IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.


Onko vitamiinien jättiannoksista hyötyä? Ainakin wc-pöntön vitamiinitaso kohoaa. Samoin riskit.

Iltasanomien päivän lööppi kirkuu: Vitamiinipillereistä voi saada syövän. Varoitus pohjaa Science Translational Medicinen julkaisemaan ruotsalaistutkimukseen, jonka Suomessa uutisoi ensimmäisenä Tiede-lehti.

Tieto ei ole varsinaisesti uutinen. Vitamiinilisien riskeistä raportoi jo suuri suomalainen syövänehkäisytutkimus Setti parikymmentä vuotta sitten.

Vitamiinilisien suojavaikutus oli 1980-luvun lääketieteen suuria lupauksia. Myös todistusaineisto vaikutti vakuuttavalta. Koeputkessa antioksidantit — vitamiinit ja hivenaineet — näyttivät suojaavan soluja, ja eläinkokeissa ne estivät niin syöpää kuin sepelvaltimotautia. Tiedeyhteisö hurahti: polkaistiin käyntiin toistakymmentä jättimäistä koetta antioksidanttien syöpäsuojan selvittämiseksi. Paloi aikaa, rahaa ja tupakkia. Tulokset jäivät laihoiksi. Mega-annoksilla ei saatu aikaan ihmeitä. Haittojakin ilmeni lisää. Ruotsalaistutkimus kertoo niistä yhden.

Antioksidanttihypoteesin murentuminen ei ole ainutkertainen tapahtuma. Näin tiede toimii. Vallitseva tieteellinen käsitys on voimassa niin kauan kuin havainnot sitä tukevat. Kun tehdään tieteellisesti päteviä havaintoja, jotka eivät enää istu entiseen selitysmalliin, siihen syntyy säröjä. Kun poikkeavia havaintoja kertyy lisää, vallitseva käsitys muuttuu. Antioksidantteja ei enää pidetä ihmerohtona.

Jos tiede nähdään jonkinlaisena lopullisena totuutena maailmasta, ollaan harhateillä. Vielä sata vuotta sitten liki kaikki kemistit uskoivat, että aineen palaessa siitä irtoaa flogiston-nimistä ainetta. Kunnes tuli Antoine Lavoisier, joka osoitti, että palaminen onkin aineen yhtymistä happeen. Lukemattomat muut tieteelliset oletukset ovat puhjenneet kuin kuplat. Jos tieteen historia jotain osoittaa, se on tämä: mikään ei ole lopullista eikä varmaa. Ei ole tieteellisesti todistettuja totuuksia, ainoastaan pienempiä ja suurempia todennäköisyyksiä.

Yksi on kuitenkin varma. Jos joku haluaa lisätä vessanpyttynsä vitamiinipitoisuutta, se onnistuu jättiannoksia syömällä. Mahdolliset riskit jäävät pillerin popsijalle.

Toinenkin asia tiedetään. Hedelmät ja kasvikset eivät ainakaan aiheuta sellaisia haittoja, joita pillerikuureilla voi olla. Normaaliravinnosta on oikeastaan mahdotonta saada niin suurta antioksidanttiannosta, että sillä olisi haittaa terveydelle.







Valtamedia? Niin, näitähän ihmiset lukee "seiskan" ohessa.

Juoruja, horoskooppeja, mainoksia, ämmäin taruja ja tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä. -Osin Tim.kirjettä lainatakseni.

Eivätkä pelkästään lue.

Katselevat kotikatujaan, salattuja elämiä, kauniita ja rohkeita, tunteita ja tuoksuja jne jne...

Kyllähän tyhjyyteen täytettä löytyy, ja jos ei rahvaan harrastukset himoja herätä, on "sivistyneille" ja "eliitille" aina tarjolla korkeakulttuuria.

Rahalla saa ja ferrarilla pääsee, ja kun valuuttaa on sen verran ettei se sisään mahdu, voi sen sijoittaa seinälle; ja LOTTO, toivo huomisesta jota ilman itsemurhatilastomme ois suvereenia superlatiiviä.

Kaikkea on tarjolla kaikille. Siis aivan mahtavaa!! Hurraa ja rommia pullo!!!


Tuossa tutkimuksessa väitettiin, että tupakoivat henkilöt sairastuvat helpommin syöpään jos syövä mm. C , E , A vitamiineja. Tupakoivat sairastuvat joka tapauksessa syöpään ennen pitkään jos eivät muuhun kerkeä kuolla sitä ennen.

Tutkimus oli tehty hiirillä jotka sairastuvat muutenkin nopeasti syöpään toisin kuin ihminen yleensä.

Ihmisen immuniteetti on hyvin toisenlainen kuin hiiren.

Tutkimus oli tarkoituksen mukaisesti harhaanjohtava ja typerästi tehty.

Ihmisen nimenomaan tulee vahvistaa immuniteettiaan ja tätä vitamiinit ja hivenaineet oikeassa määrin nautittuna tekevät.

Tupakka, viina, epäterveellinen ruoka ja liikunnan puute tappaa hitaasti mutta varmasti, ei vitaminit.


Jos joku muuta väittää...-Löytyy aina joku joka väittää muuta.



Hohhoijaa!!!

Muuten hyvä mutta tutkimuksella ei ollut mitään tekemistä syöpäriskin kanssa.



http://www.tiede.fi/artikkeli/blogit/totta_toistaiseksi/suuri_kupla

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.