IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
Nobel-voittaja HS:lle: Suomen liittyminen euroon oli virhe.


Tunnetun amerikkalaisen taloustieteilijän Paul Krugmanin mukaan Suomi pärjäisi nyt paremmin, jos maa ei kuuluisi euroalueeseen.
- Onhan se jokseenkin selvää. Mutta en neuvo Suomea lähtemään eurosta, sitä en tarkoita, Krugman sanoi Helsingin Sanomille torstaina Kööpenhaminassa.

Krugmanin mukaan Suomen euroero ei kannata, koska jos on jossain, lähteminen on vaikeaa.

Vuonna 2008 taloustieteen Nobelin saaneen Krugmanin mielestä Suomen liittyminen euroon ei ollut taloudellisesti järkevää, vaikka hän ymmärtääkin euroon liittymisen poliittisten ja historiallisten syiden takia.

Krugmanin mielestä on "vähän mysteeri", miksi Suomella menee huonosti. Syinä saattavat olla hänen mielestään Nokian ongelmat ja valtion tiukka taloudenpito.

Ruotsi porskuttaa, mutta Tanskaa Krugman kuvailee "pohjoisen Espanjaksi".

- Suomi ei näytä kuplataloudelta. Kotitalouksien velka ei ole lähelläkään (Tanskan) tasoa, Krugman sanoi Helsingin Sanomien mukaan.

Kiisteli keväällä
Rehnin kanssa



Krugman on aiemmin arvostellut euromaita liian tiukasta kulukuurista. Viime keväänä hän nousi otsikoihin Suomessa väitellessään talouskomissaari Olli Rehnin kanssa eurokriisin hoitotavoista.

Krugman vertasi Rehnin ajamaa tiukkaa säästölinjaa torakoihin. Hän kirjoitti New York Timesin blogissaan, että Rehnin kaltaiset "torakka-ajattelijat" levittävät vääriä käsityksiä, jotka pohjautuvat vanhoihin tietoihin.

Rehn ilmoitti Helsingin Sanomissa, että Krugman on laittanut hänen suuhunsa sanoja. Rehnin mielestä Krugman on käynyt "enemmän eläintieteellistä kuin taloustieteellistä keskustelua".


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288640856715.html



Aivan vain kyhyesti loppuun kirjoitan.

Tämä on jokseenkin tyypillistä. Aina jälkikäteen nousee viisaita kertomaan miten olisi pitänyt tehdä milloinkin. Vähän sama kun joku katastrofi sattuu jossain niin monesti (ei aina) nousee joku profeetta joka tiesi tämän ennalta jne. Raamatun profeetat puhuivat selkeästi ennalta ne asiat, mitkä Jumala oli heille ensin ilmoittanut. Sen jälkeen oli hyvä sanoa, että "mitä minä sanoin teille". Suomi ei tosin kuunnellut varoituksia EU:sta, joista jopa Esko Aho varoitti eduskunnanistunnoissa 90-luvun lopulla.

Niin... tuskin siitä enää pääse pois. Se on kait rangaistus Jumalan hylkäämisestä ja kääntymisestä mammonan palvontaan. Arkkipiispaa myöten, politiikot veivät Suomea tähän liemeen. Sitä paitsi koko maailma on muuttumassa 10:ksi Supervallaksi, josta EU on vain yksi. Pakoon ei pääse tätä kehitystä, joka johtaa Antikristuksen valtakuntaan (Dan.7).

Kohta ei ole pennin hyrrää eikä kukkarossa senttiäkään. Ei eurosta enään tule aikaisempaa parempi enään tässä ajassa. Sen sijaan eurosta tulee merkki.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.