IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

HerrastammePerjantai 05.07.2013 19:44

Kaikki saavat tulla armoa omistamaan.
Mitä syntiä ollut on sulla
se anteeksi nyt annetaan.

Kaikki saavat syödä elämän leivästä nyt.
Eivät lyötyä saattaisi lyödä hänen
kätensä lävistetyt.

Kaikki saavat juoda maljasta sivituksen,
pyhähenki voi uudeksi luoda
ihmissydämen katkeruuden.

Kaikki saavat löytää avun ja pelastuksen,
sillä lähellä jumalan pöytää tasavertainen on
jokainen.

Kaikki muurit kovat herramme murtumaan saa.
Yhtä perhettä kristityt ovat.
Veli, veljeään voi rakastaa.

Rohtoja luontaistuotteestaPerjantai 05.07.2013 04:42

Kymmenen homeopaattisen aineen kotiapteekki ensiavuksi

Homeopatian luojana pidetään saksalaista lääkäriä Samuel Hahnemannia (1755 - 1843), joka toisinajattelijana ryhtyi etsimään hoitokeinoja kovin myrkyllisten lääkkeiden vastapainoksi. Jo antiikin ajoilta on peräisin "kaltainen parantaa kaltaisen" -periaate. Esimerkiksi oksetusjuuri saa terveen ihmisen voimaan pahoin, kun taas siitä potensoitu homeopaattinen Ipecacuanha auttaa pahoinvointiin.

Homeopaattiset aineet valmistetaan niin kasvi- ja eläinkunnasta kuin myös mineraaleista. Myös käytetään tapettuja taudinaiheuttajia (nosodit). Potensointi eli liudentaminen tekee ne hyvin vaarattomiksi. Esimerkiksi Aconitum D 6:ssa on Aconitumia eli ukonhattua 1/1.000.000!

Homeopaattiset aineet valmistetaan tavallisimmin rakeiksi. Rakeiden annetaan liueta suussa kielen alla. Niiden ottamisesta on oltava ruoka-aikaan tai ruoka-ajasta puoli tuntia, mutta ruoka-aikaan ei lääkintää tarvitse mitenkään sitoa. Aikuisen annos on 5 ja lapsen 3 pilleriä.

Akuutissa tapauksessa ainetta otetaan 2 - 3 kertaa tunnin välein päivänä parina. Usein auttaa kerta-annos. Aina on pidettävä mielessä, että tarvittaessa on käännyttävä lääkärin puoleen. Krooniset krempat vaativat aina asiantuntijaa.

Aconitum napellus (ukonhattu)

Aconitum on nopeasti alkavien fyysisten ja psyykkisten vaivojen ykkösaine. Aconitumin oireisiin kuuluu olla kuiva kylmä tuuli, joka laukaisee kuumeen, kurkkukivun ja yskän. Yhtä hyvin veto ja kylmyys tulehduttavat silmät ja saavat aikaan virtsatieinfektion. Samalla tapaa syntyy kolmoishermosärky eli trigeminus neuralgia. Korkeassa kuumeessa ei hikoiluta mutta hikoileminen helpottaa. Potilaalla on jano.

Erityisesti on huomattava, että Aconitum auttaa myös erilaisissa pelkotiloissa, paniikkikohtauksissa ja sokeissa, eli se on todella mielen ja ruumiin ensiapuaine. Aconitum D 12 saattaa auttaa syvään rauhalliseen uneen.

Aconitumin voimaa tehostaa suuhun suoraan tiputetut pari kolme tippaa Bachin rescue remedyä. Se onkin esimerkiksi ambulanssien ensiapuaine maailmalla.

Bachin kukkauutteet tehdään Englannin puhtaalla maaseudulla puhtaista ja myrkyttömistä kasveista. Aurinkoisena päivänä kukat ovat puhtaassa lähdevedessä ja aurinko siirtää energiaa siihen. Tohtori Bach kehitteli kukkauutteensa 1900-luvun alkupuolella maailman kaikkien ihmisten iloksi.

Allium cepa (sipuli)

Perinteisesti sipulia on käytetty vilustumisoireessa. Homeopaattinen Allium cepa auttaa vetisessä kovassa nuhassa, jossa nenästä tuleva erite kirvelee ja haavoittaa nenää. Silmät punertavat ja vuotavat mutta niitä ei kirvele. Sidekalvotulehdusta voi olla. Myös heinänuhassa Allium cepaa käytetään menestyksellisesti. Kipua voi olla kurkussa ja rinnassa. Viileä huone, kylmät juomat ja kääreet helpottavat.

Apis mellifica (mehiläinen)

Apis on sangen monikäyttöinen aine: oireiden yhteydessä on turvotusta, kutinaa ja polttavaa kipua. Oireisiin kuuluvat myös janottomuus ja hikoilemattomuus.

Erilaiset tulehdustilat, virtsarakon tulehdus, nielutulehdus, nivelturvotus, paiseet, operaatioiden jälkitilat ja rasitusvammat saattavat hyötyä Apiksesta. Suuri ryhmä ovat erilaiset yliherkkyysreaktiot: nokkosrokko, hyönteisten puremat, ruoka- ja lääkeaineallergiat.

Hyönteisallergiaan voi ennaltaehkäisevästi ottaa annoksen pari Apista.

Arnica montana (arnikki)

Myrkytön arnikki kasvaa Alpeilla. Sitä nimitetään "kaatumisruohoksi", koska siitä tehty tee parantaa loukkaantumisvammoja. Tohtori Phyllis Speight nimittelee Arnicaa Jumalan suurimmaksi lahjaksi ihmiskunnalle.

Tohtori kirjoittaa "Arnica"-kirjansa kannessa: "Ihmeellinen lääkeaine väsymykseen ja uupumukseen etenkin kun ne johtuvat työnarkomaniasta tai lihasten rasituksesta. Arnica poistaa usein kaikki putoamisten, iskujen ja tapaturmien seuraamukset." Taitaisiko selkeämmin sanoa?

Arnica on juuri ensiapuaine kaikissa onnettomuuksissa: ruhjeissa, verenvuodoissa, nyrjähdyksissä, tajuttomuustiloissa ja sokeissa. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin. Esimerkiksi palovammoissa voi ensin antaa Arnicaa ja sen jälkeen Aconitumia.

Arnica on äärettömän tärkeä aine kirurgisiin operaatioihin valmistauduttaessa, olkoon sitten kyseessä hammaslääkärissä käynti tai leikkaus. Ennalta parina päivänä, operaatiopäivänä ja jälkeenpäin muutamana päivänä tarpeen mukaan otettu Arnica puolittaa raihnaan olon. Synnytyksissä Arnica vähentää verenvuotoja ja virkistää..

Usein Arnicasta suuren avun saavat ihmiset eivät mielellään päästä lääkäriä lähelle, koska vaivat paranevat "kyllä se siitä" -tyylillä. Arnica suo heille helpotusta sydämen, lihasten ja nivelten ylirasitustiloihin sekä puristavaa päänsärkyyn, johon on kymmenittäin muitakin aineita. Myös unettomuus saattaa helpottua.

Belladonna (lemmonmarja)

Belladonna-oireet tulevat ja menevät yhtäkkiä. Niihin kuuluvat punoitus, turvotus, kuumotus, pulsoivat kivut, nopea pulssi, painon tunne rinnassa ja valonarat silmät.

Belladonnaa käytetään kuumeessa, angiinassa (kurkku ahdas, vaikea niellä), tulirokossa, niveltulehduksessa ja muissa akuuteissa tulehduksissa, auringonpistossa, vilustumisessa ja monessa muussa akuutissa vaivassa.

Bryonia alba (koirannauris)

Pieninkin liike sattuu, sillä Bryonia-potilaassa ovat kuivia limakalvot, suojakalvot, lihakset ja nivelkapselit. Hän juo paljon vettä aterialla. Vaivoja ovat influenssa, flunssa, vilustuminen, kuiva yskä, päänsärky, kuiva keuhkoputken tulehdus (Bryonia ykkösaine), poskiontelotulehdus, keuhkopussin tulehdus ja erilaiset vatsaongelmat (ummetus ja ripuli käsi kädessä). Nivelet voivat olla turvonneet ja kuumat. Vaivoja yleensä pahentavat lämpö ja kosketus, mutta lepo ja viileys helpottavat.

Ferrum phosphoricum

Käytetään moninaisiin tulehdus- ja kuumesairauksiin. Alueita ovat esimerkiksi hengitystietulehdukset, korvatulehdukset, flunssa, ruokahaluttomuus sekä väsymys ja anemia. Kuuma ja kylmä pahentavat - tasainen lämpö paras.

Ipecacuanha (oksetusjuuri)

Kaikissa Ipecacuanhan helpottamissa sairauksissa esiintyy pahoinvointia ja oksentelua. Ipecacuanha auttaa hengitysteiden ja ruoansulatuskanavan vaivoissa. Hinkuyskä ja kouristuksenomaiset yskänpuuskat, keuhkoputkentulehdus, vatsaflunssa ja raskaudenajan jatkuva pahoinvointi ovat Ipecacuanhan aluetta. Rasva, jäätelö, hedelmätkin yms. voivat aiheuttaa vatsakatarrin, josta seuraa vetistä tai veristä ripulia. Myös heinänuhassa Ipecacuanha saattaa helpottaa. Kieli säilyy kirkkaana (ei katetta). Lepo ja raitis ilma helpottavat. Oman kokemuksen mukaan Ipecacuanha on erinomainen aine myös matka-apteekissa outojen ruokien varalta.

Nux vomica (ketunkakku)

Nux vomica helpottaa usein silloin kun ihminen syö tai juo tai valvoo tai työskentelee liikaa eli elää kiihkeää elämää.

Nux vomican käyttökohteisiin kuuluvat monenlaiset vatsavaivat: ummetus, ripuli, ilmavaivat, röyhtäily, vatsakrampit, raskausajan pahoinvointi, peräpukamat. Pahoinvointi tulee 2 - 3 tunnin kuluttua ruokailusta. Edelleen Nux vomican alueita ovat depressio, stressi, erilaiset neuralagiat, flunssa, päänsärky ja vastasyntyneiden koliikki. Alkoholi, kahvi ja sipuli pahentavat tilannetta. Lyhyt uni ja lämmin huone helpottavat.

Urtica urens (nokkonen)

Nokkosta on monin tavoin käytetty lääkinnässä, ravitsemuksessa ja jopa vaatteiden materiaalina. Homeoopaattinen nokkonen eli Urtica auttaa samankaltaisuuslain mukaan nokkosrokossa eli urtikariassa, olkoon sen aiheuttanut nokkonen, kalaruoka, ravut tms. Ihoa kutittaa ja se punoittaa. Urtica on erittäin tehokas ensimmäisen asteen palovammoissa, kun sitä ottaa annoksen tai pari aivan heti. Urtica on siis keittiön perustarvikkeita.

Urtica voi auttaa myös reumaattisissa kivuissa, etenkin jos kostea, kylmä ja lumiräntäinen sää tuntuu luissa ja ytimissä. Kihtiin ja myös munuaiskiviin etsitään apua Urticasta.

Erittäin tärkeä, mutta usein unohdettu alue on Urtica D 6:n maidontuottamiskyky. Olkoon ihmisäiti tai eläinemo kyseessä, maito lähes aina laskeutuu sillä rauhasiin.

Vinkki
Aloita flunssan hoito HETI ensioireista: ota pari kertaa Aconitumia tunnin välein, liuota vesilasissa 10 Belladonna-pilleriä ja hörpi vesi pienin kulauksin tunnin kuluessa. Tarvittaessa tee toinen Belladonna-lasi. Parasta on vetäytyä peiton alle lepoon. Usein olet terve jo herättyäsi. Jatka Allium cepalla, jos nenä niiskuu. Erinomaiseksi hoidoksi on osoittautunut myös vuorotelleen annettuna Ferrum phosphoricum ja Bryonia (Gert Eselböck). Sittenpä jo onkin asiaa homeopaatille tai lääkärille tai molemmille, jos flunssa jatkaa matkaansa eri onteloihin.

Pysy totuudessaKeskiviikko 03.07.2013 20:17

Olen mennyt huononpaan suuntaan. Käytiin läpi vanhoja tuttuja liikkeitä ja selkäni hierottiin. Kaikki lääkketieteellinen todiste on käyty läpi ja mitään ei ole todettu.

Ihmistä ei voi päälleppäin nähdä kuin kipeä se on. Hieroja sanoi, että sie kristian tiedät sali toiminan ja olet kokenut nostaja. Sinun sydämmessä ei ole vikaa.

Tiedän sen itsekkin että minulla ei ole vikaa sydämmessä vaan se vastaa sinne. Itse viime vuonna kun nää oireet alkoivat niin pelkäsin, että minulla on syöpä.

Tutkitin kaiken perinpohjin. Rahaa paloi 10000 euroa. Paperia on ja todisteita on. Lääkärit väittää vastaan oireitani ja minä tiedän mistä ne tulevat. Minä tiedän miten ne alkoivat.

Vaatiin vain hoitoa spesialistilta, että tee kuten käsken niin asia ok, mutta ei se käynyt. Miksi?. Onko kyseessä siitä että raha ei kelpaa vain halutaanko minut nujertaa.

Ainakun menen vastaan otolle niin ihmeen kaupalla ne vaan sanoo minulle että olet kristitty. Tuota olen miettinyt että kaikki sen on sanonut vaikka eivät tunne minua.

Jospa syy on siinä että puhun rehellisesti ja pysyn sanassani. siitä tuli riita kun puhuin ja pysyin sanassani lujasti kiinni. Sain porttikiellon lääkäriin. Jouduin hakemaan apua varatuomarilta ja keskusteklin hänen kanssa asiasta.

Hän antoi minulle lapun jonka vien asia miehelle. tein paperin ja lähetin sairaalaan henkilökunnalle yksityisille.

Asia raukesi ja maksut sain anteeksi siltä käynniltä. Eräs jonka tavoitin ennen tätä vastaan otto käyntiä puhelimessa, niin hän sanoi minulle kun kerroin hänelle puhelimessa anteeksi antamisesta ja pyydänanteeksi myös omaa käytöstäni.

Hoitaja vastasi minulle, että ne kristian ei käy kuten raamatussa ne asiat. Tiedättekö kuinka loukkaus se oli minua kohtaan kun olin rehellinen.

Jeesus sanoi: Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.

"Ei opetuslapsi ole opettajaansa ylempi eikä palvelija isäntäänsä. Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä.

Jos talon isäntää nimitetään Belsebuliksi*, kuinka paljon helpommin sen nimen saa talonväki!
"Älkää siis pelätkö ihmisiä.

Ei ole kätköä, joka ei paljastuisi, eikä salaisuutta, joka ei tulisi ilmi. Minkä minä sanon teille pimeässä, se julistakaa päivänvalossa, ja mitä kuulette korvaanne kuiskattavan, se kuuluttakaa julki katoilta. Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua.

Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö.

Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.Jeesus itse puhuu Raamatusta. Tämä on varmaankin suorin ilmaisu siitä, että Raamatun sana on totta. Jumala nimittäin ei voi valehdella eikä sietää valhetta.

Jos haluamme pysyä oikealla tiellä ja elää hyvää onnellista elämää, antaa Jumalan sanan mukaan eläminen siihen parhaat matkaeväät.


"Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

"Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä."Lähestyessämme lopun aikoja maailma ja yhteiskunnan yleinen mielipide menevät koko ajan kauemmaksi Jumalan tahdon eli Raamatun sanan mukaisesta elämästä.

Siksi Roomalaiskirjeessä meitä kehotetaan olemaan mukautumatta tämän maailman tapoihin, jos ne ovat ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa.

Jos emme mukaudu tämän maailman menoon, vaan noudatamme Raamatun ohjeita, seuraa siitä monia hyviä asioita: saamme uudistua Jumalan Hengen virvoittavasta vaikutuksesta ja opimme tietämään, mikä on Jumalan tahto elämämme asioissa.

Pysy totuudessa vaikka se tekisi kipeää sillä se palkitsee sinut. Totuudessa pysyminen on omalle tunnolle kaikkein tärkein. Totuutta ei voi kumota mikään sillä lujasti pitämällä siitä kiinni voittaa kaiken. Olet rehellinen kun pysyt totuudessa ja sillä myös osoitat rakkautta toista kohtaan myös kaikkea muutakin hyvää.

OleminenMaanantai 01.07.2013 05:58

Tällaisessa arvomaailmassa syntyy ihmisiä, joilla ei ole lepoa. Levoton ihminen on sellainen ihminen, joka ei sijaitse itseään.

Oikeastaan hän on ihminen, joka ei ole sisäistänyt rakkauden asennetta itseään kohtaan. Niinpä hän ei kykene olemaan.

Olemisen kyky on syvää vakuuttuneisuutta siitä, että on rakastettu. Kun on rakastettu, saa olla ilman omia ponnistuksiaan.

Ihminen, joka ei tiedä olevansa rakastettu, joutuu ponnistelemaan saadakseen oikeuden olla ja elää. Syntyy ihminen, joka elää muutaman sentin yläpuolella.

Hänen sisällään on jatkua jännitys, jatkua ponnistus. Hän pyrkii suorituksillaan lunastamaan paikkaansa maailmassa eikä tiedä, että hänellä se on jo.

Hänestä tulee "human doing" sen sijaan että hän olisi "human being". vanhassa testammentissa jumala ilmoittaa nimekseen "minä olen" tai "se joka on". Jumalan syvin olemus on siis oleminen.

Jos ihminen on jumalan kuva , silloin hänenkin olemuksensa on syvimmillään oleminen.

Oleminen on ponnistelemattomuutta, rauhallista tietoisuutta siitä, että elämässä on paikka minulle sellaaisena kuin olen.

Saan olla sovussa ja levossa oman olemukseni kanssa, sillä minua kannetaan. Olemisen kyky minussa nousee rakkaudellisessa asenteessa itsseäni kohtaan.

Se on vakuuttuneisuuttan rakastettavuudesta. Siihen perustuu lepo. Kiire syntyy, kun tekeminen ja suorittaminen kadottavat yhteyden ihmisen olemiseen, siihen missä on ihmisen syvyys.

Kun yhteys syvyyteen kadotetaan, arvot käyvät pinnallisiksi. Tavoitellaan nopeita vaikutuksia ja välittömiä mielihyvän kokemuksia.

Ei enään osata valita, mikä on hyvän elämän kehkeytymisen kannalta olennaista pitkällä tähtäimellä. kadotetaan siis viisaus.

Koska tällä tiellä ei saavuteta todellista tyydytystä ja rauhaa, on valittava varmuuden vuoksi mahdollisimman paljon sen sijaan että valittaisiin vähemmän mutta oikein.

SuorittaminenMaanantai 01.07.2013 05:13

Kadottaessaan yhteyden syvyyteensä ihminen kadottaa käsityksen omasta arvostaan. Hänestä tulee arvoton ja identtiteetitön.

Niinpä hänen tulee hankkia arvonsa suorittamisella, ponnistuksilla ja hillittömällä tekemisellä. Tekemisestä ja suorittamisesta tulee itsetarkoitus. Kukaan ei enää aseta sitä kyseenalaiseksi, koska niin harvalla enään on kykyä siihen. Tulemme sokeiksi sille miten elämme, kun lähes kaikki elävät samalla tavalla.

Kulttuurimme kipeys neutraloituu, kiireestä ja tekemisen vimmasta muodostuu normaalitila, jonka ongelmallisuutta ei enään nähdä. Olemme kuin alkoholisti joka kieltää riippuvuutensa.

Upotus kasteestaMaanantai 01.07.2013 03:26

Sulla on yksi juttu edessä ja laitetaanpa se syrjää eikö. Sulla on jossain vaiheessa tilinteko kristukselle kuten muillakin ihmisillä. Joillakin on selvittämättömiä asijoita ja kieltävät kasteen koska pelkäävät linnaa:(. Mutta ikävä kyllä he ei voi sitä totuutta kielttää koska heidän omatuntonsa kaivaa niin, että ennen kastetta on käytävä sovittaan tekonsa. Muistappa että et tee rikoksia. Huomautan ystävällisesti nyt.
Pysyn sanassani mitä kerron ja niistä kirjoituksista mitä kirjoitin, niin ei niissä ole mitään valhetta. joka haluaa jotain toiselle valheella, niin voin sen kertoa että se saa hävetä. Raamatussakin sanotaan: maksa velkasi, elä ole kenellekkään velkaa, varas älköön enään varastako vaan tehköön työtä ja antakoon omista toisille. Raamatussa sanotaa: pysy asiassa niin et joudu häpeään. Jos nuo on valhetta niin raamatulla ei tee mitään. Niin minäkin maksan velkani kun lainaan koska pitää olla rehellinen.

JHVH [Jahve]Sunnuntai 30.06.2013 23:21

Esiintyy 6519 kertaa Vt:ssa ja aina Jumalan nimenä, ja sen lisäksi yhdistelmässä "Adonaj Jahve" taivutetussa muodossa "Jehovii" 305 kertaa. (esim. 1Moos 15:2.)

Jahve on Jumalan nimi, jonka nimen Jumala ilmoitti enkelin kautta Moosekselle. (2Moos 3:14; 6:3; Apt 7:30-38.) Huomaa, että Mooses kutsuu tätä enkeliä "Jumalaksi", ja enkeli sanoo omaksi nimekseen "Jahve" tai "minä olen se, joka minä olen" (ehjee asher ehjee), mutta tämä enkeli ei ole Jeesus kristus eikä isä Jumala ruumiillisessa muodossa. Hän on yksi Herran enkeleistä, mahdollisesti ylienkeli Mikael, joka on yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista Gabrielin rinnalla.

(1Tess. 4:16; Jda 1:9; Ilm. 12:7; Dan 10:13, 21; 12:1) Jumalan nimi oli siinä enkelissä, joka ilmestyi Moosekselle, ja puhui hänelle kasvoista kasvoihin: Jumala ei siis ilmestynyt itse Moosekselle, vaan enkeli ilmestyi Moosekselle ja käytti itsestään Jumalan nimeä, koska hänellä oli se valtuus Jumalalta, sillä enkeli puhui Jumalan nimessä ja edusti häntä. Yksi kymmenestä käskystä varoittaa: "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu" ( 2. Moos. 20:7).

Katekismus selittää asiaa: "Jumalan nimi muistuttaa meitä siitä, kuka Jumala on ja mitä hän tahtoo ... Jumala on luvannut kuulla, kun kutsumme häntä luottavasti nimeltä. Jumalan nimi on pyhä."
Näistä teksteistä ei kuitenkaan käy ilmi, mikä tämä pyhä nimi on, joten lukijalle jää vaikutelma, että se on Herra tai Jumala!

Sanat Herra tai Jumala eivät kuitenkaan ole mitään nimiä sen paremmin kuin pääministeri tai presidenttikään. Ne ovat tiettyä ominaisuutta tai arvoa osoittavia yleisnimiä. Sana 'jumala' on suomen kieltä oleva, pakanuuden ajalta periytyvä sana , eikä voi olla Jumalan nimi sen paremmin kuin englannin God, ruotsin Gud tai mikään muukaan monista jumala-käsitettä ilmaisevista sanoista. Lisäksi eri kulttuureissa näillä sanoilla viitataan hyvin erilaisiin jumaluuksiin.

Kysymykseen Jumalan nimestä liittyy tiettyjä ongelmia. On kysytty, miksi Hänellä pitäisi olla jokin nimi, jos muita jumalia ei ole olemassa? Tai pitäisikö se olla jotain tiettyä kieltä, kuten hepreaa? Agricola totesi aikoinaan: 'Kyllä se taitaa Suomen kielen, joka ymmärtää kaikkein mielen'. Paavali puhuu enkelien kielestä (1. Kor. 13:1). Mitä kieltä enkelit ja muut taivaalliset olennot keskenään puhuvat , tai miten he kommunikoivat? Emme tiedä, joten sellaiset sanat kuin 'kieli' ja 'puhuminen' ovat tässä yhteydessä pakostakin vain metaforia. Ihmiset puhuvat kuitenkin ihmisten kieliä.

Israelin Jumala

Oltuaan noin neljä vuosisataa Egyptin monijumalaisen uskonnon keskellä, suuri osa israelilaisista oli ilmeisesti jo unohtanut isiensä uskon. He olivat myös tottuneet siihen, että Egyptin jokaisella jumalalla oli jokin nimi, joka erotti ne toisistaan. Niinpä Mooseskin joutui kysymään Jumalalta:

"Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: 'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne', ja kun he kysyvät minulta: 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?" Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen .. Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne". (2.Moos 3:12- 13)

Vuoden 1938 raamatunkäännöksen alahuomautuksessa selitetään: "Minä olen, hepreaksi ehjee; muistuttaa Herran nimeä Jahve."

Myöhemmin Jumala vielä toisti ilmoituksensa:

"Ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille 'Jumalana Kaikkivaltiaana', mutta nimelläni 'Herra' en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi." (2. Moos. 6:3)

Toisaalta Raamattu kertoo, että jo Seetin pojan Eenoksen aikaan aikaan 'ruvettiin avuksi huutamaan Herran (Jahven) nimeä' (1 Moos. 4:26). Tästä voisi päätellä, että Jumala oli tämän nimensä ilmoittanut jo varhain, koska jotkut olivat tuota nimeä käyttäneet, mutta että se oli Aabrahamin aikaan tultaessa unohtunut.

Herra-sanaan viitaten kirkkoraamattu huomauttaa : "Hepreaksi Jahve." Silti tätä nimeä saa turhaan hakea kirkkoraamatun varsinaisesta tekstistä, jossa se on kauttaaltaan korvattu sanalla Herra. 'Jahve' ei kuitenkaan ole suomeksi ' Herra' , minkä seikan raamatunkäännöksen tekijätkin varsin hyvin tietävät.

Jahve vai Jehova?

Joka tapauksessa - kuten edelläoleva raamatunkohta osoittaa - Jumala halusi (siitä lähtien) tulla tunnetuksi nimellä, joka suomalaisittain kirjoitetaan Jahve (aiemmin Jehova). Heprean kielessä - jossa käytetään vain konsonatteja - se kirjoitettiin neljällä kirjaimella, jotka vastaavat länsimaisia kirjaimia YHWH (tai JHWH).

Koska vokaaleja ei kirjoitettu, lukijan oli tiedettävä, mitkä vokaalit sanoihin tuli lisätä lausuttaessa. Valitettavasti juuri JHWH- nimen kohdalla varma tieto siitä on unohtunut, ja siksi asiantuntijat vieläkin kiistelevät siitä, pitäisikö nimi lausua Jahve ( JaHWeH) vai Jehova (JeHoWaH).

Me tiedämme sen.4.Lauantai 29.06.2013 00:49

Aina keskustelussa on kaksi. Ole rehehellinen jos osoitat jolle kulle rakkautta, sillä totuuden kertominen on tärkeää. Sanoisinko: sinä ja minä me tiedetään :).

Me tiedämme sen.3.Lauantai 29.06.2013 00:23

Älkää tuomitko

37. Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi. Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta.


38. Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."Joka vaivaista armahtaa, se lainaa Herralle, ja hän maksaa jälleen hänen hyvän tekonsa. Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Ja hän sanoi heille: "Ottakaa vaari siitä, mitä kuulette; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan, vieläpä teille lisätäänkin. Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Kostakaa hänelle sen mukaan, kuin hän on tehnyt, ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen teoistansa; siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksin verroin.



39. Hän sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan? Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat."


40. Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa. Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä. Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.


41. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?


42. Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä. Katso ensin itseäsi ja vasta sitten toista, että et olisi syyttämässä suin päin toisia.

Luopukaa kaikesta väkivallasta ja pahasta. Jos joku haluaa pahaa, niin anna anteeksi hänelle, niin hän lopettaa riidan. Ja on yksi porukassa vetäjä joka on porukan johtaja, johtajan kans kun sovit, niin ei muut voi käydä sinua vastaan koska ilman johtajaa ei muut osaa tehdä asialle mitään.anna vain anteeksi, niin asia on kuitattu.





Puu ja hedelmät


43. Sillä ei ole hyvää puuta, joka tekee huonon hedelmän, eikä taas huonoa puuta, joka tekee hyvän hedelmän; Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.


44. sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästään. Eihän viikunoita koota orjantappuroista, eikä viinirypäleitä korjata orjanruusupensaasta.
45. Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Mitä sydän on täynnä sitä suu puhuu. Kun puhutte ja teette toista, niin te valehtelette, mutta kun puhutte ja teette sitä mitä puhutte, niin te ette valehtele ja teidän sydämmenne on vilpitön.


Kaksi rakentajaa


46. Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon? minun puoleeni he huutavat: "Minun Jumalani!" - "Me Israel, me tunnemme sinut.Poika kunnioittakoon isää ja palvelija herraansa. Mutta jos minä olen isä, missä on minun kunnioitukseni? Ja jos minä olen Herra, missä on minun pelkoni? sanoo Herra Sebaot teille, te papit, jotka pidätte halpana minun nimeni. Mutta te sanotte: "Miten me olemme pitäneet halpana sinun nimesi?" sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.


47. Jokainen, joka tulee minun tyköni ja kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan - minä osoitan teille, kenen kaltainen hän on. Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.


48. Hän on miehen kaltainen, joka huonetta rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle; kun sitten tulva tuli, syöksähti virta sitä huonetta vastaan, mutta ei voinut sitä horjuttaa, sillä se oli hyvästi rakennettu.
49. Mutta joka kuulee eikä tee, se on miehen kaltainen, joka perustusta panematta rakensi huoneensa maan pinnalle; ja virta syöksähti sitä vastaan, ja heti se sortui, ja sen huoneen kukistuminen oli suuri."

Ensimmäinen mies rakensi elämänsä vahvalle pohjalle joka ei horju, eikä kaadu, sillä hän on järkevä mies.

Toinen mies kuunteli eikä tehnyt sen mukaan, niin hän rakensi elämän hiekan pohjalle, valheen pohjalle joka sortui maan tasalle saakka. anteeksi kun tuli näin pitkä teksti.:)