IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
Karajin kaupungissa sijaitsevan Rajaei-Shahrin vankilan kulttuuriyksikkö järjesti vangeille 30.12.2014 joulu- ja uudenvuodenjuhlan. He ilmoittivat, että juhla pidettäisiin keskusaulassa ja että kaikki olisivat tervetulleita.
Hetki ennen juhlaa, kun vangit valmistautuivat siirtymään aulaan, useita kristittyjä vankeja määrättiin kovaäänisten kautta ilmoittautumaan vankilan valvojan toimistoon. Siellä heille kerrottiin, että he eivät saisi osallistua juhlaan. Toimistoon kutsutut kristityt olivat pastori Farshid Fathi, Ebrahim Firouzi, Rasoul Abdollahi ja Serzhik, iranilais-armenialainen kristitty vanki. Saatellessaan miehiä toimistoon vartijat nöyryyttivät ja pilkkasivat heitä. Toimistoon kutsuttujen lisäksi muutkaan vankilan kristityt vangit, kuten pastori Saeed Abedini ja Alireza Seyyedian, eivät saaneet osallistua juhlaan.
Iran väittää kunnioittavansa uskonnonvapautta ja uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksia. Sitä todistellakseen viranomaiset järjestävät joulujuhlia, vaikka joulu on myös jo vuosia ollut aikaa, jolloin kristittyjä pidätetään joukoittain.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.