IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
Karajin kaupungissa sijaitsevan Rajaei-Shahrin vankilan kulttuuriyksikkö järjesti vangeille 30.12.2014 joulu- ja uudenvuodenjuhlan. He ilmoittivat, että juhla pidettäisiin keskusaulassa ja että kaikki olisivat tervetulleita.
Hetki ennen juhlaa, kun vangit valmistautuivat siirtymään aulaan, useita kristittyjä vankeja määrättiin kovaäänisten kautta ilmoittautumaan vankilan valvojan toimistoon. Siellä heille kerrottiin, että he eivät saisi osallistua juhlaan. Toimistoon kutsutut kristityt olivat pastori Farshid Fathi, Ebrahim Firouzi, Rasoul Abdollahi ja Serzhik, iranilais-armenialainen kristitty vanki. Saatellessaan miehiä toimistoon vartijat nöyryyttivät ja pilkkasivat heitä. Toimistoon kutsuttujen lisäksi muutkaan vankilan kristityt vangit, kuten pastori Saeed Abedini ja Alireza Seyyedian, eivät saaneet osallistua juhlaan.
Iran väittää kunnioittavansa uskonnonvapautta ja uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksia. Sitä todistellakseen viranomaiset järjestävät joulujuhlia, vaikka joulu on myös jo vuosia ollut aikaa, jolloin kristittyjä pidätetään joukoittain.
viisi miestä pahoinpiteli pastori Nguyen Hong Quangin ja hänen apulaispastorinsa vain 500 metrin päässä pastorin raamattukoulusta Ho Chi Minh Cityssä.
Hyökkäys tapahtui yllättäen ja varoittamatta. Tiileillä ja kivillä aseistautuneet viisi miestä hyökkäsivät pastorien kimppuun ja alkoivat hakata heitä päähän. Kun pastorit kaatuivat maahan, hyökkääjät jatkoivat heidän potkimistaan. Molemmat pastorit vietiin aluksi ensiapuun, mutta vakavammin loukkaantunut pastori Quang kuljetettiin toiseen sairaalaan saamaan lisähoitoa ja tarkkailtavaksi.
Paikalliset kumppanimme ovat kertoneet, että pastori Quangin nenä ja kylkiluita murtui ja hän sai hammas- ja leukavammoja. Tällä hetkellä hän kärsii pahoista kivuista ja hän on oksennellut sairaalassa ollessaan.
Mennoniittipastori Quangia vastaan on hyökätty lukuisia kertoja, mutta tällä kertaa fyysiset vammat ovat erityisen pahoja. Poliisit eivät ole pidättäneet hyökkäykseen syyllistyneitä. Rukoilkaa molempien pastorien tervehtymisen puolesta.
Mellakoitsijat ovat tuhonneet ainakin 45 kirkkoa ranskalaisen Charlie Hebdo –satiirilehden julkaistua piirroksen profeetta Muhammadista.
Arviot vaihtelevat, mutta joidenkin lähteiden mukaan tuhottuja kirkkoja voi olla jopa yli 70. Lisäksi tuhottiin kristittyjen koteja, kouluja ja esimerkiksi seurakunnan johtama orpokoti.
Ainakin kymmenen ihmistä kuoli mellakoissa, jotka levisivät useisiin Nigerin kaupunkeihin. Mellakat olivat pahimpia pääkaupungissa Niameyssa ja eteläisessä Zinderin kaupungissa.
”Mitään vastaavaa ei ole tässä mittakaavassa tapahtunut täällä aiemmin”, kirjoitti eräs pääkaupungissa asuva lähettipariskunta. ”Lähes kaikki Niameyn kirkot on poltettu tai ryöstetty, kuten myös joitakin kouluja ja orpokoteja sekä kristittyjen koteja.” Nigerin väestöstä 98 prosenttia on muslimeja, kristittyjä on vain 0,3 prosenttia.
Muhammad-piirroksen julkaiseminen johti mielenosoituksiin myös muissa maissa, kuten Algeriassa, Senegalissa, Pakistanissa, Somaliassa ja Sudanissa.
Iranin kristityt iloitsevat Vahid Hakkanin vankilasta vapautumisesta, mutta pyytävät rukouksia toisen kristityn puolesta, jonka ehdollinen vapaus on peruttu ja joka on kutsuttu vankilaan.
Kahdeksan uskovaa pidätettiin 8.2.2012 tehdyissä ratsioissa. Heidät kaikki tuomittiin kesäkuussa 2013 kolmeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan, mutta osa vapautui takuita vastaan aiemmin. Kolme heistä vapautui maaliskuussa 2012, neljäs lokakuussa 2012, viides toukokuussa 2014 ja kuudes, Homayoun Shokouhi lokakuussaa 2014.
Vahid Hakkani vapautui Shirazin Adel-Abadin vankilasta 26. tammikuuta 2015. Hän oli nälkälakossa ainakin kahdesti, koska viranomaiset olivat evänneet häneltä ehdonalaiseen vapauteen pääsyn. Iranissa vanki on oikeutettu ehdonalaiseen vapauteen kärsittyään puolet tuomiostaan.
Iloa Vahidin vapaudesta varjostaa Homayoun Shokouhin joutuminen takaisin vankilaan. Alun perin langetetun vankeuden lisäksi hänelle on määrätty nyt vielä kahdeksan kuukautta lisää vankeutta. Vuonna 2012 pidätetyistä kahdeksasta on nyt siis kaksi edelleen vankilassa, Homayoun ja Motjaba Seyed-Alahedin Hossein.


Vahid Hakkani kärsi vankeutensa aikana vakavista terveysongelmista, joiden vuoksi hän oli jonkin aikaa kotihoidossa. Iloitsemme hänen vapautumisestaan.

TUOMAS VEI EVANKELIUMIN IRAKIINLauantai 14.02.2015 15:47

Tuomas vei evankeliumin vajaa 2000 vuotta sitten irakiin. Tänään irakissa surmataan ihmisiä enemmän kuin koskaan.
Veljet olkaamme tukena toisille.

Isis, myös ISIS ja IS (engl. the Islamic State (IS), arab. ad-Dawlat al-Islamiyah, ”Islamilainen valtio”) on pohjoisessa Irakissa ja Syyriassa toimiva jihadistijärjestö, jonka monet määrittelevät myös terroristijärjestöksi. Isis hallitsee osia Irakista ja Syyriasta. Järjestö perusti 29. kesäkuuta 2014 alueelle islamilaiseen saria-lakiin pohjautuvan kalifaatin. Järjestöä johtaa kalifiksi nimitetty Abu Bakr al-Baghdadi. Pyhää sotaa käyvän Isisin perusta on salafismissa ja wahhabismissa.

Tämä isis järjestö on eri luokkaa kuin islam eli muslimi usko. Isis järjestö surmaa kristittyjä ristiin naulitsemalla, hautaamalla ja päitä leikkaamalla. Isis järjestö on uusi järjestö joka on kaapannut vallan nykypäivänä.

Toki tuomas vei irakiin evankeliumin sanan ja tänään se on voimakkaasti tullut puheeksi meidän keskuudessamme. Kirjoitan lisää kun ehdin tästä asiasta ja katsotaan mihin päästään. Toivoisin että alettais jo puhumaan asiasta kun olen vasta aloitellut.
odotan vastasutanne niin alamma jutteleen kuinka lähellä kaikki on.
Siunausta kaikille ja rakastakaa lähimmäistä kuten itseänne, kavereita ja ystäviä, myös niitäkin jotka teitä vihaa, sillä vihaaja kyllä rakastaa teitä ja varmasti saatte vihollisesta parhaan kaverin kuten itse sain aikanaan. Vihamies on paras ystävä.
Kaksi kristinuskoon kääntynyttä sisarusta on joutunut pakenemaan kotikylästään sen jälkeen, kun heidän veljensä uhkasi tappaa heidät islamista luopumisen vuoksi.
Ennen kristinuskoon kääntymistään ”Nazli” tunsi, että Allah oli epäreilu ja syrji naisia. Kristityn sukulaisen selitettyä hänelle, kuinka oikeudenmukainen todellinen Jumala on kaikkia ihmisiä kohtaan, hän päätti kääntyä kristinuskoon. Veljen saatua tietää, että Nazlista oli tullut kristitty, hän hakkasi sisarensa ja uhkasi tapattaa hänet. Nazli ja hänen sisarensa, jonka Nazli oli johdattanut Kristuksen luo, joutuivat niin ollen pakenemaan kotikylästään. Tällä hetkellä he asuvat Marttyyrien Äänen ylläpitämässä turvatalossa, jossa heitä rohkaistaan ja jossa heille opetetaan lisää kristinuskosta.
Kristityt eivät ole juuri kohdanneet vaikeuksia Jordaniassa ja jopa hiljainen evankeliointi on ollut sallittua. Jotkut kristityt ovat kohdanneet ankaraakin vainoa perheidensä, työnantajiensa ja muiden ihmisten taholta. Islamististen liikkeiden pyyhkiessä yli Lähi-idän, myös Jordanian kristityt pelkäävät samanlaista kehitystä omassa maassaan.
Mielenosoittajat protestoivat kristittyjen vastaisia hyökkäyksiä 5. helmikuuta Delhissä. Kuva: Morning Star NewsPoliisit Delhissä pahoinpitelivät nunnia, pappeja, maallikkojohtajia ja ihmisoikeusaktivisteja, pidättäen lyhytaikaisesti lähes 300 mielenosoittajaa torstaina 5. helmikuuta.
Yli 1500 kristittyä oli kokoontunut rauhalliseen mielenilmaukseen Sacred Heart –katedraalille New Delhissä osoittamaan mieltään Delhissä tapahtuneita kirkkoihin kohdistuneita hyökkäyksiä vastaan ja ylipäänsä koko Intiassa esiintyvää kristittyjen vastaista systemaattista väkivaltaa vastaan. Viimeisen kahden kuukauden aikana Delhissä on isketty kirkkoja vastaan ainakin viisi kertaa.
Viimeisimpään mielenilmaukseen johti maanantaiaamuna 2.2. St Alphonsan kirkkoon Delhin vauraalla Vasant Kunjin asuinalueella tehty murto. Murtautujat eivät varastaneet mitään, mutta häpäisivät ehtoollistarvikkeita. Rahaa sisältäneitä kolehtirasioita ei kuitenkaan viety, joten motiivi ei voinut olla ryöstö. Poliisit rekisteröivät tapauksen kuitenkin varkautena seurakunnan johtajien vastustuksesta huolimatta.
Torstaiaamuna paikalle saapuneet mielenosoittajat hämmästyivät huomatessaan, että noin 200 poliisia oli jo paikalla ja he olivat eristäneet alueen ja pystyttäneet suuria metalliesteitä kirkon eteen. Heti kun mielenosoittajat alkoivat huutaa ”haluamme oikeutta”, poliisit ryhtyivät kiskomaan heitä paikalle tuotuihin busseihin, joilla heidät kuljetettiin Parliament Roadin poliisiasemalle.
Vanhempi poliisiviranomainen kertoi, että mielenosoittajat pidätettiin, koska heitä epäiltiin laittomasta kokoontumisesta ja että heillä ei ollut lupaa kokoontua. Kristityt johtajat puolestaan sanovat saaneensa viranomaisilta luvan sekä protestiin että marssiin, mutta myöhemmin poliisit muuttivat kantaansa ja sanoivat luvan koskeneen vain mielenosoitusta kirkon alueella.

PakistanLauantai 14.02.2015 15:44

Itsemurhapommittajat surmasivat 75 kristittyä Peshawarissa. Loukkaantuneita oli ainakin 120. Pakistanissa tapahtuu itsemurhapommituksia ja terrorismiin liittyviä murhia. Väkivaltaisuudet ovat pääasiassa ääri-islamilaisten ryhmien ja maan hallinnon välisiä.
Vaikka uskonnonvapaus taataan perustuslaissa, kristityt joutuvat enenevässä määrin kärsimään sharia-laista ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta lain edessä.
Kategoria: Kristinuskoa rajoittava valtio
Uskonto: Islam 96,08%, kristinusko 2,31%
Valtiomuoto: Liittotasavalta, oikeusjärjestelmä perustuu tapaoikeuteen ja islamilaiseen lakiin.
Valtionpäämies: Presidentti Asif Ali Zardari
Erityisesti Pakistanin pohjoisosassa asuvien kristittyjen tilanne on huono. Siellä asuvat kristityt elävät jatkuvasti ääri-islamilaisen väkivallan pelossa. Jumalanpilkkalakia käytetään yleisesti kristittyjä vastaan, eikä siitä syytetyillä ole enää tulevaisuutta Pakistanissa. Kristitty nainen, Asia Bibi, tuomittiin jumalanpilkasta kuolemaan, koska hän ajautui kiistaan muiden maatyöläisinä toimineiden naisten kanssa. Häntä puolustanut ja jumalanpilkkalakia vastaan puhunut Punjabin islaminuskoinen kuvernööri murhattiin, samoin Pakistanin kristitty vähemmistöministeri. Valheelliset huhut islamin loukkaamisesta oikeuttavat hyökkäämään kristittyjen yhteisöjen kimppuun, kuten Gojrassa vuonna 2009, jolloin seitsemän kristittyä sai surmansa. Kristityille tytöille ja naisille tehdään seksuaalista väkivaltaa ja vain äärimmäisen harvoin syyllinen saa rangaistukse
Kaikki saavat tulla armoa omistamaan.
Mitä syntiä ollut on sulla
se anteeksi nyt annetaan.

Kaikki saavat syödä elämän leivästä nyt.
Eivät lyötyä saattaisi lyödä hänen
kätensä lävistetyt.

Kaikki saavat juoda maljasta sivituksen,
pyhähenki voi uudeksi luoda
ihmissydämen katkeruuden.

Kaikki saavat löytää avun ja pelastuksen,
sillä lähellä jumalan pöytää tasavertainen on
jokainen.

Kaikki muurit kovat herramme murtumaan saa.
Yhtä perhettä kristityt ovat.
Veli, veljeään voi rakastaa.

Kaikki saavat tulla armoa omistamaan. Mitä syntiä ollut on sulla se anteeksi nyt annetaan. Jumalan armo kuuluu kaikille ja sovitut asiat annetaan anteeksi.

Kaikki saavat syödä elämän leivästä nyt. Eivät lyötyä saattaisi lyödä hänen kätensä lävistetyt. Jokaiselle kuuluu leipä sillä jumala on sen meille antanut se on hänen ruumis. Kristus ei lyönyt ketään ja niin ollen kristittyjen on oltava samoin kasteen jälkeen, muuten se ei ole kristuksesta vaan paholaisesta.

Kaikki saavat juoda maljasta sivituksen, pyhähenki voi uudeksi luoda ihmissydämen katkeruuden. Jokaiselle kuuluu viini eli kristuksen veri eli tehkää tämä minun muistokseni.

Ennen kastetta on kaikki sovittava koska se muuten estää kasteelle menoa. Kun kasteella on käynyt, niin jätä kaikki paha sinne ja aloita rehelinen elämä ja unohda aikaisempi.
Upotuskaste muuttaa ihmisen.

Kaikki saavat löytää avun ja pelastuksen, sillä lähellä jumalan pöytää tasavertainen on jokainen. Kaikille kuuluu herramme sana ja kukaan ei ole yksin vaan me kaikki olemme porukassa tukena toisille pahoissa koettelemuksissa.

Me kaikki olemme tasavertaisia siellä pöydän edessä kuten kokouksessa kukaan terve, sairas, vammanen,kuuro, mykkä, rikollinen,Iso, pieni, Kaiken menettänyt, yhteiskunnasta potkittu ulos. sinne mahtuu kaikki.

Me olemme kaikki saman arvoisia siellä.
Kaikki muurit kovat herramme murtumaan saa. Yhtä perhettä kristityt ovat. Veli, veljeään voi rakastaa. Totuus ei pala tulessakaan kun pysyt asiassa sillä herra itse on totuus kaikessa iankaikkisuudessa. Herra itse murtaa kaiken kovan ja antaa heikoimalle tilaa. Sillä herra tulee heikoissa väkeväksi. Me olemme yhtä perhettä ja rakastamme toisia tiukanpaikan tullen emmekä jätä ketään pulaan.
Raamattu on kirja jota vastaan on hyökätty ja hyökätään eniten tässä maailmassa.
Taruja vastaan harvoin hyökätään, koska ne ovat valhetta, eivätkä näin ollen ole 'vaaraksi' kenellekään.
Yksinkertainen testi Raamatun luotettavuudelle, on sen toimivuus arkielämässä ja käytännössä.
Toisin sanoen: Jos uskot niinkuin on Kirjoitettu ja laitat sen käytäntöön omassa elämässäsi, niin saat kokea mitä on Kirjoitettu.
Näin helppoa se on!