Eksytys ja saatanallinen valhe
Paha saatana asetti eksytyksen kavalaksi, sillä hän sanoi että Jumala tietää että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette olemaan kuin Jumala, tietäen hyvän ja pahan. Jumala oli kieltänyt syömästä hyvän- ja pahantiedon puusta. Paha saatana sanoi ette te suinkaan kuole, vaan Jumalakin tietää, että tulette tietämään hyvän ja pahan, jos uskotte minua (saatanaa) ja syötte tästä puusta.
Paha saatana eksytti ihmisen luulemaan, että Jumala oli hyväksynyt saatanan ohjeet ihmiselle. Paha saatana herätti myös ihmisen kiinnostuksen ja halun tietää enemmän kuin hän tietää ja enemmän kuin hänen tulisi tietää. Tiedonhalu johdatti ihmisen epäuskoon sekä toimimaan vastoin Jumalan tahtoa ja näin ihminen lankesi syntiin paratiisissa. Kun ihminen kuunteli saatanan valhetta, niin kielletty puu ja sen hedelmä, joka oli kirouksen ja kuoleman puu vääristyi ihmisen mielessä siten, että hän näki sen hyvänä, ihanana ja suloisena antamaan ymmärrystä ja viisautta, jonka kautta ihmisestä tulisi Jumala, joka tietää kaiken, niin hyvän kuin pahan.
Ihminen uskoi saatanan eksytyksen ja tuli petetyksi saatanan valheen kautta, eikä hän tullut tietämään kaikkea hyvää ja pahaa, eikä ihmisestä tullut Jumalaa, vaan synnin orja petoksen ja eksytyksen kautta. Paha saatana käyttää tätä samaa taktiikkaa yhä edelleen, sillä hän valehtelee ihmisille ja sekä jopa uskoville että heistä voi tulla Jumalia. Valheen kaava on yhä edelleen sama, jos uskot että sinusta voi Jumala, niin silloin tulet tietämään enemmän ja pystyt tietämään enemmän. Kun ja jos uskova ihminen uskoo tämän valheen, niin silloin hän ei tyydy siihen mitä hän on Herrassa Jeesuksessa opetuslapsena, vaan hän haluaa olla enemmän, täysin synnitön ja Jumalan vertainen ja kuin Jumala. Ylpeä ihminen on vaarassa langeta tähän harhaoppiin, samoin ihminen, jonka itsetunto on heikko voi hakea itsetunnolleen pönkitystä tämän harhaopin kautta. Tämän harhaopin taustalla on paljon muutakin kuin ihmisen Jumalaksi tuleminen. Itse asiassa tämä harhaoppi on New-Age eksytystä, eikä sillä ole mitään tekemistä Raamatullisen uskon kanssa. Seuraavaksi käyn läpi tämän harhaopin vaiheita ja opetuksia sekä tuon esille mikä on Raamatun sanan totuuden opetus.