IRC-Galleria

8) Entäs lähetystyö?

Vastaus:
Uskomme, että kun Herra kutsuu jonkun joukostamme ulkomaille julistamaan evankeliumia, niin asiat myös järjestyvät sitten. Joillakin on jo kokemusta asiassa.

9) Koska ette ole rekisteröityneet, niin miten voitte kerätä rahaa eri tarpeisiin?

Vastaus:
Ensinnäkin, emme kerää kenenkään rahoja. Toiseksi, kun paljastuu tarve jollakin tai joku tuo ilmi puutteensa, niin pyrimme auttamaan parhaamme mukaan. Siihen ei tarvita virallisia pöytäkirjoja eikä rekisteröintiä. Eri asia olisi, jos summat liikkuisivat korkealla tai joku meistä palkattaisiin johonkin kokopäivätyöhön. Paras olisi silti Paavalin esimerkin mukaisesti itse ansaita elantonsa ja auttaa muita vapaaehtoisesti (Apt.20:33-35).

10) Miten käy lasten kanssa, kun teillä ei ole pyhäkoulua?

Vastaus: Raamattu opettaa, että lasten hengellinen kasvatus on vanhempien ja erityisesti isien vastuulla (1Moos.18:19; 2Moos.13:8, 14; 5Moos.4:10; 6:6-7; Sananl.3:1; 4:1). Lapset voivat iästä riippuen olla mukana kokouksissa ja näin oppia parhaiten nähden esimerkkiä läheltä. Opetuksen ajaksi pidetään huolta siitä, etteivät lapset ole häiriöksi.

11) Mikä on musiikin osuus kokoontumisissanne, kun teillä ei ole kuoroa tms.?

Vastaus:
Meillä ei ole todellakaan sitä asetelmaa, että joku esiintyy ja muut kuuntelevat. Jos sattuu olemaan säestäjä paikalla, niin laulamme [jotka haluavat] yhteislauluja. Musiikista ei ole pakko tehdä ohjelmanumeroa ja pakkopullaa. Musiikin tarkoitus on opettaa toisiamme, eikä viihdyttää. Laulaa voidaan säestyksellä tai ilman, kunhan se tapahtuu rakennukseksi (Kol.3:16).

12) Miten suhtaudutte niihin jotka ovat jonkin kirkkokunnan jäseniä?

Vastaus:
Se on jokaisen valinta eikä se vaikuta meihin, kunhan ei kukaan tyrkytä mitään oman kirkkonsa oppia. Ratkaisevinta on, onko nimi Elämän Kirjassa vai ei, kuuluuko Jeesukselle ja noudattaako henkilö Sanan opetusta vai ei.

3) Ettekö te itse ole nyt uusi puolue monien kirkkojen joukossa?

Vastaus: Ei, vaan olemme itsenäinen Herran seurakunta, ilman muita nimityksiä. Olemme osa sen paikkakunnan uskovien kokonaisuutta ja olemme yhtä kaikkien kanssa jotka ovat vilpittömässä ja Raamatun mukaisessa uskossa. Emme ole minkään kirkkokunnan oppikorostuksen kannalla, vaan pyrimme kaikessa opettamaan ja noudattamaan Raamatun kokonaisilmoituksen mukaisesti, Raamattu Raamatulla -periaatteella.

4) Miten käy vastakääntyneelle?

Vastaus:
Kun ihminen tulee uskoon ja Herra lähettää hänet meidän huolehdittavaksemme, niin teemme parhaamme, jotta hän saisi juurtua Jumalan Sanaan ja kasvaisi saaden kokea uskovien keskinäistä rakkautta ja huolenpitoa arjessa. Vastakääntynyt on kuin uuden perheen jäsen, josta huolehditaan Jumalan rakkaudella ja varjellaan vääristä opetuksista ja jolle opetetaan Sanan alkeita.

5) Miten kasteen kanssa?

Vastaus:
Kodeissa ei yleensä ole kastealtaita. Kesäisin voidaan kastaa luonnon vesissä ja talvisin kaste järjestyy eri tavoin tarvittaessa. Uskoon tulleelle tarjotaan erilaiset vaihtoehdot kuten jossain vapaiden suuntien rukoushuoneella kasteen ottamista, mikäli henkilö halua liittyä sellaiseen. Emme käännytä ketään kotiseurakuntalaiseksi, vaan uskoontullut saa itse päättää kuultuaan vaihtoehdot.
Useimmiten, kun ihminen kastetaan, hänet kastetaan jonkin kirkon jäseneksi, vaikka Raamattu opettaa, että uskova kastetaan Kristuksen kuolemaan eikä johonkin suuntaan. Ihminen, joka on uskossa, on jo Hengessä kastettu Kristuksen srk:n jäseneksi (1Kor.12:12-13).

6) Miten osallistutte Herran ehtoolliselle?

Vastaus: Kokoonnumme yhteen syömään ruokaa niiden kanssa, joiden tiedämme vaeltavan Jumalan tahdossa eikä synnissä. Ruoan yhteydessä murramme happamatonta leipää ja juomme rypälemehua Herran muistoksi. Silloin vietämme aikaa yhdessä pitempään ja tietysti tutkimme Raamattua ja rukoilemme. Pyrimme viettämään rakkausateriaa kuten alkukristityt tekivät (Apt.2:41-47)1Kor.11:17-34; 5:11; Juud.4, 12).

7) Miten saavutatte uskosta osattomat ihmiset?

Vastaus:
Käytännössä asiat menevät niin, että uskoontulleet tuovat asiasta kiinnostuneita joskus viikoittaisiin Raamatun tutkisteluiltoihin. Joskus Jumala johdattaa arjen keskellä törmäämään ihmiseen, joka on herätyksessä tai joku tuttava soittaa, jolle asiat ovat tulleet ajankohtaisiksi. Teemme myös katutyötä viikoittain. Pyrimme noudattamaan lähetyskäskyä, missä liikumme ja olemaan Herran Hengen johdatuksessa, kuka enemmän, kuka vähemmän. Meillä ei siis ole mitään mainoskampanjaa, suurtapahtumia, tms. Toiset tahot hoitakoot ne, jos niin haluavat. Lähdemme etsimään sitä yhtä syntistä, joka tahtoo parannusta tehdä (Luuk.15:7).

1) Ellei uskova kuulu johonkin kristilliseen viralliseen kirkkokuntaan, hän on tuuliajolla ja pois Jumalan suunnitelmasta. Onhan Raamatussa selvästi ilmoitettuna paikallisseurakunnan tärkeys ja varoitetaan jättämästä oman seurakunnan kokousta.

Vastaus:
Kyllä, Raamattu puhuu selvästi paikallisseurakunnasta. Ongelmana nyt nousee kysymys siitä, mikä näistä kirkkokunnista on se paikallisseurakunta Jumalan silmissä. Onko se helluntaikirkko, vapaakirkko, baptistikirkko, metodistikirkko, luterilainen kirkko, adventtikirkko, jne.?

Raamattu tuntee vain yhden paikallisseurakunnan yhtä kaupunkia kohti (1Kor.1:2; 1Tess.1:1). Se koostuu kaikista uudestisyntyneistä Jumalan lapsista, Jeesuksen todellisista opetuslapsista kullakin paikkakunnalla. Seurakuntaa kutsutaan Raamatussa maantieteellisen nimen mukaan, eikä jonkun ihmisen tai erityisen opin mukaan. Paavali nuhteli meidän nykyisestä käytännöstämme Korinton kaupungin uskovia syyttäen heitä lihallisuudesta, sillä he olivat pirstoutuneet kukin mieliopettajansa mukaan eri puolueisiin. Se ei ollut siis mikään rikkaus tai siunaus Jumalan silmissä kuten monet nykyisin uskottelevat ja toistavat kuin papukaijat (1Kor.1:10-13; 3:1-8).

Mitä tulee oman seurakunnan kokouksen jättämiseen, niin alkukielellä siinä puhutaan keskinäisestä kokoontumisesta tai ylöskokoontumisesta (Hebr.10:25). Kyse ei ole siis mistään oman kirkkokunnan sunnuntain kokouksesta. Tällä saadaan omaan puolueeseen uskollisia jäseniä, jotka ovat enemmän tai vähemmän rakentamassa tuota tiettyä kirkkokuntaa, edistäen sen päämäärää. Se voi olla hyvää tai huonoa. Keskinäiset kokoontumiset alkukristillisyydessä olivat paljon enemmän kuin tätä. Se oli aitoa vuorovaikutusta, huolenpitoa, elämän jakamista, toisten palvelemista Jumalan antamilla lahjoilla.

Kaikki paikkakunnalla olevat uskovien kokoontumiset ovat itse asiassa seurakunnan kokouksia, kun kokoonnutaan Jeesuksen nimessä, sillä silloin Hän itse on läsnä Henkensä kautta. Olipa läsnä kaksi, kolme tai enemmän uskovia, se ei ole ratkaisevaa, vaan se, että itse Jeesus on keskellämme (Matt.18:20).

2) Ryhmänne ei ole seurakunta, koska teillä ei ole vanhimmistoa tai pastoria.

Vastaus:
Ensinnäkin Uuudessa Testamentissa käy ilmi se, että kun ihmisiä tuli uskoon julistetun sanan seurauksena, heidät kastettiin ja koottiin yhteen ja he muodostivat seurakunnan, josta myöhemmin apostolit tai heidän valtuuttamansa henkilö valitsivat vanhimmat palvelemaan uskovia (Apt.14:23; 15:4; Tiit.1:5). Valinta oli ymmärtääkseni vahvistus siihen kutsuun, jonka Herra oli antanut tietyille miehille ja muut sen myös huomasivat. Kotiryhmiin Herra aikanaan kutsuu vanhimpia palvelemaan ja vartioimaan laumaa. He toteuttavat jo kutsumustaan koko ajan palvellen Sanassa ja huolehtivat vastakääntyneistä ja muista uskovista.

"Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan." (1Tess.5:14)
Näitä elementtejä tulisi saarnasta löytyä, jotta kaikki saisivat jotakin! Tämä on kuitenkin käytännössä mahdotonta, varsinkin kun saarnat tai raamattutunnit ovat typistetyt joskus kahteenkymmeneen minuuttiin, josta osa ajasta on lämmittelyä. Nämä asiat kyllä hoituvat läheisessä yhteydessä toisiimme, aidossa veljesrakkaudessa. Joukossamme on siis kurittomia eli niitä jotka laiminlyövät velvollisuuksiaan. Heitä tulisi nuhdella, jotta he tulisivat terveiksi uskossa, eikä Jumalan Sana tulisi pilkatuksi heidän vaelluksensa kautta.

Sitten on alakuloisia, joilla on vaikeuksia omistaa Sanan lupaukset itsellensä tai he ovat elämän olosuhteiden ja koetusten takia masentuneita. Heitä tulisi rohkaista Sanalla.

Sitten on heikot, joita tulee kantaa niin kuin vastasyntyneitä. Heikkous ei tarkoita sitä, että koska olemme syntisiä ja heikkoja, niin meillä on lupa harjoittaa syntiä. Ei! Sillä Paavali käski uskovien vahvistua Herrassa ja Hänen väkevyytensä voimassa pukien yllemme Jumalan koko sota-asun (Ef.6:10-18). Silloin Hän on heikoissa väkevä ja Hengen voimassa voimme voittaa synnilliset taipumuksemme ottaen joka päivä ristimme, kärsien lihassa (1Piet.4:1-2). Heikoilla (kreikaksi: asthenes) tässä tarkoitetaan niitä uskovia, joiden omatunto on yliherkkä ja sidottu joihinkin tapoihin. Esimerkiksi, he eivät syö lihaa lainkaan tai eivät voi harrastaa asioita, jotka eivät ole sinänsä syntiä ja joita muut uskovat voivat hyvällä omallatunnolla tehdä. Heikkoja ei saisi missään nimessä loukata ja halveksia tai kiusata, ollen heille pahennukseksi. Emme saa elää itsellemme mieliksi toisten kustannuksella välittämättä heistä. Heikkous tässä jakeessa voi tarkoittaa myös heikossa taloudellisessa tilanteessa olevaa tai terveydellisesti (fyysisesti tai henkisesti) heikkoa. Heitä tulisi erityisesti huomioida seurakunnan keskellä.

Kaiken lisäksi tulee olla pitkämielinen kaikkia kohtaan, sillä: "Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään; hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään." (2Tim.2:24-26)
Todellakin, vastuunkantajilta seurakunnassa odotetaan enemmän kuin muilta. He joutuvat useisiin ahdistaviin tilanteisiin, joissa Herra itse heitä opettaa ja muokkaa, saaden aikaiseksi kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Heillä on ainainen huoli Jumalan laumasta ja he näkevät paljon vaivaa uskoontulleista, joita Herra on heidän huolenpitoonsa uskonut ja joista he kerran tekevät tiliä (Hebr.13:17; 1Piet.5:1-4; 1Tim.5:17).

Jumala siunatkoon sinua ja auttakoon sinua löytämään palvelutehtäväsi elävänä kivenä Jumalan temppelissä. Silloin ilosi kasvaa Herrassa ja pysyt hengellisesti paremmin hereillä.

Kun kokoonnutaan kodeissa, haluten elää Sanan mukaan kaikessa, niin silloin eivät synnissä elävät viihdy, vaan he joko tekevät parannusta tai lähtevät pois murheellisina. Jumala on kiinnostunut enemmän seurakunnan puhtaudesta ja laadusta kun sen jäsenmäärästä. Herran tiet ja ajatukset eivät ole niin halvat kuin ihmisten. Sitä paitsi kun kokoonnutaan yhteen, niin ei ole tarvetta keksiä viihdettä, sillä viihdymme Sanan ääressä ja rukouksessa ja keskinäisessä yhteydessä. Silloin itse Herra ravitsee henkeämme, eikä jokin ohjelmanumero sieluamme. Valitettavasti elämme samankaltaisia aikoja kuin Tuomarien aikana, jolloin Herran Sana oli harvinainen (hebreaksi: 'jakar', tarkoittaa myös kallista, arvokasta, korkealaatuista, asianmukaista) ja näyt/ilmestykset eivät olleet tavallisia, vaikka silloinkin oli pappeja (1Sam.3:1). Jokainen teki sitä, mikä on oikein omissa silmissä eli elettiin relativismin aikaa, kuten nykyisin (Tuom.21:25). Ajatuksena oli siis se, että se, mikä on sinulle oikein, ei ole välttämättä minulle sitä. Tämä kyllä pitää paikkansa makuasioissa, mutta kun on kyseessä Sanan kuuliaisuus, niin se ei päde. Kyllähän nykyisinkin monet näkevät ilmestyksiä ja näkyjä, mutta ne eivät ole Jumalasta lähtöisin, vaan omasta sydämestä tai pahimmassa tapauksessa tietäjähenkien antamia. Samoin on monenlaista julistusta eli profetoimista, joka ei ole sopusoinnussa Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa, vaan julistajan omia olettamuksia, joissa hän ottaa Raamatun jakeita irti asianyhteydestä (konteksti), saaden tekosyyn (preteksti) tukeakseen omia näkemyksiä ja ihmisoppeja. Siksi Paavali sanoi: "Jos jollakin on prophetia, niin olkoon uskon kanssa yhteinen."(Room.12:6/ Vanha Biblia 1776) "Jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä yhtäpitävästi uskottavan totuuden kanssa."(JKR/ Saarnivaaran käännös) Alkutekstistä suoraan käännettynä se on: Joko profetian, uskon vastaavuuden mukaan (kreikaksi: Eite profeteian kata ten analogian pisteos).
Jae ei siis viittaa profetoivan omaan uskon määrään, vaan Raamatussa ilmoitettuun uskon mittaan. Julistuksen tulee olla siis yhtäpitävä sen uskon kanssa, joka on kertakaikkisesti ilmoitettu pyhille ja jonka puolesta meidän tulee taistella, jotta se säilyisi keskuudessamme sellaisenaan (Fil.1:27-30; Juud.3-4).

Paavali tuo myös esiin sen, että kun kokoonnumme yhteen, jokaisella pitäisi olla jotakin hengellisesti annettavaa, eikä vain palkatulla pastorilla. Lisäksi me kaikki saatamme profetoida eli tuoda julki Jumalan Sanaa opetukseksi ja kehoitukseksi. Siksi Paavali käskee meitä anomaan ennen muuta profetoimisen lahjaa (1Kor.14:1-4). Profetoiminen ei ole, niin kuin usein luullaan, ennustamista (paitsi poikkeuksellisesti), niin että jollakin ns. profeetalla on ns. tiedon sana jokaiselle henkilökohtaisesti. Valitettavasti sellaista näkyy paljon karismaattisissa piireissä ja se muistuttaa enemmän ennustajaeukkoja, joita kutsutaan englanniksi nimellä Fortune Teller eli onnen kertojaksi. 'Sinusta tulee jokin suuri ase Jumalalle', 'Herra antaa ensi vuonna herätyksen', 'Saat sitä ja tätä ja paljon muutakin'. Sellaista ovat yleensä ne 'profetiat', joita kuullaan, keskittyen ajallisiin tai yliluonnollisiin ihmeisiin eikä ristiin. Kuitenkaan kun nämä eivät toteudu, kukaan ei vaadi vastuuseen noita valheprofeettoja, kuten Raamattu vaatii, vaan asiat unohtuvat ja he pian saapuvat jälleen uuden jännittävän profetian kanssa.

Paavali toi ilmi tässä sen, että jos kokoukseen tulisi uskosta osaton (kreikaksi: apistoi= epäuskoiset) tai opetuksesta osaton (kreikaksi: idiotai= oppimattomat), hän tulisi paljastetuksi omassatunnossaan Jumalan edessä. Toisin sanoen, hän tulisi synnintuntoon ja ymmärtäisi mitä on poispantava. Raamattu sanoo myös näin: "Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa." (Ps.1:5) Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kun olemme koolla ja tutkimme ja keskustelemme Sanasta, niin tulee tuomion sanoja syntiä kohtaan, Jumalan pyhyyden tullessa ilmi. Silloin läsnäolija, joka ei vaella kuuliaisena Sanalle käsittää olevansa väärällä tiellä tai langenneessa tilassa. Tämä ei tarkoita sitä, että muut häpäisevät häntä julki toisten nähden, vaan julistettu Sana tekee tehtävänsä, useimmiten hienovaraisesti, sen ihmisen sydämessä; "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili." (Hebr.4:12-13)

Useimmissa kirkoissa tai seurakunnissa voi synnin tietä vaeltava ihminen viihtyä, koska harvoin enää niissä kuullaan kohtikäypää julistusta, joka tuomitsisi selkeästi vääryyden ja luopumuksen, opettaen käytännöllistä uskonkilvoitusta, niin että oppimatonkin sen käsittää. Paljon on ympäripyöreitä saarnoja, ilman minkäänlaista kehoituksen sanaa parannuksen tekemiseen, vaikka kokouksessa olisi sen tarpeessa olevia ihmisiä. Syy tähän on mahdollisesti osittain kävijämäärän ylläpitäminen (lue: uhritulojen varmuus) ja lisääminen. Niinpä voi käydä niin, että ihminen kuolee hengellisesti käymällä hengellisessä tilaisuudessa. Tämä on järkyttävää, mutta totta.

Jos alkuseurakunnan uskovat tarvitsivat jatkuvasti kehoituksia, varoituksia, nuhteita ja rohkaisua pysyäkseen uskossa, niin emmekö me paljoa enemmän vielä, kun elämme luopumuksen keskellä Herran tulon edellä vai onko kaikki valtakunnassa niin hyvin?! On käymässä parhaillaan toteen Jeesuksen vertaus kymmenestä neitsyestä, josta viidellä ei ollut riittävästi öljyä eli Pyhän Hengen aikaansaamaa ymmärrystä Sanan noudattamiseen, tai toisin sanoen elävää uskoa, loppuun asti (Matt.25:1-13).

Keskinäinen kokoontumisemme on kreikaksi episynagoogeen ja se voidaan kääntää myös ylöskokoontumiseksi. Sama sana löytyy myös seuraavasta jakeesta: "Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä." (2Tess.2:1) Tässä viitataan uskovien yhtäkkiseen ylöstempaukseen eli seurakunnan ylösottoon Herraa vastaan yläilmoissa ennen Jumalan vihan ajan alkamista maan päällä, joka päättyy Kristuksen näkyvään paluuseen uskovien kanssa ja enkeleiden kanssa perustamaan tuhatvuotista rauhan valtakuntaa (1Tess.4:16.17; 5:1-10; 1Kor.15:51-52; Matt.24:40-42).

Kun tulimme uskoon, niin olemme Jumalan näkökulmasta käyneet Hänen tykönsä ja meidät on asetettu Kristuksen kanssa Isän oikealle puolelle (Hebr.12:22-24; Ef.2:1-10). Tämä toteutuu kirjaimellisesti, kun pääsemme perille. Nyt se on uskon asia, joka ei ole sen vähäisempi kuitenkaan, mutta se edellyttää luottamusta Jumalan Sanaan. Samanlainen uskon asia on esimerkiksi se, että olemme Kristuksen veressä vanhurskautetut ja täydelliset Isän edessä ja saamme syntimme anteeksi. Toistan siis asian: kun kokoonnumme yhteen uskovina Herran nimessä, se on kuin tulemista ylös Hänen luoksensa. Onhan Hän luvannut olla keskellämme, jos olemme koolla Hänen nimessään. Herra tahtoo ilmestyä meille ennen kaikkea Sanansa kautta, kun sitä tutkimme. Saamme tuolloin maistaa esimakua Pyhässä Hengessä tulevasta kirkkaudesta.

"Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne? Mutta jos kaikki profetoisivat ja joku uskosta tai opetuksesta osaton tulisi sisään, niin kaikki paljastaisivat hänet ja kaikki langettaisivat hänestä tuomion, hänen sydämensä salaisuudet tulisivat ilmi, ja niin hän kasvoilleen langeten rukoilisi Jumalaa ja julistaisi, että Jumala totisesti on teissä. Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi. Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön; mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle. Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot; mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen. Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta."(1Kor.14:23-31)
Seurakunnan kokous ei ollut alun perin jotakin järjestettyä ohjelmaa, jossa esiintyvät ensin laulajat, sitten pastori pitää puheen tai luennon, muiden passiivisesti istuessa ja sitten lähdetään kotiin. Tällä en tahdo kieltää opetuksen osuuden tärkeyttä, tietynaiheisia luentoja tai musiikin ja laulun käyttöä kokouksissa, sillä parhaimmillaan ne rakentavat seurakuntaa. Valitettavasti näin ei ole aina ja kaikkialla. Kokoukset saattavat joskus ja yhä enenevässä määrin muuttua pastorikeskeisiksi ja laulut muuttua—elleivät ole jopa rokkia—esiintymiseksi, jossa laulaja ja soittajat esittävät soittotaitoja eivätkä lainkaan anna kunniaa Jumalalle, innoittaen väkeä kiittämään Herraa. Ohjelma kyllä pyörii viikosta toiseen ja aherretaan kovastikin valmisteluissa ja suunnitteluissa. Perustetaan kaikenlaisia toimikuntia. Mutta onko kaikki tällainen touhuilu tarpeellista? Mielestäni, jos yksilöuskovat toteuttaisivat Herran tahtoa, pyrkien omalla paikallaan evankelioimaan ulkopuolella olevia, kantaen enemmän vastuuta työstä, niin turhat touhuilut jäisivät pois ja voitaisiin keskittyä olennaiseen, nimittäin sielujen voittamiseen ja opetuslapseksi tekemiseen. Tämä tietysti voisi johtaa palkatun papiston tarpeen vähenemiseen ja instituution tarpeettomaksi tulemiseen. Silloin kokoonnuttaisiin enemmän kodeissa, tunnettaisiin toisiaan paremmin, mikä johtaisi myös sekakansan vähenemiseen, kun seurakuntakuri toimisi käytännössä vielä kun on jotain tehtävissä. Tämä ei tule koskaan kokonaisuudessaan kirkkokunnissa toteutumaan, sillä liian paljon on pelissä, kun on sijoitettu paljon kaikenlaista kirkkokunnan pystyttämiseksi ja sen ylläpitämiseksi, josta on tullut itse tarkoitus. Kuitenkin yksilöinä voimme tähän pyrkiä.

"Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme (episynagoogeen), niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän."(Hebr.10:25)
Tällä jakeella on voitu painostaa tai syyllistää uskovia, jotka syystä tai toisesta eivät ole enää käyneet kirkkokuntansa kokouksessa tai ns. jumalanpalveluksessa. On totta että jos uskova ei enää näy Sanan kuulossa eikä uskovien yhteys maistu, niin se voi olla ensimmäinen merkki alkaneesta luopumuksesta. Kuitenkaan kaikki tapaukset eivät ole sellaisia. On olemassa myös uskovia, jotka rakastavat Herraa ja veljiä ja haluavat palvella Häntä kokosydämisesti, mutta jotka ovat pettyneet omaan kirkkokuntaansa. He ovat kenties nähneet mitä kulissien takana tapahtuu. Heitä on ehkä kohdeltu väärin johtajiston taholta. Siellä voi olla harhaoppeja tai julistus on muuttunut mitään sanomattomaksi, on viihdettä, rokkia, sielullista ylistystä tai saarnataan korvasyyhyyn. Syitä voi olla monia ja siksi tulee tarkoin asiat tutkia, ennen kuin lausutaan tuomio veljestä tai sisaresta. Itse asiassa, mitä enemmän Sanaa tutkii, niin sitä enemmän huomaa kuinka nykyinen tilanne näyttää siltä kuin lapset leikkisivät kirkkoa, eikä lainkaan alkuseurakunnan kaltaiselta. Monet tyytyvät tähän, koska eivät tiedä muusta mitään, tai sitten meitä on pikkuhiljaa keitetty sellaisessa liemessä, ettemme välttämättä huomaa luisuneemme pois ensimmäisestä rakkaudesta ja Hengen palosta, mikä oli tunnusomaista alkuseurakunnalle.

Vainoja Sanan takia ja lahkolais-nimityksiä ei enää näe tai kuulu paljonkaan, sillä vapaa kristillisyys on tullut salonkikelpoiseksi valtionkirkon rinnalle. Tähän me näytämme pyrkivämmekin, ikään kuin meidän tehtävämme olisi miellyttää ihmisiä. Haluamme kovasti näyttää ulkopuolisille, että olemme samanlaisia kuin muut ihmiset. Vaikka olemme ihmisiä, emme saa mukautua ajan henkeen, sillä olemme pyhiä, Jumalalle erotettuja (Room.12:1-2; 1Piet.1:14-15). Pelkäämme kaikenlaisia leimoja ja hylkäämistä maailman taholta. En tällä tarkoita sitä, että pitää olla mieletön ja itse aiheuttaa vaikeuksia typeryydellä ja sielullisuudella. Sellaisilla jutuilla media mielellään herkuttelee, kun esimerkiksi tehdään juttuja uskovista jotka makaavat maassa, nauravat ja typerästi käyttäytyvät kutsuen tätä herätykseksi ja Pyhän Hengen työksi. Tai kun luopio katkerana tilittää ja panettelee uskovia, jotka kenties nuhtelivat häntä luopumuksesta ja sitten tekeytyy uskonnon uhriksi. Tässä maassa näitäkin on.

Totuus on kuitenkin se, ettei yksikään instituutio ole Jumalan todellinen seurakunta, vaan ne ovat puolueita tai lahkoja. Näissä kirkkokunnissa on luvultaan vaihtelevasti aitoja uudestisyntyneitä Jumalan omia, jotka vaeltavat sen ymmärryksen mukaan, minkä sillä hetkellä omistavat Jumalan Sanasta. Yleinen käsitys on se, että uskovan täytyy kuulua johonkin kirkkokuntaan. Tämä on syvälle juurtunut ihmisten mielissä. Niinpä kun ei-uskoville todistaa, yleensä he pian kysyvät mihin lahkoon tai kirkkoon todistaja kuuluu.

Sanaa 'kirkko' ei löydy Raamatusta, vaan seurakunta, joka tulee kreikankielisestä sanasta ekklesia, jota käytettiin koolle kutsutusta joukosta, kansan kokouksesta. Se voidaan kääntää parhaiten sanalla uloskutsutut. Vanhassa Testamentissa, tai oikeammin Pyhissä Kirjoituksissa, Israelia kutsuttiin JHVH:n seurakunnaksi, varsinkin kun kansa kokoontui kuulemaan Sanan opetusta. Se on hebreaksi Eedah, jonka merkitys on mm. joukko, seurakunta, uskonyhteisö, kokous, ja myös todistus ja todistaja. Seurakunta on siis joukko, joka on kutsuttu tiettyä tarkoitusta varten. Sen tarkoitus ei ole taatusti joukon viihdyttäminen eri keinoilla, kuten musiikilla tai esiintymisillä tai tarinoiden kertomisella.

Seurakunta on Jumalan asumus Hengessä ja uskovat ovat eläviä kiviä Jumalan temppelissä. Myös yksilöuskovan ruumis on Pyhän Hengen temppeli. Seurakunta on todistuksen maja pimeässä maailmassa. Sen tulisi heijastaa Kristuksen valoa hengellisessä pimeydessä oleville ihmisille. Seurakunnan tarkoitus on viedä evankeliumin sanomaa todistukseksi kaikkialle, alkaen kotipaikkakunnalta, aina maan ääriin saakka, juutalaisille ensin (mikäli niitä on), sitten muille kansoille, mahdollisuuksien mukaan.

Johdanto: Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole tutkia seurakunnan olemusta tai rakennetta, sillä se vaatisi pitkän tutkielman. Nyt tutkimme mitä Raamattu sanoo seurakunnan kokouksen tarkoituksesta, laadusta ja mitä sen tulisi sisältää ollakseen alkuseurakunnan eli Uuden Testamentin mallin mukainen tai edes vähän sinnepäin.

Lyhyesti voisin kuitenkin mainita sen, että seurakunta ei ole jokin rakennus, järjestö, organisaatio, instituutio, papisto, vanhimmisto tai tietty kirkkokunta, vaan se on Kristuksen ruumis, joka koostuu kaikista uskoontulleista, Jeesuksen opetuslapsista, niistä jotka ovat uudestisyntyneet Jumalan Sanan kautta, Pyhän Hengen vaikutuksesta. Seurakunta on sekä maailmanlaajuinen ja koostuu eri kansoista uskoontulleista että myös paikallinen. Yhdellä paikkakunnalla on vain yksi seurakunta ja toisaalta kaikkia uskovien kokoontumisia sillä paikkakunnalla voidaan sanoa seurakunniksi, kuten seuraavista jakeista voidaan nähdä.
"Paavali... ja veli Soostenes Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle... Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!" (1Kor.1:1-3) ja taas "Efeson seurakunnan enkelille kirjoita:... Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo..." (Ilm.2:1, 7).

Kokoontumiset tapahtuivat pääasiassa uskovien kodeissa "Tervehdys Priskalle ja Akylaalle, työkumppaneilleni Kristuksessa Jeesuksessa...ja seurakunnalle, joka kokoontuu heidän kodissansa." (Room.16:3-5)Nykyistä tilannetta hämmentävät useat kirkkokunnat ja järjestöt, joista itse kukin enemmän tai vähemmän luulee olevansa Jumalan seurakunta. Ääriesimerkki tästä ovat vanhoillis-laestadiolaisuus ja roomalaiskatolisuus (Jälkimmäinen ei ole edes kristinuskoa, kuten sen monet jäsenet myöntävätkin).