"Me elämme nyt aikaa, jolloin mitään ei voi pitää välttämättä sinä, minä se esiintyy. Emme elä enää vesimiehen aikaa—me elämme salaliiton aikaa." —Robert Ludlum
Salaliitto on hengittämistä samaan tahtiin. Siihen kuuluu ihmisiä, jotka hengittävät sisään yhteistä vakaumusta ja hengittävät ulos yhteistä käyttäytymistä, joiden toiminnan lähtökohtana ovat yhteiset tarkoitukset ja tavoitteena ovat yhteiset päämäärät.
Mutta "samaan tahtiin hengittämiseen" eli salaliittoon sisältyy muutakin kuin vain yksimielisyyttä toiminnassa. Siihen sisältyy jo nimensäkin perusteella salailua ja jopa rikollisuutta. Salaliitto on siis eräänlaista juonittelua tai salahanke—ts. ryhmä ihmisiä, jotka tavoittelevat omaa etua muiden kustannuksella salaisin ja jopa laittomin keinoin.
Ylin "juonittelija" on tietenkin Jumalan vastustaja Saatana. Hän on juonitellut Jumalaa ja ihmistä vastaan aina alusta alkaen. Maailman alussa hän yllytti jopa enkeleitäkin mukaansa syöstäkseen Jumalan valtaistuimeltaan. Myöhemmin, ihmiskunnan historian alussa hän sai houkuteltua Eevan mukaan hyväuskoiseksi, naiviksi välikappaleekseen ("käyttökelpoisena idioottina") salaisen suunnitelmansa toteuttamisessa.
Saatanan salainen suunnitelma ei ole muuttunut. Se oli ja on Jumalan vastustaminen, Jumalan syökseminen asemastaan, Jumalan sijalle astuminen ja Jumalan kuvan hävittäminen (tai muuntaminen) yleensäkin maailmankaikkeudesta ja varsinkin ihmisistä. Päinvastoin kuin mitä hän edelleen väittää (ja me edelleen uskomme), Saatanan tarkoituksena ei ole siunata ihmiskuntaa viisauden, voiman ja jumaluuden lahjoilla; hänen suunnnitelmansa on hävittää meistä se Jumalan kuva, joka kuuluu osana ihmisyyteemme.