IRC-Galleria

Rooman Numa itsekin esitti ikäänkuin saavansa kaikki ilmoituksensa nymfi Egerialta luolassa. Näissä luolissa vihittiin ihmiset aluksi mysteereiden salaisuuksiin ja heidät johdettiin valheellisten merkkien ja ihmeiden avulla, joita heille siellä esitettiin, Nimrodin kuoleman jälkeen takaisin palvomaan tuota jumalaa uudessa muodossa. Tämä apokalyptinen peto, joka "nousee maasta" vastaa kaikissa suhteissa sitä muinaista jumalaa, joka syntyi "maassa olevasta reiästä"; sillä mitkään sanat eivät voisi tarkemmin kuvata hänen tekojaan kuin profetian sanat (jakeet 13-14): "Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden...ja se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi". Tämä ihmeitätekevä peto nimeltä Nebo tai "Profeetta" oli epäjumalanpalveluksen profeettana tietenkin "väärä profeetta". Verratessamme edessämme olevaa raamatunkohtaa Ilmestyskirjan 19:20:een käy ilmi, että tätä petoa, joka "nousi maasta", kutsutaan nimenomaan juuri tuolla nimellä: "Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet". Se, että "maasta nouseva peto" "teki ihmeet" ensimmäisen pedon nähden osoittaa, että "maasta nouseva peto" on "väärä profeetta"; toisin sanoen se on "Nebo".

Jos me tutkimme Rooman maailmanvallan historiaa, me huomaamme, että myös tässä suhteessa on olemassa tarkka vastaavuus esikuvan ja arkkityypin välillä. Kun pakanuuden kuolinhaava parantui ja pakanuuden aikainen vanha ylipapin arvonimi palautettiin (paavina), se tapahtui turmeltuneen papiston vaikutuksesta ja sitä symboloi, niinkuin yleisesti ja aivan oikein uskotaan, kaksisarvinen peto, joka näytti karitsalta; meidän Herramme sanojen mukaisesti: "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia". Ammattikuntana papisto jakaantui kahteen suureen osastoon—tavalliseen ja maalliseen papistoon, mikä vastasi pedon kahta sarvea eli voimaa ja jossa yhdistyi jo hyvin varhaisessa vaiheessa sekä maallinen että hengellinen valta. Papistoa johtavilla piispoilla oli laaja maallinen valta jo kauan ennenkuin paavi sai ajallisen kruununsa. Meillä on sekä Guizotin että Gibbonin todisteet tästä asiasta. Osoitettuaan, että papisto oli erottautunut kansasta jo ennen 400-lukua ja oli riippumaton siitä, Guizot jatkaa: "Kristillisellä papistolla oli lisäksi toinenkin ja hyvin erilainen vaikutusalue. Piispoista ja papeista tuli tärkeimpiä kunnallisia virkamiehiä...Jos avaat joko Teodosiuksen tai Justinianuksen lakikokoelman, löydät useita säädöksiä, jotka määräävät kunnallisia asioita papistolle ja piispoille." Guizot esittää useita lainauksia. Seuraava lainaus Justinianuksen lakikokoelmasta riittää osoittamaan, miten laaja maallinen valta oli uskottu piispoille: "Mitä tulee kaupunkien jokavuotiseen asioiden hoitoon, koskee se sitten joko kaupungin kiinteistöistä saatavia tavanomaisia tuloja tai yksityisistä lahjoituksista tai testamenteista tai jostain muusta lähteestä saatavia tuloja; tai yleisiä töitä tai varastoja tai vesijohtoja tai kylpylöiden tai satamien ylläpitoa tai muurien tai tornien rakentamista tai siltojen tai teiden korjauksia tai oikeudenkäyntejä, joissa kaupunki on osallisena yleisen tai yksityisen edun nimissä, me määräämme seuraavaa:—Mitä hurskain piispa ja kolme merkkihenkilöä, jotka on valittu kaupungin ensimmäisistä miehistä, kokoontukoot yhteen; heidän on joka vuosi tarkastettava tehdyt työt; heidän on huolehdittava siitä, että ne, jotka niitä suorittavat tai ovat suorittaneet, hoitavat ne tarkasti, esittävät kirjanpidon ja osoittavat, että he ovat asianmukaisesti suorittaneet sitoumuksensa hallintoviranomaisille, olkoot kysymys sitten julkisista muistomerkeistä tai kylpylöihin tai varastoihin tarkoitetuista varoista tai teiden, vesijohtojen tai muiden töiden tekemiseen tarkoitetuista varoista." Tässä on pitkä luettelo toimista, jotka on laskettu "mitä hurskaimman piispan" hengellisille hartioille, joista yhteenkään ei löydy viittaustakaan Jumalan sanan sisältämissä piispan velvollisuuksia koskevissa luetteloissa. (Kts. 1.Tim.3:1-7; ja Tiitus 1:5-9.) Miten kävikään niin, että piispoille, jotka oli nimetty alunperin pelkästään hengellistä tarkoitusta varten, oli annettu niin suuri määrä maallista arvovaltaa? Gibbon antaa valaistusta tähän Guizotin "suunnattomaksi vallaksi" kutsuman ilmiön alkuperään. Teoksen Decline and Fall kirjoittaja [Gibbon] osoittaa, että pian Konstantinuksen ajan jälkeen "kirkko" [ja siis piispat, varsinkin kun he pitivät itseään papistosta erillääm olevana ammattikuntana] saivat suuren maallisen vallan turvapaikkaoikeuden perusteella, joka oli kuulunut pakanuuden aikaisille temppeleille ja jonka keisarit olivat siirtäneet kristillisille kirkoille. Hänen sanansa kuuluvat: "Pakolaisten ja jopa syyllistenkin sallittiin vedota joko jumaluuden tai Hänen pappiensa jakamaan oikeuteen tai armoon." Näin oli laskettu perustus maallisten viranomaisten oikeuksien kaappaamiseen kirkollisille virkamiehille ja niin heitä kannustettiin ottamaan itselleen kaikki valtion valta. Tällä tavoin, niinkuin teoksen Rome in the 19th Century kirjoittajatar aivan oikein toteaa turvapaikkaoikeudesta puhuessaan, "vääristettiin alttarit suojelemaan juuri niitä rikoksia, jotka ne oli pystytetty karkottamaan maailmasta." Tämä on hyvin järkyttävää ja osoittaa, miten paavinvallan maallinen valta jo aivan alusta alkaen perustui "laittomuuteen" ja on lisätodiste niille monille, jotka ehkä ajattelevat, että roomalaiskatolisen järjestelmän Pää, jolle kaikki piispat ovat alamaisia, on todellakin "se laiton" (2.Tess. 2:8), jonka Raamattu ennustaa olevan "laittomuuden salaisuuden" tunnistettava Pää. Kaikki tämä maallinen valta joutui sellaisten miesten käsiin, jotka esittivät olevansa Kristuksen palvelijoita ja Karitsan seuraajia, mutta etsivät yksinkertaisesti omaa loistoa eivätkä epäröineet sen varmistaakseen kavaltaa sitä asiaa, jota he väittivät palvelevansa. Sitä hengellistä valtaa, joka heillä oli ihmissielujen yli ja sitä maallista valtaa, jonka he olivat saaneet maailman asioissa, käytettiin molempia puhtaan ja tuemeltumattoman uskonnon etujen vastaisesti. Aluksi nämä väärät profeetat, jotka johtivat ihmisiä harhaan ja yrittivät yhdistää pakanuutta ja kristinuskoa, toimivat maan alla kuin myyrät pimeässä ja eksyttivät salaa yksinkertaisia Paavalin sanojen mukaisesti: "Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa". Mutta vähitellen, 300-luvun lopulla, kun ihmisten mielet oli valmistettu siihen ja olosuhteet olivat suotuisat, lammasten vaatteissa esiintyvät sudet nousivat maan päälle, toivat salaiset oppinsa ja käytänteensä vähitellen päivänvaloon ja eksyttivät vuosisatojen aikana voimiensa lisääntyessä "kaikilla vääryyden viettelyksillä" ja "valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä" maailmallisten kristittyjen mielet ja saivat heidät uskomaan, että heidän lausumansa anathema oli sama kuin Jumalan kirous; toisin sanoen, että he voisivat "langettaa tulenkin taivaasta" ja saattaa siten "maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani".*