IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

Al Qaida, Hamas, HizbollahSunnuntai 02.08.2015 16:08

Suuri osa muslimeista on ns perinteisiä muslimeja, he ovat syntyneet muslimeiksi ja heillä on islamilainen identiteetti, mutta valtaosa heistä ei seuraa islamin käskyjä (askeleita). Mutta kun he ymmärtävät islamia ja Koraania, ja he seuraavat Muhammadin ohjeita heistä tulee terroristeja. Al Qaida, Hamas, Hizbollah, ja kaikki terroristiryhmät seuraavat täsmällisesti Muhammadin askeleita, siis islamin profeettaa. Muslimien enemmistä ei ole terroristeja luonnostaan sillä he eivät ymmärrä islamin todellista luonnetta.


Islamin todellinen luonne on askeleet kohti terrorin päämäärää. he teurastaaa ihmisiä kun ovat saavuttaneet koraaninn päämäärän. kaikki muslimit eivät tiedä sitä mutta koraani eli islam, muslimi uskosta kääntyminen pois on armoton kuoleman tuomio. joulukuun 12 päivä he viettävät uudet tuliat muslimiuskoon ja kiertävät kiviä seitsemänkertaa siksi että joka siihen pystyy koskemaan on jotain mahtavaa heidän simissä. kivi jota he kirtävät on heidän uskomustenmukaan tipahtanut taivaasta ja muuttunut mustaksi siksi että kun maailmassa on niin paljon syntiä. se kivi on heidän rakentama vain. koraani on kopio kristinuskon raamatusta koska raamattu kirjoitettiin kristuksen kuoleman jälkeen. kirstus kuoli vuonna 4 ja opetuslapset kuoli siitä satavuotta sitten. kristin uskonkitja kirjoitettiin kristuksen kuolemanjälkeen melkein heti ja apostoleista yksi johannes joka kirjoitti ilmestyskirjan. Jeesus ilmoitti siitä enkeleille ja enkelit ilmoitti siitä johannekselle ja johannes ilmoitti seurakunnalla ja me saatiin seurakunnalta tietää totuuden ilmestyskirjasta. koraani kirjoitettiin 596 vuonna kun kristus kuoli vuonna 4 ja se tekee 600 luvulla koranin kirjoituksen.

Raamattu kirjoitettiin melkein heti kristuksen jälkeen. Gnostilaisten seurakunta tuli vuonna 100 ja he päätti siellä että marja magdalena on jeesuksen vaimo, mutta ne Perkamentit jotka gnostilaiset teki niin kuului heidän okkultiseen liittoonsa joka oli sala liitto. Gnostilaisilla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kans.

Koraani on israelin maaperästä lähtöisin kirja joka on valheen kirja, ei raamattu kuten vanhatestamentti ja uusi. Monet muslimit ei tiedä omaa jumalaansa ja kaikki ei ole niin pahoja kuten luullaan mutta kun muslimit saisivat ymmärtää että koraanin tarkoitus on nimenomaan tuhota toinen eli terrori.

JESAJA 53Sunnuntai 02.08.2015 15:33

1. Kuka uskoo meidän saarnaamme,
kenelle herran käsivarsi ilmoitetaan?
Herra paljastaa pyhän käsivartensa
kaikkien kansojen nähden, ja
kaikki maan ääret saavat nähdä
meidän jumalamme autuuden.
Että kävisi toteen profetta esaiaan
sanat, jotka hän on sanonut:
" Herra kuka uskoo meidän saarnaamme,
ja kenelle herran käsivarsi ilmoitetaan?"
Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia
evankeliumille. Sillä esaias sanoo:
" Herra kuka uskoo meidän saarnaamme?"

2. Hän kasvoi herran edessä niinkuin vesa,
niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut
hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme
hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa,
johon me olisimme mieltyneet.
Niinkuin monet kauhistuivat häntä - sillä
niin runneltu, ei enään ihmisenkaltainen,
oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut
ihmislasten hahmo.

3. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä,
kipujen mies ja sairauksien tuttava, jota
näkemästä kaikki kasvonsa peittivät,
halveksittu, jota emme minnäkäään pitäneet.
Mutta minä olen mato enkä ihminen, ihmisten
pilkka ja kansan ja kansan hylky.
Näin sanoo herra, israelin lunastaja,
hänen pyhänsä, syvästi halveksitulle,
kansan ihhoamalle, valtiaitten orjalle:
kuninkaat näkevät sen ja nousevat
seisomaan, ruhtinaat näkevät ja
kumartavat maaten herran tähden,
joka on uskollinen, israekin pyhän
tähden, joka on minut vallinnut.
Selkäni minä annoin lyötäväksi,
poskieni parran revittäväksi,
en peittänyt kasvojani pilkalta ja
syljeltä.

Silloin he sylkivät
häntä silmille ja löivät häntä nyrkillä
kasvoihin; ja toiset sivalsivat häntä
poskelle ja he sylkivät häntä, ottivat
ruovon ja löivät häntä päähän ja
muutamat rupesivat sylkemään häntä
ja peittivät hänen kasvonsa ja löivät
häntä nyrkillä ja sanoivat hänelle:
"profetoi!"
oikeudenpalveliatkin löivät häntä
poskelle.
Ja he löivät häntä päähän ruovolla,
sylkivät häntä ja laskeutuen polvilleen
kumarsivat häntä, niin hän sanoi heille:
"Elias toisin tulee ensin ja asettaa
kaikki kohdalleen, mutta kuinka sitten
on kirjoitettu ihmisen pojasta, että
hän on paljon kärsivä ja tuleva halveksituksi?
ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä
tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään.
Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän
ruhtinaan väki.
'
Mutta hän itse saa loppunsa tulvassa.
ja loppuun asti on oleva sota:
hävitys on säädetty, ja käy
hänen edellään eliaan hengessä ja voimassa,
kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen
ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun,
näin herralle toimittaaksensa valmistetun
kansan.

Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet
lasten puoleen, etten minä tulisi ja voisi
maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.
Sillä hän on se, josta prefetta esaias
puhuu sanoen: Huutavan ääni kuuluu erämäässä:
' valmistakaa herralle tie, tehkää polut hänelle
tasaisiksi. ja heidän kulkiessaan alas vuorelta
hän teroitti heille, etteivät kenellekkään kertoisi,
mitä olivat nähneet, ennenkuin vasta sitten,
kun ihmisen poika oli noussut kuolleista.
Onko kukaan hallitusmiehistä uskonut häneen
tai kukaan fariseuksista? kuitenkin useat
hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta
fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet,
etteivät joutuisi synägäägasta erotetuksi.
Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistamme:
ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei
monta mahtavaa, ei monta jalosukulaista.
Sitä, jota ei kukaan tämän maailman
valtiasta ole tuntenut - sillä jos he
olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden
herraa ristiinnaulinneet.

4. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi,
meidän kipumme hän säilytti päälensä.
Me pidimme häntä rangaistuna, jumalan lyömänä
ja vaivaamana, että kävisi toteen, mikä on puhuttu
profeetta esaiaan kautta, joka sanoo: " hän otti
päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän
tautimme."

5. Mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme
tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden.
Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä
rauha olisi, ja hänen havainsa kautta me olemme
paratut.
Joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden
ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme
tähden.

Sillä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen,
minkä itse olin saanut: että kristus on kuollut
meidän syntimme tähden, kirjoitusten mukaan, joka
" itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa
ristipuuhun, että me, synneistä pois kuolleina,
eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen " haavainsa
kautta te olette paratut."

6. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat,
kukin meistä poikkesi omalle tielleen.
Mutta herra heitti hänen päällensä kaikkien
meidän syntivelkamme.
Minun lampaani harhailevat kaikkilla vuorilla ja
kaikkilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata
ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä
välitä eikä niitä etsi.
Sillä kotijumalat puhuvat tyhjiä, ja tietäjät
näkevät petosnäkyjä, puhuvat valheunia,
lohduttelevat turhilla.
Sen tähden he saavat lähteä matkaan kuin lammaslauma
ja kärsivä vaivaa, kun ei ole paimenta.

7. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa
avannut; niinkuin karitsa , joka teuraaksi viedään,
niinkuin lammas, joka ääneti keritsijäinsä edessä,
niin ei hän suutansa avannut.
Mutta jeesus oli vaiti. Niin ylimmäinen pappi sanoi
hänelle: " Minä vannotan sinua elävän jumalan kautta,
että sanot meille, oletko sinä kristus, jumalan
poika." Mutta hän ei vastannut yhteenkään hänen
kysymykseensä, niin että maaherra suuresti ihmetteli.
Mutta hän oli vaiti eikä vastannut mitään.
Taas ylimmäinen pappi kysyi häneltä ja sanoi
hänelle: " Oletko sinä kristus, sen ylistetyn
poika?" seuraavana hän näki jeesuksen tulevan
tykönsä ja sanoi: " katso , jumalan karitsa,
joka ottaa pois maailman synnin!
ja se kirjoitus, jota hän luki, oli tämä:
" niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi;
ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijäinsä
edessä, niin ei hänkään suutansa avaa.

8. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin
pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä
ajatteli? sillä hänet temmattiin pois elävien maasta;
minun kansani rikkomusten tähden kohtasi rangaistus
häntä.

9.Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa;
mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä
hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut
hänen suussansa.
Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin?
jos minä totuutta puhun, miksi ette minua
usko?
sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme
teki synniksi, että me hänessä tulisimme jumalan
vanhurskaudeksi.
Joka " ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta
ollut", ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan
pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.

10. Mutta herra näki hyväksi runnella häntä,
lyödä hänet sairaudella.
Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi,
saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja
herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
Tietäen, että kristus, sitten kuin hänet
kuolleista herätettiin, ei enään kuole:
kuolema ei enään häntä vallitse.

11. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja
tulee ravituksi.
Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas
palvelijani, vanhurskauttaa monet, säilyttäen
päällensä heidän pahat tekonsa.
Sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden
kautta monet ovat joutuneet synniksi, niin
myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat
vanhurskaiksi.

12. Sen tähden minä jaan hänelle osan suurten
joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa;
sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan,
ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon,
hän kantoi monien synnit, ja rukoili
pahantekijäin puolesta.
Sillä minä sanon teille, että minussa pitää
käymän toteen tämän, mikä kirjoitettu on:
'ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon.'
Sillä se, mikä minusta on sanottu, on täyttynyt.
Ja kun saavuttiin paikalle, jota sanotaan
pääkallopaikaksi, niin siellä he ristiinnaulitsivat
hänet sekä pahantekijät, toinen oikealle ja toinen
vasemmalle puolelle.
Koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken
lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän
kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.
Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille,
jotka sinä annoit minulle maailmasta.
He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle,
ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin.

AnarkismiSunnuntai 02.08.2015 15:29

PITÄÄ MUISTAA, ETTÄ JUMALA ON KAIKKI.
MUN OMA KIRJOITUS VUODESTA 2011

Anarkismi on vapauden aate. Kaikki valta poliittisessa, taloudellisessa, sotilaallisessa
tulisi poistaa. Me emme tavoittele poliittista valtaa, me
haluamme hävittää sen.
"Mielestäni he ei anna mitään vapautta kenellekkään.

Kaikki valta poliittisessa, taloudellisessa, sotiilallisessa
ja muodossa tulisi poistaa. Me emme tavoittele
poliittista valtaa, me haluamme hävittää sen".
Jos ajatellaan että anarkia saavuttaisi tavoitteensa eli poliittinen
valta murtuisi niin mikä korvaisi tämän vallan tyhjiön. joku yksittäinen
taho tai järjestäytynyt ryhmittymä tulisi täytämään tämän tilan.
Jos oletetaan että kukaan ei tarttuisi vallan kahvaan ja jäisi
pysyvä anarkia niin käytännössä hän se tarkoittaisi sitä, että
jokainen ottaisi kysymättä keneltäkään eli vallitsisi oman käden oikeus.
Kuka määrittäisi silloin ja mikä olisi kohtuullinen rangaistus rikoksesta.

Ja olisiko esimerkiksi toisen pihalle astutumisesta sopiva rangaistus
se että pihan omistaja antaa kuoleman tuomion. Kun silloin ei olisi lakia
joka määrittäisi tuomiota. Ihmisluonnon tuntien jokainen puolustaisi vain
omaansa kun ei lakia ole.
Tuo poistaminen ei tule koskaan onnistumaan ja laki puuttuu jo peliin siinä
vaiheessa koska tuo ei ole rauhaa vaan riitaa mitä me kristityt vältämme.

Me kristityt kunnioitamme herraa,jumalaa.

Mutta lakia kunnioitamme vain maallisessa ja omaa uskontoamme jumalaa joka on kaikki laki, kaikille käskyt lain säätäjille, jumala tuomitsee lain kirjan oppineet,
Kaikki
valta poliittisessa, taloudellisessa, sotilaallisessa jumala tuomitsee synnin, kaikki.

Me ihmiset haluamme kaiken tämän, Kaikki
valta poliittisessa, taloudellisessa, sotilaallisessa
muodossa tulisi olla.
Anarkistinen aate huluaa, Me emme tavoittele poliittista,
taloudellista, sotilaallista ja uskonnollista valtaa
, me haluamme hävittää sen.

Jos poliittinen
taloudellinen, sotilaallinen
valta poistettais niin tulisiko tilalle monarkinen valta tai mikä lie.

Poliittinen ,
taloudellinen, sotilaallinen
Valta on käytännössä mahdoton poistaa. Aina joku janoaa valtaa. Ihminen
on laumaeläin. Monta eri vaihtoehetoa on kokeiltu ja historiassakin on monta erinlaista
vallan käyttömuotoja. Vallan voi kaattaa mutta aina tulee joku tilalle.

Jos joku kuningatar tai kuningas niin sekin pitää valtaa.Aina tulee joku joka pitää valtaa.
Anarkialla ei ole minkäänlaisia lakeka eikä kunnioitusta. Anarkia on sellaista villinlänen
hommaa joka on yksi huonnoimista vaihtoehdoista. Jos kaikki ajattelisivat anarkian
näkemyksellä niin tämä maailma romahtaisi. Pitää olla laki.
Mitä raamattu tähän sanoo.

(Jaakobin kirje 4:11-12) 11. Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
12. Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi? .

Herra jeesus,Jumala on pelastaja.
Tuoreen väitöskirjan mukaan jopa joka neljäs lääkepilleri annostellaan virheellisesti. Lääkkeiden väärä annostelu lienee yleisin hoidon haittatapahtuma. Kuvituskuva.
Lehtikuva
Terveydenhuollon asiantuntijat ylistävät suomalaisen terveydenhuollon tasoa. Paremmin oltaisi voitu menetellä kuitenkin joka kymmenennen hoidetun potilaan kohdalla.

Suomalainen terveydenhuolto on Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen kehittämispäällikkö Ritva Salmen mukaan erittäin tasokasta. Potilasturvallisuus onkin sitten hieman toinen tarina.

– Potilasturvallisuus on Suomessa kohtuullista eurooppalaista tasoa, Salmi sanoo.

Mainos (uutinen jatkuu alla)

Terveydenhuollon haittatapahtumien lukuja vuonna 2014:

Valviralle ja aluehallintovirastoille tuli yhteensä 3252 kantelua.
Suomessa noin joka kymmenennen potilaan hoidossa on haittatapahtuma, vakava haittatapatuma taas osuu joka sadannen kohdalle.
Terveydenhuollon asiantuntijat arvioivat, että hoitovirheisiin kuolee Suomessa vuosittain 500–1500 potilasta.
Valviralle tulleista kanteluista noin joka kolmannesta tulee seuraamuksia.
Seuraamukset voivat olla huomautuksia, varoituksia tai ammatinharjoitusoikeuden rajoittamis- ja menettämispäätöksiä.
Viime vuonna 157 terveydenhuollon ammattihenkilön oikeuksia rajoitettiin tai ne poistettiin. 55 prosentissa oikeuksien rajoittamisista pääsyynä oli henkilön päihdeongelma.
Potilasturvaa on alettu voimakkaasti edistää 2000-luvun alusta alkaen Maailman terveysjärjestön WHO:n ja EU:n mallien mukaisesti.
Tämä tarkoittaa, että Suomessa joka kymmenennen hoidetun potilaan kohdalla todetaan haittatapahtuma. Vakavaa haitta tapahtuu joka sadannen potilaan kohdalla ja joka tuhannes hoidettu potilas kärsii erittäin vakavasta haitasta.

Vaikka määrät ovat suhteellisen pieniä terveydenhuollossa hoidettujen kokonaismäärään nähden, on Salmi huolissaan.

– Joka kerta kun nämä luvut nostetaan esiin, joka kerta se on vaikuttanut yhtä huolestuttavalta. Toivottavaa olisi, että kaikki voitaisi estää, mutta se tiedetään, että ihminen on erehtyväinen ja siitä johtuen näitä virheitä tapahtuu.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksella arvioidaan, että kaikista hoitohaittatapahtumista puolet voitaisi estää.

Virheet maksavat jopa neljä henkeä päivässä
Hoitovirheistä on yritetty saada yliotetta. Eikä yrittämisen puutteesta voi terveydenhuoltoa moittia.

Suomessa potilasturvallisuutta valvotaan valtakunnallisesti terveydenhuoltolakiasetuksella sekä potilasturvallisuusstrategialla.

Valtaosa hoitovirheistä tapahtuu inhimillisen toiminnan seurauksena. Milloin leikkausinfektioiden ehkäisemiseksi tarkoitettu antibiootti unohtuu, milloin lääkkeitä annosteltaessa tapahtuu virhe. Näitäkin tapauksia varten on kehitetty kattavia muistilistoja, potilaatkin menevät harvoin sekaisin tunnisterannekkeiden vuoksi.

Tästäkin huolimatta Suomessa 500–1500 ihmishenkeä menetetään hoitovirheen seurauksena. Siis jopa neljä ihmistä päivässä.

Valelääkärit toivat mukanaan valvonnan
Terveydenhuoltoa ja etenkin Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoa Valviraa riepotelleet valelääkäritapaukset toivat mukanaan myös paljon hyvää.

Valvonta 2014
Valviralle lääkäreistä tehtyjen kantelujen ja ilmoitusten määrä on noussut huomattavasti valelääkäritapausten myötä.

Valviran lääkintöneuvos Liisa Toppilan mukaan ilmoituskynnys terveydenhuollon organisaatioissa on viime vuodet erittäin matalalla. Mitä herkemmin haittatapauksiin puututaan, sitä paremmin voi Suomen yli 400 000 henkilöä työllistävä terveydenhoitokoneisto.

Päihdeongelmat riivaavat alaa
Vuonna 2014 ilmoitetuista 1186 tapauksesta seuraamuksia tuli 400 tapauksessa.

oikeuden menetys 2014
Terveydenhuollon ammattihenkilön oikeuksia rajoitettiin tai tämä menetti ne useimmiten päihdeongelman vuoksi.

157 tapauksessa terveydenhuollon ammattihenkilö joko menetti ammatinharjoitusoikeutensa tai oikeuksia rajoitettiin.

Useimmissa turvaamistoimenpiteissä – siis 55 prosentissa – pääasiallinen syynä oikeuden menettämiseen tai rajoittamiseen oli ilmoitetun henkilön päihdeongelma.

– Ottaen huomioon, että lääkäreiden ja myös hoitajien pitää kyetä salamannopeasti tekemään erittäin raskaita päätöksiä, se on raskas ura. Se aiheuttaa hyvin paljon stressiä, jota valitettavasti ihan kaikki eivät kestä. Tämä taas saattaa ajaa heitä päihdeongelmiin, Valviran lääkintöneuvos Liisa Toppila sanoo.

Töissä hengenvaarallisia ammattilaisia
Toppilan mukaan muita syitä terveydenhoitohenkilökunnan hyllytyksiin ovat niin sanottujen vaihtoehtohoitojen käyttö. Tällöin lääkäri käyttää potilaaseen hoitokeinoa, jolla ei ole lääketieteellistä näyttöä. Joskus tällainen saattaa jopa vaarantaa potilaan hengen.

Usein myös lääkärin toimintakyky tai ammattitaito saattaa olla riittämätön. Liisa Toppila sanookin, että terveydenhuollossa on paraikaa töissä ihmisiä, jotka vaarantavat potilasturvallisuuden.

– Valitettavasti kyllä näin on. Ja sen takia tarvitaankin sekä työnantajien valppautta ja sitten myös onneksi potilaitten valppautta. He kantelevat kun siihen on tarvetta eli tuovat asiaa esille.


http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/jopa-nelja-hoitovirhekuolemaa-paivittain-toissa-henkiloita-jotka-ovat-vaaraksi-potilaille/5243242
Valehtelu tarkoittaa esittämistä vilpillisesti jotakin, joka ei ole totta.

Mytomania on mielen sairaus, jonka oireita ovat sairaalloinen halu valehdella ja keksiä sepitettyjä tarinoita




https://fi.wikipedia.org/wiki/Valehtelu
Psykologi: Patologinen valehtelu voi alkaa jo varhaisessa iässä


Patologinen valehtelija tiedostaa käytöksensä – kyse on psykologisen vaikuttamisen keinosta. Luonnehäiriöihin usein liittyvä piirre voi kehittyä jo varhaisessa iässä.

– Patologinen valehtelu ei ole sairaus minkään psykiatrian tautiluokituksen puhtaana muotona. Se liittyy yleensä luonnehäiriöihin. Patologista valehtelemista esiintyy yhtenä piirteenä psykopatiassa, mutta kaikki psykopaatit eivät ole patologisia valehtelijoita, kertoo kriminaali- ja oikeuspsykologian dosentti Helinä Häkkänen-Nyholm.

– Se voi liittyä myös antisosiaaliseen luonnehäiriöön, jolle normien vastainen, rikollinenkin käytös on yleistä.

Patologinen valehtelija hallitsee käytöstään ja tietää, milloin ei puhu totta. Kyseessä on sosiaalisen manipuloinnin ja vaikuttamisen keino.

– Valehteleminen voi olla myös osa psykoottista oirehdintaa. Ihminen on harhojen vallassa ja valehtelee. Ihminen ei ole omasta perspektiivistään valehtelija, vaikka kuulijan mielestä hän valehtelee. Ihminen voi aidosti uskoa olevansa valtion päämies tai naimissa julkisuuden henkilön kanssa, kertoo tuomioistuimelle ja poliisillekin asiantuntijana toiminut Häkkänen-Nyholm.

Miksi ihminen valehtelee?
Kriminaali- ja oikeuspsykologian dosentti Helinä Häkkänen-Nyholm kertoo, että yleensä tavallisen ihmisen valehtelemisen syynä on pyrkimys luoda itsestä myönteinen vaikutelma, välttää häpeää tai rangaistusta, saavuttaa joku ulkoinen tavoite tai ajaa jonkun toisen ihmisen etua.

– Tavallaan voidaan ajatella valehtelemista sosiaalisen vuorovaikutuksen ja toimivan yhteiskunnan edellytyksenä. Jos kaikki puhuisivat aina totta esimerkiksi työpaikalla, niin ei siellä kauhean sopuisaa olisi.

Kaksi valhetta päivässä
Häkkänen-Nyholm sanoo, että valehteleminen on yleistä ja monin tavoin tarkoituksenmukaista käyttäytymistä tavallisten ihmisten keskuudessa. Patologisten valehtelijoiden määrää ei tiedetä.

Amerikkalainen tutkija Bella de Paulo pyysi yliopisto-opiskelijoita pitämään päiväkirjaa valehtelemisestaan.

– De Paulon tutkimuksen pohjalta voidaan sanoa, että ihminen valehtelee noin kaksi kertaa päivässä ja noin 80 prosenttia valheista koskee valehtelijaa itseänsä.

Valehtelua jo varhaisella iällä
Koska patologista valehtelua ei ole luokiteltu sairaudeksi, ei siihen liittyen ole myöskään tehty tarkkaa tutkimusta siitä, kuinka yleistä se on. Häkkänen-Nyholmin mukaan voidaan kuitenkin sanoa, että patologisia valehtelijoita on enemmän esimerkiksi petosrikollisten kuin tavallisen väestön joukossa.

– Tutkimuksellisella tasolla tiedetään, että moni patologinen valehtelija on kertonut aloittaneensa valehtelemisen varhaisella iällä. He ovat huomanneet, että on tehokkaampaa valehdella, kuin argumentoida tehokkaasti. Pyrkimys on päästä epämiellyttävästä tilanteesta mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti pois. Lapsena on huomattu, että on hyödyllisempää sanoa, että ei ollut omenavarkaissa, kuin ruveta perustelemaan, minkä takia varasti omenan.

Häkkänen-Nyholmin mukaan tutkimuksissa on havaittu, että patologisten valehtelijoiden aivoissa on rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeamia. Ei kuitenkaan voida sanoa, ovatko poikkeamat synnynnäisiä vai johtuvatko ne vuosien valehtelusta.

Hoito haastavaa
Koska patologinen valehtelu ei ole sairaus, sitä ei myöskään ymmärretä tai käsitellä sairautena.

– Terapeuttisin tai lääkinnällisin keinoin on vaikea lähteä muuttamaan patologista valehtelijaa. Muutosta ei ole helppo saada aikaan, jos ihminen ei ole motivoitunut muuttamaan käytöstään.

Muutosta käytökseen voi lähteä hakemaan perustelemalla kognitiivisen psykologian keinoin, miksi valehteleminen on haitallista, ja miksi toisella tavalla toimiminen olisi hyödyllisempää.

– Omien kokemusten pohjalta sanoisin, että patologinen valehteleminen on huonosti parannettavissa. Käyttäytymismalli on juurtunut syvään jo vuosikausien ajan. Aikuisen ihmisen persoonallisuutta on vaikea muuttaa.



http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/psykologi-patologinen-valehtelu-voi-alkaa-jo-varhaisessa-iassa/4602954
Raiskaus
Jos joudut raiskauksen uhriksi:
Tee rikoksesta heti ilmoitus poliisille soittamalla numeroon 112.
Älä pese itseäsi tai vaihda vaatteita, sillä rikoksentekijästä mahdollisesti jääneet tahrat, karvat ja kuidut ovat tärkeitä todistuskappaleita.
Paina mieleesi rikoksentekijän tuntomerkit ja tapahtumapaikka. Jos olet ollut rikoksentekijän autossa, paina mieleesi auton rekisterinumero, väri, merkki ja erityistuntomerkit.
Jos joudut käymään lääkärissä ennen kuin otat yhteyttä poliisiin, ilmoita selvästi joutuneesi raiskauksen uhriksi ja pyydä lääkäriä ottamaan tarvittavat näytteet. Poliisi ohjaa uhrin aina myös oikeuslääkärin tutkittavaksi, sillä tutkimus on tarpeen todisteiden saamiseksi.

Rikoksen uhria tukee valtakunnallinen Rikosuhripäivystys. Raiskauskriisikeskus Tukinainen antaa maksutonta neuvontaa valtakunnallisesti. Seksuaalisen väkivallan uhreja auttaa myös Väestöliitto. Neuvoja saat myös paikallispoliisilta, kunnan sosiaaliviranomaisilta ja kunnan yleisestä oikeusaputoimistosta.

Käytännön oikeusopas väkivaltarikoksen uhrillepdf, 316,8 kB


https://www.poliisi.fi/rikokset/raiskaus
30.07.2015
Oulu
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus 21.35, että Oulun Kaijonharjun kaupunginosan ostoskeskuksella olevassa ravintolassa on tappelu. Tehtävälle lähetettin useita poliisin partioita ja ambulanssi.
Alustavien tietojen mukaan kolme miestä tappeli ravintolan henkilökunnan tiloissa. Yksi osallisista on ravintolan työntekijä. Poliisin tietojen mukaan kaksi muuta osallista oli saapunut ravintolaan ja mennyt henkilökunnan tiloihin. Poliisit tapasivat tapahtumapaikan läheisyydestä kaksi osallista, joista toista oli lyöty teräaseella. Yksi epäilty on edelleen kateissa ja häntä etsitään.
Poliisi selvittää teon syytä ja motiiveja. Tapahtuman osuutta aikaisemmin, Oulun Limingantullissa sattuneeseen pahoinpitelyyn selvitetään.
Asiasta tiedottaa seuraavan kerran tutkinnanjohtaja, rikoskomisari Petri Savela virka-aikaan.

https://www.poliisi.fi/Â…/oulun_kaijonharjussa_sijaitsevassaÂ…

Oulun Li­min­gan­tul­lis­sa puhkesi joukkotappelu – ainakin yksi pahoinpidelty pe­sä­pal­lo­mai­lal­la
Oulussa Kempeleentiellä Limingantullin autogrillillä on joukkotapeltu illalla seitsemän aikaan, Oulun poliisista tiedotetaan.
Mukana tappelussa on ollut useita henkilöitä. Poliisille selvisi, että tappelu kehkeytyi ulkomaalaistaustaisten henkilöiden välille. Ainakin yhtä henkilöä on pahoinpidelty pesäpallomailalla, poliisista kerrotaan.
– Oysiin paikattavaksi on tämä henkilö lähetetty, mutta kukaan ei kuitenkaan ollut hengenvaarassa, Oulun poliisin johtokeskuksesta todetaan.
Poliisi otti tapahtumapaikalta ja sen välittömästä läheisyydestä kiinni useita henkilöitä ja heidät on toimitettu Oulun poliisilaitokselle selvittelyä varten.
Poliisi kertoo tapauksesta lisää huomenaamuna, mikäli lisätietoja tapauksesta ilmenee.


http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulun-limingantullissa-puhkesi-joukkotappelu-ainakin-yksi-pahoinpidelty-pesapallomailalla/703312/

PsykopatiastaLauantai 01.08.2015 15:40

Psykopaatti ei ymmärrä itse näitä ollenkaan.

Pinnallinen viehätysvoima ja älykkyys
Harhaluulojen ja muiden irrationaalisten ajattelun merkkien puuttuminen
Hermostuneisuuden tai psykoneuroottisten oireiden puuttuminen
Epäluotettavuus
Valheellisuus ja epärehellisyys
Katumuksen ja häpeän puuttuminen
Epäsosiaalinen käyttäytyminen, joka on heikosti motivoitunutta
Huono arvostelukyky ja kyvyttömyys oppia kokemuksista
Patologinen itsekeskeisyys ja kyvyttömyys rakastaa
Yleinen tunneköyhyys
Oivalluskyvyn spesifi puute
Välinpitämättömyys interpersoonallisissa suhteissa
Outo ja luotaantyöntävä käyttäytyminen juopuneena ja joskus muulloinkin
Tekee harvoin itsemurhan
Sukupuolielämä on persoonatonta, triviaalia ja heikosti integroitunutta
Elämän suunnitelmattomuus
Robert Hare on laatinut Hervey Cleckleyn kuvauksen pohjalta oman 20-kohtaisen piirreluettelonsa.

Haren 20-kohtainen piirreluettelo
Lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima
Vahvalta vaikuttava omanarvontunto
Stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen
Patologinen valehtelu
Petkuttaminen ja manipulointi
Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen
Tunteiden pinnallisuus
Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen
Loismainen elämäntyyli
Heikko käyttäytymisen kontrolli
Promiskuiteetti (sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa)
Varhaiset käyttäytymisongelmat
Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen
Impulsiivisuus
Vastuuttomuus
Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä
Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita
Nuorisorikollisuus
Ehdonalaisen vapauden peruutus
Monipuolinen rikollisuus



Narsismi ja psykopatia
Psykopaatti on usein narsistinen mutta narsisti on harvoin psykopaatti. Psykopaatin vuorovaikutus on sosiaalisesti sujuvaa, manipuloivaa, omanarvontuntoista ja usein patologista valehtelua. Tunne-elämä on pinnallista ja vastuutonta. Psykopaatti ei koe empatiaa, katumusta, pelkoa tai ahdistusta mutta hän voi näytellä tunteita melko vakuuttavasti
Храм богини Минакши в Мадураи в старейшем городе Мадурай на территории индийского штата Тамил-Наду.
Снаружи храм покрыт множеством относительно небольших разрисованных скульптур. Это многорукие Шивы, многоликие богини, жрецы и музыканты, мифические животные, мужчины и женщины. Много тысяч фигур, ни одна не похожа на другую.


Khram bogini Minakshi v Madurai v stareyshem gorode Maduray na territorii indiyskogo shtata Tamil-Nadu.
Snaruzhi khram pokryt mnozhestvom otnositel'no nebol'shikh razrisovannykh skul'ptur. Eto mnogorukiye Shivy, mnogolikiye bogini, zhretsy i muzykanty, mificheskiye zhivotnyye, muzhchiny i zhenshchiny. Mnogo tysyach figur, ni odna ne pokhozha na druguyu.


Goddess Meenakshi temppeli Madurai vanhassa kaupungissa Madurai alueella Intian Tamil Nadun osavaltiossa.
Temppelin ulkopuolella on peitetty useilla suhteellisen pieni maalattu veistoksia. Tämä moni-aseellisen Shiva, monipuolista jumalattaria papit ja muusikoita, myyttisiä eläimiä, miehiä ja naisia. Monet tuhansia kappaleita, kukaan ei ole samanlaisia.