IRC-Galleria

SEPPELEET

Seppeleet ovat jo varhaisista ajoista alkaen liittyneet pakanalliseen taikauskoon. Niitä pidettiin muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten mysteeriuskontoihin vihittäessä. Varsinkin ikivihreät seppeleet liittyivät Dionysoksen mysteereihin hedelmällisyyden symboleina ja symboloivat olemassaolon jatkuvuutta -- elämän ja jälleensyntymän kehää. Siitä syystä ovat seppeleet suosittuja hautajaisten kukkalaitteina vielä tänäkin päivänä.
Jotkut kristityt sanovat, että seppele esittää meidän Herramme päähän laitettua piikkikruunua Hänen ristiinnaulitsemisensä yhteydessä. On kuitenkin todennäköisempää, että Hänen kantamansa kruunu muistutti pikemminkin päähinettä, joka peitti koko Hänen päälakensa kuin seppelettä, joka peitti vain Hänen otsansa ja ohimonsa.
LAHJOJEN ANTAMINEN

Usein oletetaan, että lahjojen antamisen tapa jouluna tapahtuu ikäänkuin itämaan tietäjien Jeesukselle tuomien lahjojen vaikutuksesta. Mutta tuolla perinteellä on erilainen alkuperä.
Roomalaisten kesuudessa oli tapana antaa toinen toisilleen kunkin jumalien ruokia, helyjä, kynttilöitä tai patsaita keskitalven kalenterin aikana (eli roomalaisten kuukauden ensimmäisenä päivänä). Roomalaiskatolinen kirkko siirsi tämän juhlan joulukuun 25. päiväksi, jolloin se osui Saturnalia-juhlan aikaan.
Englannissa oli muinoin perinne "päästää joulu sisään". Tämä taikauskoinen tapa koski ensimmäistä joulupäivänä taloon tullutta henkilöä. Uskottiin, että kukaan ei saanut mennä ulos joulupäivänä ennenkuin "onnenlintu" (ensimmäinen taloon sisään tullut) oli päästetty sisään. Hänen piti tulla sisään etuovesta ja kulkea talon läpi ja poistua takaovesta. Matkalla talon läpi hänelle annettiin lahjoja, jotka takasivat sen, että hän toi talon väelle hyvää onnea. Jos tummatukkainen mies "toi joulun tupaan", sen uskottiin tuovan hyvää onnea. Punatukkaisia ihmisiä taas kartettiin, koska heidän uskottiin olevan pahan tuottajia. Hyvin huonoa onnea tiesi se, jos nainen "toi joulun tupaan".
Ei tietenkään ole mitään pahaa siinä, että haluaa antaa perheelleen ja ystävilleen lahjoja rakkaudesta ja aidosta arvostuksen tunteesta kaikkea sitä kohtaan, mitä he ovat merkinneet menneenä vuotena. Niinkuin kaikki materiaalinen ei ole sen paremmin pahaa kuin hyvääkään, eivät lahjatkaan ole sinänsä pahoja tai hyviä. Mutta olisi parempi, jos ne annettaisiin spontaanisti eikä sen takia, että on pakko antaa lahjoja ympäristön painostuksesta pakanallisen juhlan kunniaksi.

MITEN MEIDÄN PITÄISI SUHTAUTUA JOULUN VIETTOON?

Tarvittaisiin lukemattomia kirjoja, jotta kaikkien (enimmäkseen pakanallisten) jouluperinteiden alkuperä saataisiin kuvattua kokonaisuudessaan. Ne muutamat, jotka tässä on mainittu, on tarkoitettu antamaan tarvittavaa informaatiota kristityille, jotta he voivat sen perusteella tehdä intelligenttejä, tietoisia ratkaisuja Kristuksen kanssa vaeltaessaan. Toiveena on, että he voisivat välttää sellaisia perinteitä, jotka ovat ristiriidassa uskon kanssa.
Herra ei katso suopeasti niihin lapsiinsa, jotka harrastavat samoja traditioita kuin pakanat ja joilla on epäjumalia ja niihin liittyviä saastaisia esineitä (2. Kun. 17:7-15). Tämä ei tarkoita sitä, ettemme me saisi muistaa Jeesuksen syntymää. Kuten Paavali sanoi, päättäköön kukin omassa mielessään haluaako hän pitää yhtä päivää parempana kuin toista. Jos Kristuksen ruumiis saa kuitenkin jotain siunausta viettämällä meidän Herramme syntymäjuhlaa, olisi parempi, jos me erottautuisimme kaikesta pakanallisesta, mikä liittyy juhlapäivien veittoon, esimerkiksi jouluun.
Tiedän kyllä, että monet vastustavat ajatusta siitä, että ei olisi joulupukkia eikä mitään muitakaan pakanallisia joulun symboleita. Ja joissakin tapauksissa he ehkä pitävät parhaana pysyä tietämättöminä, niin ettei tarvitsisi tehdä ratkaisua sen perusteella, mitä on saanut tietää. Mutta Jumala haluaa, että me etsimme tietoa hengellisistä asioista. Miten muuten voisimme kasvaa hengellisesti? Hänen sanansa Hoosean 4:6:ssa kaikuvat historian käytäviä pitkin, kun tarkkailemme Hänen kansansa jatkuvasti toistuvaa rappion tilaa: "Minun kansani joutuu häviöön taitoa vailla".
Kaikesta siitä jumalattomasta menosta huolimatta, mitä tällaisina juhla-aikoina nähdään, ne saattavat myös olla erinomaisia tilaisuuksia Kristuksesta todistamiseen, ei ainoastaan sanoin, vaan tekojemme kautta ja sitä kautta, että ulotamme rakkautemme koskemaan muita.
Jotkut vastustavat tätä ajatusta sanomalla, että joulun tai pääsiäisen käyttö todistamiseen on jo sinänsä kompromissi. Mutta miksi antaisimme näiden juhlien säikyttää itseämme? Pitäiskö meidän lakkoilla näiden pyhien aikana ja kieltäytyä todistamasta huolimatta niiden tarjoamista mahdollisuuksista todistamiseen?
Voimme ottaa oppia apostoli Paavalista, joka puhutteli Areiopagilla kreikkalaisia filosofeja ja julisti, että heidän "tuntematon jumalansa", jolle he olivat pystyttäneet alttarin, oli se Jumala, joka oli luonut maailman ja kaikki, mitä siinä on". Hän ei tosiaankaan antanut ympäristön säikyttää itseään eikä hän myöskään mennyt pois kiukuissaan siitä, että häntä ympäröivät pakanalliset uskonnolliset symbolit.
Hän ei sättinyt kreikkalaisia heidän eksytyksestään, vaan osoitti heille totuuden rakkaudessa.
Meidän on myös muistettava, että Danielista tehtiin kaikkien Babylonian ennustajien päällikkö Nebukadnessarin aikana. Hän ei kuitenkaan kieltäytynyt olemasta tekemisissä heidän kanssaan; hän ei myöskään kieltänyt heitä harjoittamasta noita demonisia taitojaan. Sen sijaan hän toi esiin todistuksen tosi Jumalasta joka tilanteessa, jopa silloin, kun se merkitsi kuolemaa. Ja Jumala osoitti hänelle kunnioitusta hänen kannastaan huolimatta.
Meidän tulisi olla aina herkkiä tarttumaan muiden tarjoamiin tilaisuuksiin tuoda esiin evankeliumi nöyrästi olkoon sitten juhla-aika tai ei. Meidän tulisi osoittaa yhtä suurta nöyryyttä ja lempeyttä niitä uskonveljiä kohtaan, jotka tietämättömyydessään tekevät sellaista, mistä Jumala ei pidä auttaessamme heitä kasvamaan kaikkeen totuuteen.
Tiedotusvälineet toitottakoot alkoholin siivittämää tingeltangelversiotaan joulusta eivätkä maalliset tuttavamme välttämättä näe mitään epäsuhtaa siinä missään. Mutta meidän ei tarvitse vaieta pelosta sen takia, että pelkäämme saastuttavamme itsemme. Kristuksen ruumis pystyy selviämään kaiken sen pahuuden keskellä, mikä meitä suututtaa.
Jos meidät kutsutaan päivälliselle jonkun sellaisen luo, joka ei tiedä, mitä hän viettää, Raamattu sallii meille vapauden siihen niin kauan kun emme syyllisty syntiseen käytökseen tai käyttäydy niin huolettomasti, että aiheutamme heikon veljen lankeemuksen:


Mitä nyt epäjumalille uhratun lihan syömiseen tulee, niin tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muta Jumalaa kuin yksi.
Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.
Mutta ei ole kaikilla tätä tietoa, vaan tottumuksesta epäjumaliin muutamat vielä nytkin syövät uhrilihaa ikäänkuin epäjumalille uhrattuna, ja heidän omatuntonsa, joka on heikko, tahraantuu siitä.
Mutta ruoka ei lähennä meitä Jumalaan; jos olemme syömättä, emme siitä vahingoitu; jos syömme, emme siitä hyödy.
Katsokaa kuitenkin, ettei tämä vapautenne koidu heikoille loukkaukseksi.
Sillä jos joku näkee sinun, jolla on tieto, aterioivan epäjumalan huoneessa, eikö hänen omatuntonsa, kun hän on heikko, vahvistu epäjumalille uhratun syömiseen?
Sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut.
Mutta kun te näin teette syntiä veljiä vastaan ja haavoitatte heidän heikkoa omaatuntoaan, niin teette syntiä Kristusta vastaan.
Sentähden, jos ruoka on viettelykseksi veljelleni, en minä ikinä enää syö lihaa, etten olisi viettelykseksi veljelleni. 1. Kor. 8:4-13
Oikeassa asiayhteydessään luettuna huomaamme, että Paavali sanoo, ettei edes epäjumalille uhratun aterian syöminen ole synti, koska ruoka ei itsessään ole hyvää tai pahaa. Mutta hän varoittaa meitä myös siitä, ettemme voi tehdä niin sellaisen kristityn veljen läsnäollessa, jonka meidän tekomme saattaisivat tekemään kompromissin omantuntonsa kanssa. Synti ei olisi syömisessä, vaan meidän rakkaudettomuudessamme ja piittamattomuudessamme veljeä kohtaan.

JOHTOPÄÄTÖS

Monien aikamme perinteiden ongelmana on se, että niiden alkuperä on hämärtynyt ja uskomukset perustuvat järjen päätelmiin ja siihen, mitä muinaisista kulttuureista tiedetään.
Tässä maailmassa meitä ympäröi pahuus. Paha ei voi kuitenkaan koskettaa meitä, jos kuljemme Jumalan Hengen johdatuksessa. Se ei tarkoita sitä, että saamme vapaasti koetella Jumalaa ja harrastaa sellaista, minkä tiedämme tai edes luulemme olevan syntiä. Emme saisi myöskään taivutella toisia tekemään niin.
Sitä mukaa kuin kasvamme Jumalan armossa ja ymmärrämme, että meillä on auktoriteetti kaikessa elämäämme koskevassa edellyttäen, että olemme alistuneet Isän tahtoon, me elämme maailmassa varoen. Me tiedämme, että niinkuin Paavali asian niin hyvin ilmaisi, kaikki on meille luvallista, mutta kaikki ei ole hyväksi (1. Kor. 10:23). Ja kaiken sen pahan keskellä, missä elämme me voimme, ja meidän täytyykin osoittaa maailmalle Kristuksen syntymän todellinen merkitys eikä ainoastaan joulun aikaan, vaan läpi koko vuoden.