IRC-Galleria

Joku pyysi minulta lupaa käyttää tätä laulua. Sanoin Herralle, että jos hän joskus antaisi minulle laulun, lahjoittaisin sen eteenpäin. Joten juuri tekemäni säännöt laulun käytöstä kuuluvat näin:
1. Laulakaa kaikki sitä niin paljon kuin haluatte ja juopukaa niin paljon kuin voitte! Vain sen ajatteleminenkin kirvoittaa minussa pyhää naurua. Opetin Jeesus-narkkari-jakeen (ja se oli kaikki, mitä sain sanotuksi nauraessani aivan tikahtuakseni) pienelle rukousryhmällemme eilen illalla, ja hehän menivät kaikki melo lailla jurriin. Etenkin kun kaveri, jonka oli määrä tuoda kitaransa, saapui myöhässä ilman kitaraa, joten sen lisäksi lauloimme sitten koko illan vain ’Paljon onnea vaan’. A capella. 2. Välittäkää sitä eteenpäin niin monille Uuden viinin juopoille kuin haluatte. Siunauksin! Kathryn Riss.” Meitä voitaisiin varmaan nyt syyttää siitä, että närkästymme toisten ”hauskanpidosta”. Loppujen lopuksi vaikuttaa aika harmittomalta ja hupaisalta hankkiutua yllä kuvatun kaltaiseen hengellisen hutikkaan. Kuitenkin ongelma on, että se ”voitelu”, joka aiheuttaa tätä juoppoutta ja höpsötystä, on juuri sama kuin se henki, joka saa ihmiset ”känniin” Kundalinista. Se vain on yksi puoli aivan samasta hengestä – samoin kuin hytkyminen, nauru, kouristelut, käärmetuntemukset jne. Kaikki on peräisin samasta lähteestä. Mielestäni on mahdollista nähdä nyt yli 15 vuoden jälkeen, mitä läpensä sairasta ja tuhoisaa hedelmää tämä henki on pitkällä aikavälillä tuottanut (vaikka se näytti tietysti tosi ”hauskalta” aluksi).

Paul Gowdy, entinen Vineyard-pastori Toronton seudulta, teki seuraavat havainnot vuosia myöhemmin: ”Sen jälkeen kun olimme olleet kolme vuotta keskellä Toronton siunausta, Vineyard-seurakuntamme Scarborough’ssa (Itä- Torontossa) likimain tuhoutui itsestään. Me kalvoimme toisiamme juoruin, selkäänpuukotuksin, erimielisyyksin, kuppikunnin, kritisoinnein jne. Sen jälkeen kun olimme kolme vuotta ’soukanneet’ (’lionneet’), rukoilleet ihmisten puolesta, hytkyneet, kieriskelleet, nauraneet, karjuneet, palvelleet rukoustiimeissä TACF:ssä (Toronton Airport -seurakunta), johtaneet siellä ylistystä, julistaneet siellä, itse asiassa eläneet siellä, olimme lihallisimpia, epäkypsimpiä ja harhautetuimpia kristittyjä, mitä tiedän. Muistan vuonna 1997 sanoneeni ystävälleni, johtavalle pastorille Scarborough Vineyard -seurakunnassa, että Toronton siunauksen tultua olemme suurin piirtein romahtaneet! Hän oli samaa mieltä! Kokemukseni on ollut, että 1 Kor. 12:ssa kuvattu hengellisten lahjojen ilmeneminen oli paljon yleisempää seurakunnassamme ennen tammikuuta 1994 (jolloin Toronton siunaus alkoi) kuin tämän oletetusti Pyhän Hengen vaikuttaman liikkeen aikana. Kun 1992-1993 rukoilimme ihmisten puolesta, meillä oli uskoakseni aitoja profetioita, vapautumisia ja paljon Herran armoa ja suosiota. Toronton siunauksen alettua koko esirukoushetki muuttui, ainoat rukoukset olivat pyynnöt: ’Lisää, Herra, LISÄĒ, huudot: ’Tulta’ ja ruumiin nytkähdellessä rukous: ’Ouu, ouu, vouu’. (En laske leikkiä!) [...]” Ei kuulosta siltä, että Paul Gowdy pitää Toronton pitkän aikavälin hedelmää paljon muuna kuin pahana. Ja minun täytyy olla samaa mieltä. Itse asiassa uskon, että kyseinen henki on jättänyt viimeisten 16 vuoden aikana sellaiset tuhojäljet koko Kristuksen ruumiiseen, että se on miltei käsittämätöntä. Lisäksi uskon, että koko kirkkohistoriassa on vaikeaa löytää mitään, mikä on aiheuttanut enemmän sekasortoa. Melkein arvelisi sen olevan ”tuomio” – joka alkaa Jumalan huoneesta.

4. PROFEETALLISUUDEN INVAASIO
Saadessaan tietää, kuinka monta vuotta pysyin profeettaliikkeen riveissä, monet ihmiset eivät käsitä, miksi en jättänyt sitä jo paljon aiemmin. He kysyvät minulta: ”Etkö huomannut, miten harhassa se oli?” Vastaus on: ”Kyllä huomasin!” (Äsken selostin, kuinka kehnosti asiat siinä olivat!) Mutta kauan aikaa tunsin, että jos pysyisin mukana ja vaatisin liikettä palaamaan alkuperäisiin periaatteisiinsa ja alkuperäiseen kutsuunsa, jotain olisi vielä pelastettavissa. On huomattava, ettei liike aina ole ollut sellainen kuin tätä nykyä. Alun perin se veti minua puoleensa siksi, että
varhaisvaiheessaan se oli liike, jolle pyhitys, esirukous ja aito herätys olivat tärkeitä. Minusta oli aina tuntunut hyvin merkitykselliseltä se, että kun moderni profeettaliike alkoi Kansas Cityssä vuonna 1982, Jumala puhui johtajistolle hyvin selvästi ja sanoi, että liikettä oli määrä rakentaa ”neljälle normille”, jotka olivat: ”1) Rukous yötä päivää, 2) Sydämen pyhitys, 3) Horjumaton usko ja 4) Avokätinen antaminen köyhille. Toinen Herralta liikkeelle saatu merkittävä sana aivan alussa oli: ”Minä aion yhden sukupolven aikana muuttaa käsityksen kristinuskosta ja sen, minkä ilmaisun kristinusko saa MAAN PÄÄLLÄ.” Kuvittele, jos moderni profeetallisuus olisi tosiaan pysynyt lujana ja julistanut äänekkäästi ja rohkeasti näitä ”neljää normia” seurakunnalle koko 1980-luvun. Kuvittele, jos profeetat olisivat hyödyntäneet tunnettuuttaan julistaakseen yötä päivää -rukousta, sydämen pyhitystä, horjumatonta uskoa ja avokätistä antamista köyhille. Kuvittele, jos TÄMÄ olisi viesti, josta he olisivat tulleet kuuluisiksi! Mutta ei. Sen sijaan he tulivat tunnetuiksi omituisista opeista, langenneista profeetoista ja eriskummallisista manifestaatioista.