Jotta voisimme nähdä selkeästi kristinuskon suhteen sen syntyä edeltävään ihmissuvun historiaan ja kyetäksemme arvostamaan sen valtavaa vaikutusta kaikkiin tuleviin aikakausiin, meidän on ensin luotava silmäys siihen, miten maailman poliittinen, eettinen ja uskonnollinen tila valmistettiin meidän Vapahtajamme ilmestymiselle.
Koska uskonto on ihmiselle merkitykseltään syvin ja pyhin asia, kristinuskon ilmaantuminen historiaan on kaikista maailman tapahtumista tärkein. Se on vanhan maailman loppu ja uuden alku. Dionysius "Pienen" keksintö aloittaa aikakautemme ajanlasku Kristuksen syntymästä oli suurenmoinen. Jumalihminen, profeetta, pappi ja ihmiskunnan kuningas Jeesus Kristus on itse asiassa ei ainoastaan ajanlaskun, vaan kaiken historian käännekohta ja avain sen kaikkiin salaisuuksiin. Hän on ikäänkuin eettisen universumin aurinko, jonka ympärillä pyörivät eri etäisyyksillä kaikki kansakunnat ja kaikki tärkeät tapahtumat maailman uskonnollisessa elämässä; ja kaikkien on osallistuttava suoranaisesti tai epäsuorasti, tietoisesti tai tietämättään hänen nimensä kirkastamiseen ja hänen asiansa ajamiseen. Hänen syntymäänsä edeltävä ihmiskunnan historia on nähtävä valmistautumisena hänen tuloonsa ja hänen syntymänsä jälkeinen historia hänen henkensä asteittaisena leviämisenä ja hänen valtakuntansa etenemisenä. "Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten." Hän on "Kaikkien kansakuntien kaipaus". Hän ilmestyi "ajan täyttyessä"1, kun valmisteluprosessi oli loppuun suoritettu ja maailman pelastuksen tarve tuotu esiin täydellisesti.
Tämä valmistautuminen kristinuskoon alkoi varsinaisesti ihmisen luomisesta, joka luotiin Jumalan kuvaksi ja olemaan yhteydessä häneen hänen iankaikkisen Poikansa kautta; ja lupauksella pelastuksesta, jonka Jumala antoi ensimmäisille esi-isillemme ikäänkuin toivon kipinänä ohjaamaan heitä synnin ja eksytyksen pimeyden halki.2 Jopa pakanauskonnoissa on säilynyt vaimeita muistoja muinaisesta paratiisista ja sitä seuranneesta syntiinlankeemuksesta ja tulevan pelastuksen toivosta.
Noin 1900 vuotta ennen Kristusta ihmiskunnan uskonnollinen kehitys jakautuu Aabrahamin myötä kahdeksi erilliseksi ja alueellisesti hyvin erikokoiseksi haaraksi, jotka ovat juutalaisuus ja pakanuus. Ne kohtaavat toinen toisensa jälleen ja yhtyvät lopulta Kristuksessa, joka on molempien Vapahtaja, joka on muinaisen maailman typologioiden ja profetioiden, kaipauksen ja toiveiden täyttymys; samanaikaisesti liittoutuvat molempien leirien jumalattomat ainekset kuolemanvakavaan vihollisuuteen häntä vastaan ja tuovat siten ilmi täydellisesti hänen kaikenvoittavan totuuden ja rakkauden voimansa.
Koska kristinusko on Jumalan ja ihmisen suhteen sovitus ja yhteys jumalihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen kauttaan, sitä on täytynyt edeltää kaksinkertainen valmisteluprosessi, niin että Jumala on lähestynyt ihmistä ja ihminen on lähestynyt Jumalaa. Juutalaisuudessa tuo valmistelu on suoraa ja positiivista ja tapahtuu ylhäältä alaspäin ja päättyy Messiaan syntymään. Pakanuudessa se on epäsuoraa ja pääasiassa, vaikkakaan ei täysin negatiivista ja suuntautuu alhaalta ylöspäin ja päättyy ihmiskunnan avuttomaan huutoon sen tavoitellessa pelastusta. Juutalaisuudessa näemme ainoan tosi Jumalan ilmoittavan itsensä erityisellä tavalla sanoin ja teoin, niin että se tulee koko ajan selkeämmäksi ja selvemmäksi, kunnes viimein jumalallinen Logos ilmestyy ihmisenä luodakseen yhteyden Jumalan ja ihmisen välille; pakanuudessa Jumalan sallimus on ohjannut ihmisiä ja valaissut heitä heidän pimeydessään Logoksen loisteella3, kuitenkin vielä ilman suoraa ilmoitusta ja jätettynä "vaeltamaan omien teittensä mukaan"4, "että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää..." 5 Juutalaisuudessa on ihmiselle valmistettu tosi uskonto; pakanuudessa ihminen valmistetaan tosi uskontoa varten. Edellisessä luodaan jumalallinen sisältö; jälkimmäisessä ihminen muokataan vastaanottamaan se. Juutalaisuus on kuin tuhlaajapoikavertauksen vanhempi poika, joka asui isänsä talossa; pakanuus taas niinkuin tuhlaajapoika, joka haaskasi omaisuutensa, mutta lopulta kauhistui tilaansa kadotuksen kuilujen äärellä ja palasi katuvaisena isänsä rakkaudelliseen helmaan.6 Pakanuus on tähtinen yö, joka on täynnä pimeyttä ja pelkoa, mutta myös mystistä aavistusta ja päivän valkenemisen innokasta odotusta; juutalaisuus on kuin aamun sarastus, joka on täynnä tuoretta toivoa ja lupausta auringonnoususta; molemmat sulautuvat kristinuskon päivänvaloon ja julistavat, että se on ainoa tosi ja täydellinen usko ihmissuvulle.
Pakanuus taas valmistautui osittain älyllisesti ja kirjallisesti, osittain poliittisesti ja sosiaalisesti. Edellistä edustavat kreikkalaiset, jälkimmäistä roomalaiset.
Pyhä kaupunki Jerusalem, kulttuurin kaupunki Ateena ja voiman kaupunki Rooma voivat edustaa niitä kolmea tekijää valmistavassa historiassa, joka päättyi kristinuskon syntymiseen.
Tämä maailmanhistorian valmisteluprosessi pelastusta varten, pakanuuden kurottautuminen "tuntematonta Jumalaa" ja sisäistä rauhaa kohti ja juutalaisuuden kamppailu lain kanssa ja sen lohduttava toivo toistuvat jokaisen yksilön elämässä; sillä ihminen on luotu Kristusta varten ja "hänen sydämensä on levoton, kunnes se löytää levon Kristuksessa".7