Seuraava suuri vihollinen, joka meille esitetään on Merestä nouseva peto (Ilm.13:1): "Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä", sanoo Johannes. Tämän pedon seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, samoin kuin suurella lohikäärmeelläkin, osoittavat, että tämä voima kuuluu olennaisilta osiltaan samalle pedolle, mutta että sen ympäristössä on tapahtunut muutos. Vanhassa babylonialaisessa järjestelmässä seurasi tulen jumalan palvontaa nopeasti meren veden jumalan palvonta. Samoin kuin maailma aikaisemmin oli vaarassa palaa poroksi, samoin sitä uhkasi nyt yhtälailla hukkuminen. Meksikolaisessa tarussa kerrotaan sen todella tapahtuneenkin. Ensiksikin he sanovat, että se tuhottiin tulella ja sitten sen tuhosi vesi. Druidilainen mytologia antaa samanlaisen kuvauksen; sillä bardit kertovat, että sitä kauheata tulimyrskyä, joka halkaisi maan, seurasi nopeasti Llion-järven tulviminen, kun syvyyden kuilun vedet nousivat ja "peittivät koko maan". Kreikasta löydämme saman kertomuksen. Diodorus Siculus kertoo, että muinaisina aikoina "Aegides-niminen hirviö, joka syöksi tulta, ilmestyi Fryygiassa; sieltä se levittäytyi pitkin Taurus-vuorta, jolloin se poltti kaikki metsät aina Intiaan saakka; sitten se palatessaan pyyhki altaan Libanonin vuoren metsät ja ulottui aina Egyptiin ja Afrikkaan saakka; lopulta Minerva pysäytti sen. Fryygialaiset muistivat hyvin tämän MAAILMANPALON ja VEDENPAISUMUKSEN, joka sitä SEURASI." Myös Ovidius viittaa selvästi siihen, että tulen palvonta seurasi heti vedenpalvonnan jälkeen hänen tarussaan Cycnuksen muuttumisesta. Hän esittää kuningas Cycnusta, joka oli Faethonin läheinen ystävä ja siten myös tulenpalvontaa, kun hän ystävänsä kuoleman jälkeen tulta vihatessaan ja omaksuen peloissaan sen vastakkaisen elementin, joka on vesi, jolloin hän muuttui joutseneksi. Intiassa on suurella vedenpaisumuksella, jolla on niin tärkeä sija sen mytologiassa, ilmeisesti sama symbolinen merkitys, vaikkakin kertomus Nooasta on sekoittunut siihen; sillä juuri tuon vedenpaisumuksen aikana "kadotetut Vedat" eli pyhät kirjat löydettiin uudelleen suuren KALAN muotoisen jumalan avulla. "Vedojen katoaminen" oli tapahtunut ilmeisesti juuri tuon hirveän jumalten tuhon aikoihin, jolloin puranien mukaan näiden jumalien suuri vihollinen nimeltään Durgu "Hävitti kaikki uskonnolliset seremoniat ja bramiinit pelottelemalla, hylkäsi Vedojen lukemisen...tuli menetti energiansa, ja peljästyneet tähdet menivät piiloon näkyvistä"; toisin sanoen, kun epäjumalanpalvelus, tulenpalvonta ja taivaan joukkojen palvonta oli tukahdutettu. Kun siirrymme itse Babyloniaan, me löydämme sieltä pääosiltaan samanlaisen kertomuksen. Berosus esittää vedenpaisumuksen tulevan Aloruksen eli "tulenjumalan", ts. Nimrodin ajan jäkeen, mikä osoittaa, että sielläkin vedenpaismus oli symbolinen. Tästä vedenpaisumuksesta nousi sitten kalajumala Dagon eli merestä nouseva peto. Berosus osoittaa, että Dagonin palvonta perustui erääseen legendaan, jonka mukaan kaukana menneisyydessä, kun ihmiset olivat vajonneet barbariuteen, ilmestyi OANNES-NIMINEN PETO PUNAISESTA MERESTÄ tai Persian lahdelta—puoliksi ihminen, puoliksi kala—joka sivisti babylonialaiset, opetti heille taiteita ja tieteitä ja neuvoi heitä politiikassa ja uskonnossa. Dagonin palvonnan aloittivat juuri nämä asianosaiset—paitsi tietenkin Nimrod—jotka olivat aikaisemmin vietelleet maailman tulenpalvontaan. Salaisissa mysteereissä, jotka silloin luotiin, vaikka ne aluksi epäilemättä osoittivat mitä suurinta antipatiaa kuvattua tulenpalvontaa kohtaan, ne yrittivät saada takaisin vaikutusvaltansa ja voimansa esittämällä vedenpaisumuksen kauheita tapahtumia, joissa Nooa esitettiin Dagon- tai Kalajumalan nimisenä—joita kohtaan koko ihmissuku sekä itse tapahtuman luonteen että sen yhteyden takia, mikä sillä oli ihmissuvun toiseen esi-isään, tunsi syvää mielenkiintoa.Näiden Mysteereiden keksijät huomasivat, että jos he saisivat ihmiset takaisin minkälaiseen epäjumalanpalvelukseen hyvänsä, he voisivat muodostaa tuosta epäjumalanpalveluksesta sellaisen, että saadaan perustettua uudelleen juuri se järjestelmä, joka oli hävitetty. Niin tapahtui, että niin pian kuin tarvittavat valmistelut oli tehty, Tammus esiteltiin hahmona, joka oli sallinut teloituksensa ihmiskunnan hyväksi. Tehtiin erotus hyvien käärmeiden ja pahojen käärmeiden välillä, jolloin toista ryhmää edusti Agathodaemon-niminen käärme, joka oli hyvä jumala ja toista taas Cacodaemon-niminen jumala,joka oli paha.*
*WILKINSON. Egyptissä oli Uraeus eli Cerastes hyvä käärme, Apofis paha.
Silloin oli helppoa johtaa ihmiset asteittain uskomaan, että vaikka päällisinpuolin näytti päinvastaiselta , Tammus oli todellisuudessa ihmiskunnan onnea kadehtivan Apofiksen eli suuren pahantahtoisen käärmeen suuri vihollinen eikä suinkaan pahantahtoisen käärmeenpalvonnan kohde ja että hän oli itse asiassa juuri se vaimon siemen, jonka kohtalona oli murskata käärmeen pää. Sielunvaelluksen avulla oli aivan yhtä helppoa yhdistää Nimrod ja Nooa ja saada näyttämään siltä kuin suuri patriarkka olisi tämän suosikkijälkeläisensä henkilössä inkarnoitunut uudelleen Dagonina, kuin saada ihmiskunta takaisin niihin siunauksiin, jotka se oli menettänyt, kun Nimrod tapettiin. Varmaa on, että Dagonia palvottiin kaldealaisissa Mysteereissä, missä ikinä ne otettiinkin käyttöön, hahmona, joka edusti molempia.
Edellisessä järjestelmässä oli puhdistuksen suurena mallina ollut tuli, nyt se oli vesi, jonka kautta ihmiset puhdistuisivat. Silloin alkoi oppi uudestisyntymisestä kasteessa, joka liittyy, kuten olemme todenneet, siihen kun Nooa selvisi vedenpaisumuksen vesistä. Sitten alkoi pyhien kaivojen, pyhien järvien ja pyhien jokien kunnioittaminen, jota tavataan kaikkialla, missä näitä elementtejä esiintyy maanpäällä; jota ei esiinny ainoastaan parsilaisten keskuudessa, jotka tulenpalvonnan lisäksi palvovat myös Zereparankardia eli Kaspianmerta ja hindulaisten keskuudessa, jotka palvovat Ganges-virran vesiä ja pitävät sitä suurena passina taivaaseen ja jättävät kuolevat sukulaisensa sen virran vietäviksi; vaan voidaan tavata täysissä voimissa tänäkin päivänä paavillisessa Irlannissa pyhien kaivojen universaalina kunnioittamisena ja vuosittaisissa pyhiinvaellusmatkoissa Loch Derghille, jossa voi pestä pois syntinsä pyhissä vesissä; ja jota esiintyy ilmeisen selvästi myös meidänkin keksuudessamme siinä suositussa noitataikauskossa, joka ilmenee niin selvästi Burnsin säkeessä—
"A running stream they daurna cross" (He eivät uskaltaneet ylittää virtaavaa vettä)
Riittänee vedenpalvonnasta tällä erää. Vedenpalvonnan ohella otettiin kuitenkin käyttöön jälleen tulenpalvonta. Mysteereissä käytettiin molempia puhdistusmenetelmiä. Vaikka vesikasteen uskottiin uudestisynnyttävän, pidettiin tulella puhdistamista silti välttämättömänä; * ja vielä kauan senkin jälkeen, kun uudestisyntyminen kasteessa oli vakiintunut oppi, pantiin lapset vielä "kulkeamaan Molokin tulen läpi". Tätä kaksinkertaista puhdistamista sekä tulella että vedellä harjoitettiin Meksikossa Wodanin palvojien keskuudessa. Tätä kaksinkertaista puhdistamista harjoitettiin myös yleisesti muinaisten roomalaisten pakanoiden keskuudessa;** ja aikaa myöten lähes kaikkialla pakanamaailmassa sekä tulenpalvonta että Nimrodin käärmeenpalvonta, josta oli luovuttu, otettiin uudelleen käyttöön uudessa muodossa, jossa oli kaikki vanhat ja myös uusia kauhistuksia.