IRC-Galleria

Keskinäinen kokoontumisemme on kreikaksi episynagoogeen ja se voidaan kääntää myös ylöskokoontumiseksi. Sama sana löytyy myös seuraavasta jakeesta: "Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä." (2Tess.2:1) Tässä viitataan uskovien yhtäkkiseen ylöstempaukseen eli seurakunnan ylösottoon Herraa vastaan yläilmoissa ennen Jumalan vihan ajan alkamista maan päällä, joka päättyy Kristuksen näkyvään paluuseen uskovien kanssa ja enkeleiden kanssa perustamaan tuhatvuotista rauhan valtakuntaa (1Tess.4:16.17; 5:1-10; 1Kor.15:51-52; Matt.24:40-42).

Kun tulimme uskoon, niin olemme Jumalan näkökulmasta käyneet Hänen tykönsä ja meidät on asetettu Kristuksen kanssa Isän oikealle puolelle (Hebr.12:22-24; Ef.2:1-10). Tämä toteutuu kirjaimellisesti, kun pääsemme perille. Nyt se on uskon asia, joka ei ole sen vähäisempi kuitenkaan, mutta se edellyttää luottamusta Jumalan Sanaan. Samanlainen uskon asia on esimerkiksi se, että olemme Kristuksen veressä vanhurskautetut ja täydelliset Isän edessä ja saamme syntimme anteeksi. Toistan siis asian: kun kokoonnumme yhteen uskovina Herran nimessä, se on kuin tulemista ylös Hänen luoksensa. Onhan Hän luvannut olla keskellämme, jos olemme koolla Hänen nimessään. Herra tahtoo ilmestyä meille ennen kaikkea Sanansa kautta, kun sitä tutkimme. Saamme tuolloin maistaa esimakua Pyhässä Hengessä tulevasta kirkkaudesta.

"Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne? Mutta jos kaikki profetoisivat ja joku uskosta tai opetuksesta osaton tulisi sisään, niin kaikki paljastaisivat hänet ja kaikki langettaisivat hänestä tuomion, hänen sydämensä salaisuudet tulisivat ilmi, ja niin hän kasvoilleen langeten rukoilisi Jumalaa ja julistaisi, että Jumala totisesti on teissä. Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi. Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön; mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle. Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot; mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen. Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta."(1Kor.14:23-31)
Seurakunnan kokous ei ollut alun perin jotakin järjestettyä ohjelmaa, jossa esiintyvät ensin laulajat, sitten pastori pitää puheen tai luennon, muiden passiivisesti istuessa ja sitten lähdetään kotiin. Tällä en tahdo kieltää opetuksen osuuden tärkeyttä, tietynaiheisia luentoja tai musiikin ja laulun käyttöä kokouksissa, sillä parhaimmillaan ne rakentavat seurakuntaa. Valitettavasti näin ei ole aina ja kaikkialla. Kokoukset saattavat joskus ja yhä enenevässä määrin muuttua pastorikeskeisiksi ja laulut muuttua—elleivät ole jopa rokkia—esiintymiseksi, jossa laulaja ja soittajat esittävät soittotaitoja eivätkä lainkaan anna kunniaa Jumalalle, innoittaen väkeä kiittämään Herraa. Ohjelma kyllä pyörii viikosta toiseen ja aherretaan kovastikin valmisteluissa ja suunnitteluissa. Perustetaan kaikenlaisia toimikuntia. Mutta onko kaikki tällainen touhuilu tarpeellista? Mielestäni, jos yksilöuskovat toteuttaisivat Herran tahtoa, pyrkien omalla paikallaan evankelioimaan ulkopuolella olevia, kantaen enemmän vastuuta työstä, niin turhat touhuilut jäisivät pois ja voitaisiin keskittyä olennaiseen, nimittäin sielujen voittamiseen ja opetuslapseksi tekemiseen. Tämä tietysti voisi johtaa palkatun papiston tarpeen vähenemiseen ja instituution tarpeettomaksi tulemiseen. Silloin kokoonnuttaisiin enemmän kodeissa, tunnettaisiin toisiaan paremmin, mikä johtaisi myös sekakansan vähenemiseen, kun seurakuntakuri toimisi käytännössä vielä kun on jotain tehtävissä. Tämä ei tule koskaan kokonaisuudessaan kirkkokunnissa toteutumaan, sillä liian paljon on pelissä, kun on sijoitettu paljon kaikenlaista kirkkokunnan pystyttämiseksi ja sen ylläpitämiseksi, josta on tullut itse tarkoitus. Kuitenkin yksilöinä voimme tähän pyrkiä.