IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
Ateriasi on usein täynnä asioita, joita et ikinä voisi kuvitella syöväsi. Ruuissa ja juomissa voi olla kemikaaleja ja jopa ötököitä.

Muun muassa aurinkovoiteissa ja valkoiseksi värjätyissä elintarvikkeissa käytetään titaanioksidia.
Muun muassa aurinkovoiteissa ja valkoiseksi värjätyissä elintarvikkeissa käytetään titaanioksidia. COLOURBOX
Kolajuomat

Useat kolajuomat, kuten Coca Colan ja Pepsin tuotteet sisältävät bromattuja kasviöljyjä, jotka ovat kemikaaleja. Kyseisiä kemikaaleja käytetään muun muassa palosuojatuissa muoveissa estämässä syttymistä.
Vaikka kyseisten kemikaalien käyttö on kiellettyä elintarvikkeissa, ei se Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n mukaan ole vaarallista.

Punainen elintarvikeväri (esim. jogurtissa tai mehussa)

Jos syöt elintarvikkeita, jotka on värjätty punaiseksi, syöt todennäköisesti samalla karmiini nimistä kemikaalia. Kyseistä väriainetta saadaan kuivatuista ja jauhetuista naaraspuolisista kokenillikirvoista. Vieläkö tekee mieli syödä herkullisen punaiseksi värjättyä mansikkajogurttia tai muffinssia, jossa on mahtava räiskyvän punainen kuorrute?

Maissi ja soija

Geenimanipuloitua maissia tai soijaa sisältävistä tuotteista löytyy kemikaalia nimeltään glyfosaatti. Kyseistä ainetta käytetään muun muassa rikkaruohomyrkyissä.

Brittiläisen tutkimuksen mukaan glyfosaatti aiheuttaa muun muassa keskenmenojen ja sikiövaurioiden vaaran.

Vaniljanmakuiset herkut

Jos vaniljamakuisessa herkussasi ei ole käytetty aitoa vaniljauutetta, on siinä todennäköisesti haustetta eli castoreumia. Kyseinen aine on majavien anaalirauhasista saatava erite. Se haisee vaniljalle, joten elintarvikkeiden lisäksi sitä on käytetty muun muassa hajuvesissä.

Täydelliseltä vaikuttava ateria

Piioksidia löytyy lähes jokaiselta aterialtamme. Piioksidia on muun muassa pöytäsuolassa, oluessa, viinissä ja keitoissa. Kyseinen yhdiste on mineraali, joka on käytännössä hiekkaa. Pieninä määrinä ihminen pystyy nielemään sitä, eikä se ole näin haitallista.

Vaahtokarkit, rasvaton maito ja majoneesi

Useissa valkoisissa elintarvikkeissa on käytetty titaanioksidia. Kyseistä yhdistettä käytetään myös värinä muun muassa valkoisessa maalissa ja aurinkovoiteissa. Aineen haittavaikutukset ovat kiisteltyjä, mutta jotkut väittävät, että aine olisi syöpää aiheuttava aine ja olisi erityisesti haitaksi keuhkoille.


http://m.iltalehti.fi/ruoka/2014051218291348_ru.shtml

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.