IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
SURULLISENKUULUISA HAASTATTELU
Yhdysvaltalainen TV-yhtiö ABC näytti 9.6.2008 myöhäisillan Nightline-uutisohjelmassaan erikoislähetyksen Lakelandin herätyksestä. Vaikka Lakelandiä nimitettiin siinä ”kansainväliseksi sensaatioksi” ja monien ihmisten näytettiin tulevan kaikkialta maailmasta Lakelandiin, ohjelma ei tosiaankaan ollut myötämielinen Todd Bentleylle. Järkyttävintä kristityille katsojille oli se, että kun Nightline pyysi ”vain kolmea” lääketieteellisesti todistettua parantumista, heille annettiin varsin hajanaista tai toteennäyttämätöntä tietoa. Nightlinessa todettiin lopuksi: ”Ainuttakaan Bentleyn ihmeeksi väittämää tapausta ei pystytty todentamaan.” Tämä oli herätyksen ihailijoille erityisen järkyttävä lausunto. Ohjelmassa esiintyi myös kristittyjä, jotka kyseenalaistivat sirkusmaisen ilmapiirin ja sen, että Todd Bentley huusi usein: ”Pam!” rukoillessaan ihmisten puolesta. Yhdessä yössä tapahtui suuri muutos. Bentley lähti Lakelandistä joksikin aikaa ja palasi vasta 18.7. Asiat eivät kuitenkaan enää koskaan olleet entisellään. Oliko oikeasti totta, että todistettavissa olevia ihmeitä oli niin vähän? Entä väitteet kuolleista heräämisistä ynnä muista? Yksi Peter Wagnerin omista ”apostoleista”, Robert Ricciardelli, lopetti vaitiolonsa ja puhui suoraan ensimmäisen kerran julkisuudessa 14.7. ja 16.7. Hän oli ns. ”markkinapaikka-apostoli” (marketplace apostle) Peter Wagnerin ”Kansainvälisessä apostolien koalitiossa” (International Coalition of Apostles, ICA). Hän myös kirjoitti Charisma- lehteen ja oli Lee Gradyn ystävä. Hän totesi 16.7. internetblogissaan näin: ”Totuus on, että Lakelandissä paranee hyvin harvoja. Olemme työskennelleet Charisma-lehden päätoimittajan Lee Gradyn kanssa saadaksemme selville, kuinka monta väärää parantumisraporttia on julkaistu totena.” Lakelandissä tapahtuneista ”kuolleista heräämisistä” Robert kirjoitti toiseen blogiin: ”Olemme tutkineet yli 20 kuolleista heräämistä koskevaa väitettä, koska haluamme raportoida heräämisistä medialle, eikä niitä pystytä näyttämään toteen [...]”

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.