IRC-Galleria

Olen taustaltani ateisti, Jumalan kieltäjä. Olin aikanani ehdottomasti kristinuskoa ja kaikkea kristillisyyttä vastaan. Pidin kristittyjä vanhanaikaisina, ymmärtämättöminä, eräänlaisina vanhoihin taruihin uskovina muinaisjäänteinä. Olin syvällä sydämessäni täysin vakuuttunut siitä, ettei minusta koskaan, ei minkäänlaisissa olosuhteissa voisi tulla kristittyä. Se oli minulle aivan mahdoton ajatus.
Käsitykseni perustui puhtaasti tieteelliseen maailmankuvaan. Olin luonnontieteen lumoissa, täysin orientoitunut tieteelliseen ajatteluun. Minusta tieteellinen maailmankuva tarjosi vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Minulle oli aivan selvää, että joskus 4 miljardia vuotta sitten oli kiehuvassa maapallon alkuliemessä syntynyt solu, josta vähitellen kehittyi kala, joka aikansa uiskenneltuaan päätti ryhtyä kävelemään. Se oli sitä mieltä, että olisi mukava olla sammakko. Niinpä se muuttui sammakoksi ja vähitellen sisiliskoksi ja siitä rotan kaltaiseksi alkueläimeksi. Tämä taas kehittyi jonkinlaiseksi kummituseläimeksi ja edelleen apinankaltaiseksi esi-isäksi, jonka kautta joitakin miljoonia vuosia sitten syntyi uljas ihminen.
Tämä oli mielestäni täydellinen, hieno kuvaus maailmankaikkeudesta, sen synnystä ja tarkoituksesta. En voinut mitenkään ymmärtää, että jotkut oppimattomat ihmiset edelleen uskoivat Jumalaan.
Mutta sitten rupesi tapahtumaan.
Törmäsin erääseen kauniiseen tyttöön. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tämä nuori nainen, nykyinen vaimoni, oli kuitenkin rovastin tytär, ja se teki tilanteen hieman hankalaksi. Olin tosin johdonmukainen siinä, että sanoin heti alkuun mielipiteeni kristinuskosta ja kristityistä.
Olen opiskellut lääkäriksi Ranskassa Montpellierissä, maailman vanhimmassa edelleen toimivassa lääketieteellisessä tiedekunnassa.
Pitkällä junamatkalla opiskelupaikkakunnalleni istuin junanvaunussa ja rupesin keskustelemaan vastapäätä istuneen nuoren miehen kanssa. Kävi ilmi, että Charles Beloff, nuori juutalainen biokemisti, opiskeli Montpellierin yliopistossa samoilla biokemian luennoilla kuin minäkin. Hänkin oli päättänyt valmistua lääkäriksi.
Meistä tuli erittäin hyvät ystävät, ja täytyy rehellisesti myöntää, että tuskinpa minusta olisi tullut lääkäriä ilman tämän upean messiaanisen juutalaisen apua. Hän opetti minulle biokemiaa. Retkeilimme yhdessä Etelä-Ranskan vuoristossa, kauniilla joen rannalla. Siellä me puiden siimeksessä keskustelimme biokemiasta – ja Jumalasta.
Charles kertoi minulle Kristuksesta. Se oli kiinnostavaa kuultavaa, mutta pidin sitä vain jonkinlaisena historiallisena keskusteluna. En tuntenut sen paremmin juutalaisuutta kuin kristinuskoakaan siinä määrin, että olisin pystynyt ottamaan niihin kovin syvällisesti kantaa.
Hienotunteisena miehenä Charles kuitenkin kärsivällisesti selitti, kuinka hataralla pohjalla tieteisuskoni ja tieteellinen maailmankuvani oli. Hänen opetuksensa jälkeen tämä oli helppo ymmärtää. Lopulta tajusin konkreettisesti, ja aivan luonnontieteen kannalta katsottuna perustellusti, että on mieletöntä väittää elävän solun, hyvin monimutkaisen koneiston, voivan syntyä jonkinlaisesta alkuliemestä.
Asia tuli harvinaisen selväksi.
Kiitos tämän messiaanisen juutalaisen, rupesin ahkerasti tutkimaan Raamattua – joka osoittautui varsin vaikeaselkoiseksi kirjaksi. Tajusin kuitenkin, että tämän ihmeellisen luomakunnan takana täytyy olla joku suunnittelija. Itsestään tällaista ei voi syntyä. Se asia tuli toki täysin selväksi, mutta joitakin kohtia Raamatusta oli vaikea omaksua. Minun oli vaikea ymmärtää esimerkiksi Johanneksen evankeliumia ja Johanneksen kirjeitä. Sen näin heti, että ne tulvivat rakkautta, mutta minulle tuotti vaikeuksia tajuta, mistä niissä loppujen lopuksi oli kysymys.
Siitä kuitenkin lähti liikkeelle prosessi, joka johti minut Kristuksen luokse.
Tässä kohtaa haluan alleviivata esirukouksen tärkeyttä. Vaimoni kertoi myöhemmin, että hän oli joka ilta polvillaan rukoillut, että minäkin löytäisin Kristuksen, eivätkä nuo rukoukset hukkaan menneetkään.
Tämä johti kuitenkin jonkinlaiseen aivouskoon. Järjen tasolla uskoin, että joku suunnittelija on olemassa. En kuitenkaan tuntenut Kristusta. Se oli vaarallinen tila. Se johti itsehurskauteen ja itsetyytyväisyyteen. Sen tapaiseen itseluottamukseen, että minulla oli ratkaisu hallussani, ja asia tuntui olevan sillä selvä.
Kaikki ei kuitenkaan ollut aivan kohdallaan. Jouduin harhateille. Alkoholin käyttö lisääntyi.