IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

3. Katollinen kirkkoTorstai 06.06.2013 01:28

(Katolinen uskomme, s. 276)

Sielunmessu vainajan puolesta

Rekviem on ”…sielunmessu, eukaristian vietto vainajan puolesta;
sen introitus alkaa sanoilla: ’Herra, anna heille ikuinen lepo’.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 248)

suojeluspyhimys

”Kaikilla katolilaisilla on oma
suojeluspyhimys.”

(Katolisella tiellä, s. 33) ”Katoliset kääntyvät suojelijansa puoleen
rukouksissaan enemmän tai vähemmän säännöllisesti.”

(Katolisella tiellä, s. 33)

Pyhäinjäännökset eli reliikit

Kts. b)
”Katolisissa kirkoissa
alttarissa tai sen alla
on pyhimysten
reliikkejä eli pyhäinjäännöksiä.”

(Katolisella tiellä, s. 22) ”Pyhäinjäännöksiä eli reliikkejä…
säilytetään kirkkojen alttareissa
kunnioituksen
kohteena…”

(Katolisella tiellä, s. 34)

Kiirastuli

”Minne sielu tulee heti yksityisen tuomion jälkeen? Sielu joutuu joko taivaaseen tai helvettiin tahi kiirastuleen.”

(Katolinen katekismus, s. 57)

”Tällä käsitteellä, joka latinaksi on ’purgatorium’ ja joka on paremmin käännettävissä ’puhdistuminen’ (jopa ’pesula’!)
viitataan taivaaseen Â’tuomittujenÂ’ puhdistumisesta
ennen Jumalan lopullista näkemistä.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 144) ”Trenton kirkolliskokous… sanoi: ’On olemassa
puhdistumisen paikka,
ja sinne määrätyt sielut saavat apua uskovien esirukouksista, mutta ennen kaikkea Jumalalle mieluisesta alttarin uhrista’ (eukaristiasta).”

(Katolisen uskon perusteet, s. 144)

Mitkä sielut tulevat kiirastuleen?

”Mitkä sielut tulevat kiirastuleen? Kiirastuleen tulevat niiden hurskaiden sielut, jotka joko ovat anteeksiannettavissa
synneissä eronneet elämästä tai syntiensä tähden vielä saavat kärsiä ajallisia rangaistuksia.”

(Katolinen katekismus, s. 57, 58)

KIIRASTULEN TARKOITUKSESTA

”Se, joka ei ole vielä kokonaan
avautunut Jumalalle, saa ensin
puhdistautua
synnin arvista ’kiirastulessa’.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 143) ”Kiirastulen
tarkoitus
on tehdä ihminen
kokonaan puhtaaksi.”

(Katolinen uskomme, s. 275) ”Kaiken meihin jääneen viallisuuden ja
syntien jättämien arpien täytyy hävitä kuin
ruosteen raudasta, sillä uuteen Jerusalemiin
’ei päästetä mitään epäpuhdasta…’”

(Katolisen uskon perusteet, s. 144)

Apua kiirastulessa oleville

”Missä yhteydessä olemme kiirastulessa olevien sielujen kanssa?

Me autamme heitä rukouksilla, almuilla ja muilla
hyvillä töillä, varsinkin pyhällä messu-uhrilla…”

(Katolinen katekismus, s. 55) ”Voidaanko aneita omistaa kiirastulessa oleville sieluille?

Kiirastulessa oleville sieluille voidaan esirukouksina omistaa kaikki ne aneet, jotka paavi on sellaisiksi julistanut.”

(Katolinen katekismus, s. 150)

KUNNES ANSAITSEVAT

”Kauanko sielut pysyvät kiirastulessa?

Sielut pysyvät kiirastulessa, kunnes he ovat täydellisesti puhtaat ja ansaitsevat Jumalan katselemisen.”

(Katolinen Katekismus, s. 58)

b) ”Reliikit (lat.) oik. jätteet, jäännökset” on ”…pyhien henkilöiden kehonosien tai omaisuuden todellisten tai uskoteltujen jäännösten nimitys” (Tietojätti 2000, Tieto-sanakirja A-Ö, Gummerus, Neljäs painos, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2001, s. 708).

Mitä kirkot todella opettavat? - 7 - Katolinen kirkko

Paavi

Kristuksen sijainen

”Kristus itse on halunnut ’sijaisen’ tänne maan päälle.”

(Katolinen uskomme, s. 133)

päämies ja pyhä isä
”Kirkon näkyvin päämies on pyhä isä,
paavi, koska hän on Pietarin oikea
seuraaja Rooman piispanistuimella.”

(Katolinen katekismus, s. 44) ”Kirkko on näkyväinen yhteys, johon kuuluvat kaikki
oikeauskoiset kristityt maan päällä yhden ainoan päämiehen,
Rooman paavin, ja häneen yhdistettyjen piispojen alaisina.”

(Katolinen katekismus, s. 42)

Paavin asema

YLIN ARVOASEMA koko maailmassa KAIKKIEN kristittyjen isä ja OPETTAJA
Hallitsija ja johtaja
”Kaikkien kristittyjen
tulee uskoa,
että pyhällä apostolisella istuimella ja
Rooman paavilla ON YLIN ARVOASEMA koko maailmassa ja…” ”…ja että itse
ROOMAN PAAVI ONÂ…
KOKO KIRKON PÄÄ,
KAIKKIEN kristittyjen
isä ja OPETTAJA; ja ett䅔 ”…ja että meidän Herramme
JEESUS KRISTUS ON LUOVUTTANUT HÄNELLE Pyhän Pietarin kautta VALLAN
pitää voimassa koko kirkkoa, sitä
HALLITA JA JOHTAA…”

(Kirkkohistorian lähdelukemisto, s. 129, 130)

KAIKKIEN USKOVAISTEN YLIN TUOMARI
EI OLE OLEMASSA SUUREMPAA ARVOVALTAA
”…hän on
KAIKKIEN
USKOVAISTEN
YLIN TUOMARI…” ”…kukaan” ei ”voi oikaista apostolisen
istuimen antamaa tuomiota, koska
EI OLE OLEMASSA
SITÄ SUUREMPAA ARVOVALTAA.”

(Kirkkohistorian lähdelukemisto, s. 129, 130)

PAAVIN Johannes Paavali II:n SUHDE MARIAAN

Sydämen tarve Marian puoleen kääntyminen
rukousperinne
”Jokaisen pitää ymmärtää, että
Marian puoleen
kääntyminen liittyy
paitsi
sydämen tarpeeseen
ja taipumukseen myös objektiiviseen totuuteen Jumalan äidistä.”

(Paavi Johannes Paavali II, Uskalla toivoa, s. 223) ”Nuoruusvuosistani
lähtien on
Marian puoleen kääntyminen
liittynyt syvällisesti
uskooni Kristukseen,
ja Kalwarian pyhiinvaelluskohde
on auttanut minua suuresti.”

(Paavi Johannes Paavali II, Uskalla toivoa, s. 224) ”…kun perin
Pietarin viran Roomassa,
kannoin sisälläni
enemmän kuin mitään muuta
juuri tätä kotimaani kokemusta ja
neitsyt Mariaan kohdistuvaa rukousperinnettä.”

(Paavi Johannes Paavali II, Uskalla toivoa, s. 232)

Täysimittainen omistautuminen marialle Marialle omistautuminen kristuskeskisyyttä
Täydellisesti omistautunut marialle
”Neitsyt Maria itse ja
täysimittainen
omistautuminen
Marialle
sytyttävät voimallisen,
luovan innoituksen.”

(Paavi Johannes Paavali II, Uskalla toivoa, s. 228) ”…Jumalan äidille
omistautuminen on
itse asiassa
kristuskeskisyyttä
ja juontaa juurensa pyhästä Kolminaisuudesta sekä ihmiseksi tulemisen ja lunastuksen mysteereistä.”

(Paavi Johannes Paavali II, Uskalla toivoa, s. 223) ”Luulisin, että sanomani
selittää riittävästi nykyisen paavin
kiinnostusta neitsyt
Mariaan ja ennen kaikkea
hänen täydellistä
omistautumistaan Marialle.”

(Paavi Johannes Paavali II, Uskalla toivoa, s. 225)

Voitto marian kautta

”Kun minut oli valittu paaviksi, paneuduin ennen kaikkea
koko kirkon ongelmiin, mutta vakaumukseni pysyi
samana: Jos maailman tasolla saavutetaan
voitto, se tapahtuu Marian kautta.”

(Paavi Johannes Paavali II, Uskalla toivoa, s. 232, 233) ”Kristus voittaa Marian kautta, sillä
hän haluaa kirkon voittojen
nyt ja tulevaisuudessa
olevan yhteydessä Mariaan.”

(Paavi Johannes Paavali II, Uskalla toivoa, s. 233)

Paavin aseman tulevaisuudesta

”Nykypäivän ekumeenisten keskustelujen myötä kirkoissa kasvaa hitaasti uudelleen tietoisuus
kirkon ykseyttä palvelevan viran tarpeellisuudesta. Niin kuin
seurakunnan johdossa on kirkkoherra ja hiippakunnan
johdossa piispa, pitäisi koko kirkossa
olla Pietarin tehtävää hoitava paavi.”

(Paavi, Jan Aarts, s. 7) ”Ei-katolisten kristittyjen taholla edistys
ilmenee paavin viran tunnustamisessa
ykseyden palveluviraksi ja
Jumalan kirkolleen antamaksi armolahjaksi,
jolla voi olla yhä kasvava merkitys kirkkojen ja
myös kansojen yhdistymispyrkimyksissä.”

(Paavi, Jan Aarts, s. 78)

kaikkien kristittyjen yhteiseksi paimenviraksi

”Paavista on viime aikoina yhä enemmän tullut
kristittyjen yhteinen paimen,
ainakin käytännön tasolla, jollei (vielä) opillisesti.”

(Paavi, Jan Aarts, s. 5) ”Sitä, miten Paavin virka voi kehittyä kirkkojen välistä
ykseyttä palvelevaksi viraksi ja siten kaikkien kristittyjen yhteiseksi paimenviraksi, ei voida etukäteen määritellä.”

(Paavi, Jan Aarts, s.

Mitä kirkot todella opettavat? - 8 - Katolinen kirkko

Katolisen kirkon suhtautumisesta muihin uskontoihin

”Kaikki uskonnot tunnustavat… että ihminen on riippuvainen Jumalasta, siksi hänen on palveltava Jumalaa.
Kaikkia uskontoja on tästä syystä kunnioitettava.
Vatikaanin toinen kirkolliskokous on nimenomaan korostanut, että kirkko
’ei eristäydy siitä, mikä kaikissa näissä uskonnoissa on totta ja pyhää’.”

(Katolinen uskomme, s. 50)

NÄKÖKULMIA PELASTUKSEEN

”Uskova juutalainen, islaminuskoinen, hindu tai buddhalainen,
joka elää vakaumuksensa mukaisesti
ja etsii rehellisesti totuutta,
voi aivan varmasti
saavuttaa ikuisen pelastuksen.
Sama koskee jopa ateistejakin,
jotka koettavat elää oikein ja toimia omantuntonsa mukaan.”

(Katolinen uskomme, s. 146) ”Mutta nekin,
jotka saavuttavat ikuisen pelastuksen
kirkon näkyvän yhteisön ulkopuolella,
pelastuvat kirkon kautta.
Etsiessään Jumalaa he etsivät myös häntä, jonka Jumala on lähettänyt maailmaan: Kristusta ja Kristuksen perustamaa kirkkoa, jonka kautta Jumala tahtoi lähettää pelastuksen maailmaan.”

(Katolinen uskomme, s. 146)

Paavin suhtautuminen esim. muslimeihin

”Kunnioittavasti kirkko tarkastelee myös muslimeja,
jotka palvovat yhtä ainoata Jumalaa, elävää ja itsessään olevaa, armahtavaista ja kaikkivaltiasta, taivaan ja maan Luojaa.”

(Paavi Johannes Paavali II, Uskalla toivoa, s. 105) ”Monoteisminsa takia
Allahiin uskovat
ovat meitä erityisen lähellä.”

(Paavi Johannes Paavali II, Uskalla toivoa, s. 105)

Paavi Johannes Paavali II ja esi-isien palvojat

”…ajattelemme primitiivisiä uskontoja, animistisia uskontoja,
jotka painottavat esi-isien palvontaa.
Tuntuu siltä, että ne jotka harjoittavat sellaista uskontoa
ovat erityisen lähellä kristinuskoa.”

(Paavi Johannes Paavali II, Uskalla toivoa, s. 93)

Kaikkien uskontokuntien edustajat rukoilemaan haudan äärelle

”Katolisen kirkon johtaja,
paavi Johannes Paavali II
on kutsunut maailman
kaikkien uskontokuntien edustajat koolle
rukoilemaan
rauhan puolesta.”

2. Katollinen kirkkoTorstai 06.06.2013 01:17

(Katolisen uskon perusteet, s. 295)

Marialta apua kaikissa tilanteissa

”Mikä ’Ave Mariassa’ muodostaa avuksihuudon? Avuksihuudon muodostavat sanat, jotka kirkko on lisännyt:
’Pyhä Maaria, Jumalan äiti, rukoile meidän syntisten puolesta, nyt ja kuolemamme hetkenä. Amen’.”

”Miksi kirkko on lisännyt nämä sanat? Kirkko on nämä sanat lisännyt,
jotta huutaisimme Jumalan äidiltä apua kaikissa tilanteissa
ja etenkin anoisimme autuaallista kuoleman hetkeä.”

(Katolinen katekismus, s. 168)

Synnitön Maria

”…Maria on synnitön,
ts. hänellä
ei ole henkilökohtaista synti䅔

(Katolinen uskomme, s. 256) ”Uskomme myös, että
Maria varjeltui koko elämänsä ajan kaikesta synnistä.
Jumala on täyttänyt hänessä kaikki ihmisille antamansa lupaukset.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 295)

Maria-kultti

”Maria-kultti elpyy aina silloin kun erikoisten tapahtumien yhteydessä uskotaan Marian näyttäytyneen ja saaneen aikaan ihmeitä.”

(Katolinen uskomme, s. 257)

Marian kunnioituksesta

”Mariaa kunnioitetaan katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa enemmän kuin muissa kirkoissa.
Häntä kunnioitetaan viettämällä juhlia hänen kunniakseen, rukoilemalla ruusukkoa, Maria-hartauksissa,
pyhiinvaelluksilla sellaisille paikoille, joissa Maria on erityisesti vastannut rukouksiin ja niin edelleen.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 296)

Marian alttari Neitsyt Marian kunniaksi

”Marian alttari
on jokaisessa katolisessa kirkossa. Alttari on erityisesti
omistettu Neitsyt Marialle,
se on koristeltu kukkasin ja sen edessä on
kynttiläteline, johon voi sytyttää kynttilän
Marian kunniaksi.”

(Katolisella tiellä, s. 24) ”Kirkon takaosassa tai sivustoilla on usein
kynttiläteline, johon voi sytyttää kynttilän
Neitsyt Marian kunniaksi
tai oman suojeluspyhimyksen kunniaksi.
Kynttilä jää palamaan ikään kuin rukouksena,
kun sytyttäjä itse poistuu kirkosta.”

(Katolisella tiellä, s. 24)

ruumiillisesti taivaaseen

”…Jumala myös otti Marian ruumiillisesti
taivaaseen hänen elämänsä
päättyessä maan päällä.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 295) ”…kirkko uskoo, että Jumala myös varjeli hänet synnistä
elämänsä alusta alkaen sen loppuun asti ja otti
hänet kuolemansa jälkeen ruumiineen ja sieluineen taivaaseen.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 115)

PYYNTÖ MARIALLE

”Suomessa eukaristian viettoon kokoontunut seurakunta tunnustaa syntinsä seuraavilla sanoilla: Tunnustan Jumalalle kaikkivaltiaalle… pyydän autuasta Mariaa, ainaista neitsyttä, kaikkia enkeleitä ja pyhiä ja teitä kaikkia rukoilemaan puolestani Herraa Jumalaamme.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 234)

Kirkon äiti

”Lunastajamme Kristuksen äiti on kirkon äiti.”

(Paavi Johannes Paavali II, Uskalla toivoa, s. 223)

Kuoleman edessä

”Niin kauan kuin kuoleva ymmärtää puheemme, voimme vahvistaa hänen luottamustaan
Jumalan uskollisuuteen ja auttaa häntä käymään uskoen kuoleman pelon läpi. Voimme pyytää hänen kanssaan
Jumalan äidiltä esirukousta: ’Rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkellä’.’’

(Katolisen uskon perusteet, s. 247, 248)

Mitä kirkot todella opettavat? - 5 - Katolinen kirkko

Messu-uhri Kts. a)

”Tuliko Kristuksen kuoltua kaiken
uhrin lakata? Ei; se uhri, jonka
Kristus kerran kantoi ristillä, oli
kaikkialla ja kaikkina
aikoina uudistettava.”

(Katolinen katekismus, s. 126) ”Mikä on pyhä messu-uhri? Pyhä messu-uhri on uuden liiton alituinen uhri, jossa Herramme Jeesus
Kristus, leivän ja viinin muodossa, papin käsien kautta verettömällä tavalla uhraa itsensä
taivaalliselle Isälleen.”

(Katolinen katekismus, s. 126, 127) ”Eikö ole mitään eroitusta pyhän messu-uhrin ja Kristuksen ristin-uhrin välillä? Pyhä messu-uhri on sama uhri
kuin ristillä toimitettukin;
ainoastaan uhraamistapa on toinen.”

(Katolinen katekismus, s. 127)

”Pyhä messu-uhri on
sama kuin ristinpuussa
tapahtunut uhri,
koska kummassakin sama
– Herramme Kristus – uhraa ja uhrataan.”

(Katolinen katekismus, s. 127) ”Mikä erotus on uhraamistavassa? Ristissä
Kristus uhrasi itsensä verisellä tavalla; pyhässä messussa hän uhraa
itsensä verettömällä tavalla,
koska hän ei enää kärsi ja kuole.”

(Katolinen katekismus, s. 127) ”Se joka
osallistuu messuun,
osallistuu
siis aterian muodossa tapahtuvaan uhritoimitukseen.”

(Katolinen uskomme, s. 209)

Kenen puolesta?
osallistumisella voima Voimakkain sovitusuhri
”Kenen puolesta pyhä messu kannetaan?
Pyhä messu kannetaan
koko kirkon, elävien ja
kuolleiden puolesta.”

(Katolinen katekismus, s. 129) ”Pyhään messuun
osallistumisella on
syntejä anteeksi
antava voima.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 238) ”Miksi pyhä messu on ylevin uhri? Pyhä messu on ylevin uhri, koska se on 1) arvollisin ylistysuhri, 2) Jumalalle mieluisin kiitosuhri, 3) tehokkain rukousuhri, 4) voimakkain sovitusuhri.”

(Katolinen katekismus, s. 129)

”Jokaista eukaristiaa
vietetään ’syntien
anteeksi antamiseksi’…”

(Katolisen uskon perusteet, s. 230) ”…eukaristian vietossa leipä ja viini muuttuvat Pyhän
Hengen voimasta olemukseltaan Kristuksen ruumiiksi ja
vereksi, ilman että niiden näkyvä muoto muuttuu.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 209)

KasteEN SAKRAMENTTI

kasteen vaikutus

”Tällä kertaa käsittelemme kysymystä,
miten ihminen tulee kristityksi.

Vastaamme:
kasteen sakramentin kautta.”

(Katolinen uskomme, s. 163) ”Kaste on se sakramentti, jossa
ihminen vedellä ja Jumalan sanalla puhdistetaan kaikesta synnistä ja
syntyy uudesti Kristuksessa ja
pyhitetään iankaikkiseen elämään.”

(Katolinen katekismus, s. 115) ”Mitkä ovat kasteen vaikutukset? …Kaste
puhdistaa perisynnistä ja kaikista muista synneistä… peruuttaa kaikki ajalliset ja
iankaikkiset rangaistukset… tekee meidät…
Jumalan lapsiksi ja taivaan perillisiksi.”

(Katolinen katekismus, s. 116)

”Kasteessa Kristus siirtää ihmiset Jumalan puolelle.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 238)

kastevesi kastemalja

”Minkälaista vettä on kasteeseen käytettävä? Kasteen pätevyyteen on luonnollinen vesi välttämätön, kuitenkin on sen, jos mahdollista,
oltava kaste- tai ainakin vihkivettä.”

(Katolinen katekismus, s. 116) ”Kastevesi on
puhdasta vettä, joka on
siunattu pääsiäisyönä tai
siunataan ennen kastetta.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 221) ”Kastemalja on taiteellisesti
muotoiltu kivinen tai metallinen astia
kastevettä varten. Sen paikka
on yleensä kastekappelissa.”

(Katolisella tiellä, s. 22)

VAHVISTUKSEN SAKRAMENTTI

”Vahvistuksen sakramentissa sinetöidään ja vahvistetaan se, mikä on alkanut kasteessa.”

”Vahvistuksen sakramentissa me saamme Pyhän Hengen sinetin.
Siinä vastaanotamme ’seitsemän Hengen lahjaa’: viisauden, ymmärryksen, neuvon, voiman, tiedon,
hurskauden ja Jumalan pelon lahjan. Vahvistuksen jakaa piispa tai hänen valtuuttamansa pappi, joka panee kätens䅔

(Katolisella tiellä, s. 7)

Parannuksen sakramentti

”Parannuksen sakramentti
on autuuteen välttämätön kaikille,
jotka kasteen jälkeen ovat
tehneet raskaan synnin.”

(Katolinen katekismus, s. 138) ”Mitä ymmärretään parannuksen
sakramenttiin kuuluvalla täydenteolla?

Täydenteolla ymmärretään rippi-isän määräämän parannustyön suorittamista.”

(Katolinen katekismus, s. 147) ”Miksi rippi-isä määrää meille katumustyön?

Katumustyö määrätään meille”
mm. ”korvaukseksi Jumalaa
vastaan tehdystä loukkauksesta…”

(Katolinen katekismus, s. 147)

ViimeiSen voiteluN SAKRAMENTTI

”Viimeinen voitelu on se sakramentti, jossa
pyhällä öljyllä voitelemalla ja
papin rukouksella Jumalan
armo saatetaan
sairaalle sielun pelastukseksi ja sangen usein ruumiinkin hyväksi.”

(Katolinen katekismus, s. 150) ”Mitä viimeinen voitelu vaikuttaa sielun pelastukseen?

1) Viimeinen voitelu lisää pyhittävää armoa;
2) päästää anteeksiannettavista synneistä ja myöskin niistä kuolemansynneistä, joita sairas ei enää pysty tunnustamaan;
3) poistaa jo anteeksiannettujen syntien jätteet;
4) vahvistaa kärsimyksissä ja kiusauksissa,
etenkin kuolemankamppailussa.”
(Katolinen katekismus, s. 151) Sairaiden voitelu on
”…papin jakama sakramentti,
joka
tuottaa
syntien anteeksi
antamisen…”

(Katolisen uskon perusteet, s. 248)

a) Messu-uhri: ”Katolisen kirkon käsityksen mukaan Kristuksen sovitusuhrin veretön toistuminen ehtoollisessa” (Iso Raamatun tietosanakirja, Osa 1, s. 14, Ristin Voitto ry. 1988, Tofters tryckeri ab, Östervåla, Sweden).

Mitä kirkot todella opettavat? - 6 - Katolinen kirkko

Suhtautuminen vainajiin

APUA VAINAJILTA

”Mitä katolinen kirkko opettaa pyhimysten
kunnioittamisesta ja avuksihuutamisesta?
Katolinen kirkko opettaa
olevan luvallista ja hyödyllistä
kunnioittaa ja
huutaa avuksi pyhimyksiä.”

(Katolinen katekismus, s. 69) ”Kirkko vahvistaa juhlallisesti,
että uskovilla on oikeus
kunnioittaa pois nukkunutta pyhänä ja
kääntyä hänen puoleensa
kaikkialla ja julkisesti
esirukousta pyytäen.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 298)

APUA VAINAJILLE

”Esirukous kuolleiden puolesta” on ”yksi
’seitsemästä hengellisestä laupeuden teosta’.”
”…mitä joku elämänsä mittaan tekee toisen puolesta,
on Jumalan edessä aina nykyhetkeä.
Siksi on myös mielekästä rukoilla vainajien puolesta,
jotka ovat kuolleet jo kauan sitten.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 248) ”Katolisen
uskon mukaan
meidän
tulee rukoilla vainajien puolesta.”

(Katolisella tiellä, s. 27) ”Kun katolilaiset joko yksityisesti tai
messussa rukoilevat kuolleiden puolesta,
he rukoilevat, että Jumala laupeudessaan
täydentäisi sen,
mikä ihmisissä
on ollut puutteellista.”

1. Katollinen kirkkoTorstai 06.06.2013 01:06

Näinä Ekumenian aikoina on hyvä tietää nämä faktat ja muistaa että Rooma ei ikinä muuta mieltään!

Otteita katolisen kirkon opetuksesta

Katolisen kirkon käsitys itsestään

Koko usko Se yksin onÂ… Yksin oikea
”Millä kirkolla on koko
Kristuksen opettama usko?

Koko Kristuksen
opettama usko
on yksin
katolisella kirkolla.”

(Katolinen katekismus, s. 11) ”Miksi katolisella kirkolla yksin on
koko Kristuksen opettama usko?

Katolisella kirkolla yksin on
koko Kristuksen opettama usko, koska
se yksin on Kristukselta ja apostoleilta vastaanottanut
ja aina väärentämättömänä säilyttänyt tämän uskon.”

(Katolinen katekismus, s. 11) ”Mikä seuraa siitä, että roomalais-katolisella kirkolla yksin on Kristuksen ainoan kirkon neljä tunnusmerkkiä?

Siitä seuraa, että roomalais-
katolinen kirkko yksin on
Kristuksen oikea kirkko.”

(Katolinen katekismus, s. 50)

Ainoa autuuttava
Autuuden menettämisen uhka
”Miksi kutsumme katolista kirkkoa syystä, että se
yksin on saanut Kristukselta
vallan ja välikappaleet
johtaa ihmisiä iäiseen autuuteen?

Me kutsumme katolista kirkkoa siitä syystä
ainoaksi autuuttavaksi kirkoksi.”

(Katolinen katekismus, s. 53) ”Kun siis katolinen kirkko on ainoa autuuttava kirkko,
niin mikä on kunkin ihmisen velvollisuus? Jokainen, joka
tuntee katolisen kirkon Kristuksen oikeaksi kirkoksi, on
iankaikkisen autuuden menettämisen uhalla velvollinen
olemaan sen jäsen,
uskomaan sen opin, nauttimaan sen sakramentteja ja
olemaan sen vallalle alamainen.”

(Katolinen katekismus, s. 53)

olennaisella tavalla

”Katolilaiset uskovat ja tietävät, että heidän omassa kirkossaan on olennaisella
tavalla läsnä se kirkko, jonka Kristus perusti jatkamaan pelastustyötään maailmassa…”

(Paavi Johannes Paavali II, Idefelt Benedicta, s. 269)

velvoitus
”Kuka velvoittaa meitä liittymään katoliseen kirkkoon?
Itse Jeesus Kristus velvoittaa meitä liittymään kirkkoonsa…”

(Katolinen katekismus, s. 53)

Katolisen kirkon käsitys toisista uskontokunnista

piirteitä eivät tunnusta täydellistä uskoa
tietyllä tavalla
”Katolilaiset tunnustavat myös,
että monia yhden Kristuksen
kirkon aitoja piirteitä on myös
muissa kristillisissä kirkoissa.”

(Paavi Johannes Paavali II,
Idefelt Benedicta, s. 269) ”…Kirkko tietää, että sillä on monia
siteitä niihin, jotka ovat kastettuja… mutta
eivät tunnusta täydellistä uskoa tai eivät ole säilyttäneet elämän ja sakramenttien yhteyttä siihen Pietarin seuraajan (=PAAVIN) alaisuudessa.”

(Katolinen uskomme, s. 143) ”Ne jotka uskovat Kristukseen ja ovat saaneet pätevän kasteen, ovat näet tietyllä tavalla
yhteydessä katoliseen Kirkkoon, vaikkakaan tämä yhteys ei ole täydellistä.”

(Katolinen uskomme, s. 143)

”Eivätkö siis muut uskontokunnat olekaan Kristukselta ja apostoleilta
vastaanottaneet ja aina väärentämättä säilyttäneet uskoaan? Eivät; sill䅔

(Katolinen katekismus, s. 12)

”Muut uskontokunnat eivät voi sanoa itseänsä pyhiksi…”

(Katolinen katekismus, s. 49)

”Kirkko toteutuu siis myös katolisen kirkon ulkopuolella, vaikkakaan – meidän vakaumuksemme mukaan –
ei täydellisesti, koska sieltä puuttuu joukko Kristuksen kirkolle antamia tärkeitä piirteitä.”

(Katolinen uskomme, s. 143)

Sakramenttiuskonto

seitsemän sakramenttia uskon ja kirkon ydin
Sakramenttien armo ikivanha traditio
”Katolisessa kirkossa on
seitsemän sakramenttia:
kaste, vahvistus, eukaristia, rippi, vihkimys, avioliitto ja sairaan voitelu.”

(Katolisella tiellä, s. 7) ”…sakramentit…
ovat uskon
ja kirkon
ydin.”

(Katolinen uskomme, s. 243) ”Sakramenttien
armon saamme vain kirkon näkyvässä yhteisössä.”

(Katolinen uskomme, s. 260) ”Seitsemän
sakramenttia
on ikivanha
traditio.”

(Katolinen uskomme, s. 166)

pyhä merkki tärkeä asema kirkko lahjoittaa
saattavat ihmisiä
”Sakramentti on pyhä merkki,
jolla me palvomme Jumalaa, jolla hänen rakkautensa ilmoitetaan meille ja
jolla hänen pelastustyönsä
toteutuu meissä.”

(Mitä katolinen kirkko opettaa, s. 20) ”Sakramenteilla on
syntien anteeksi antamisessa
tärkeä asema.”

(Katolisen uskon
perusteet, s. 238) ”Niiden kautta
kirkko lahjoittaa
yksityiselle ihmiselle
yhteyden Kristukseen
ja syventää sitä.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 202) ”Sakramentit
saattavat
ihmisiä
koko heidän
elämänsä ajan.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 203)

Mitä kirkot todella opettavat? - 3 - Katolinen kirkko

katolisen Kirkon suhtautuminen Jumalan sanaan

ONKO RAAMATTU RIITTÄVÄ?

”Riittääkö, että uskotaan ainoastaan se, mikä on pyhässä raamatussa?

Ei; meidän pitää uskoa muistotietokin, sillä perimätieto on kirjoittamaton raamattu.”

(Katolinen katekismus, s. 9)

JUMALAN SANA
YHTÄ ARVOKKAAT JA KUNNIOITETTAVAT KIRKKO KOROSTAA
”Pyhä traditio ja
pyhä Raamattu
muodostavat Jumalan sanan
yhden pyhän talletuksen,
joka on uskottu kirkolle.”

(Katolinen uskomme, s. 158) ”Sen vuoksi molemmat,
sekä pyhä Raamattu, että
traditio, on otettava vastaan
ja niitä on pidettävä arvossa
yhtä alttiisti ja kunnioittavasti…”

(Katolinen uskomme, s. 158) ”…katolinen kirkko
korostaa
Raamatun
ja tradition yhteenkuuluvuutta…”

(Katolisen uskon perusteet, s. 157)

EI YKSIN RAAMATUSTA
RAAMATTUA EI VOIDA YMMÄRTÄÄ ILMAN PERIMÄTIETOA VAIN OSA
”Tästä johtuu,
ettei kirkko ammenna
varmuuttaan kaikista ilmoitetuista asioista
yksin pyhästä Raamatusta.”

(Katolinen uskomme, s. 158) ”Raamattua ei voida ymmärtää,
jos sitä tarkastellaan vain
Pyhän Hengen innoituksen tuotteena
ottamatta huomioon perimätiedon osuutta.”

(Katolinen uskomme, s. 156) ”…Raamattu
on
kirkon
tradition osa.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 157)

LISÄÄ KATOLISEN KIRKON SUHTEESTA JUMALAN SANAAN

Luotettava tulkitsija
Katolisen kirkon vaatima oikeus Ei ilman kirkkoa
”…kirkko pitää
itsellään oikeuden
varjella tätä kirjaa (=RAAMATTUA) ja
toimia sen luotettavana tulkitsijana.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 159) ”…katolinen kirkko vaatii itselleen
oikeuden tunnustaa jokin raamatuntulkinta
oikeaksi tai torjua tulkinta,
joka vääristää perittyä uskoa.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 83) ”Raamattua
ei ilman kirkkoa ja kirkon ulkopuolella voida ymmärtää oikealla tavalla.”

(Katolinen uskomme, s. 156)

ei saa tulkita uskottu kirkolle

”Yksityinen ei saa tulkita
Raamatun tekstiä kirkon johdosta
ja opetusvirasta välittämättä.”

(Katolinen uskomme, s. 154) ”Raamatun tulkitseminen
on alusta asti
uskottu ennen kaikkea koko kirkolle.”

(Katolinen uskomme, s. 154)

Kirkko Raamatun yläpuolella

”Mitä siis kristityn pitää ylimalkaan uskoa?

Kristityn pitää uskoa kaikki, minkä
Jumala on ilmoittanut ja
katolinen kirkko asettaa uskottavaksi, joko se sitten
on pyhään raamattuun kirjoitettu tai ei.”

(Katolinen katekismus, s. 10)

Kirkko ratkaisee ja tulkitsee

”Kirkko antaa Raamatun uskovien käteen, ratkaisee, mikä kuuluu Raamattuun ja tulkitsee uskoville sen sisällön.”

(Katolinen uskomme, s. 156)

Raamattu äidinkielellä

”Mitä kirkko on määrännyt raamatun lukemisesta äidinkielellä?

Kirkko on määrännyt, että sen, joka tahtoo äidinkielellään lukea raamattua” tulee
mm. ”käyttää kirkon hyväksymää ja sen selityksillä varustettua käännöstä.”

(Katolinen katekismus, s. 11)

Jumala on ilmaissut itsensä eri tavoin

”Kristinuskon ja toisaalta lukuisten pienten heimouskontojen rinnalla on olemassa neljä suurta uskontoa…
Kutsumme niitä maailmanuskonnoiksi. Ne ovat juutalaisuus, islam, hindulaisuus ja buddhalaisuus.”

”Näissä uskonnoissa on yhteisiäkin aineksia. Kristittyjen mielestä
se todistaa, että Jumala on ilmaissut itsensä eri tavoin.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 79)

protestanttisesta katoliseen raamattukäsitykseen

”Protestanttisille kristitylle on katolisuudessa ehkä
vierainta sen oppi perimätiedosta, traditiosta.
Protestanttisen käsityksen mukaan
Raamattu on uskon ainoa lähde ja ohje.” ”Mutta viime vuosikymmeninä on protestanttisella
taholla teologisen tutkimuksen ja
ekumeenisen dialogin kehittyessä
alettu entistä paremmin ymmärtää perimätiedon merkitys. Tähän on monia syitä.”

(Katolinen uskomme, s. 155)

Mitä kirkot todella opettavat? - 4 - Katolinen kirkko

Neitsyt Maria

”Ketä pyhimystä meidän etenkin tulee kunnioittaa ja huutaa avuksi?

Varsinkin tulee meidän kunnioittaa ja huutaa avuksi autuainta neitsyttä ja Jumalan äitiä Maariaa.”

(Katolinen katekismus, s. 71)

rukoilemme ja rakastamme erityisesti Mariaa
Pyhien kuningatar

”Me rukoilemme ja rakastamme
erityisesti Mariaa,
Jumalan äiti䅔

(Mitä katolinen kirkko opettaa, s. 37) ”Marialla, Jeesuksen äidillä, on erikoisasema
kirkon kaikkien pyhien joukossa. Siksi
häntä kutsutaan myös pyhien kuningattareksi.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 294)

Maria puolestapuhujana
maria on vastannut rukouksiin LUOTTAVASTI APUA
”Rukouksissa ja lauluissa
Mariaa pyydetään puhumaan meidän puolestamme Jumalan edessä.”

(Katolisen uskon perusteet, s. 295) ”…Maria on…
vastannut
rukouksiin…”

(Katolisen uskon perusteet, s. 296) ”Pyhiinvaelluspaikoilla ihmiset pyytävät luottavasti Jumalalta apua
Marian esirukouksien tähden.”
1. Ja Joosef vaipui isänsä kasvoja vasten, itki siinä kumartuneena hänen
ylitsensä ja suuteli häntä.
2. Sitten Joosef käski lääkäreitä, jotka olivat hänen palveluksessaan, balsamoimaan hänen isänsä, ja lääkärit balsamoivat Israelin.
3. Siihen kului neljäkymmentä päivää, sillä niin pitkä aika kuluu balsamoimiseen. Ja egyptiläiset itkivät häntä seitsemänkymmentä päivää.
4. Sittenkuin hänen muistoksensa vietetty suruaika oli päättynyt, puhui Joosef faraon hoviväelle: "Jos olen saanut armon teidän silmienne edessä, niin puhukaa minun puolestani faraolle näin:
5. Isäni vannotti minua sanoen: 'Katso, minä kuolen, hautaa minut omaan hautaani, jonka olen kaivanut itselleni Kanaanin maassa'. Anna minun siis nyt mennä hautaamaan isäni; sitten palaan takaisin."
6. Farao vastasi: "Mene hautaamaan isäsi sen valan mukaan, jonka olet hänelle vannonut".
7. Niin Joosef meni hautaamaan isäänsä, ja hänen kanssaan menivät kaikki faraon palvelijat, hänen hovinsa vanhimmat ja kaikki Egyptin maan vanhimmat
8. sekä koko Joosefin perhe, hänen veljensä ja hänen isänsä perhe; ainoastaan vaimonsa, lapsensa, pikkukarjansa ja raavaskarjansa he jättivät Goosenin maakuntaan;
9. hänen mukanaan meni myös sekä vaunuja että ratsumiehiä. Ja niin heitä oli sangen suuri joukko.
10. Kun he saapuivat Gooren-Aatadiin, joka on Jordanin tuolla puolella, panivat he siellä toimeen ylen suuret ja juhlalliset valittajaiset, ja hän vietti isänsä surujuhlaa seitsemän päivää.
11. Ja kun maan asukkaat, kanaanilaiset, näkivät surujuhlan Gooren-Aatadissa, sanoivat he: "Siellä on egyptiläisillä suuri surujuhla". Siitä sai paikka nimekseen Aabel-Misraim; se on Jordanin tuolla puolella.
12. Ja hänen poikansa tekivät hänelle, niinkuin hän oli määrännyt heille:
13. hänen poikansa veivät hänet Kanaanin maahan ja hautasivat hänet Makpelan vainiolla olevaan luolaan, jonka vainion Aabraham oli ostanut perintöhaudaksi heettiläiseltä Efronilta ja joka oli itään päin Mamresta.
14. Senjälkeen kuin Joosef oli haudannut isänsä, palasi hän Egyptiin, hän ja hänen veljensä sekä kaikki, jotka hänen kanssaan olivat menneet hautaamaan hänen isäänsä.
15. Mutta kun Joosefin veljet näkivät, että heidän isänsä oli kuollut, ajattelivat he: "Ehkä Joosef nyt alkaa vainota meitä ja kostaa meille kaiken sen pahan, mitä me olemme hänelle tehneet".
16. Niin he lähettivät Joosefille tämän sanan: "Isäsi käski ennen kuolemaansa ja sanoi:
17. 'Sanokaa Joosefille näin: Oi, anna anteeksi veljiesi rikos ja synti, sillä pahasti he ovat menetelleet sinua kohtaan'. Anna siis isäsi Jumalan palvelijoille anteeksi heidän rikoksensa." Ja Joosef itki kuullessaan nämä heidän sanansa.
18. Sitten tulivat Joosefin veljet itse, lankesivat maahan hänen eteensä ja sanoivat: "Katso, me olemme sinun orjiasi!"
19. Mutta Joosef vastasi heille: "Älkää peljätkö, olenko minä Jumalan sijassa?
20. Te tosin hankitsitte minua vastaan pahaa, mutta Jumala on kääntänyt sen hyväksi, että hän saisi aikaan sen, mikä nyt on tapahtunut, ja pitäisi hengissä paljon kansaa.
21. Älkää siis peljätkö; minä elätän teidät ja teidän vaimonne ja lapsenne." Ja hän lohdutti ja rauhoitti heitä.
22. Ja Joosef sekä hänen isänsä perhe jäivät asumaan Egyptiin. Ja Joosef eli sadan kymmenen vuoden vanhaksi.
23. Ja Joosef sai nähdä Efraimin lapsia kolmanteen polveen; myöskin Maakirista, Manassen pojasta, syntyi lapsia Joosefin polville.
24. Niin Joosef sanoi veljilleen: "Minä kuolen, mutta Jumala pitää huolen teistä ja johdattaa teidät tästä maasta siihen maahan, jonka hän valalla vannoen on luvannut Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille".
25. Ja Joosef vannotti Israelin poikia sanoen: "Kun Jumala pitää huolen teistä, viekää silloin minun luuni täältä".
26. Ja Joosef kuoli sadan kymmenen vuoden vanhana. Ja hänet balsamoitiin ja pantiin arkkuun Egyptissä.
1. Sitten Jaakob kutsui poikansa ja sanoi: "Kokoontukaa, niin minä
ilmoitan teille, mitä teille päivien lopulla tapahtuu.
2. Tulkaa kokoon ja kuulkaa, Jaakobin pojat, kuulkaa isäänne Israelia.
3. Ruuben, sinä olet minun esikoiseni, minun voimani ja minun miehuuteni ensimmäinen, ensi sijalla arvossa, ensi sijalla vallassa.
4. Mutta sinä kuohahdat kuin vesi, et pysy ensi sijalla, sillä sinä nousit isäsi leposijalle; silloin sinä sen saastutit. Niin, hän nousi vuoteeseeni.
5. Simeon ja Leevi, veljekset, heidän aseensa ovat väkivallan aseet.
6. Heidän neuvoonsa ei suostu minun sieluni, heidän seuraansa ei yhdy minun sydämeni; sillä vihassaan he murhasivat miehiä, omavaltaisuudessaan he silpoivat härkiä.
7. Kirottu olkoon heidän vihansa, sillä se on raju, heidän kiukkunsa, sillä se on julma. Minä jakelen heidät Jaakobin sekaan ja hajotan heidät Israelin sekaan.
8. Juuda, sinua sinun veljesi ylistävät; sinun kätesi on vihollistesi niskassa, sinua kumartavat isäsi pojat.
9. Juuda on nuori leijona; saaliilta olet, poikani, noussut. Hän on asettunut makaamaan, hän lepää kuin leijona, kuin naarasleijona - kuka uskaltaa häntä häiritä?
10. Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat.
11. Hän sitoo aasinsa viinipuuhun, viiniköynnökseen aasinsa varsan; hän huuhtoo vaatteensa viinissä; viittansa rypäleen veressä.
12. Hänen silmänsä ovat viinistä sameat, hänen hampaansa valkeat maidosta.
13. Sebulon asuu meren rannalla, laivojen rannikolla, hänen sivunsa on Siidoniin päin.
14. Isaskar on luiseva aasi, joka loikoilee karjatarhojen välissä.
15. Hän huomasi lepopaikkansa suloiseksi ja maan ihanaksi; niin hän taivutti olkansa taakan alle ja joutui työveroa tekemään.
16. Daan hankkii oikeutta kansalleen, hänkin yhtenä Israelin sukukunnista.
17. Daan on käärmeenä tiellä, on polulla kyynä, joka puree hevosta vuohiseen, niin että ratsastaja syöksyy selin maahan.
18. Sinulta minä odotan pelastusta, Herra.
19. Gaadia ahdistavat rosvojoukot, mutta hän itse ahdistaa heitä heidän kintereillään.
20. Asserista tulee lihavuus, hänen leipänsä, hän tarjoaa kuninkaan herkkuja.
21. Naftali on nopea peura; hän antaa kauniita sanoja.
22. Joosef on nuori hedelmäpuu, nuori hedelmäpuu lähteen reunalla; sen oksat ulottuvat yli muurin.
23. Jousimiehet hätyyttävät häntä, ampuvat ja ahdistavat häntä.
24. Mutta hänen jousensa pysyy lujana, ja hänen käsivartensa ovat notkeat Jaakobin Väkevän avulla, kaitsijan, Israelin kallion,
25. isäsi Jumalan, avulla, joka sinua auttakoon, Kaikkivaltiaan avulla, joka sinua siunatkoon, antakoon siunauksia taivaasta ylhäältä, siunauksia syvyydestä alhaalta, siunauksia nisistä ja kohdusta.
26. Sinun isäsi siunaukset kohoavat yli minun vanhempaini siunausten, yli ikuisten kukkulain ihanuuden. Ne laskeutukoot Joosefin pään päälle, veljiensä ruhtinaan päälaelle.
27. Benjamin on raatelevainen susi; aamulla hän syö riistaa, ja illalla hän jakaa saalista."
28. Nämä ovat kaikki Israelin sukukunnat, luvultaan kaksitoista, ja tämän puhui heille heidän isänsä siunatessaan heidät; hän siunasi jokaisen erikseen erityisellä siunauksella.
29. Ja hän käski heitä ja sanoi heille: "Minut otetaan pois heimoni tykö; haudatkaa minut isieni viereen, siihen luolaan, joka on heettiläisen Efronin vainiolla,
30. luolaan, joka on Makpelan vainiolla, itään päin Mamresta Kanaanin maassa, jonka vainion Aabraham osti heettiläiseltä Efronilta perintöhaudakseen.
31. Siihen on haudattu Aabraham ja hänen vaimonsa Saara, siihen on haudattu Iisak ja hänen vaimonsa Rebekka, ja siihen minäkin hautasin Leean,
32. siihen vainioon, joka luolineen on ostettu heettiläisiltä."
33. Kun Jaakob oli antanut määräyksensä pojilleen, veti hän jalkansa vuoteeseen ja kuoli ja tuli otetuksi heimonsa tykö.
1. Tämän jälkeen tuotiin Joosefille sana: "Katso, isäsi on sairaana". Ja
hän otti mukaansa molemmat poikansa, Manassen ja Efraimin.
2. Ja Jaakobille ilmoitettiin ja sanottiin: "Katso, poikasi Joosef on tullut sinun luoksesi". Niin Israel kokosi voimansa ja nousi istumaan vuoteessaan.
3. Ja Jaakob sanoi Joosefille: "Jumala, Kaikkivaltias, ilmestyi minulle Luusissa Kanaanin maassa ja siunasi minut
4. ja sanoi minulle: 'Katso, minä teen sinut hedelmälliseksi ja annan sinun lisääntyä, annan tulla sinusta suuren kansojen joukon, ja minä annan sinun jälkeläisillesi tämän maan ikuiseksi perintömaaksi'.
5. Kaksi poikaasi, jotka ovat sinulle syntyneet Egyptin maassa, ennenkuin minä tulin luoksesi Egyptiin, olkoot minun omani; Efraim ja Manasse olkoot minun omani niinkuin Ruuben ja Simeon.
6. Mutta ne lapsesi, jotka ovat syntyneet sinulle heidän jälkeensä, olkoot sinun; nimitettäköön heitä veljiensä nimellä heidän perintöosassaan.
7. Palatessani Mesopotamiasta kuoli minulta Raakel matkalla Kanaanissa, kun vielä oli jonkun verran matkaa Efrataan; ja minä hautasin hänet siellä Efratan" - se on Beetlehemin - "tien varteen".
8. Kun nyt Israel huomasi Joosefin pojat, kysyi hän: "Keitä nämä ovat?"
9. Joosef vastasi isälleen: "Ne ovat minun poikani, jotka Jumala on minulle täällä antanut". Hän sanoi: "Tuo heidät minun luokseni siunatakseni heidät".
10. Mutta Israelin silmät olivat vanhuudesta hämärät, niin ettei hän voinut nähdä. Niin Joosef toi heidät hänen luokseen, ja hän suuteli heitä ja syleili heitä.
11. Ja Israel sanoi Joosefille: "En olisi uskonut saavani nähdä sinun kasvojasi; ja katso, Jumala on suonut minun nähdä sinun jälkeläisiäsikin".
12. Ja Joosef otti heidät pois hänen polviltansa ja kumartui maahan kasvoilleen.
13. Sitten Joosef tarttui heihin molempiin, Efraimiin oikealla kädellänsä, vasemmalla Israelista, ja Manasseen vasemmalla kädellänsä, oikealla Israelista, ja toi heidät niin hänen eteensä.
14. Mutta Israel ojensi oikean kätensä ja laski sen Efraimin pään päälle, vaikka tämä oli nuorempi, ja vasemman kätensä Manassen pään päälle; hän pani siis kätensä ristikkäin, sillä Manasse oli esikoinen.
15. Ja hän siunasi Joosefin sanoen: "Jumala, jonka kasvojen edessä minun isäni Aabraham ja Iisak ovat vaeltaneet, Jumala, joka on minua kainnut syntymästäni hamaan tähän päivään asti,
16. enkeli, joka on minut pelastanut kaikesta pahasta, siunatkoon näitä nuorukaisia; heitä mainittaessa mainittakoon minun nimeni ja minun isieni Aabrahamin ja Iisakin nimi, ja he lisääntykööt suuresti keskellä maata".
17. Mutta kun Joosef huomasi, että hänen isänsä laski oikean kätensä Efraimin pään päälle, pani hän sen pahakseen ja tarttui isänsä käteen siirtääkseen sen Efraimin pään päältä Manassen pään päälle.
18. Ja Joosef sanoi isälleen: "Ei niin, isäni, sillä tämä on esikoinen; pane oikea kätesi hänen päänsä päälle".
19. Mutta hänen isänsä epäsi ja sanoi: "Kyllä tiedän, poikani, kyllä tiedän; hänestäkin on tuleva kansa, hänkin on tuleva suureksi, mutta hänen nuorempi veljensä on kuitenkin tuleva häntä suuremmaksi, ja hänen jälkeläisistään on tuleva kansan paljous".
20. Ja niin hän siunasi heidät sinä päivänä, sanoen: "Sinun nimelläsi siunataan Israelissa, sanotaan: Jumala tehköön sinut Efraimin ja Manassen kaltaiseksi". Niin hän asetti Efraimin Manassen edelle.
21. Ja Israel sanoi Joosefille: "Katso, minä kuolen, mutta Jumala on teidän kanssanne ja vie teidät takaisin isienne maahan.
22. Ja lisäksi siihen, minkä veljesi saavat, minä annan sinulle vuorenharjanteen, jonka olen miekallani ja jousellani ottanut amorilaisilta."
1. Ja Joosef meni ja ilmoitti faraolle, sanoen: "Minun isäni ja veljeni
ovat pikkukarjoineen ja raavaskarjoineen, kaikkine omaisuuksineen, tulleet Kanaanin maasta, ja katso, he ovat Goosenin maakunnassa".
2. Ja hän oli ottanut mukaansa veljiensä joukosta viisi miestä; ne hän toi faraon eteen.
3. Niin farao kysyi hänen veljiltänsä: "Mikä on teidän ammattinne?" He vastasivat faraolle: "Me, sinun palvelijasi, olemme paimenia, me niinkuin isämmekin".
4. Ja he sanoivat vielä faraolle: "Me olemme tulleet asuaksemme jonkun aikaa tässä maassa; sillä palvelijoillasi ei ollut laidunta karjalleen, koska kova nälänhätä on Kanaanin maassa. Suo siis palvelijaisi asettua Goosenin maakuntaan."
5. Niin farao sanoi Joosefille: "Isäsi ja veljesi ovat tulleet sinun luoksesi.
6. Egyptin maa on avoinna sinun edessäsi; sijoita isäsi ja veljesi maan parhaaseen osaan. Asukoot Goosenin maakunnassa; ja jos tiedät heidän joukossaan olevan kelvollisia miehiä, niin aseta heidät minun karjani päällysmiehiksi."
7. Senjälkeen Joosef toi isänsä Jaakobin sisään ja esitti hänet faraolle. Ja Jaakob toivotti faraolle siunausta.
8. Niin farao kysyi Jaakobilta: "Kuinka monta ikävuotta sinulla on?"
9. Jaakob vastasi faraolle: "Minun vaellusaikani on kestänyt sata kolmekymmentä vuotta. Vähät ja pahat ovat olleet minun elinvuosieni päivät eivätkä ole saavuttaneet sitä elinvuosien määrää, mikä isilläni oli vaelluksensa aikana."
10. Ja Jaakob toivotti faraolle siunausta ja lähti hänen luotaan.
11. Ja Joosef sijoitti isänsä ja veljensä Egyptin maahan ja antoi heille maaomaisuutta maan parhaasta osasta, Ramseksen maakunnasta, niinkuin farao oli hänen käskenyt tehdä.
12. Ja Joosef elätti isäänsä ja veljiänsä ja koko isänsä perhettä antamalla jokaiselle elatusta vaimojen ja lasten luvun mukaan.
13. Mutta ei missään koko maassa ollut leipää; sillä nälänhätä oli hyvin kova, niin että Egyptin maa ja Kanaanin maa olivat nääntymässä nälkään.
14. Ja viljalla, jota ostettiin, Joosef kokosi kaiken rahan, mitä oli Egyptin maassa ja Kanaanin maassa; ja Joosef vei rahat faraon hoviin.
15. Kun raha oli loppunut Egyptin maasta ja Kanaanin maasta, tulivat kaikki egyptiläiset Joosefin luo, sanoen: "Anna meille leipää. Miksi me kuolisimme sinun silmiesi edessä? Sillä raha on loppunut."
16. Joosef vastasi: "Tuokaa tänne karjanne. Minä annan teille leipää karjastanne, jos rahanne on loppunut."
17. Ja he toivat Joosefille karjansa, ja Joosef antoi heille leipää hevosista, lampaista, raavaskarjasta ja aaseista. Niin hän sen vuoden elätti heitä leivällä kaiken heidän karjansa hinnasta.
18. Niin kului se vuosi. Seuraavana vuonna he tulivat taas hänen luoksensa ja sanoivat hänelle: "Emme tahdo salata herraltamme, että raha on lopussa, ja myöskin eläimemme ovat joutuneet herramme omiksi; meillä ei ole muuta jäljellä annettavana herrallemme kuin ruumiimme ja peltomme.
19. Miksi me menehtyisimme sinun silmiesi edessä, sekä me itse että meidän peltomme? Osta meidät ja peltomme leivällä, niin me tulemme peltoinemme faraon orjiksi. Anna meille siementä, että eläisimme emmekä kuolisi eivätkä peltomme joutuisi autioiksi."
20. Niin Joosef osti faraolle kaikki Egyptin pellot; sillä egyptiläiset myivät jokainen vainionsa, koska nälkä ahdisti heitä. Niin joutui maa faraon omaksi.
21. Ja hän siirsi kansan kaupunkeihin, Egyptin toisesta äärestä toiseen saakka.
22. Ainoastaan pappien peltoja hän ei ostanut; sillä papeilla oli määrätyt tulot faraolta ja he elivät niistä määrätyistä tuloistaan, jotka he faraolta saivat. Sentähden heidän ei tarvinnut myydä peltojansa.
23. Ja Joosef sanoi kansalle: "Katso, minä olen nyt ostanut teidät ja teidän peltonne faraolle; katso, tässä on teille siementä, kylväkää peltonne.
24. Mutta sadosta teidän on annettava viides osa faraolle; mutta neljä viidettä osaa jääköön teille pellon siemeneksi sekä ravinnoksi itsellenne ja niille, jotka talossanne ovat, sekä elatukseksi vaimoillenne ja lapsillenne."
25. He vastasivat: "Sinä olet pitänyt meidät hengissä; suo meidän vain saada armo herramme silmien edessä, niin olemme faraon orjia".
26. Niin Joosef teki sen säädökseksi, joka vielä tänäkin päivänä on voimassa Egyptin pelloista, että faraolle on annettava viides osa. Ainoastaan pappien pellot eivät joutuneet faraon omiksi.
27. Niin Israel jäi asumaan Egyptiin, Goosenin maakuntaan; he asettuivat sinne ja olivat hedelmällisiä ja lisääntyivät suuresti.
28. Ja Jaakob eli Egyptin maassa seitsemäntoista vuotta, ja koko hänen elinaikansa oli sata neljäkymmentä seitsemän vuotta.
29. Kun lähestyi aika, jolloin Israelin oli kuoltava, kutsui hän poikansa Joosefin ja sanoi hänelle: "Jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin pane nyt kätesi minun kupeeni alle ja osoita minulle laupeus ja uskollisuus: älä hautaa minua Egyptiin,
30. sillä minä tahdon levätä isieni luona; vie siis minut Egyptistä ja hautaa minut heidän hautaansa". Hän vastasi: "Minä teen, niinkuin sanot".
31. Hän sanoi: "Vanno se minulle". Ja hän vannoi hänelle. Silloin Israel rukoili, kumartuneena vuoteensa päänalaista vasten.
1. Niin Israel lähti matkalle mukanaan kaikki, mitä hänellä oli. Ja kun
hän saapui Beersebaan, uhrasi hän teurasuhreja isänsä Iisakin Jumalalle.
2. Ja Jumala puhui Israelille näyssä yöllä; hän sanoi: "Jaakob, Jaakob!" Tämä vastasi: "Tässä olen".
3. Niin hän sanoi: "Minä olen Jumala, sinun isäsi Jumala; älä pelkää mennä Egyptiin, sillä minä teen sinut siellä suureksi kansaksi.
4. Minä menen sinun kanssasi Egyptiin, ja minä myös johdatan sinut sieltä takaisin. Ja Joosefin käsi on sulkeva sinun silmäsi."
5. Ja Jaakob lähti Beersebasta, ja Israelin pojat nostivat isänsä Jaakobin, lapsensa ja vaimonsa vaunuihin, jotka farao oli lähettänyt häntä noutamaan.
6. Ja he ottivat karjansa ja tavaransa, jotka he olivat hankkineet Kanaanin maassa, ja tulivat niin Egyptiin, Jaakob ynnä kaikki hänen jälkeläisensä.
7. Poikansa ja poikiensa pojat, tyttärensä ja poikiensa tyttäret, kaikki jälkeläisensä, hän vei mukanaan Egyptiin.
8. Nämä ovat Israelin lasten nimet, niiden, jotka tulivat Egyptiin: Jaakob ja hänen poikansa. Jaakobin esikoinen oli Ruuben.
9. Ruubenin pojat olivat Hanok, Pallu, Hesron ja Karmi.
10. Simeonin pojat olivat Jemuel, Jaamin, Oohad, Jaakin, Soohar ja Saul, kanaanilaisen vaimon poika.
11. Leevin pojat olivat Geerson, Kehat ja Merari.
12. Juudan pojat olivat Eer, Oonan, Seela, Peres ja Serah; mutta Eer ja Oonan kuolivat Kanaanin maassa. Pereksen pojat olivat Hesron ja Haamul.
13. Isaskarin pojat olivat Toola, Puvva, Joob ja Simron.
14. Sebulonin pojat olivat Sered, Eelon ja Jahleel.
15. Nämä olivat Leean pojat; ne hän synnytti Jaakobille Mesopotamiassa sekä tyttären Diinan. Näitä Jaakobin poikia ja tyttäriä oli kaikkiaan kolmekymmentä kolme henkeä.
16. Gaadin pojat olivat Sifjon ja Haggi, Suuni ja Esbon, Eeri ja Arodi ja Areli.
17. Asserin pojat olivat Jimna, Jisva, Jisvi ja Beria; heidän sisarensa oli Serah. Berian pojat olivat Heber ja Malkiel.
18. Nämä olivat Silpan lapset, hänen, jonka Laaban antoi tyttärellensä Leealle, ja hän synnytti ne Jaakobille, kuusitoista henkeä.
19. Raakelin, Jaakobin vaimon, pojat olivat Joosef ja Benjamin.
20. Ja pojat, jotka syntyivät Joosefille Egyptin maassa, olivat Manasse ja Efraim; nämä synnytti hänelle Aasenat, Oonin papin Poti-Feran tytär.
21. Benjaminin pojat olivat Bela, Beker ja Asbel, Geera ja Naaman, Eehi ja Roos, Muppim ja Huppim ja Ard.
22. Nämä olivat Raakelin pojat, jotka syntyivät Jaakobille, kaikkiaan neljätoista henkeä.
23. Daanin poika oli Husim.
24. Naftalin pojat olivat Jahseel, Guuni, Jeeser ja Sillem.
25. Nämä olivat Bilhan pojat, hänen, jonka Laaban antoi tyttärellensä Raakelille, ja hän synnytti ne Jaakobille, kaikkiaan seitsemän henkeä.
26. Kaikkiaan oli niitä, jotka Jaakobin kanssa siirtyivät Egyptiin ja olivat lähteneet hänen kupeistansa, paitsi Jaakobin miniöitä, yhteensä kuusikymmentä kuusi henkeä.
27. Ja Joosefin poikia, jotka syntyivät hänelle Egyptissä, oli kaksi. Jaakobin perheen jäseniä, jotka siirtyivät Egyptiin, oli kaikkiaan seitsemänkymmentä henkeä.
28. Ja hän lähetti Juudan edellänsä Joosefin luo ilmoittamaan hänelle tulostaan Gooseniin. Niin he tulivat Goosenin maakuntaan.
29. Ja Joosef valjastutti vaununsa ja meni isäänsä Israelia vastaan Gooseniin. Ja kun hän saapui hänen eteensä, lankesi hän hänen kaulaansa ja itki kauan hänen kaulassaan.
30. Ja Israel sanoi Joosefille: "Nyt minä kuolen mielelläni, kun olen nähnyt sinun kasvosi ja tiedän, että sinä vielä elät".
31. Sen jälkeen Joosef sanoi veljilleen ja isänsä perheelle: "Minä menen ilmoittamaan faraolle ja sanon hänelle: 'Minun veljeni ja minun isäni perhe, jotka ovat olleet Kanaanin maassa, ovat saapuneet luokseni.
32. Ja nämä miehet ovat paimenia, sillä he hoitavat karjaa; ja he ovat tuoneet mukanaan lampaansa, karjansa ja kaiken muun omaisuutensa.'
33. Kun siis farao kutsuu teidät eteensä ja kysyy: 'Mikä teidän ammattinne on?'
34. niin vastatkaa: 'Me, sinun palvelijasi, olemme hoitaneet karjaa nuoruudestamme tähän asti, me niinkuin meidän isämmekin' - että saisitte asettua Goosenin maakuntaan. Sillä kaikki paimenet ovat egyptiläisille kauhistus."
1. Silloin Joosef ei voinut kauemmin hillitä itseään kaikkien niiden
nähden, jotka seisoivat hänen ympärillään. Hän huusi: "Antakaa kaikkien mennä pois minun luotani!" Niin ei ollut ketään saapuvilla, kun Joosef ilmaisi itsensä veljilleen.
2. Ja hän purskahti ääneensä itkemään, niin että egyptiläiset ja faraon hoviväki sen kuulivat.
3. Ja Joosef sanoi veljilleen: "Minä olen Joosef. Vieläkö minun isäni elää?" Mutta hänen veljensä eivät voineet vastata hänelle, niin hämmästyksissään he olivat hänen edessään.
4. Mutta Joosef sanoi veljilleen: "Tulkaa tänne luokseni". Ja he tulivat. Niin hän sanoi: "Minä olen Joosef, teidän veljenne, jonka myitte Egyptiin.
5. Mutta älkää nyt olko murheissanne älkääkä pahoitelko sitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala on minut lähettänyt teidän edellänne pitääkseen teidät hengissä.
6. Kaksi vuotta on nyt nälänhätä ollut maassa, ja vielä on jäljellä viisi vuotta, joina ei kynnetä eikä eloa korjata.
7. Niin Jumala lähetti minut teidän edellänne säilyttääkseen teille jälkeläisiä maan päällä ja pitääkseen teidät hengissä, pelastukseksi monille.
8. Ette siis te ole lähettäneet minua tänne, vaan Jumala; hän asetti minut faraon neuvonantajaksi ja koko hänen hovinsa herraksi ja koko Egyptin maan valtiaaksi.
9. Menkää, rientäkää minun isäni tykö ja sanokaa hänelle: 'Näin sanoo poikasi Joosef: Jumala on asettanut minut koko Egyptin herraksi, tule luokseni, älä viivyttele!
10. Sinä saat asettua Goosenin maakuntaan ja olla minun läheisyydessäni, sinä ja sinun lapsesi ja lastesi lapset, pikkukarjasi ja raavaskarjasi, kaikki, mitä sinulla on.
11. Minä elätän sinua siellä - vielä on näet viisi nälkävuotta - niin ettet sinä eikä sinun perheesi eikä kukaan omaisistasi ole sortuva puutteeseen.'
12. Te näette omin silmin, ja myöskin veljeni Benjamin näkee, että minä itse teille puhun.
13. Kertokaa siis isällenne kaikesta siitä kunniasta, joka on tullut minun osakseni Egyptissä, ja kaikesta, mitä olette nähneet, ja rientäkää ja tuokaa isäni tänne."
14. Ja hän lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja itki, ja myöskin Benjamin itki hänen kaulassaan.
15. Ja hän suuteli kaikkia veljiään ja itki heidän rinnoillaan. Senjälkeen hänen veljensä puhelivat hänen kanssaan.
16. Kun sanoma siitä, että Joosefin veljet olivat saapuneet, kuului faraon hoviin, oli se faraon ja kaikkien hänen palvelijainsa mieleen.
17. Ja farao sanoi Joosefille: "Sano veljillesi: 'Tehkää näin: sälyttäkää kuormat juhtainne selkään ja lähtekää kotiin Kanaanin maahan,
18. ottakaa isänne ja perheenne ja tulkaa minun luokseni, niin minä annan teille parasta, mitä Egyptissä on, ja te saatte syödä maan lihavuudesta'.
19. Ja näin sinun on käskettävä heitä: 'Tehkää näin: ottakaa itsellenne vaunuja Egyptin maasta lapsianne ja vaimojanne varten ja tuokaa isänne ja tulkaa.
20. Älkää surko taloustavaroitanne, sillä mitä parasta on koko Egyptin maassa, se on oleva teidän omanne.'"
21. Israelin pojat tekivät niin, ja Joosef antoi heille vaunuja faraon käskyn mukaan sekä evästä matkaa varten.
22. Hän antoi kullekin heistä juhlapuvun, mutta Benjaminille hän antoi kolmesataa hopeasekeliä sekä viisi juhlapukua.
23. Samoin hän lähetti isälleen lahjaksi kymmenen aasia, jotka olivat kuormitetut Egyptin parhaimmilla tavaroilla, ja kymmenen aasintammaa, jotka kantoivat viljaa ja leipää sekä eväitä hänen isälleen matkaa varten.
24. Sitten hän päästi veljensä menemään ja sanoi heille: "Älkää riidelkö matkalla".
25. Niin he lähtivät Egyptistä ja tulivat isänsä Jaakobin luo Kanaanin maahan.
26. Ja he kertoivat hänelle ja sanoivat: "Joosef on vielä elossa ja on koko Egyptin maan valtias". Mutta hänen sydämensä pysyi kylmänä, sillä hän ei uskonut heitä.
27. Niin he kertoivat hänelle kaiken, mitä Joosef oli heille puhunut. Ja kun hän näki vaunut, jotka Joosef oli lähettänyt häntä tuomaan, niin elpyi heidän isänsä Jaakobin henki.
28. Ja Israel sanoi: "Nyt on minulla kyllin; poikani Joosef elää vielä, minä menen häntä katsomaan, ennenkuin kuolen".
1. Sen jälkeen Joosef käski huoneenhaltijaansa sanoen: "Täytä miesten
säkit viljalla, niin paljon kuin he voivat kuljettaa, ja pane itsekunkin raha hänen säkkinsä suuhun.
2. Ja nuorimman säkin suuhun pane minun maljani, tuo hopeamalja, ynnä hänen viljarahansa." Ja hän teki, niinkuin Joosef käski.
3. Aamulla päivän valjetessa miehet saivat aaseinensa lähteä matkalle.
4. Mutta kun he olivat ehtineet vähän matkaa kaupungin ulkopuolelle, sanoi Joosef huoneenhaltijalleen: "Nouse ja aja miehiä takaa, ja kun saavutat heidät, sano heille: 'Minkätähden olette palkinneet hyvän pahalla?
5. Onhan se juuri se, josta isäntäni juo ja josta hän salaisia tiedustelee. Te olette pahoin tehneet menetellessänne näin.'"
6. Kun hän sitten saavutti heidät, puhui hän heille nämä sanat.
7. He vastasivat hänelle: "Minkätähden herramme puhuu näin? Pois se, että palvelijasi tekisivät niin!
8. Katso, rahan, jonka löysimme säkkiemme suusta, me olemme tuoneet takaisin sinulle Kanaanin maasta; kuinka siis olisimme varastaneet hopeata tai kultaa herrasi talosta?
9. Se palvelijoistasi, jolta se löydetään, kuolkoon; ja me muut tulemme herramme orjiksi."
10. Hän vastasi: "Olkoon niin, kuin olette puhuneet; se, jolta se löydetään, olkoon minun orjani. Mutta te muut pääsette vapaiksi."
11. Ja he laskivat nopeasti säkkinsä maahan, ja jokainen avasi säkkinsä.
12. Ja hän etsi, alkaen vanhimmasta ja lopettaen nuorimpaan, ja malja löytyi Benjaminin säkistä.
13. Silloin he repäisivät vaatteensa, kuormasivat kukin tavaransa aasinsa selkään ja palasivat kaupunkiin.
14. Ja Juuda meni veljinensä Joosefin taloon, jossa tämä vielä oli, ja he lankesivat maahan hänen eteensä.
15. Silloin Joosef sanoi heille: "Mitä olettekaan tehneet! Ettekö tienneet, että minun kaltaiseni mies saa salatut ilmi?"
16. Juuda vastasi: "Mitä sanoisimmekaan herralleni, mitä puhuisimme ja millä puolustautuisimme! Jumala on paljastanut palvelijaisi syyllisyyden. Katso, me olemme herrani orjat, niin hyvin me muut kuin se, jolta malja löytyi."
17. Hän sanoi: "Pois se, että minä tekisin niin! Se, jolta malja löytyi, olkoon minun orjani, mutta te muut menkää rauhassa kotiin isänne luo."
18. Silloin Juuda astui hänen eteensä ja sanoi: "Oi herrani, salli palvelijasi puhua sananen herrani kuullen, älköönkä vihasi syttykö palvelijaasi kohtaan, sillä sinä olet niinkuin itse farao!
19. Herrani kysyi palvelijoiltaan sanoen: 'Onko teillä isää tai veljeä?'
20. Me vastasimme herralleni: 'Meillä on kotona vanha isä ja veli, joka on syntynyt hänen vanhoilla päivillänsä ja on vielä nuori; mutta tämän veli on kuollut, ja niin hän on jäänyt yksin äidistänsä, ja hänen isänsä rakastaa häntä'.
21. Niin sinä sanoit palvelijoillesi: 'Tuokaa hänet tänne minun luokseni, että silmäni saisivat katsella häntä'.
22. Me vastasimme herralleni: 'Nuorukainen ei saata jättää isäänsä, sillä jos hän jättäisi isänsä, niin tämä kuolisi'.
23. Mutta sinä sanoit palvelijoillesi: 'Jos nuorin veljenne ei tule tänne teidän kanssanne, niin älkää enää näyttäytykö minun kasvojeni edessä'.
24. Ja me menimme kotiin palvelijasi, minun isäni, luo ja kerroimme hänelle herrani sanat.
25. Niin isämme sanoi: 'Menkää jälleen ostamaan meille vähän elintarpeita'.
26. Me sanoimme: 'Emme voi lähteä sinne; ainoastaan jos nuorin veljemme seuraa mukanamme, me lähdemme, sillä me emme voi näyttäytyä sen miehen kasvojen edessä, jollei nuorin veljemme ole mukanamme'.
27. Niin palvelijasi, minun isäni, sanoi meille: 'Tiedättehän itse, että vaimoni synnytti minulle kaksi poikaa.
28. Toinen lähti pois luotani, ja minä sanoin: Varmaan hänet on raadeltu kuoliaaksi, enkä minä ole häntä siitä päivin nähnyt.
29. Jos te nyt viette minulta tämänkin ja jos onnettomuus kohtaa häntä, niin te saatatte minun harmaat hapseni vaipumaan tuskalla tuonelaan.'
30. Jos minä siis tulisin kotiin palvelijasi, isäni, luo eikä meillä olisi mukanamme nuorukaista, johon hän on kaikesta sielustaan kiintynyt,
31. niin hän nähdessään, ettei nuorukainen ole kanssamme, kuolisi, ja me, sinun palvelijasi, saattaisimme palvelijasi, isämme, harmaat hapset vaipumaan murheella tuonelaan.
32. Sillä palvelijasi on luvannut isälleen vastata nuorukaisesta ja sanonut: 'Jos en tuo häntä takaisin luoksesi, niin minä olen syyllinen isäni edessä kaiken elinaikani'.
33. Ja jääköön siis palvelijasi herralleni orjaksi nuorukaisen sijaan, ja nuorukainen menköön kotiin veljiensä kanssa.
34. Sillä kuinka minä voisin mennä kotiin isäni luo, jollei nuorukainen olisi kanssani? En voisi nähdä sitä surkeutta, joka tulisi isäni osaksi."