtlety and open-mindedness. You will have to face some passionate events with profound repercussions (for you). Overall, a path of success and protection, favourable to travellers and altruistic, tolerant people as well as all those who will have known how to turn their sensitivity into a talent. But be careful not to get lost in impulses or passions that overtake you. It will be important to develop a certain prudence. In some cases take a back seat so as not to be dragged along toward ambiguous objective or into a tendency for illusions and sadness. Keep your spirits high, while holding on firmly to the helm of your life. Learn to open yourself to the world but without forgetting, neglecting yourself or you will risk disappointments and even losses. This until you understand that it is a matter of a bad approach on your part because your base support must be found within yourself and not outside.

http://www.numerologist.com/

17. Universaalista luonnon lakiaTorstai 03.09.2009 20:23

1. Ykseyden laki
Rakkauden laki. Universaali henkinen rakkaus yhdistää ja elävöittää kaiken maailmankaikkeudessa. Kaikki olevainen kehittyy kohti elämän syvintä olemusta, joka on ykseys.

2. Energian laki
Maailmankaikkeus on energiaa. Energia ei katoa. Se muuttaa vain olomuotoaan.

3. Kolmen laki
Jokainen toiminto ja ilmiö on tulos kolmen voiman, positiivisen, negatiivisen ja neutraloivan, samanaikaisesta toiminnasta.

4. Ilmennyksen laki.
Energia ilmentyy hienommasta karkeampaan. Näkyvän maailman ilmiöt ja asiat ovat ensin olemassa henkisessä todellisuudessa.

5. Heijastuksen laki.
Yksilön elämä vastaa hänen tietoisuuden tasoaan. Maailma on meidän näköisemme.

Universumissamme kaikella on lakiensa mukainen heijastuksensa, eli kääntöpuolensa.
6. Vapaan tahdon laki.
Jokaisella elollisella on vapaa tahto ilmentää itseään oman kehitysasteensa mukaisesti universaalien luonnon lakien ohjauksessa.

7. Tietoisuuden laki.
Elämän perusolemus on tietoisuus. Elämä on tietoiseksi tulemista sekä itsestä että ympärillä vaikuttavista universaaleista luonnon laeista.

8. Syyn ja seurauksen laki.
Karman eli oikeudenmukaisuuden laki. Jokaisella seurauksella on syynsä. Elämä ei ole sattumaa vaan seurausta.

9. Liikkeen laki.
Elämä on jatkuvaa liikettä. Mikään ei pysy vakiona. Vain liike on pysyvää.

10. Oktaavin laki.
Seitsemän laki. Elämän liike ja kehitys tapahtuu nousevien sekä laskevien oktaavien mukaisesti.

11. Kehittymisen laki.
Vihkimyksen laki. Henkinen kasvu tapahtuu asteittain tietoisuuden laajentuessa.

12. Virtaamisen laki.
Energian kierron laki. Elämä kukoistaa, kun energia virtaa vapaasti.

13. Tasapainon laki.
Kaikki olevainen pyrkii tasapainoon itsensä ja ympäristönsä kanssa.

14. Resonanssin laki.
Samankaltaisuuden laki. Kaikella on ominaisvärähtely, joka pyrkii voimistumaan. Samanlaisuus vetää puoleensa.

15. Vastakohtaisuuden laki.
Voima synnyttää vastavoiman. Jokaisella voimalla on vastavoimansa.

16. Vuorottelun laki.
Elämä on toiminnan ja levon vuorottelua. Toiminnan vaihetta seuraa aina lepovaihe.

17. Kierron laki.
Inkarnaation laki. Kehitys on elämän ja kuoleman kiertoa. Kuolema tekee mahdolliseksi elämän.

Yrtti lääkinnän opasteita:Tiistai 01.09.2009 05:31

Luoja loi maan ja nostatti kasvikunnan kasvamaan siitä, jotta ihminen voisi sitä hyödyntää.

"Jumala nostattaa maasta rohdoskasveja, eikä järkevän miehen pidä väheksyä niitä." Siirakin kirja 38:4 ( Raamattu)


Jonkin verran tietoa erinlaisista yrteistä ja niiden hyötykäytöstä:

http://www.varjojenkirja.com/yrtit.html


Rohtojen kirja, eli tietoa erinlaisista rohdoskasveista:

http://wikikko.info/wiki/Rohtojen_kirja


Jack Hererin kuuluisa tietokirja cannabiksesta:

http://emperor.wikidot.com/sisaellysluettelo