IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

Siunausta teidän päiviinSunnuntai 19.05.2013 05:02

Sairastumisestani on jo toista vuotta. Viimekesä oli kuuma ja raskas vaikka yleensä vietän kesän jossain muualla tai ehkä pihatöissä myös merellä katsoen lokkeja ja meren kaunista voimakasta virtaa ja aaltojen lainehdintaa. En ole koskaan ollut näin kipeä.

Olen käynyt monet hoidot läpi pitkin helsinkiä ja milloin aamu junalla ja milloin takisin ilta tai päivä junalla kun se matka sairaana on aika hiljaista siinä mielessä,että apua ei tule jos jotain sattuu.
Rovaniemelle olen mennyt autolla vaikka olin kuin kipeä ja ne syksyn maisemat tuntui, niin ihmeelliseltä, että oliko tämä minun loppuni? kaikkein kauneinta oli syksyn aurinko kuin se paistoi ikkunan läpi huoneeseen ja pöydällä oli volgenin avena sativa tippoja pullo joka näytti kauniilta ja ennen en ole noin kaunista nähnyt.

Kaikki nämä asiat syntymästä tähän päivään asti on tullut enemmän tutuksi ja nähnyt paljon alitajunnallisia asioita ja syviä muistoja myös unessa ja paljon sellaista mitä en ole koskaan ennen ajatellut,että pystyisin tekemään jotain todella kaunista elämässä.
Kaikki todistus on käyty läpi lääketieteen puolella ja mitään ei puutu muuta kuin se,että minua kuunneltais, mutta en tiedä miksi eivät kuuntele kun asiani on yksinkertainen ja itse en kykene sille asialle tekemään mitään ja olen miettinyt kaikki mahdolliset,että olisiko joku lääkäri tai hieroja joka voisi sisäistää ongelmani ja sen sisäistämisen kans olen yksin ja tuntuu kuin valtava määrä psykopaatteja on ympärilläni.Etsin joka antaa vastauksen minulle asiaan.

En tule olemaan pitkään elossa tämän kans ja aina vaan olen yhä lähempänä kristusta ja olen jo melkein luopunut itsestäni ja olen melkein valmis ja tässä on minun uskoni koetteella, mutta kestän nämä säryt ja siitä huolimatta olen iloinen ja toivoa täynnä,että kaikki jotka on sanonut minulle kasvotusten,että unohda raamattu, ei ole olemassa jumalaa tai en minä usko, mutta pahin mitä sanoi eräs niin oli,että kun sie kuolet, niin mitään ei ole ja rupesin nauramaan,että kuin ne jaksaa väittää minulle sellaista josta he eivät itse tiedä mitään kun heiltä itseltä sitä kysyy.

Uskon tänäkin päivänä sen,että meidän vapahtajallamme kristuksella on tarkoitus jokaisen kohdalla myös minun kun sanotaan,että elämä on ihmeellistä.Jos kohtani on kuolema, niin otan sen iloiten vastaan tai jos herra itse tahtoo antaa sen minulle,että saan elää, niin en ole sama ihminen enään ja nyt on vain kysymys herrastamme kun lääketiede on avuton kohdallani.

"USKON SYVÄSTI HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN VOIMAAN SILLÄ MIKÄ IHMISELLE ON MAHDOTON, NIIN JUMALALLE SE ON MAHDOLLISTA".
Mitä vähemmän saan apua, niin sitä enemmän kristuksen kirkkaus käy kohti minua ja mitä enemmän saan moittimisia, niin sitä enemmän olen iloinen kristuksen nimessä ja olen myöskin iloinen herjaajien ja vihamiesteni puolesta sillä yksikään ei niistä voita hyvyyttä ja eikä yksikään rikas voi ostaa hyvää sydäntä.

Rikkaat ja vaikutus valtaiset luulevat omistavansa maailman ja itseasiassa omistavatkin.
Mutta mitä he voivat ostaa kaikella tuolla rahalla? rahalla ei osteta elämää, sillä ei osteta hyvää sydäntä eikä taivasten valtakuntaa. Te voitte saada sen, vaikka olisitte kuin köyhiä.
Jos janoatte vanhurskautta, niin se suodaan teille. Mitä te haluatte jumalaltanne? armoa. Osoittakaa sitten armoa. Rakkautta, osoittakaa sitten rakkautta.

Muistakaa, psofeettoja vainottiin, mutta he eivät menettäneet uskoaan, ottakaa se vastaan rakkaudella ja noudattakaa mooseksen lakia. Mutta älkää murehtiko niin paljon mitä syötte tai juotte, se, mitä puhutte on tärkeämpää juuri tämä voi vahingoittaa teitä ikiajoiksi.

Veren vuodattaminen ei pelasta ketään, veri peittää maata, mutta olemme silti orjia ja et muuta mitää, ennen kuin peset veren pois käsistäsi ja olette vapaita kun opitte rakastamaan.

Siunattuja ovat pareminkin ne, jotka kuulevat jumalan sanan ja toimivat sen mukaan. Autuaita = ikuisesti onnellisia ne jotka uskovat näkemättä ja toiset uskoo kun ovat nähneet. Menkää kaikkialle maailmaan ja saarnatkaa sitä, mitä olette kuulleet ja julistakaa hyvää sanaa. Rauha olkoon teidän kanssanne. Aamen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.