Alottakaamme historian alkuajasta, se on alkuluomisesta alkain Mooseksen kirjoitusten mukaan. "Alussa loi Jumala taivaan ja maan."
Tässä on ensimmäinen ja suurin aihe. Jumala on luomaton olento taivas ja maa ensimmäiseksi luotiin; Jumalan synnystä ja luomisesta ei mitään historiallisia todistuksia ole Mooses esille tuonut. Sitten Mooses puhuu valkeudesta ja pimeydestä: "Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syyvyyden päällä, ja Jumalan henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: tulkoon valkeus ja valkeus tuli." Tässä sanotaan valkeutta luoduksi, ja sen vastakkainen oli pimeys, jota ei luotu, mutta joka oli ilman luomatta; sentähden vanhan ajan egyptiläiset pitivätkin pimeyttä kaiken alkuna ja ennenkuin mitään muuta oli. Mooseksenkin kirjoitusten mukaan tunnustetaan se egyptiläisten usko oikeaksi, sinä hän sanoo: "ja pimeys oli syvyyden päällä". Egyptiläinen oppi alkuajasta voi olla hyvinkin luotettu, mutta heidän erehdyksensä sai alkunsa siitä, että he hyväksyivät pimeyden ennen valkeutta; ja persialaiset tekivät vastakkaisen erehdyksen, hyväksyen valkeuden ennen pimeyttä, ja että valkeus on kaiken alku ollut. Valkeus ja pimeys seisovat vastakohtina toisilleen, joista toinen on ollut ja toinen on luotu, ja joista Mooses sanoo: "Ja Jumala eroitti valkeuden pimeydestä: Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi ja pimeyden kutsui Hän yöksi". Raamatussa esiintyy alkuluomishistoriassa myöskin seuraava epäselvä kohta, nim. kun puhutaan Vedestä hengestä vesi oli näkyvä ja oleva aine, ja henki, se on Elohim, oli vaikuttava, toimiva, mutta näkymätön olemus, ei mistään aineesta tehty. "Ja Jumalan henki liikkui vetten päällä." Yksipuoliset näkökannat johdattivat alkujaan viisaat tutkiat harhaan. Siispä Thales kirjoituksissaan loi ja synnytti kaikki vedestä, ja jätti mainitsematta kokonaisuudessaan: vaikuttavan ja synnyttävän Jumalan hengen. Thalesin suunnitelmaa ovat materialistit hänen jälkeensä seuranneet. Toinen yksipuolinen katsantokanta on se, kun katsotaan kaikkea yksinomaan hengelliseltä kannalta ja aine, maa, vesi ja näkyvät esineet, jätettiin kokonaan tutkimattomiksi, niin kuin alkuajan spiritualistiset advokaatit kaikkea käsittelivät. Mooses sentähden näyttää kaikki jotakuinkin perusteellisesti ja osoittaa taitoa, jommoista eivät omanneet yksikään muu Egyptin viisaista. Hän tarkastelikin ja tutkisteli kaikkea pyhyyden valossa, eikä missään puoluehengessä, mutta todellisessa kuvassa, antaen aineelle sille kuuluvan arvon ja asettaen hengellisen sen rinnalle. Ja lisäksi on Mooses kuvannut luomisen kauniilla ja miellyttävällä kielellä, niinkuin esim. mitä hän vesistä puhuu -- erottelee kuivan ja märän, ja kuinka kuiva maa tulee esiin veden seasta; kuinka nurmi ja kasvit, jotka kantoivat siementä, ja hedelmälliset puut kasvoivat maan päällä; kuinka merien syvyydet oli täynnänsä elämää, ja kaikenlaisia eläimiä ilmestyi maan päälle ja lintuja, jotka lentelivät taivaalla, ja vihdoin viimeiseksi kertoo hän kuinka Jumala loi ihmisen, miehen "omaksi kuvaksensa", jolle Hän antoi vallan "vallita kalat meressä, ja taivaan linnut, ja karjan ja koko maan ja kaikki, jotka maalla matelevat".
Mooseksen Eedeni oli asuinpaikka niille ensimäisille luoduille; sen rajain sisäpuolella kasvoi tiedon puu, jonka hedelmät erottivat hyvän pahasta. Käärmeen kuva on siinä esitetty kuvaavana ihmisen lankeemusta. Toisessa kohden mainitsimme jumalisten miesten puhtaudesta sekä viisaudesta. Tässä sopii tuoda esiin aineeseemme lisää raamatullisia perusteita. Ja lisäksi otamme avuksi salaperäisen, huomiota herättävän kirjoituksen, jossa muunmuassa on seuraavaa: (Makigon, eli tuntemattomain viisaustieteilijäin yhdistyksen salainen suunnitelma j.n.e. Frankfurtissa ja Leipzigissä v. 1784. Omituinen kirja, jonka opetus monissa kohden on yhtäpitävä Indian Brahmin opin kanssa.)
Hänen pyhään alkuperäänsä nähden, ollen ehdoton tulos Jumalan rakkaudesta, oli Adam ei ainoastaan jaloin olento, sillä hän oli kaiken luonnon herra, mutta oli hänellä myöskin pyhyys, joka loisti yli kaikkien. Hänen syntynsä ei ollut äidin kautta; hän oli taivaallinen Aatami, joka tuli Jumalan itsensä kautta, eikä syntynyt maailmaan millään tavallisella lailla. Hänellä myöskin oli, luontonsa luonnollisena seurauksena, kaikinpuolin puhdas henki, jota ympäröi vahingoittumatoin suoja. Se suoja ei ollut samallainen kuin nykyinen aistillinen ja synnillinen ruumiimme, joka on vain todistus alennuksestamme -- karkea peite -- jonka avulla etsimme suojaa raivoavilta elementeiltä. Aadamin alkuperäinen puku oli pyhä ja yksinkertainen, vahingoittumaton ja katoomaton. Sellaiseen autuuteen, jossa hän nautti puhtainta onnea, oli hän alkuperäisesti aijottu todistukseksi kaikkivaltiaan vallasta ja voimasta, ja semmoisena hallitsemaan näkyväisiä sekä näkymättömiä. Hänelle annettiin valta kaikkien ylitse ja oli hän varustettu ikäänkuin kuninkaan oikeuksilla, hän myöskin sai käyttää kaikkia keinoja korkean virkansa täyttämisessä. Koska hän oli kaiken luonnon herra, oli hän turvattu kaikilta sisällisiltä ja ulkonaisilta vihollisilta, sillä hänen ulkonainen suoja (jonka siementä meissä kaikissa sisässämme on), teki hänet vahingoittumattomaksi. Hänellä oli se etuisuus, ettei mitkään luonnolliset myrskyt eikä elementtien voimat voineet häntä vahingoittaa. Kristus on luvannut sellaista vahingoittumatonta olemusta apostoleilleen ja kaikille hänen seuraajilleen, ihmisen uudesta syntymisen kautta. Sellaisessa tilassa on ihmisellä tulinen, kaksiteräinen, kaikkilävistävä miekka, se on elävä sana, johon sisältyy kaikki voima ja jonka kautta "kaikki on mahdollista hänelle". Siitä miekasta puhuu Mooses, sanoen 1:sen kirjansa 3, 24: "Ja ajoi Adamin ulos, ja pani idän puolelle Edenin paratiisia Kerubimin paljaalla lyöväisellä miekalla elämänpuun tietä vartioitsemaan." Ilmestyskirjan 1, 16 me luemme: "Ja hänen suustansa kävi ulos kaksiteräinen terävä miekka", j.n.e. Sillä miekalla tulee meidän ymmärtää, että se on elävä sana, joka. alusta oli ihmisen sisässä ja hänen omansa, ja jonka hän voi jälleen saada omakseen Palattua puhdistettuun tilaansa, erotettua itsestään aistilliset intohimot. Me luemme siitä sanasta heprealaisten 4, 12: "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin joku kaksiteräinen miekka, ja tunkee lävitse, siihen asti, kuin se sielun ja hengen eroittaa."
Kaikista omituisin ja voimallinen, kaikki voittava Honover (voiman sana) Zoroasterista, joka on täydellisesti yhtäpitävä edelläkerrotun kanssa, ja jonka avulla Ormuzd voitti Ahrimanin ja kaiken pahuuden. "Tuollaisessa kuninkaallisen kunnian ja voiman asemassa", luemme eteenpäin, "kuinka ihminen, ollen täydellisesti luojansa kuva, (ja jonka sijainen hän oli maan päällä), olisi voinut nauttia puhtainta iloa ja tyytyväisyyttä, jos hän olisi kunnollisesti hoitanut Edeniänsä, mutta hän petti luottamuksensa. Sen sijaan, kuin että hän olisi vallinnut aistillisia pyrkimyksiään ja etsinyt korkeampaa henkistä olemusta, johon hän oli luotu, hän antautui ilottomaan mielen johteeseen, vaihtaen pyhyytensä aistilliseen, eli toisin sanoen, sekaantui suurissa pääkysymyksissä, valossa ja totuudessa, ja senlaisessa sekaannuksen tilassa menetti hän molemmat ja ryösti itsensä. Sentähden kun hän kadotti näköpiiristään kuninkuutensa rajan jota hän oli asetettu vartioimaan, ja rupesi huolehtimaan ainoastaan osaa siitä, nimittäin aistillisten pyyteiden puolta, jonka loiste sokaisi hänet niin, että hän kaiken muun unhoitti; sentähden kun hän huvitti itseään ajatuksella, että hän löytää valon myöskin toiselta suunnalta kuin siitä lähteestä, josta se hänelle ensin osoitettiin, loi hän aistillisia pyyteitä himoitsevat silmänsä väärälle loistolle, tuli siltä sokaistuksi ja muuttui aistilliseksi. Tuo antautuminen aistillisten intohimojen palvelukseen syöksi hänet pimeyteen ja epätietoon, josta oli seuraus, että kirkkaasta päivästä ajautui hän pimeään yöhön, jossa vaan moniaita kaukaisia tähtiä kiilui, ja silloin huomasi hän alastomuutensa ja sitä häpesi. Kun sekaantui tieto niin, että henkinen ja ruumiillinen osa tuli yhden arvoiseksi, ja kun henkinen osa tahdottiin tehdä aistilliseksi ja aistillinen henkiseksi, niin tapahtui, että aistilliset intohimot kiihoittuivat samassa ymmärryksessä kuin nykyään kiihottuu niillä, jotka vaimolta liikutetuksi tulevat, sillä se on vain jäljittelyä alkulankeemukselle. Synnin tähden ihminen menetti aijotun asemansa ja tuli karkoitetuksi omasta itsestään, se on, pyhyydestään, ja asetetuksi isäin ja äitien asemaan, olla luonnollisessa lihan muodossa; mutta hän myös kin kadotti sen tulisen miekan -- ja siinä yhteydessä kaiken sen mikä oli hänestä tehnyt kaikki näkevän ja kaikki voittavan. Hänen pyhä vaatteensa muuttui eläinten nahan näköiseksi ja se maallinen, katoova suoja ei turvannut häntä elementeiltä. Niin tavoin menetti hän puolen itsestään, henkinen osa lisäsi yhä sekaannusta, ja kamalia ääniä kuuli hän pimeistä loukoista uudessa valtakunnassaan.