IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

Timo puhuu asiaa... Ei vissiin Sais!?Lauantai 09.08.2014 04:44

Rajusti arvosteltu Timo Soini selittää Israel-kantaansa



|
ISRAELIN ISKU GAZAAN
”Ei juutalaisten kohtalo kovin helppo historian saatossa ole ollut ja epäilen, että ei jatkossakaan aina tule olemaan. Että vähemmistön puolella tässä ollaan”, sanoo perussuomalaisten ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini.
Soinin viittaukset ”kristikansan” sympatioista Israelia kohtaan ovat kuohuttaneet Gazan konfliktista kiinnostuneiden mieliä. Muun muassa europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) ja keskustalaispoliitikko Abdirahim Hussein ovat kummastelleet Soinin tapaa yleistää hänelle tulleet palautteet koko kristillisesti ajattelevan kansanosan mielipiteeksi.

– Hyväksyykö Soinin mainitsema kristinkansa massamurhan, jota Israelin armeija parhaillaan toteuttaa? ihmettelee Abdirahim Hussein Puheenvuoron blogissaan.

Palestiinalaisviranomaisten mukaan noin 1700 palestiinalaista on kuollut tulituksessa sen jälkeen, kun palestiinalaisjärjestö Hamasin ohjusiskujen turhauttama Israel kolme viikkoa sitten aloitti hyökkäyksen Gazaan. YK:n arvion mukaan kuolleista noin 60 prosenttia on siviilejä. Hamasin ohjusiskuissa puolestaan on kuollut noin 60 Israelin sotilasta ja ainakin kaksi siviiliä.

Timo Soini korostaa Uuden Suomen haastattelussa, että hänen ”kaikkein suurin toiveensa” on, että konflikti loppuu.

– Kannatan myös kahden valtion mallia, siis palestiinalaisillekin omaa valtiota, Soini lisää.

Soini on kuitenkin muun muassa Helsingin Sanomissa todennut hyväksyvänsä Israelin hyökkäyksen tiettyyn rajaan saakka. Hyväksyntäänsä hän on perustellut sillä, että arabimaiden ympäröimä Israel ”voi hävitä sodan vain yhden kerran”, sillä hävitessään valtiota ei enää olisi.

Keskustan Abdirahim Hussein tarttuu Soinin lausuntoon blogissaan.

– Kuitenkin Israelilla on hyvät välit Egyptin ja Jordanian kanssa, selkeästi naapureitaan vahvempi armeija ja lisäksi se on ainoa maa Lähi-idässä, jolla on ydinaseita käytössään. Miten tällaisessa tilanteessa voidaan väittää Israelin olemassaolon olevan uhattuna? Abdirahim Hussein kirjoittaa.

”Voimankäyttö on ollut kovaa, ja minäkin kärsin näistä uhreista”
Vastatessaan Husseinille Timo Soini puhuu ensin kokonaistilanteesta: jos Israelilla ei olisi vahvaa armeijaa ja ohjusjärjestelmää, maa olisi äärimmäisen altis ääri-islamilaisen Hamasin raketti-iskuille ja terrorismille. Järjestön, joka vastustaa konfliktin rauhanomaista ratkaisua ja joka on ilmoittanut tavoitteekseen Israelin valtion lakkauttamisen.

–Jos rakettia tulee niskaan jatkuvasti säännöllisin väliajoin, niin [Israelilla] on oikeus puolustaa itseään. Sitten tästä voimankäytön volyymista voidaan perustellusti olla montaa mieltä, Soini sanoo Uudelle Suomelle.

– Nämä lapsiuhrit aiheuttavat minussakin ahdistusta ja muuta. Mutta se on tosi kyynistä hommaa, että mennään sinne siviilien sekaan ja ammutaan sieltä raketteja, Soini jatkaa viitaten väitteisiin Hamasin tavasta ampua ohjuksia muun muassa Gazan sairaaloiden alueelta.

Soininkin mukaan Israelin ”voimankäyttö on ollut kovaa, ja minäkin kärsin näistä uhreista, mutta tässä on kysymys isommasta asemoinnista”. Asemoinnilla Soini viittaa Gazan kaistaleen jo monikymmenvuotisen konfliktin taustoihin kuten juutalaisvaltion perustamiseen vuonna 1948.

– Heillä on oikeus omaan valtioon, mutta on useita terroristijärjestöjä sekä jopa valtioita, jotka katsovat, että sillä ei ole olemassaolon oikeutta. Kuitenkin Israel on sillä seudulla ainoa maa, jonka voidaan katsoa olevan ikään kuin länsimainen demokratia, Soini perustelee Israel-sympatioitaan.

Katolista uskoa tunnustava Soini myöntää Helsingin Sanomien haastattelussa suoraan, että hänen Israel-mielisyytensä takana ovat kristinusko ja juutalais-kristillinen perinne. Eikö ole yksinkertaistavaa valita tietty kanta tässä konfliktissa sen mukaan, kumpaan "porukkaan" kuuluu, Timo Soini?

– Minä perustelen omat kantani sillä, miten itse ajattelen, eikä mua hirveästi hetkauta, mitä mieltä muut ovat, Soini vastaa.

–Demokratiassa saa olla täsmälleen vastakkaista mieltä. Kristitytkin saavat olla tästä asiasta ihan eri mieltä ja saamani palautteen perusteella osa onkin, tosin ei valtaosa, hän jatkaa.

Soinin mielestä Israelia saa vapaasti arvostella. Hän kehottaa ihmisiä kuitenkin samalla muistamaan Gazaa hallitsevan Hamasin ”kyynisen ja ihmisuhreista piittaamattoman” linjan, jolla järjestö pyrkii Soinin mukaan kääntämään maailman mielipiteen Israelia vastaan.

– Eihän Israel tällä hetkellä hyvältä näytä maailman silmissä, mutta joskus joudutaan tekemään kovia päätöksiä. Toivottavasti vetäytyminen alkaa ja saataisiin ensin tulitauko ja sitten rauha, Soini sanoo.

Soini on viime aikoina EU:n Venäjä-pakotteiden ja Gazan konfliktin yhteydessä poikennut maan johdon, varsinkin ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) ulkopoliittisista linjauksista. Irtiotot poikkeavat hänen aiemmasta toiminnastaan osana ulkopoliittista johtoa eli ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana.

–Tämä on varmaan ensimmäinen kerta kolmen vuoden kauden aikana kun sanon voimakkaasti eriäviä kantoja esimerkiksi ulkoministerin kanssa, Soini sanoo itsekin.

– Olen ollut hyvin konsensushakuinen, mutta tämä tilanne on sellainen, että tästä täytyy keskustella. Koen, että myös ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalla voi olla omia mielipiteitä, hän sanoo.


http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/71050-rajusti-arvosteltu-timo-soini-selittaa-israel-kantaansa?fb_action_ids=539476042847652&fb_action_types=og.recommends&fb_source=other_multiline&action_object_map=%5B657164157685900%5D&action_type_map=%5B%22og.recommends%22%5D&action_ref_map=%5B%5D
Pohjoismaissa ihmetellään Raamattu kädessä kulkevia suomalaisvankeja


Late Johansson odotti Narikkatorilla kuulevansa erityisesti Jukka Tolosen puheenvuoron. - Se mies sai kaiken, menetti kaiken ja nousi uudelleen suosta
Helsingin ydinkeskustassa on torstai-iltapäivänä koolla melkoinen joukko elinkautisvankeja ja vakaviin rikoksiin syyllistyneitä entisiä ja nykyisiä linnakundeja, joista monen kainalossa näkyy Raamattu. Erikoislaatuisesta kokoontumisesta on tullut ottamaan mallia joukko muiden Pohjoismaiden vankila- ja seurakuntatyöntekijöitä.

Helsingin Narikkatorilla soi hengellinen musiikki ja torille pystytetyllä lavalla siteerataan Raamattua. Pappien asemesta äänessä ovat vakavia rikoksia tehneet entiset ja nykyiset vangit.

Tunnetuimmat puhujat ovat elinkautista istuva kolmoismurhaaja Lauri "Late" Johansson ja nyrkkeilyn raskaansarjan Suomen mestaruuden Tony Halmetta vastaan 1996 voittanut Jukka "Käpylän Pyöveli" Järvinen. Mukana on myös pankkiryöstöjä tehtaillut Lasse Ainasoja, jonka aseella Ruotsin pääministeri Olof Palme murhattiin.

Kyseessä on Ex-Criminal Day -tapahtuma, jonka järjestää Citymission. Kyse on yhteiskristillisestä toiminnasta, josta vastaa Vapaa evankeliumiyhdistys ry. Yhdistys tekee yhteistyötä pääasiassa vapaiden suuntien seurakuntien ja kirkkojen kanssa.

- Laten [Lauri Johansson] kanssa suunniteltiin, että pitäisi tehdä tällainen tapahtuma, joka nyt tuli lihaksi. Tulijoita olisi ollut paljon enemmänkin, mutta kaikki eivät päässeet lomille vankilasta, selvittä Citymissionin toiminnanjohtaja Ali Niemelä Radio Deille.

- Päämäärä on Jeesus ja se, miten Jeesus muuttaa elämän.

Niemelän mukaan vankien jalkautuminen kansalaisten keskelle evankeliumin asialle ei jää ainutkertaiseksi tapahtumaksi, vaikka vastaavaa pääkaupungin keskelle tuotua tilaisuutta ei tiettävästi Suomessa ole ennen nähty.

- Tästä tulee meidän uusi työmuoto. Alamme järjestelmällisesti tehdä tätä työtä ja pyydämme mukaan uusia vankeja. Paikalliset toimijat Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta ovat jo ottaneet yhteyttä ja ovat tulleet tänne tutustumaan tapahtumaan, josta varmasti tulee pohjoismainen homma jossain vaiheessa, Niemelä arvioi.

Toiminnanjohtajan mukaan puhujista ei ainakaan Suomessa ole pulaa ja uteliaita kuulijoitakin on Narikkatorille saapunut iltapäivän mittaan mukavasti.

- Nämä ovat rankkoja kundeja ja heidän elämässään ja rikoshistoriassaan on ainutlaatuisia asioita. Se antaa mustan taustan, josta Jumalan kirkkaus loistaa.

Radio Dein iltapäivälähetys Toivon Päivän haastattelema elinkautisvanki Lauri "Late" Johansson kertoo myös Narikkatorilla lyhyesti oman todistuksensa.

- Teininä meni jo pieleen. Koulunkäynti ei maistunut ja rupesin rötöstelemään. Tein ammatikseni rikoksia kaksikymmentä vuotta. Myin huumeita ja käytin huumeita ja elin sillä. En ole ikinä tehnyt töitä - täytän ensi vuonna viisikymmentä. Nyt olen seitsemän vuotta ollut taivastiellä ja toivon, että pääsen perille.

- Mikään Johannsonin Late ei pysty mitään tekemään, Jeesus se on, joka sen tekee, mies tiivistää sanomansa.

Kuuntele Radio Dein reportaasi tapahtumasta, joka jatkuu Narikkatorilla tänään torstaina klo 18 saakka [toimittaja Ida-Liina Huurtela, 6 min]:

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/4773/pohjoismaissa_ihmetellaan_raamattu_kadessa_kulkevia_suomalaisvankeja#.U9pyYcz6bo4.facebook

6. Mikä on syntiä?Sunnuntai 27.07.2014 04:08

Ihminen on synnin orja ja saatanan vanki, kun on antautunut palvelemaan syntiä ja vajonnut epäuskonsa tähden jumalattomuuteen. Jumalattomuus ilmenee erilaisina synteinä ja tottelemattomuutena Jumalaa kohtaan. Yleistä on se, ettei uskonasioista haluta puhua eikä kuulla niistä puhuttavan. Jumala piileksii jossakin kaukana taustalla, mutta ei vaikuta jokapäiväisessä elämässä. Usko on tabu asia, josta ei saa puhua eikä uskonasioista ole sopivaa toiselta kysellä. Jumalaton ihminen suuttuu, jos hänelle kerrotaan Jeesuksesta, tulevasta tuomiosta ja itsensä hillitsemisestä, vanhurskaudesta. Apt.24:24-27; 5:33 Toista ihmistä ei saa osoittaa syntiseksi, koska se mielletään vääräksi tuomitsemiseksi ja kadotustuomion lausumiseksi, vaikka kyse on hyväntahtoisesta varoittamisesta. Jumalatonta täytyy varoittaa, ettei hän vain joutuisi tietämättään tuomiolle, epäuskonsa tähden. Millainen on sellainen lähimmäinen, joka vähät välittää siitä, että hänen perheensä, sukulaisensa, ystävänsä ja tuttavansa kuolevat lopullisesti ja menettävät iankaikkisen elämän, koska eivät kuule evankeliumin sanomaa ja todistusta Jeesuksesta? Jeesuksesta todistaminen voi tuoda pelastuksen muille ja paras todistus on elää pyhää ja puhdasta elämää Jumalan pelossa. Siten voidaan voittaa puoliso sanoittakin Herralle. Mutta emme voi tietää sitä, pelastuuko puoliso vai ei. Joukossa on niitäkin pahoja ihmisiä, jotka vihastuvat uskoontulleeseen perheenjäseneen ja erottavat hänet yhteydestään, tekevät perinnöttömäksi ja hylkäävät hänet "oman onnensa nojaan", mutta Jumala on orpojen ja leskien auttaja, niin että pitää huolen kaikista lapsistaan. Niiden käy huonosti, jotka vähät välittävät heille kerrotusta ilosanomasta, joka voisi heidät vapauttaa ja pelastaa synnin vallasta.

Yksi keino "suojautua" Jeesuksen todistusta ja Jumalan kutsua vastaan on tekeytyä ylen synnilliseksi ihmiseksi. Ihminen tunnustaa auliisti syntejään ja keksii tukun omasta päästään, jotta olisi mahdollisimman kurjan oloinen todistajan silmissä. Todellisuudessa hän ei tunnusta mitään eikä usko tulevaan tuomioon tai Jeesukseen. Hän saattaa olla julkisyntinen tai tekopyhä, mitä tahansa, mutta hänen sydämensä on vieras Herralle. Hän saattaa sanoa, että uskoo Jeesukseen ja perustaa taivastoivonsa Jumalan armoon, mutta hän ei pysy Raamatun ilmoittamassa totuudessa vaan vääntää kirjoituksia vinoon omaksi kadotuksekseen.



Hän on villitsevien henkien ja riivaajien oppien orja. 1Tim.4:1-11 Jos tällainen ihminen on erittäin älykäs ja sympaattinen, niin hän voi villitä suuria joukkoja sielullisia ihmisiä oppinsa taakse, niin että nämä jumalattomat käyvät joukolla uskovaisten kimppuun, sanoin ja lopulta teoinkin, niin että tappavat pyhiä ja luulevat tekevänsä siinä uhripalveluksen Jumalalle. He eivät kestä sitä, että joku elää Jumalan tahdon mukaan ja noudattaa Jumalan sanan ohjeita elämässään. Heille sellainen on vihan lähde, koska he ovat kateellisia pyhille heidän vanhurskaudestaan. Synti pitää heitä otteessaan ja he luulevat tekevänsä hyvää, kun tekevät syntiä. Voi heitä, sillä heidän käy pahoin! Jumala ei jätä kostamatta synnin orjille heidän pahuuttaan eikä sitä, että jumalattomat vainoavat Jumalan seurakuntaa.

Syntilistojen tekeminen

Syntilistojen tekeminen ei ole väärin... kunhan vain ei sano synniksi sellaista, mikä ei ole syntiä... onhan niitä listoja Raamatussakin... ja yleisiä ohjeita, 1Kot.6:9-11; Gal.5:19-21,26; Room.13:13; Ef.4:28-5:20; Kol.3:5-10; 1Tess.4:1-12; 2Tim.3:1-7; Tiit.1:7-3:14; 1Piet.2:1,11-18; 3:1-4,8-9; 4:1-3; Ilm.9:20-21; 21:8; 22:15; Matt.6:14-15; Mar.7:20-23; 12:1,15


Raamattu on itse asiassa täynnä syntiluetteloita, luetteloita syntisestä mielenlaadusta ja käskyjä sekä kehotuksia, joiden laiminlyönti on syntiä.

On siis vain hyvä, jos joku tekee oikeita syntilistoja ja sanoo synnin synniksi, mutta se ei ole hyvä, jos sanotaan synti vanhurskaudeksi ja vanhurskaus synniksi. Näinhän tehdään yhteiskunnassa ja kirkossa ihan yleisesti, kun siunataan homopareja (avioliittoon) ja puolustetaan heidän oikeuttaan lasten keinohedelmöitykseen. Keinohedelmöityskin on syntiä, sillä Jumala ei ole antanut lupaa hedelmöittää munasoluja, joista suurin osa tuhoutuu, eikä varsinkaan käyttää toisen miehen siittiöitä sitä tarkoitusta varten tai kohdunvuokrausta tai kloonausta... ja kun tällaista sanon, niin minua syytetään rakkaudettomaksi, sellaiseksi, joka kieltää heiltä "oikeuden" ja "tasa-arvon", mutta mitä jos se oikeus, jonka kiellän, onkin "syntiä" Jumalan silmissä, niin eikö silloin ole tehty vääryys oikeudeksi ja synti vanhurskaudeksi, kun minut tuomitaan, vaikka kerron vain totuuden tälle himojen vallassa elävälle maailmalle, jonka Herra Jeesus on tuomitseva tulemuksessaan ikuiseen kadotukseen mm. näiden syntien vuoksi, joita uskovaisetkin ovat ottaneet tehtäväkseen harjoittaa ja puolustaa lopun aikoina?

1.Johanneksen kirje:
2:15 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
2:16 Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.
2:17 Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.

Näin minä asiat näen ja uskon totta olevan, rakkaudessa Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme ja Isässä Jumalassa.

Yksinkertainen ohje

Jumala neuvoo ihmistä pysymään oikealla tiellä, joka johtaa taivaaseen. Sen ohjeen noudattaminen ei edellytä paljoa pään tietoa vaan suurta sydäntä, Kristuksen mielenlaatua. Jos olemme pahuudessa lapsia, niin selviämme helposti saatanan salakavalista juonista. Jumalan ohje vanhurskaaseen elämään kuuluu näin: "Karta pahaa ja tee hyvää, niin pysyt iankaikkisesti.

" Ps.37:27 Lapsikin pystyy tämän tekemään. Me emme saa antaa vihollisen hämätä itseämme, niin että näemme synnistä saatavan hyödyn ja lyhytaikaisen nautinnon houkuttelevana asiana, vaan me ymmärrämme synnin teon seuraukset, häpeän ja turmeluksen, jonka synti aiheuttaa sydämelle. Jos varastamme ja petämme, voimme saada siitä hyötyä itselle, mutta samalla sydän paatuu ja Jumalan meille antama elämä pakenee meistä.

Tunto turtuu ja sitä seuraa hengellinen kuolema, joutuminen kadostustuomion alle. Synnin tekeminen ei ole hyvä asia, sillä se on silkkaa itsekkyyttä ja ylpeyttä. Kun teemme syntiä, niin aiheutamme sillä vahinkoa ja kärsimystä muille ihmisille sekä lopulta myös itsellemme, sillä "tuska ja ahdistus tulee jokaiselle, joka pahaa tekee", henkilöön katsomatta.

Jumala meitä varjelkoon ja suojelkoon kaikkea pahaa vastaan, mutta varsinkin niitä himoja vastaan, jotka nousevat omasta sydämestämme. Jos saamme synnin pysäytettyä ajatusten tasolle, himoihin, emmekä antaudu niiden valtaan, niin olemme autuaat tekemisessä ja olemisessamme.

Usko on olotila, joka tuo rauhan sydämeen, mutta jos joku antautuu uudestaan syntiä palvelemaan, on hänen rauhansa tipotiessään, minkä kyllä huomaa. Nämä kahdestikuolleet ovat kohtaloidensa napisijoita ja nurkujia, niin että aiheuttavat lihallisella toiminnallaan hajaannusta seurakunnassa. He keräävät puolueen taakseen sotimaan pyhiä ja valittuja vastaan, saadakseen oikeutuksen lihalliselle mielelleen ja synnin tekemiselle.

He ovat mestareita manipuloimaan muita ihmisiä ja käyttämään heitä hyväkseen. He tekeytyvät taitavasti olosuhteiden ja muiden ihmisten synnin teon uhriksi, vaikka ovat itse syyllisiä omiin synteihinsä ja lihan mieleensä sekä siihen kärsimykseen, joka heille synnin teosta aiheutuu. Kaikkein pahinta on se, kun nämä sielulliset täyttyvät lopun aikana sielun vihollisen hengellä, joka väittää olevansa Pyhä Henki ja eksyttää jos mahdollista valitutkin, mutta me tunnemme valheen hengen siitä, ettei se pysy Raamatun ilmoittamassa totuudessa. Jumala ei ole antanut kenellekään erikoislupaa synnin tekemiseen eikä Jumalan armoa saa käyttää pahuuden verhona, verukkeena synnin tekemiselle. Mitä vähemmän ihminen tekee syntiä, sitä enemmän Jumalan armo on häntä kasvattanut. Tämä on selkeä Jumalan sanan opetus ja jos pidämme siitä kiinni, niin pelastumme vihollisen ansoista, vaikka ne esitettäisiin kuinka kauniissa paketissa tahansa, ihmeiden ja merkkien voimalla.

5. Mikä on syntiä?Sunnuntai 27.07.2014 04:07

Ihminen ei tekisi syntiä, jos ei saisi mitään iloa, nautintoa tai hyötyä. Niin kuvottavalta kuin se kuulostaakin, niin ihmiset rakastavat synnin tekemistä, pahuutta. Varas ja huijari saa rikoksillaan itselleen taloudellista hyötyä. Hän ei välitä siitä, että toiset joutuvat kärsimään hänen rikostensa uhrina. Jotkut ovat niin taitavia huijauksissaan, etteivät itsekään tajua tekevänsä vääryyttä liiketoiminnassa tai kaupankäynnissä. He ovat onnistuneet valehtelemaan itselleenkin, niin että luulevat tekevänsä hyvää, kun tekevät pahaa. Tällaisia itsepetoksessa eläviä ihmisiä ovat mm. verkostomarkkinoijat ja kaiken maailman ihmerohtojen kauppiaat, joiden tuotteista ei ole mitään sanottavaa hyötyä ja ne ovat lisäksi reilusti ylihintaisia. Ikävintä on se, että nämä huijaukset leviävät tehokkaasti kristittyjen keskuudessa. Kristittyjen hyvää mainetta ja Jeesuksen nimeä käytetään surutta hyväksi väärän voiton saamiseksi. Sellaiset ihmiset tuomitaan oikein, kun aika heistä jättää, jos eivät hylkää syntiään tämän elämän aikana.

Synnistä saa hyötyä sekä nautintoa ja siksi ihmiset lankeavat siihen. Synnin teon seuraamukset voivat olla kuitenkin kohtalokkaat ja vaikkei rangaistusta tässä ajassa tulisikaan, niin iankaikkisuudessa joutuu jokainen astumaan vanhurskaan tuomarin eteen tekemään tiliä itsestään ja teoistaan. Kerron joitakin esimerkkejä siitä, miten helppoa syntiin on langeta, mutta se voi johtaa suuriin ongelmiin. Hätävalhe voi pelastaa ikäviltä seuraamuksilta, mutta kun siitä jäädään kiinni, aiheuttaa se aina nolon tilanteen ja luottamuksen menettämisen. Valehtelun seurauksena voi hajota perhe, tuhoutua ystävyyssuhde ja saada potkut töistä tai muusta luottamustoimesta. Epärehellisen on vaikeata voittaa pettämiensä ihmisten luottamus takaisin eikä siinä yleensä onnistuta täydellisesti. Epäilys vaanii aina petetyn ihmisen sisimmässä pettäjää kohtaan, vaikka tämä vakuuttaisi kuinka paljon tahansa muuttuneensa ja parantaneensa tapansa.

Nuorille tarjoutuu helposti tilanteita tupakan polttamiseen, juopotteluun ja huumeiden kokeiluun. Synti ei tule heidän eteensä ilkeänä ja pahana asiana vaan haluttavana ja hyvänä tapana pitää hauskaa ja nauttia elämästä, kuulua "sisäpiiriin", niin sanottujen hyvien tyyppien joukkoon. Syntiä ei tarjoa sinulle joku vihamies vaan paras ystäväsi tai sukulainen, joka on kokeillut sitä ennen sinua. Hänen houkuttelemanaan on helppo rohkaista mielensä ja ajatella, ettei yksi savuke tai pikku känni voi olla pahasta. Kuinka moni joutuukaan myöhemmässä vaiheessa elämäänsä kärsimään tupakan, alkoholin ja huumeiden orjuudesta? Kukaan ei aikonut ryhtyä alkoholistiksi tai narkomaaniksi: se vain tapahtui heille. Mutta syyllinen ei ole kukaan muu kuin se, joka otti ensimmäiset savut ja joi ensimmäisen humalan. Synti tosin petti ihmisen, mutta syyllinen on ihminen itse eikä toisten syyllistäminen auta kuolinvuoteella tai viimeisellä tuomiolla. Ainoa keino varjeltua synnin tuhovoimalta on olla tekemättä syntiä. Kenenkään ei tarvitse langeta sitä ensimmäistä kertaa ja sen viimeisenkin lankeemuksen jälkeen on mahdollista olla lankeamatta uudestaan, kun Jumala auttaa omaa lastaan vapauteen synnistä.

Synti tappaa

Jumalan armo ei ole rajaton eikä anna kenellekään lupaa elää synnissä, synnin orjana. Jeesus vapauttaa edelleen synnin orjia ja katkaisee syntikahleita. Syntiä tekevä uskovainen paatuu ja kuolee synteihin: hän joutuu eroon elävästä Jumalasta. Tämä on hengellinen lainalaisuus, joka koskee myös uskoontullutta sielua. Saatana on valehdellut alusta asti, ettei synnin tekeminen tapa ja on kuvannut synnin ihmisen silmissä hyvänä, haluttavana asiana, suloisena puuna katsella ja ihanana asiana syödä kielletyn puun hedelmää. Uskovainen ei usko saatanan valheita vaan tietää, että synti on vahingollista ja tappaa sielun, niin että synnin orja joutuu kadotukseen. Synnissä ei ole mitään hyvää, haluttavaa tai himoittavaa. Se on pelkästään paha asia ja sitä tulee karttaa kuin ruttoa, jos haluaa pysyä terveessä uskossa.

Miten synti tuli maailmaan?

Raamattu esittää synnin tulon luomakuntaan siten, että perkele lankesi ensin syntiin ja langetti sen jälkeen myös ihmisen tekemään syntiä ynnä lukuisia muita kirkkauden enkeleitä, jotka olivat luomisen perusteella täysin synnittömiä ja hyviä olentoja. Hes.28:11-19; 1Moos.1:26-27,31; 2:15-17; 3:1-24; Ilm.12:7-10; Jda,1:6; 2Piet.2:4 Jumala ei ole synnin isä ja keksijä vaan synti syntyi saatanassa, joka on valheen isä ja murhamies. Joh.8:43-47 Miten on mahdollista, että Jumalan luoma hyvä enkeli muuttui pahaksi, syntiseksi, kirkkauden enkelin ja suojaavan kerubin täydeksi vastakohdaksi? Se on arvoitus, jota ei pystytä selittämään muutoin kuin vapaan tahdon käsitteellä ja sekin on vajavainen selitys. Me näemme lankeemuksen jäljet kaikkialla ympärillämme, sillä maailma on pahan vallassa. Synti ei tullut ihmiseen hänen sisältään vaan ulkopuolelta, viettelyksen kautta, mutta ihmisessäkin syttyi himo syntiä kohtaan ja hän lakkasi näkemästä synnin kiellettynä hedelmänä. Eeva petettiin ja hän uskoi saatanan sanaan, joka valehteli, ettei synti tapa, vaikka synti tappaa yhtä varmasti kuin myrkky, kun sitä tarpeeksi syödään.

Aatamin synti oli ilmeisesti vielä pahempi kuin Eevan synti, koska se mainitaan kadotuksen ja kuolevaisuuden syynä. Room.5:12-21; 1Kor.15:12-58 Jumala oli puhunut käskysanan suoraan Aatamille ennen kuin Eevaa oli vielä olemassakaan. 1Moos.2:15-25 Ehkäpä Eeva oli kuullut kieltosanan vain Aatamilta eikä suoraan Herralta? Joka tapauksessa Aatami teki tietoisen ja harkitun synnin, kun söi, mutta Eeva petettiin: käärme eli saatana petti hänet. 1Tim.2:11-15 Molempien synti oli yhtä tuhoisa seuraamuksiltaan ja aiheutti hengellisen kuoleman.

Synti orjuuttaa ja tekee ihmisestä saatanan vangin

Nykyään ihminen kuolee moniin rikoksiin ja synteihin, ei vain yhteen lankeemukseen. Ef.2:1-3 Hengellinen kuolema on jatkuvan synnin tekemisen seurausta, paatumista. Hebr.3:12-14 Vaikka yksi synti ei vielä tapakaan, niin synti on siitä huolimatta vaarallista eikä sen kanssa kannata kenenkään leikkiä. 1Joh.5:15-21 Moni on lähtenyt leikkimään tulella ja tulen tarttuessa puvun helmaan, on koko puku palanut. Synti kietoo ja sitoo ihmisen orjakseen vähän kerrassaan, niin ettei siitä lopulta pääse ilman apua vapauteen. Yksikään alkoholisti tai narkomaani ei ole syntynyt juomarina tai huumeiden orjana vaan kaikki ovat oppineet sen tavan kokeilun kautta. Samoin on käynyt jokaiselle haureelliselle, pornon orjalle, homoseksuaalille, avionrikkojalle, uhkapelurille, väkivaltaiselle, raiskaajalle, murhaajalle ja varkaalle. Kaikelle synnin teolle on olemassa se ensimmäinen kerta, kun syntiä on tehty. Kun syntiä ei siinä vaiheessa hyljätä vaan paadutetaan omantunnon ääni ja jatketaan synnin tekemistä kiinnijäämisen tuomasta häpeästä välittämättä, niin se johtaa ennen pitkää synnin orjuuteen ja hengelliseen kuolemaan. Jokainen pääsee irti ompelulangasta, jota on kiedottu yksi kierros ympärille, mutta kun lanka on ympärillä tuhat metriä ja kädet sidottu tiukasti kiinni vartaloon, niin siitä ei enää pääsekään vapaaksi ilman ulkopuolisen apua.

4. Mikä on syntiä?Sunnuntai 27.07.2014 04:06

Jumala rakastaa luomaansa ihmistä ja tahtoo auttaa häntä. Jumala ei halua kenenkään kärsivän synnin tekemisen vuoksi tai aiheuttavan toisille kärsimystä synneillä. Jumala on voimallinen vapauttamaan omat lapsensa synneistä niin että voimme tehdä hyvää ja palvella Jumalaa. Käytännössä Jumalan palveleminen tarkoittaa lähimmäisen rakastamista. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa ja on sen vuoksi lain täyttämys. Kun rakastamme lähimmäistä, niin emme vahingoita häntä millään tavalla. Jeesus on vapauttanut meidät rakastamaan toisiamme ja elämään vanhurskaasti.

Synti asuu meissä

Paavali kirjoittaa, että synti asuu hänessä ja paha riippuu hänessä kiinni. Room.7:14-25 Samassa yhteydessä tulee silti selvästi ilmi se, ettei Paavali elä synnin vallassa vaan Hengen mielen mukaan, vapaana synnistä ja saatanan vallasta. Room.7:4-6; 8:1-13 Vaikka synti asuu jokaisessa ihmisessä kuolemaan asti, ei se hallitse vanhurskasta. Pyhä ja valittu elää Hengen mielen mukaan vapaana synnistä, Jumalan tahdon mukaan, tehden sitä, mikä hyvä on. Usko saa aikaan kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan, niin että me pidämme hänen käskynsä eivätkä ne ole raskaat sille, joka Jumalaa rakastaa ja kiivailee Jumalan pelon sekä hyvän tekemisen puolesta. Room.6:1-23; Gal.5:13-26; 1Joh.2:3-6; 5:3; Tiit.3:1-14; 1Piet.3:8-17 Paavali ja apostolit elivät Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa eivätkä lihallisessa viisaudessa, jonka avulla yritetään selittää synnin tekeminen luvalliseksi tai hyväksi asiaksi. 2Kor.1:12 He olivat pyhiä ja nuhteettomia, puhtaita mieleltään, hoitivat kääntyneitä kuin imettävä äiti lapsiaan, eivät etsineet omaa kunniaa tai ahnehtineet väärää voittoa jumalisuuden avulla, vaan he olivat pyyteettömät ja antoivat Jumalalle kaiken kunnian siitä hyvästä, mitä muille jakoivat ja terottivat muitakin elämään evankeliumin arvon mukaista elämää. 1Tess.2:1-13 Kun Jumala vaikuttaa omissaan kaiken hyvän, ei se ole teeskentelyä tai omavanhurskautta, lain alla olemista, vaan Jumalan kasvattavaa armoa ja rakkautta pyhiä kohtaan, lahjaa. Tiit.2:11-14; 1Kor.4:1-7; 15:10

Synti pettää

Raamatussa neuvotaan meitä katsomaan toistemme perään, ettei kenelläkään vain olisi paha ja epäuskoinen sydän, niin että hän luopuisi synnin pettämänä elävästä Jumalasta. Hebr.3:12-14 Synti ei näyttäydy ihmiselle pahana asiana vaan tuo itsensä tykö suloisena ja haluttavana hyvänä asiana. Synnistä saa lyhytaikaista nautintoa ja hyötyä itselle, mutta se tappaa vuorenvarmasti, kun sen valtaan antaudutaan. Olet kuullut varmastikin sanonnan: "Kun pirulle antaa pikkusormen, vie se koko käden!" Kuinka valitettavan totta tuo sanonta onkaan. Luopumus ja synti alkavat aina pienestä asiasta, josta muodostuu ajan myötä suuri virta ja valtameri, mihin jokainen synnin tekijä hukkuu eikä pelastajaa ole, jos synnistä ei käännytä pois.

3. Mikä on syntiä?Sunnuntai 27.07.2014 04:04

On olemassa asioita, joihin emme voi kovinkaan paljon vaikuttaa. Emme voi yksin poistaa maailmasta kaikkea epäoikeudenmukaisuutta, sairauksia, nälänhätää ja puhtaan juomaveden puutetta. Jos autamme edes vähän, sen verran kuin voimme, ilman että auttaminen hankaloittaa omaa elämää, niin emme syyllisty silloin laiminlyöntiin vaan olemme hengenpelastajia: teemme Jumalan tahdon. Nälänhätä ja nälkäkuolemat eivät ole yhdenkään kristityn syy eikä heitä ole vanhurskasta syyttää asiasta, jonka vastuu on yhteinen koko maapallon väestölle, varsinkin hyväosaisille, joista osa ei anna mitään köyhille. Monet uskovaiset auttavat köyhiä ja nälkäänäkeviä, joten he ovat vapaita Jumalan tuomiosta tässäkin asiassa.

Jumala ei vaadi keneltäkään enempää kuin hän antaa ensin lahjana. Jeesus sanoi: "Lahjaksi olette saaneet, lahjana antakaa." Kun levitämme sitä hyvää, mitä Jumala meissä vaikuttaa, niin Jumalan armo lisääntyy ja Jumala saa sitä suuremman kunnian ja kiitoksen. Meidän ei tarvitse tuntea väärää syyllisyyttä asioista, joihin emme voi vaikuttaa. Vain ne laiminlyönnit ovat syntiä, kun jätämme tekemättä jotain sellaista, minkä Jumala olisi tahtonut meidän tekevän. Nekin synnit saa anteeksi, kun tunnustaa ne Jumalalle ja pyytää niitä katuen anteeksi. Uskovaisen mieli ei saa olla jatkaa synnin tekemistä vaan synti on aina yksittäinen lankeemus hänen elämässään, ei jatkuva olotila, niin kuin jotkut väärin opettavat ja käyttävät Jeesuksen nimeä sekä Raamattua opetuksensa tukena.

Jumala ei tuomitse ihmisiä pelkkien synnin tekojen vuoksi vaan siksi, että jumalattoman sydän on pahanilkinen ja täynnä sulaa pahuutta. Jumalattomalla on lihan mieli eli hän kapinoi Jumalaa vastaan ja elää hänen vihollisenaan: lihan mieli on kuolema. Room.8:6 Vaikka ihminen sanoisi uskovansa Jeesukseen, mutta hänen elämänsä todistaa sitä vastaan ja sydän on epäuskoinen sekä synnin vallassa, niin hän ei pelastu vaan joutuu kadotukseen. Kadotuksen syynä on lihan mieli ja lihan sekä saatanan vallassa eläminen. Ihmisen ei tarvitse toteuttaa käytännön tekoina himoitsemaansa syntiä ollakseen tuomion alainen. Moni elää koston- ja murhanhimon vallassa, mutta ei uskalla rangaistuksen ja häpeän pelon vuoksi toteuttaa himoaan käytännössä ja murhata vihaamaansa henkilöä. Himon vallassa elävä on silti tuomion alainen, synnin orja. Hän on mieleltään syntinen ja lihallinen. Jos joku himoitsee jatkuvasti lähimmäisen vaimoa eikä kyse ole enää kertalankeemuksesta vaan toistuvasta himosta, jota ruokitaan ja joka hyväksytään sydämessä, niin että himokkailla ajatuksilla ja mielikuvilla hekumoidaan, niin sellainen ihminen on sydämeltään haureellinen ihminen ja tullut tuomion alaiseksi. Sydämeltään synnin vallassa olevat ihmiset eivät peri taivasten valtakuntaa. Tästä on kirjoitettu selkeästi Raamattuun, jos vain tahdomme kirjoitukset oikein ymmärtää. Uskovainen ei voi olla mieleltään sellainen, joka harjoittaa tässä mainittuja syntejä ja on sellainen synnin orja kuin mitä Paavali opettaa.

1.Korinttolaiskirje:
6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
6:11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

Galatalaiskirje:
5:19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
5:20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
5:21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

Synnistä vapautuminen

Uskovainen ihminen vapautuu synnin ja saatanan hallintavallasta eikä ole enää lihanmielinen ja syntinen luonnoltaan. Valitulla ja pyhällä on toisenlainen mieli kuin maailman ihmisillä: vanhuskas Kristuksen mieli. Jumala antaa omilleen mielenmuutosta ja syntien anteeksiantoa. Kun mieli muuttuu Jumalan voimasta, on hyvän tekeminen silloin helppoa, kevyt kuorma, ei raskasta. Jumalan lapsi halajaa tehdä sitä, mikä on Isän tahto: se on hänen ruokansa. Lapsi haluaa olla mieliksi Isälleen.

Isän miellyttäminen ei ole jotakin vastenmielistä. Siihen tarvitaan ainoastaan oikeaa sydämen asennetta, lapsenmielisyyttä. Jokainen Jumalan lapsi on tullut Jumalan lupausten mukaan osalliseksi jumalallisesta luonnosta, joten pahan karttaminen ja hyvän karttaminen on heille luonnollinen tapa elää ja olla. He toimivat uuden luontonsa mukaan, jonka ovat Jumalalta lahjaksi saaneet. Jeesuksen sanojen mukaan: "Hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää ja paha puu pahaa hedelmää." Uskovainen ei saata elää synnissä, koska hänen luontonsa on synnissä elämistä vastaan. Tämä ei tarkoita sitä, että olisimme tulleet täydellisiksi ja lakanneet täysin syntiä tekemästä. Uskovainen voi langeta syntiin, mutta hän ei jää elämään synnissä: hän ei ole synnin orja. Synti ei hallitse uskovaista eikä uskovainen ole mieleltään himojen orja, niiden vallassa. Uskovainen ei hekumoi pornolla, väkivallalla, murhalla, kostolla tai millään muullakaan synnillä. Kaikki ilkeys ja pahuus on mahdollista perata pois sydämestä Jumalan antamalla voimalla ja mielen muuttumisen avulla.

2. Mikä on syntiä?Sunnuntai 27.07.2014 04:03

Mikä on syntiä?

Raamatussa ei ole lueteltuna kaikkia maailman syntejä erikseen nimeltä mainittuna. Maailmaan eivät mahtuisi ne kirjat, jos jokainen synti lueteltaisiin erikseen. Yksi synti on poikinut lisää syntiä. Maailma menee yhä pidemmälle pahuudessa ja täyttää syntiensä mittaa, kunnes Jumalan kärsivällisyys päättyy ja hän tuomitsee jumalattomat heidän jumalattomien tekojensa mukaan kadotukseen.

Synneistä ei tarvitse tehdä kaiken kattavaa listaa, jotta voisi tietää, mikä on syntiä ja mikä ei. Synnin tunnistaminen on itse asiassa erittäin helppoa. Kaikki, mikä vahingoittaa Jumalan luomaa ihmistä ja osin myös luomakuntaa, on syntiä. Vahingon tuottaminen ei ole vain ruumiin vahingoittamista vaan myös sielun turmelemista. Tässä on lupa käyttää järkeä, joka on saatu Jumalalta. Eläimiä on lupa pyydystää, kasvattaa ja tappaa ruoan saamisen turvaamiseksi sekä puita ynnä muita luonnonvarantoja saa käyttää ihmisen hyväksi, kunhan ei saastuta toimillaan luontoa yli sen sietokyvyn. Mitä itsepuolustukseen ja sotimiseen tulee, niin se on erityinen vaikea kysymys, josta myös kristityt ovat eri mieltä keskenään. Sanon omana mielipiteenäni sen, että voimaa on lupa käyttää itsepuolustukseen ja poliisilla on Jumalalta saadut valtuudet toimia pahojen rankaisijana sekä hyvien suojelijana. Sodassa on parasta kieltäytyä aseellisesta maanpuolustuksesta ja palvella muulla tavoin maataan, auttaa lähimmäisiä tekemällä hyvää.

On myös oikeudenmukaista pahan tekemistä niin kuin esimerkiksi rikollisten rankaiseminen, mutta uskon, että uudessa liitossa vankeus on riittävän kova tuomio pahimmistakin rikkeistä. Kuolemantuomio kuului vanhan liiton aikakauteen. Sodat eivät lopu sotimalla eikä uskovaisen tarvitse puolustaa maataan aseellisesti. Jeesuksen sanojen mukaan "autuaita ovat rauhantekijät". Maata voi puolustaa myös aseettomasti, mutta päättäkööt itse kukin, mikä on oikein Jumalan edessä. Vanhan Testamentin aikana Jumala käski Israelia tappamaan Jumalan kansan vihollisia ja jumalattomia, vaikka nämä olisivat olleet omaa perhekuntaa. Silloin Jumalan kansa muodostui yhdestä etnisestä kansasta eivätkä ne ohjeet sovellu kristityille, jotka elävät hajallaan maailmassa, eri kansojen jäseninä. Jos sotimaan lähdetään, niin silloin tapetaan uskonveljiä, jotka sotivat toisen valtion joukoissa.

Uudessa liitossa elämme toista aikakautta, jossa anteeksianto ja uuden mahdollisuuden tarjolla pitäminen ovat syrjäyttäneet kovan siviililain armottomine rangaistuksineen. Ohjeet anteeksiannosta eivät tarkoita sitä, etteikö rikollisia saisi rangaista. Hyvän tekeminen viholliselle on ohje rauhan ajan naapuruussuhteille, ei sodankäyntiä varten. Tätä taustaa vasten en voi tuomita niitä, jotka puolustavat maataan aseellisesti, vaikka uskonkin, että Jumala tahtoisi kristittyjen jättävän sen asian jumalattomille ja puolustavan maataan aseettomasti, vaikka eturintamalla, jos sinne käsketään mennä. Uskovainen voi toimia esimerkiksi lääkintäjoukoissa ja pelastaa henkiä sen sijaan että tappaisi.

Ihmisen ei tarvitse kokeilla syntiä tietääkseen, mikä on syntiä ja mikä ei. Saatana valehtelee ihmiselle, ettei synti ole paha asia vaan se on ihanaa. Saatana houkuttelee palvelijoidensa kautta nuoret pahoille teille, väkivaltaisten poluille, ilkivaltaa tekemään, varastamaan ja käyttämään päihteitä. Nuoret oppivat valehtelemaan ja selittämään pois syntiä ikään kuin se ei olisikaan syntiä. Kun ihminen on paatunut, hän ei pidä syntiä enää pahana asiana vaan näkee sen hohdokkaana, hyvänä asiana. Tämän maailman ihmiset nauttivat synnistä ja varsinkin sen katselemisesta. Telesivio ja videopelit sekä elokuvat ovat täynnä siveettömyyttä, väkivaltaa, jumalattomuutta ja pornoa, jota katsotaan himojen vallassa ja nautitaan estoitta synnin tuomasta mielihyvästä. Samoja asioita, mitä nähdään näyttöpäätteeltä ja kuvaruudusta, harjoitetaan sitten omassa elämässä ja luullaan, että se on sitä, mitä kuuluukin tehdä. Synnistä saa lyhytaikaista nautintoa, mutta sen jälki paljastaa, millainen teko oli. Humalasta tulee krapula, siveettömyydestä häpeä ja huono omatunto, rikoksista tuomio, jos niistä jää kiinni. Lopulta jokainen jää kiinni Jumalalle, sillä mikään teko tai ihmisen ajatus ei ole salassa häneltä, jolle meidän on tehtävä tili kuoleman jälkeen.

Jumala on antanut ihmiselle puolustusmekanismit, joiden avulla jokainen voi varjeltua syntiä tekemästä. Kun viettelykset ja kiusaukset tulevat, voidaan välttyä lankeamiselta. Minun ei tarvitse kokeilla huumeiden käyttöä tietääkseni, että se on syntiä. Minun ei tarvitse hypätä alas kalliolta rotkoon, tietääkseni, että se on syntiä. Jumala on pannut ihmiseen sisäisen oikeudentajun, jotta voimme erottaa hyvän pahasta, vaikka emme pahaa tekisi. Saatana valehtelee tässäkin kohden ja sanoo: "Miten voit tietää, että humala on paha asia, jos et ole sitä itse kokeillut? Miten voit tietää, että pilven polttaminen on paha asia, jos et sitä itse kokeile?" Itsestään huolen pitävä ihminen ei usko saatanan valheita vaan erottaa synnin vanhurskaudesta jo ennen kuin lankeaa syntiin. Kenenkään ei ole pakko siihen langeta.

Synti tuhoaa Jumalan luomaa ihmistä, hänen sydäntään ja ruumistaan sekä muuta luomakuntaa. Jumala on täysin synnistä erotettu puhdas ja pyhä Jumala. Jumala pitää yllä elämää voimallaan ja suojelee kaikkia luotujaan, mutta ei estä aina saatanaa toimimasta ja vahingoittamasta ihmisiä synnillä sekä lyömällä heitä sairauksilla. Sairauksia ei voida pitää suoraan omasta synnin teosta johtuvana eikä se ole aina vanhempienkaan synnin teon syytä. Joku voi sairastua ihan vain sen vuoksi, että Jumala koettelee häntä sairauden avulla tai vetää jumalatonta puoleensa, kun lyö häntä sairaudella. Tämä kuoleman ruumis on vain väliaikainen asunto meille, joten se rapistuu ja kuolee joka tapauksessa, niin ettei Jumala tee syntiä sallitessaan myös viattomien sairastaa ja olla vammaisia. Jumala tuomitsee kuoleman jälkeen jokaisen ihmisen oikeudenmukaisesti eikä sen jälkeen kenellekään tapahdu mitään vääryyttä. On turvallista painaa pää viimeistä kertaa pielukseen ja nukkua pois rakastavan Isän ja vanhurskaan tuomarin syliin. Kuolema ei ole uskovaiselle tappio vaan voitto, mutta emme saa silti riistää henkeä itseltämme, koska se on syntiä. Meillä on maan päällä paljon tehtävää ja koettavaa, mihin kuuluu osana elämän vaikeudet ja ahdingot, suoranainen kärsimys, kipu ja tuska, vainot Jeesuksen nimen tähden.

Synti on pahinta silloin, kun ihminen tekee sen tarkoituksella ja tieten tahtoen. Oikeudessakin tutkitaan se, onko teko harkittu vai tehty äkkipikaisuudessa tai peräti vahingossa. Olipa synti tehty tahallaan tai tahattomasti, niin se tuhoaa Jumalan luomaa elämää ja on siten aina syntiä Jumalaa vastaan. Kun Daavid oli tehnyt syntiä lähimmäiselle ja aiheuttanut hänen kuolemansa, tunnusti hän Herralle, että oli tehnyt syntiä "häntä ainoata vastaan." Synti koskettaa suoraan toista ihmistä tai ihmistä itseään, mutta on rikos Jumalaa vastaan, koska ihminen on Jumalan luoma olento eikä sellaista saa vahingoittaa. Jumala on antanut meille ainoastaan luvan rakastaa toinen toistamme ja Jumalaa yli kaiken. Jos noudattaisimme sydämen halusta näitä kahta käskyä, niin kukaan ei tekisi toiselleen tai itselleen pahaa ja maailma olisi hyvä paikka asua. Nyt näemme, että maailma on turvaton ja rauhaton paikka, koska kaikki tekevät syntiä, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Uskovainen ei tunne kuuluvansa tähän maailmaan vaan haluaa päästä tulevaan, Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan luokse, sillä siellä ei ole enää syntiä eikä kirousta synnin tähden. Mikään ei voita sitä, minkä Jumala on meille valmistanut. Ihmisen paras osa on olla lähellä Jumalaa ja päästä Jeesuksen sekä pyhien luokse taivaaseen.

Laiminlyönnit ja mielenlaatu

Synti ei ole vain tekoja vaan se on myös ajatuksia, sanoja ja laiminlyöntejä, tekemättä jättämistä. Kun Jeesus kertoi laupiaasta samarialaisesta, niin siinä kertomuksessa syntiä tekivät leeviläinen ja pappi. Luuk.10:25-37 He eivät auttaneet kärsivää lähimmäistä, vaikka olisivat voineet sen tehdä. He syrjäyttivät lain suurimman käskyn eli rakkauden käskyn noudattaakseen vähempiarvoisia säädöksiä ja ihmisten perinnäissääntöjä. Jeesus opetti selvästi, että esimerkiksi sapattina oli lupa tehdä hyvää, parantaa sairaita ja pelastaa henkiä. Jumalanpalvelussäädöksiä oli lupa rikkoa, kun Daavid tarvitsi miehineen ruokaa syödäkseen. Matt.12:1-8; Joh.7:21-24 Ihmisen elämää suojelevaa työtä on lupa tehdä sapattina, vaikka silloin rikotaan sapattikäskyä vastaan. Lääkärit, sairaanhoitajat, palomiehet, poliisit ja muut elämän sekä yhteiskunnan toimintojen kannalta tärkeätä työtä tekevät saavat tehdä työtä myös sapattina, mutta oikeudenmukaista olisi jakaa työvuorot siten, etteivät yhdet ja samat olisi aina sapattina töissä.

1.Mikä on syntiä?Sunnuntai 27.07.2014 04:00

Lyhyestä virsi kaunis

Syntiä on kaikki se, mikä on Jumalan tahdon vastaista.

Tuo ei ole välttämättä oikein. Typeryyskin on Jumalan tahdon vastaista, mutta ei välttämättä syntiä. Saatan esim. mennä takaamaan toisen lainan ja menettää rahani sen vuoksi. Se on tyhmyyttä, mutta ei syntiä.

Pääsääntöisesti kaikki mikä ei ole Jumalan tahdon tekemistä, on kuitenkin syntiä.

Yleinen mietinnän aihe

Monet ihmiset ja uskovaiset heidän joukossaan miettivät sitä, mikä kaikki on syntiä? Mitä uskovaisen on lupa tehdä ja mitä ei? Joskus näiden asioiden miettiminen saa sairaat mittasuhteet eikä uskova pääse lainkaan nauttimaan siitä vapaudesta, jonka Jumala hänelle Kristuksessa tahtoo antaa. Vapaus ei tarkoita elämää synnissä ja tottelemattomuutta vaan vapautta synnin hallintavallasta, jotta uskova voi rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Se ei kuitenkaan onnistu, jos ihminen elää ns. "lain alla" eikä uskalla tehdä mitään, kun lähes kaikki on syntiä, mitä hän katsoo, mihin hän koskee ja mitä hän suuhunsa laittaa. Sellaisen ihmisen seurassa on raskasta elää. Mukavaa ei ole sellaisenkaan ystävänä, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan lain ja rikkoo tahallaan kaikella mahdollisella tavalla Jumalan hyviä käskyjä. Pilkkaajat pitävät Raamatun ohjeita huonoina ja tiukkapipoisina, niin että Jumalan tahdon tekeminen on heidän mielestään vastenmielistä mummoilua, jolloin kaiken kivan tekeminen on kiellettyä. Näin ajattelee jumalaton mieli, joka ei ymmärrä mitään siitä hyvästä, jota Jumala omilleen lahjana tarjoaa.

Herra ei kiellä uskovaiselta mitään hyvän tekemistä vaan ainoastaan synnin tekemisen hän meiltä kieltää. Kuka sitä syntiä loppujen lopuksi tahtoisikaan tehdä, muu kuin jumalaton ihminen, joka tahtoo vahingoittaa itseään ja lähimmäistään synnillä, sillä synti vahingoittaa Jumalan luomaa ihmistä, hänen sieluaan ja ruumistaan sekä tappaa hänet hengellisesti?! Jumalaton on kuollut synteihin ja rikoksiin eikä tunne siitä syystä häpeää tai omantunnon syytöksiä syntiä tehdessään ja Jeesusta pilkatessaan. Kuollut ei tunne mitään eikä syö Jumalan sanaa ja juo Jumalan Henkeä, koska on paatunut. Ethän sinä tahdo olla sellainen? Olet oikeassa paikassa, jos et usko vielä Jeesukseen Kristukseen, mutta etsit Jumalaa ja tahdot päästä selvyyteen sinua askarruttavista asioista. Neuvon sinua lukemaan Raamattua mieluiten vuoden 1933/ 1938 käännöksen mukaan ja tutustumaan tähän sekä muutamiin muihin kirjoituksiini, jotta saisit selvyyden siitä, mitä Jumala sinulta tahtoo ja mitä hän haluaa antaa sinulle?

Jeesus ei ole tullut tuomitsemaan maailmaa vaan sen takia, että maailma pelastuisi hänen kauttansa. Mikä olisi sen ihanampaa kuin vapautua pahan kahleista ja synnin hallintavallasta, sielun vihollisen vankeudesta? Mikä olisi parempaa kuin Jumalan tahdon tekeminen omassa elämässään ja pääsy Jumalan taivaaseen Jeesuksen sekä valittujen luokse, kun aika meistä jättää ja kuolema kohtaa? Ei mikään: ota sen tähden tarkoin vaari, mitä luet ja usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut!

Pyhä Henki opettaa ja ohjaa oikeaan

Jumala antaa jokaiselle uskovaiselle eli uudestisyntyneelle kristitylle Pyhän Hengen asumaan hänessä iankaikkisesti. Pyhä Henki johdattaa uskovaista kaikkeen totuuteen ja auttaa erottamaan hyvän pahasta, niin että uskovainen voi hyljätä pahan tekemisen ja valita hyvän: Jumalan tahdon tekemisen. Uskovaisen ei tarvitse opetella ulkoa joitakin syntiluetteloita voidakseen tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Pyhä Henki ohjaa häntä valitsemaan oikein arkielämän tilanteissa.

Jos kristittyjen joukossa on erimielisyyttä jonkin yksittäisen asian suhteen, onko se syntiä vai ei, johtuu se siitä, että osa heistä on eksynyt tai ei ole aito kristitty. Varsinkin uskonelämän alkuaikoina on sangen yleistä, että lihallinen lapsi Kristuksessa tekee vielä syntiä tai ampuu toisaalta yli pyhässä vaelluksessa ja menee teeskentelyn puolelle, liiallisuuksiin. Se, että joku tunnustaa suullaan Jeesuksen nimeä ja uskoaan häneen, ei merkitse vielä sitä, että hän on varmasti pelastuneiden joukossa. Ihmisen elämä todistaa enemmän hänestä kuin sanat. Jos joku elää synnissä tai puolustaa syntiä ja opettaa väärin Raamatun sanaa, levittää harhaoppeja, niin hän ei ole Jeesuksen opetuslapsi. Tässä kohden on syytä erottaa toisistaan se, kun joku erehtyy opissa ja kun joku on jumalaton, sydämeltään paatunut harhaopin levittäjä. Myös valittu voi erehtyä vähemmän tärkeissä opin kysymyksissä, mutta hänet on mahdollista tunnistaa siitä huolimatta Jumalan lapseksi sen hedelmän perusteella, jota hän tuottaa. Kristuksen tuoksun aistii kyllä ja aidon kukan erottaa tekokukasta, sillä tekokukka ei tuoksu vaan on väärä kopio aidosta.

Pyhän Hengen todistuksella on turha puolustella tai selittää mitään asioita. Kuka tahansa voi sanoa, että "Pyhä Henki on opettanut minua", vaikka opit ovat ihmisen omasta sydämestä tai riivaajilta saatuja. Kaikki opetukset ja ihmisen elämä tulee tutkia Jumalan sanan eli Raamatun avulla. Sitäkään ei voi tehdä oikein, ellei Pyhä Henki todella opasta. Uskovainen ymmärtää kyllä, milloin joku vääntää kirjoituksia vinoon. Hän ei seuraa vääriä opetuksia ja villitseviä henkiä vaan ainoastaan Jeesusta. Tästä syystä on tärkeintä oppia tuntemaan henkilökohtaisesti Jeesus Kristus ja Jumalan tahto kirjoitetusta sanasta, Pyhän Hengen opettamalla tavalla. Sillä tavalla emme eksy vaan pysymme oikealla tiellä. Meidän ei tarvitse teeskennellä ja valehdella, elää itsepetoksessa, vaan saamme olla aidosti sitä, mitä olemme: hyviä puita, jotka tuottavat luontonsa mukaan hyvää hedelmää ja elävät Jumalan tahdon mukaan. Jumala on meidän puolellamme: on hyödytöntä olla meitä vastaan.

Synti on hulluuden työ

Sananlasku kertoo, että synti on hulluuden työ. Se ei tarkoita sitä, että syntiä tekevä ihminen olisi välttämättä mielisairas. Se tarkoittaa sitä, ettei synnille ole mitään järjellistä selitystä: synnillä ei ole mitään oikeutta olla olemassa. Synti tuhoaa ihmisen elämän ja turmelee hänen sielunsa. Synti on sula pahuus ihmisen sydämessä. Ihminen, joka elää synnin vallassa ja on jumalaton, on mieleltään lihan vallassa. Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan ja kuolema. Synti on aina kapinaa Jumalaa vastaan, tottelemattomuutta. Synti kieltää Jeesuksen herrauden ja saa ihmisen luulemaan, että hän on "oman itsensä herra." Todellisuudessa kukaan ihminen ei ole oman itsensä herra vaan kaikki ovat jonkun palvelijoita ja orjia: joko synnin palvelijoita kuolemaksi tahi kuuliaisuuden palvelijoita elämäksi.

AjankohtaistaSunnuntai 27.07.2014 03:56

Hyvä ja ytimekäs kirjoitus ajankohtaisesta
aiheesta seurakunnissa.
Mitä on menestysteologia on..

Risti vai menestys? Mitä on menestysteologia?
Opetukset jotka kaikista eniten
edistävät menestysteologiaa ovat
vääriä ja Raamatun opetuksen vastaisia.
Ne on Opetukset jotka kaikista eniten
edistävät menestysteologiaa ovat vääriä
ja Raamatun opetuksen vastaisia.
Luppuun vielä sanon.. pieni katsaus
teidän kirjakauppaan kertoo paljon.

Pöntöstä voi tullakin välillä asiaa,
mutta kirja/ äänite vie sitten vieraille
vesille ns. 'arvovallalla' .

Kotona voit antaa lapselle hyvää ruokaa,
mutta jos samalla kaapeista voi vapaasti
popsia vahingollisia aineita, niin ei se
terveys pysy kauan. Sitten kun pöntöstä
tulee hyväksyntä kaatumisille ja muille
liikehdinnälle, eikä Pasuuna anna
varoituksen ääntä, niin silloin kytee
aika-pommi. Huom: Samasta asiasta
olen puhunut pastorille, joten en tässä
'panettele'.

Hitler on sanonut: 'Jos pitkään, suureen
ääneen ja ja monesti toistaa samaa valhetta,
se lopulta uskotaan totuutena'.

En ole katkera mistään, vaan kiitollinen että silmät avautui
näkemään mitä lihallista touhua on puolueissa ja kuinka
se poikkeaa Raamatun mallista enemmän taikka vähemmän.
Tiedän että vapiksella on paljon hyvää, ei kyse ole
siitä ollenkaan. Ymmärrän myös että se on kirkkokunta
joka menee omaa rataa, kuten muutkin, eikä tule palamaan
alkulähteelle, vaikka yksilöitä kylläkin.

2. Evankeliumi Luukkaan mukaan 23Sunnuntai 27.07.2014 03:52

Sillä katso, päivät tulevat, jolloin sanotaan:
'Autuaita ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka
eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole
imettäneet'.

Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!

Voi raskaita ja imettäväisiä
niinä päivinä! Sillä suuri hätä on
oleva maan päällä ja viha
tätä kansaa vastaan;


Silloin ruvetaan sanomaan vuorille: 'Langetkaa
meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät'.

Silloin mennään kallioluoliin ja
maakuoppiin Herran kauhua ja hänen
valtansa kirkkautta pakoon, kun hän
nousee maata kauhistuttamaan.

Aavenin uhrikukkulat, Israelin synti,
hävitetään; orjantappuraa ja ohdaketta on
kasvava heidän alttareillansa. Ja he sanovat
vuorille: "Peittäkää meidät", ja kukkuloille:
"Langetkaa meidän päällemme".

ja sanoivat vuorille ja kallioille:
"Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää
meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella
istuu, ja Karitsan vihalta!

Ja niinä päivinä ihmiset etsivät kuolemaa,
eivätkä sitä löydä; he haluavat kuolla, mutta
kuolema pakenee heitä.

Sillä jos tämä tehdään tuoreelle puulle, mitä sitten
kuivalle tapahtuu?"

Sillä katso, siitä kaupungista
alkaen, joka on otettu minun nimiini,
minä alotan onnettomuuden tuottamisen;
ja tekö jäisitte rankaisematta! Te ette
jää rankaisematta, sillä minä kutsun
miekan kaikkia maan asukkaita vastaan, s
anoo Herra Sebaot.

Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan
huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi
meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka
eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?

Myös kaksi muuta, kaksi pahantekijää, vietiin hänen
kanssaan surmattaviksi.

Ja kun saavuttiin paikalle, jota sanotaan
Pääkallonpaikaksi, niin siellä he ristiinnaulitsivat
hänet sekä pahantekijät, toisen oikealle ja toisen
vasemmalle puolelle.

Sentähden minä jaan hänelle
osan suurten joukossa, ja väkevien
kanssa hän saalista jakaa; sillä
hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan,
ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon,
hän kantoi monien synnit, ja hän
rukoili pahantekijäin puolesta.

Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi,
sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät". Ja he jakoivat
keskenään hänen vaatteensa ja heittivät niistä arpaa.

he jakavat keskenänsä minun
vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa.

Mutta minä sanon teille:
rakastakaa vihollisianne ja
rukoilkaa niiden puolesta,
jotka teitä vainoavat,

Ja nyt, veljet, minä tiedän,
että te olette tietämättömyydestä
sen tehneet, te niinkuin teidän
hallitusmiehennekin.

Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi
suurella äänellä: "Herra, älä lue heille
syyksi tätä syntiä!" Ja sen sanottuaan
hän nukkui pois.

sitä, jota ei kukaan tämän maailman
valtiaista ole tuntenut - sillä jos he
olisivat sen tunteneet, eivät he olisi
kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet -


Ja kansa seisoi ja katseli. Ja hallitusmiehetkin
ivasivat häntä ja sanoivat: "Muita hän on auttanut;
auttakoon itseänsä, jos hän on Jumalan Kristus, se
valittu".

Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat
minua, levittelevät suutansa, nyökyttävät
ilkkuen päätään:

Myös sotamiehet pilkkasivat häntä, menivät hänen
luoksensa ja tarjosivat hänelle hapanviiniä
Koiruohoa he antoivat minun
syödäkseni ja juottivat minulle janooni hapanviiniä.

ja sanoivat: "Jos sinä olet juutalaisten kuningas,
niin auta itseäsi".
Oli myös hänen päänsä päällä kirjoitus: "Tämä on
juutalaisten kuningas".
Niin toinen pahantekijöistä, jotka siinä riippuivat,
herjasi häntä: "Etkö sinä ole Kristus? Auta itseäsi ja meitä."
Mutta toinen vastasi ja nuhteli häntä sanoen: "Etkö
sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, joka olet saman
rangaistuksen alainen?
Me tosin kärsimme oikeuden mukaan, sillä me saamme,
mitä meidän tekomme ansaitsevat; mutta tämä ei ole
mitään pahaa tehnyt."
Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet
valtakuntaasi".
Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon
sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun
kanssani paratiisissa."
Ja Herra Jumala istutti paratiisin
Eedeniin, itään, ja asetti sinne
ihmisen, jonka hän oli tehnyt.
temmattiin paratiisiin ja kuuli
sanomattomia sanoja, joita
ihmisen ei ole lupa puhua.

Jolla on korva, se kuulkoon, mitä
Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka
voittaa, minä annan syödä elämän puusta,
joka on Jumalan paratiisissa.'


Ja oli jo noin kuudes hetki. Niin yli kaiken
maan tuli pimeys, jota kesti hamaan yhdeksänteen
hetkeen,
sillä aurinko oli pimentynyt. Ja temppelin
esirippu repesi keskeltä kahtia.

Tee vielä esirippu punasinisistä,
purppuranpunaisista ja helakanpunaisista
langoista ja kerratuista valkoisista
pellavalangoista; ja tehtäköön siihen
taidokkaasti kudottuja kerubeja.

Ja hän teki esiripun punasinisistä,
purppuranpunaisista ja helakanpunaisista
langoista ja valkoisista pellavalangoista
ja laittoi siihen kerubeja.

Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: "Isä,
sinun käsiisi minä annan henkeni". Ja sen sanottuaan
hän antoi henkensä.
Sinun käteesi minä annan henkeni,
sinä, Herra, lunastat minut, sinä
uskollinen Jumala.
Ja niin he kivittivät Stefanuksen,
joka rukoili ja sanoi:
"Herra Jeesus, ota minun henkeni!"



Mutta kun sadanpäämies näki, mitä tapahtui, kunnioitti
hän Jumalaa ja sanoi: "Totisesti, tämä oli vanhurskas mies".
Ja kun kaikki kansa, ne, jotka olivat kokoontuneet
tätä katselemaan, näkivät, mitä tapahtui, löivät he
rintoihinsa ja palasivat kukin kotiinsa.
Mutta kaikki hänen tuttavansa seisoivat taampana,
myöskin naiset, jotka olivat seuranneet häntä
Galileasta, ja katselivat tätä.
Minun ystäväni ja läheiseni
pysyvät syrjässä minun vitsauksestani,
ja minun omaiseni seisovat kaukana.
niin myös muutamia naisia, jotka
olivat parannetut pahoista hengistä
ja taudeista: Maria, Magdaleenaksi
kutsuttu, josta seitsemän riivaajaa
oli lähtenyt ulos,



Ja katso, oli neuvoston jäsen, nimeltä Joosef,
hyvä ja hurskas mies, joka ei ollut suostunut heidän
neuvoonsa ja tekoonsa.
Tämä oli kotoisin juutalaisten kaupungista
Arimatiasta, ja hän odotti Jumalan valtakuntaa.
Ja juuri sillä hetkellä hän tuli
siihen, ylisti Jumalaa ja puhui
lapsesta kaikille, jotka odottivat
Jerusalemin lunastusta.

Hän meni Pilatuksen luo ja pyysi Jeesuksen
ruumista.
Ja otettuaan sen alas hän kääri sen liinavaatteeseen.
Ja hän pani hänet hautaan, joka oli hakattu kallioon ja
johon ei oltu vielä ketään pantu.
Ja silloin oli valmistuspäivä, ja sapatti
oli alkamaisillaan.
Ja naiset, jotka olivat tulleet hänen kanssaan
Galileasta, seurasivat jäljessä ja katselivat hautaa
ja kuinka hänen ruumiinsa sinne pantiin.
Ja palattuaan kotiinsa he valmistivat
hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita; mutta
sapatin he viettivät hiljaisuudessa
lain käskyn mukaan.
mutta seitsemäs päivä on Herran,
sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä
mitään askaretta toimita, älä sinä
älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi,
sinun palvelijasi tai palvelijattaresi
tai juhtasi älköönkä muukalaisesi,
joka sinun porteissasi on.