Kadottaessaan yhteyden syvyyteensä ihminen kadottaa käsityksen omasta arvostaan. Hänestä tulee arvoton ja identtiteetitön.
Niinpä hänen tulee hankkia arvonsa suorittamisella, ponnistuksilla ja hillittömällä tekemisellä. Tekemisestä ja suorittamisesta tulee itsetarkoitus. Kukaan ei enää aseta sitä kyseenalaiseksi, koska niin harvalla enään on kykyä siihen. Tulemme sokeiksi sille miten elämme, kun lähes kaikki elävät samalla tavalla.
Kulttuurimme kipeys neutraloituu, kiireestä ja tekemisen vimmasta muodostuu normaalitila, jonka ongelmallisuutta ei enään nähdä. Olemme kuin alkoholisti joka kieltää riippuvuutensa.