IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

CHESED on Hebrean kielellä Armo/ LaupeusKeskiviikko 06.01.2016 15:50

Kolme kirjainta joilla on oma merkityksensä, sillä Hebreassa jokaisella kirjaimellä on merkitys ja numeroarvo.

Chet = Aita + Samech = Tuki + Dalet = Ovi > Tätä kaikkea Jumalan armo on itse asiassa. Se on Aita, joka suojaa Saatanan syytöksiltä. Se on Tuki, johon saamme täysin nojata uskon vaelluksessamme. Ja se on Ovi Taivasten Valtakuntaan.

8 + 60 + 4 = 72 > Jaakobin perhe joka siirtyi Egyptiin oli 70 henkeä, lisäksi Jaakob ja Joosef > 72 henkeä. Siellä Jumala piti Israelista huolen täydellisesti armossansa.




Heikkouksia, tilasin ja aijon katsoaKeskiviikko 06.01.2016 15:48

Tässä 96 minuutin dokumentissa 15 luonnontieteilijää kertoo evoluutioteorian suurimmista heikkouksista.
Tavallisesti tiedottaminen kaiken alkuperää koskevasta keskustelusta on yksipuolista.
Evoluution Akilleen kantapäät esittää hämmästyttävien animaatioiden ja dramaattisen kuvamateriaalin avulla oppikirjoissa esitetyn puhdasoppisen kehitysopin kritiikin kokonaisuudessaan.
Näkemys kaiken alkuperästä vaikuttaa siihen, millaisena näemme itsemme ja ympäröivän maailman.
”Palkitsisimme Evoluution Akilleen kantapäät useammalla kuin viidellä kyyhkyllä–parhaalla arvosanallamme, jos voisimme!” – The Dove Foundation
Tekstitys mm. suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.Tässä 96 minuutin





https://kauppa.luominen.fi/evoluution-akilleen-kantapaat
Tarkoitan kristinuskoon tulemisella sitä, että omatuntosi ja järkesi on terve, että ymmärtäisit ensin jeesuksen kristuksen sanat raamatussa ja lopettaisit kaiken pahan tekemisen, vahingoittamisen toisia ihmisiä kohtaan, kasteelle meneminen on sovittaa pahat tekonsa kaikki jotta anteeksi saisit.

Lain kouraa on vaikea kiertää, siis lain oikea kättä/ kouraa on vaikea kiertää sillä tuleminen uskoon, uskominen jeesukseen kristukseen, lupautumalla lopettaa ristin edessä kaikki entinen ja jättää nämä kaikki entiset pahat teot pois.

Toki voi kiertää lain oikeaa kouraa/kättä, mutta kasteelle kristuksen nimessä pysäyttää ihmisen muistamaan mikä unohtu, unohtuko synti sovittaa ja synnin sovitus on sovittaa kaikki tekonsa ennen kastetta, että omatuntosi on puhdas.

Miksi jeesus kristus? Jeesus kristus on pää/ luoja, isä kaikki valtias, messias jeesus kristus joka asettui ristille, sovitti maailman synnit kuolemalla pois ristillä ja antamalla ymmärtää, että itse, hän, messias jeesus kristus rakasti, niin paljon meitä, että antoi sielunsa meidän puolesta alttiiksi kuolemaan, että meillä rauha olisi, siis jumalan tahdosta, jumalan poika syntyi maailmaan sovittamaan kaikki synnit.

Jeesus kristus, jumalan poika,paransi sairaita ja herätti kuolleista.
Jeesus kristus teki isä jumalan tahdosta kuolemalla ristillä meidän puolesta ja antamalla ymmärtää, että olisi parempi kääntyä, tehdä elämään parannus ja lopettaa kaikki pahat teot/tekonsa.

Jeesus kristus, isä kaikki valtias, taivaan ja maan luoja rakasti maailmaa, niin paljon, että kuoli meidän puolesta, sovitti syntimme, koko maailman synnit, otti vastaan kaiken pahan tuntien kaikki sairaudet eikä pahaa kristus tehnyt koskaan ihmiselle vaan paransi sairaat ihmiset ja herätti kuolleista.

Jeesus kristus ristille asti kantoi koko maailman kivut, sairaudet ja sovitti ristillä kuolemalla pois kivuista, sairauksista, kaikki synnit, voitti kuolemalla, kuoleman ja nousi kolmantena päivänä kuolleista näyttäen opetus lapsille sen, että tosi, hän on taivaan ja maan luoja.
Tuomas joka epäili, mutta kosketti ja näki, että hän on totisesti herra, isä kaikki valtias joka nousi taivaaseen, isä jumalan oikealle puolelle joka on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Jeesus kristus sanoi: ei, terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat, en minä ole tullut tänne kutsumaan hurskaita, vanhurskaita vaan syntisiä, että he kääntyisivät.


Niin tekisivät parannuksen elämään.
Jeesus kristus on tie, totuus ja elämä. Jeesus tarkoitti: tie = seuraa minua,
Totuus on: jeesus kristus ei koskaan valehdellut, vaan näytti maailmalle, että hän, messias, jeesus kristus on itse totuus jota totella ja hänen tie on totuus ja elämä, elämä on osoittaa kolmea

asiaa toiselle, että ymmärtää, seuraa minua, kuunnella häntä ja pysyä elämässä kääntyen herraamme, jeesukseen kristuksen puoleen ja ottaa vastaan elämä ja jättää entinen minä/ ego pois.

Ennen kastetta on sovittava pahat teot, että ymmärtää kasteen merkityksen ja sitoutuu ensin rakastamaan jeesusta, isä kaikki valtiasta sovittaen asiansa , ennen kastetta!!!

Miksi näin? siksi, että muut ihmiset ymmärtää, että ennen kastetta on sovittava kaikki tekosensa.

Miksi sovittaa ennen kastetta?
siksi, että se olisi liian vaikea mennä kasteelle kristuksen nimessä.
Vaikeinta on kasteelle meneminen kun omalla tunnolla on jotain sovittavaa/ ripittäytyä eli puhua suu puhtaaksi, niin silloin risti ja sitten kaste.

Sen minkä täällä maanpäällä teet toiselle, niin sitä vaikeammaksi menee ottaa vastaan, herra, isä kaikki valtias, jeesus kristus koska asiat on joka tapauksessa ristin edessä sovittava, vaikka lain oikea käden kiertääkin, niin ennen kastetta sä sovit kuitenkin tekosensa joka on kivulias tilanne kaste altaan/ järvi veden ääressä/ edessä.

Kun olet ottanut jeesuksen kristuksen vastaan joka ristillä sovitti maailman synnit eikä valehdellut koskaan ja herra, isä kaikki valtias, ei valehtele.

Jos/kun ei sovi, eikä halua kasteelle, etkä rakasta ristiinnaulittua, isä kaikki valtiasta, niin miten voit rakastaa itseä ja muita silloin? Vastaus: "et, mitenkään rakasta",
Ensin on rakastettava kristusta, sitten itseä ja muita, niin olet yhteydessä herraan, isä kaikki valtiaaseen, jeesukseen kristukseen joka sovitti syntimme.

Pahat teot on tuomittavia, jumala tuomitsee pahat teot. Olisi helppo mennä kasteelle kristuksen nimessä kun ei sovi tekoja, ja tuolla sopimattomilla asioilla antais ymmärtää muidenkin ihmisten hyväksyä pahat teot ilman sovitusta ja tällä saattaa/viedä jeesus kristus häpäisyn alaiseksi ja rikkoa liitto, tehdä herrasta, isä kaikki valtiaasta, jeesuksesta kristuksesta valehtelia ilman sovitusta.

Kun ihminen tekee pahaa ja kasteelle menee pahojen sopimattomien asioiden kans, niin antaa ymmärtää, että niin saa tehdä.
Tällainen sopimaton turvautuminen kristukseen ja kasteelle meneminen on häpeä, häpäisy tunnolle eikä noin voi toimia kristuksessa.

Ensin synnit on sovittava kun ottaa kasteen, ensin risti ja sitten sovitat ja sovutuksen kautta kasteelle, niin ihmiset ymmärtää asian, että pahuuden teot on lopetettava, otettava ensin risti, sitten sovittava asiat ja sitten kaste, niin synti, sovitus ja kaste, kaikki synti on totuutta vastaan ja synnin lopettaminen on totuudessa pysyminen eikä valehtelua.

Rakkauden osoitusta toista kohtaan, rakkaus on rehellisyyden osoittamista toista kohtaan, totuudessa pysyminen pitää liiton kiinni ja valehtelu erottaa liitosta.
Mikään totuus ei pysy valheessa ja rakkaus kylmenee valehtelemalla.

Jeesuksessa kristuksessa tie, totuus ja elämä pitää liiton kiinni, uskovan on kierrettävä kaikki paha loppuun asti eikä mukautua maailman menoon, vaan pysyä ristissä kiinni.
Ota vastaan risti, ristiinnaulittu kristus, sovi, sopimattomat asiat ja mene kasteelle, niin vältyt helvetiltä/ kadotukselta ja saat elämän.


Uusi taivas ja uusi maa

1 Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. 2 Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. 3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, 4 ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."

5 Valtaistuimella istuva lausui: "Uudeksi minä teen kaiken." Hän sanoi: "Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet." 6 Vielä hän sanoi minulle: "Nyt ne ovat käyneet toteen. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä. 7 Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani. 8 Mutta pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema."

Uusi Jerusalem

9 Yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli seitsemässä maljassaan seitsemän viimeistä vitsausta, tuli luokseni ja puhui minulle. Hän sanoi: "Tule, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon." 10 Henki valtasi minut, ja enkeli vei minut suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui taivaasta, Jumalan luota. 11 Se loisti Jumalan kirkkautta, se säihkyi kuin kallein jalokivi, kuin kristallinkirkas jaspis. 12 Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. 13 Idän puolella oli kolme porttia, pohjoisessa kolme, etelässä kolme ja lännessä kolme porttia. 14 Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet.
15 Enkelillä, joka minulle puhui, oli kultainen mittakeppi kaupungin sekä sen porttien ja muurin mittaamista varten. 16 Kaupunki oli neliön muotoinen, yhtä leveä kuin pitkä. Enkeli mittasi kaupungin kepillään ja sai tulokseksi kaksitoistatuhatta stadionmittaa*; pituus, leveys ja korkeus olivat kaikki tämänsuuruiset. 17 Hän mittasi myös muurin, ja se oli sataneljäkymmentäneljä kyynärää -- enkeli käytti siinä ihmismittaa. 18 Muuri oli rakennettu jaspiskivestä, ja kaupunki oli kimmeltävää, lasinkirkasta kultaa. 19 Kaupunginmuurin perustukset oli kaunistettu kaikenlaisilla kalliilla kivillä. Ensimmäisenä peruskivenä oli jaspis, toisena safiiri, kolmantena kalsedoni, neljäntenä smaragdi, 20 viidentenä sardonyksi, kuudentena karneoli, seitsemäntenä krysoliitti, kahdeksantena berylli, yhdeksäntenä topaasi, kymmenentenä krysopraasi, yhdentenätoista hyasinttikivi ja kahdentenatoista ametisti. 21 Porttitorneina oli kaksitoista helmeä -- kukin kahdestatoista tornista oli tehty yhdestä helmestä. Kaupungin valtakatu oli kultaa, puhdasta kuin läpinäkyvä lasi.

22 Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa. 23 Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa. 24 Kansat kulkevat sen valossa, ja maailman kuninkaat tuovat sinne mahtinsa kaiken loiston. 25 Sen portteja ei suljeta päiväsaikaan, ja yötä siellä ei olekaan. 26 Kaikki kansojen kalleudet ja ihanuudet tuodaan sinne. 27 Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan.

TV: Krisu

Tekopyhät lohduttajatPerjantai 11.12.2015 20:53

Enpä kuule näitä puheita ensimmäistä kertaa! Parhaatkin lohduttajat - tehän vain lisäätte tuskaa. Joko lopetit, vai vieläkö piekset tuulta? Mikä panee sinut aina sanomaan vastaan? Tokihan minäkin osaisin puhua juuri noin. Jos te olisitte minun asemassani, kuinka taitavasti puhuisinkaan teille! Osaa ottaen nyökyttelisin teidän onnettomuudellenne. Minä rohkaisisin teitä kauniilla sanoilla. Minä lohduttaisin teitä huulteni puheilla.

Jos minä puhun, ei tuska hellitä. Jos pysyn vaiti, se ei minua jätä. Jumala, sinä olet ajanut minut uuvuksiin. Olet tuhonnut ihmiset, joiden keskellä elin. Sinä tartuit minuun tiukasti: minun sairauteni nousi syyttämään, se todistaa minua vastaan. Raivoissaan se käy kimppuuni ja raatelee minua, se kiristelee minulle hampaitaan.

Viholliseni lävistävät minut katseensa terällä. Suu ammollaan he tuijottavat minua, pilkkaavat, lyövät poskelle, yhtenä joukkona he käyvät minun kimppuuni. Jumala jätti minut raakalaisten armoille, hän työnsi minut roistojen saaliiksi. Kun elin rauhassa, hän tarttui minua niskasta, ravisteli minua, ruhjoi ja rusikoi ja nosti sitten nuoliensa maalitauluksi. Hänen nuolensa osuivat joka puolelle ruumistani, säälimättä hän lävisti munuaiseni ja vuodatti sappeni maahan.

Hän löi minuun haavan toisensa jälkeen, hän syöksyi kimppuuni kuin soturi.

Karkeasta kankaasta tein suruvaatteen, puin sen paljaalle iholleni. Olen painanut kasvoni maahan. Kyynelet polttavat poskiani, kuoleman varjo pimentää silmäni, vaikka käsiäni ei tahraa väkivalta ja vaikka rukoukseni on vilpitön.

Älä peitä minun vertani, maa! Älä tukahduta sen kostonhuutoa. Minulla on taivaassa todistaja, hän on minun puolustajani korkeudessa. Ystäviltäni saan osakseni vain pilkkaa, mutta minun silmieni kyynelet kohoavat Jumalan eteen. Kunpa olisikin joku, joka ratkaisisi ihmisen ja Jumalan välillä! Ratkaisisi, niin kuin asiat ratkaistaan ihmisten kesken. Vähät vuoteni ovat jo kuluneet. Aivan pian minä lähden tielle, jolta ei ole paluuta.

Henkeäni ahdistaa, päiväni pimenevät, hauta odottaa. Joka puolelta kuulen pilkkaa, pahat puheet vievät silmistäni unen. Aseta sinä itse pantti, takaa minut! Kuka muuten minut takaisi, kättä päälle lyöden? Sinä olet varjellut pilkkaajiani liialta älyltä - et anna heille aihetta voitonjuhliin.

Ystäville kyllä löytyy kestitystä, omien lasten silmät sumentaa nälkä.
Minusta on tullut kaikkien pilkkalaulu, ihmiset sylkevät minua silmille. Minun silmäni ovat surusta hämärtyneet, minun ruumiini on kuihtunut, se on pelkkä varjo. Kunnon ihmiset kauhistelevat kaikkea tätä: "Jumalaton saa vilpittömät järkyttymään.

" Ja silti, vanhurskas pitää suuntansa vakaana, se, jolla on puhtaat kädet, saa lisää voimaa.
Vaikka tulisitte minun luokseni kaikki, teidän joukostanne en löydä yhtäkään viisasta miestä. Päiväni haipuvat pois, tyhjiin valuvat kaikki minun aikeeni, kaikki sydämeni toiveet.

Te väitätte yötä päiväksi, sanotte, että valo on lähellä, vaikka on aivan pimeää. Minullako toivoa? Kotini on tuonela, pimeyteen minä sijaan vuoteeni. Hautaani minä tervehdin: "Sinä olet isäni!" Madoille sanon: "Äitini, sisareni!" Miten siis voisin vielä toivoa? Missä minua odottaisi onni?

Se vaipuu minun kanssani tuonelaan. Yhdessä katoamme maan tomuun.

Oma suusi tuomitsee sinutPerjantai 11.12.2015 20:50

Onko tuulenpieksäntä viisaan puhetta? Onko suuntäysi ilmaa viisaan vastaus? Puolustaisiko hän asiaansa turhin sanoin, puheilla, jotka eivät ketään hyödytä? Sinä teet tyhjäksi jumalanpelon, estät hiljentymästä Jumalan edessä. Oma syntisi sanelee sen minkä sanot, sinä otat omaksesi viekkaiden kielen. Oma suusi sinut tuomitsee, en minä, omat huulesi todistavat sinua vastaan.

Oletko sinä syntynyt ihmisistä ensimmäisenä?
Onko sinut synnytetty ennen kuin vuoret luotiin? Olitko mukana kuulemassa Jumalan neuvonpitoa, sieltäkö olet siepannut viisauden? Mitä sinä muka tiedät, mitä me emme tiedä, ymmärtäisitkö jotakin, mitä me emme ymmärrä? Tässä on viisaita harmaapäitä, vanhempia kuin sinun isäsi.

Eikö Jumalan lohdutus sinulle riitä, sana, joka hiljaisena tuli luoksesi? Mikä saa sydämesi noin kiihdyksiin, miksi silmät noin pyörivät päässäsi?

Miksi mielesi kääntyy Jumalaa vastaan, miksi annat sanojen ryöpytä suustasi?

Kuinka ihminen voisi olla puhdas, naisesta syntynyt nuhteeton?
Eihän Jumala luota edes enkeleihinsä, taivaskaan ei ole hänen silmissään puhdas! Kuinka sitten kelvoton ja turmeltunut ihminen, joka juo pahuutta kuin vettä?

Minä puhun sinulle, kuuntele nyt! Kerron sinulle, mitä itse olen nähnyt, kerron, mitä olen oppinut viisailta miehiltä. He eivät salanneet isiensä tietoa. Näille yksin oli maa annettu, muukalaista ei heidän keskellään nähty.

Jumalaton viettää kaikki päivänsä ahdistuksen alla, sortajan vuodet jäävät vähiin. Hänen korvissaan kaikuvat uhkaavat äänet, keskelle rauhaa iskee tuho. Enää hän ei kuvittele, että voisi paeta pimeyttä, hän tietää, että miekka jo odottaa.

Hän harhailee ruokaa etsien mutta ei löydä, hän tietää, että pimeyden päivä saapuu. Hätä ja ahdinko valtaavat hänen mielensä, ne hyökkäävät kuin sotaan valmiit kuninkaat. Hän kohotti kätensä Jumalaa vastaan! Uhmaten hän kävi itseään Kaikkivaltiasta vastaan, hyökkäsi niska köyryssä paksu kilvenkupu suojanaan.

Jyhkeät olivat hänen kasvonsa, muhkeat hänen reitensä! Hän asettui autioiksi tuomittuihin kaupunkeihin, taloihin, joissa kukaan ei saa asua, jotka on määrätty pysymään raunioina. Enää hän ei rikastu, hänen mahtinsa ei kestä, hänen menestyksensä ei ole pysyvää. Ei hän vältä pimeyttä.

Tuli korventaa hänen versonsa, Jumalan henkäys pyyhkäisee hänet pois. Ei hänen kannata luottaa olemattomiin, hän vain pettyy. Pelkkää tyhjää hän voittaa kaupoissaan. Se mies kuihtuu ennen aikaansa, hänen lehvänsä eivät koskaan puhkea kukoistukseen. Hän on kuin viiniköynnös, joka varistaa raakileina rypäleensä, kuin oliivipuu, joka karistaa äsken auenneet kukkansa.
Hedelmätön on jumalattomien joukko, lahjuksilla rakennetut talot syö liekki. Jumalattomat kantavat sisällään pahoja aikeita, he synnyttävät tuhoa, heistä sikiää pelkkää petosta.

1.Lääkäri pekka reinikainPerjantai 11.12.2015 20:48

korpo
raatiossa valmintaudutaan seuraavaan vieraan ja aamun ensimmäisen ainoan vieraan vastaan otoon ja hännimensä on pekka reinikainen. hän on lääkäri ja greationisti ja hyvää huomenta.
Lääkäri reinikainen: huomenta.


Nainen kysyy: ihan näin aluksi kuinka paljon olet saanut urasi aikana kritikkiä siitä että nämä kaksi maailmaamielessäsi kohtaavat,lääkärin maailma ja sitten greatioinistin maailma.


Lääkäri Pekka reinikainen:golleekoilta en ole saanut mitään muuta kuin pelkkää myönteistä kritiikkiä,Mutta aika paljon kritiikkiä on tullut siitä että monet ei oikeestaa ymmärrä mistä puhutaan.

Ja pelästyy siitä kun heidän maailman kuvaansa kosketaan, se on aina vakava paikkakun ihmisen maailma kuvaan kosketaan. Ja se selittää osin niitä reaktioita mitä tällainen toisin ajatteluaikaan saa.
Mähän olen itse entinen ateisti. Ja mä uskoin tämmöiseen akateemiseen luomiskertomukseenjostain sattumalta jotakin rajähti ja tuli sopivaa tavaraa, josta tuli alkuliemi.

Ja siitä kehittyihmisiä ni mä uskoin tähän.
Ja mutta sitten kun mä opiskelin yliopistossa piokemiaaniin mä huomasin että, eihän tää toimi.
Haastattelia kysyy: Okei mikä sut sai niin vakuuttuneeksi tästä.
koska mä olen siis tenttiny piokemiaa mä tiedän kyl mistämä puhun ja kun ihmistä rakennetaan niin dna on se tieto pankki.

Että nyt hän tämä täädarwinismi väitää että nää rakennus tarvikkeet on sattumalta rakekentanut, sekä ihmisenrakennus piirustukset että sitten tota ne koneet millä sitä rakentaa se on sama kun me rakennettaistalo ja pantas pino lautoja ja nauloja ja odotettais että ne naulat ja laudat suunnittelee ne rakennus piirustukset. Ja sitten ne laudat ja naulat tekee ne koneet ja työkalut millä se rakennetaan.
Tässä on ihan sama ongelma eli atomit, molekyylyt, aineet mistä mo kasattuniin eine pysty tekemään ihmisen rakennus piirustuksiin, jotka kertoo minkä väriset hiukset sulla on,minkä laiset silmät, miten munuaiset tehdään, maksat tekee, eikä ne pysty tekeenne rakennustarvikkeet vasaroita ja nauloja eli työkaluja millä se kasataan.

Haastattelia sanoo: okei pekka reinikainen, mielenkiintoista tässähän on sellainen ero lautoihin ja nauloihin että me niin kuin alkulilma on orgaanista materiaalia ja joka luo itsestään aina kopionuudelleen ja uudelleen. ja se kopio nyt sattuu olemaa nyt sittenkuten tää orkismateriaali, siihenhän tää perustuu tää evoluutio.
Mutta huom siihen kopiointiin tarvitaan, 12 nano konetta eli entsyymiä, jotta sevoidaan kopioida se dna, se edellyttää 12 toista konetta kokoon pano linjan.Nyt yhden tämmöisen koneen sattuma varanen muodostuminen.

Ne on nano koneitajotka vauhdittaa rektioita monimiljoonakertaisesti ne on hyvin täsmä koneita.Yhden koneen sattumavarainen syntyminen sir Fred Hoyle on laskenu sen.
Se on sama kun laitettais aurinkokunta täyteen sokeita ihmisiä jotka vääntäärubikin kuutiota ja kaikki sais sen rubikin kuution nää sokeet ratkaistuis samalla hetkellä,se on todenäköisyys.

Tämmönen täsmäkone haetaan varastostota jossa on, 10 potenssiin 70 konetta siellä hyllyllä ja vaan yks kelpaa. ja näitä tarvitaan 12 kappaletta tähän dna:n tekemiseen.Dna:ta eli informaatiota molekyyliä ei synny itsestään se vaatii kokoon pano linjankoneet niin kuin tehtäs jotain autoon linjalla, ne ei synny ittestään.
Haastattelia sanoo: lääkäri greationisti pekka reinikainen sellanen kysymys että onkosmahdollista niinku evoluutiossa yleensä että siitä aikanaan ollut paljonyksinkertaisempi tuotos.

jos sä nykyään katsot ku sä itekki ottanut tän ihmisenesimerkkinä. Otetaan vaikka silmä, niin voidaan väitää että silmä on mahdottomuusse ei oo vooinu tuollaiseksi kehittyä tuosta vaan siinä on niin monta eri palikkaapitää toimiii saamattomasti yhteen mut sit taas se silmä on kehittyny aikojen saatossapienissä, pienissä, pienissä sykäyksissä että alunperin on ollu joku elin joka on pystynyyvähän aistimaan valon herkyyttä tai valoa.

Niin samalla lailla tää just miten äsken kuvailitniin mahdollista että se on ollut huomattavasti, huomattavasti yksinkertaisempi.Et se mikä meillä on jäljellä on moni mutkainen et siitä ei pysty suoraan päätteleen miten se on syntynyt.

Tämähän on helppo kumota koska ensimmäiset monisoluiset kun löytyy fossiileinaeli trilobiitit ikää noin 500 miljoonaavuotta niillä on paljon monimutkaisempisilmä kun meillä.

Trilobiitil saattaa olla kymmenen tuhhatta kaksoislinssiänäkökenttä 300 kuuskyt astetta poistaa pallo poikkeaman erittäin hienolla kaksoislissi mekanismilla huomattavan paljon monimutkaisempi silmä kuin sinulla ja minullase löytyy heti kättelyssä ensimmäiseltä monisoluiselta joka löydetään fossiilina.

Sitä paitsi silmiähän olisi pitänyt kehittyä ainakin kahdeksan kertaa koska esimerkiksi hyppyhämähäkillä on 8 silmää ja se fokusoi silleen että se kattioo tota ja tarkentaa eri kohtiin aina siinä tarkennusten erosta se näkee missä saalis on ja nappaa sen.

Tai eräällä ravulla on silmä missä on 12 toista väriherkkää pikmentii se aistii polarisoitunutta valoaminkä takii koska katkaravut mitä se syö on läpinäkyvia se saa ne polarisoidulla valolla kiinni.
Eli näin onimutkaisia silmiä on monia ja ne ois pitänyt kehittyy niinku tästä valiherkästä solustaniin ku sie sanot että ainakin 8 kertaa se ei ole mahdollista viimeinen niitti on tähän setrilobiittin tähän sukupuuttoon kuolleen katkaravun silmä joka on monimutkaisempi kuin mikäänsilmä nykyään.

Nainen vastaa: okei aa? pekka reinikainen tää kuulostaa siltä että sä oot ihan varma siitä ettäevoluutio teoria ei pidä paikkansa. Miten voit olla siitä niin varma että tää kaikki on sitten jumalan luomista?
Mehän etsittään niin kuin seti menetelmällä isolla teleskoopilla älykästä viestiä tuoltamaailman kaikkeudesta. Sitä on etsitty mutta ei ole löydetty sen sijaan että me katotaantonne avaruuteen kaikenmaailman teleskoopeilla anteemeilla me voitas kattoo mikroskoopilla tonne soluunhuomata ahaa täällä on älykäs viesti dna kieli.

Solut puhuu kieltä jossa on neljä kirjainta jotka muodostaakolmi kirjaimisia sanoja tästä tulee se rakennus ohje.
Läppärihän toimii nollalla ja ykkösellä okei.

se on tietikone kieli, meissä on tämmönen tietokone kieli siellä on älykäs viesti koska sinne on kirjattusinne on kirjattu semmoiset rakennus ohjeet, että yhdessä ihmisen solussa josse pantas silmillenäkyvään muotoon 7 tuhatta kilommetriä pitkä tämmöinen kirjain jono siitä otetaan kaikki tietomut son tupla jono koska siinä on korjaus nauha nyt luultiin että se.

Nyt jos tulee virhe niin se korjaa sieltä nauhalta, nyt luultiin että se toinen korjausnauha siinäpä onkin toinen viesti että alemmasta luetaan oikkealta vasemmalla tai vasemmala oikaellle taitoiseen suuntaan siinä päällekkäisii viestei jopa 12.

Tää ilmeni viime syksynä tää enkode projekti tuli sieltä löydettiin muummuassa neljä miljoonaa kytkintä.jotka säätelee sitä että riippuen siitä nukutaanko, holkätäänkö mitä tiedostii avataan ja käytetään.siellä on siis älykäs viesti tää on aivan selva.
Kuinka monta kieltä biolokialla ois ollt mahdollihta valita me puhutaan ruotsii, suomee, englantii biolokiakka kieliä on vaihtieheto 10 potenssiin 84 neljä eli ykkönen jonka perässä on 84 nollaa tää valittu kieli on ehkä parasmahdollinen joku on sen valinnut siinä on älykäs viesti.

haastattelia kysyi: Pekka reinikainen tätä taustaanne kun olen tässä katsellut niin se on varsin vaikuttanasieltä löytyy lääkäriliiton valtuuskuntaa, löytyy helsingin aluelääkäriliiton puheenjohtajuutta,kunnallislääkäriliiton hallitusta, olet toiminut koululääkärinä.Mitä kaikkea?vieläkö toimit aktiivisesti lääkärinä?
Kyllä mä teen nyt kaks päivää viikos yksitysektori mä olen niin sanotulla vanhuuseläkkeellä mutta eise tätä työntekoa haitaa että kaks päivää privaatti sekrorilla.

Henkka kysyy: hyvää huomenta. sulla oli joku kysymys liittyyen ihmisen turhiin osiin.
Kyllä oli.Mä mietintässä josse evoluutio ei kerran ole mahdollista niin minkästakia ihmisessä on sitten sellaisiaturhia osia niin ku häntäluu ja umpilisäke?.


Pekka reinikka vastaa: nythän juuri äskettäin muutama viikko osoitettiin että umpilisäke ei ole turha elin vaan erittäin tärkeäelinjosse poistetaan ihmiseltä ihmisen riski
sairastua vakaviin suolistotulehduksiin kuten Clostridium difficile on nelinkertainen eli son vara pankki jos joku tuhoo suoliston pakteerit niin sieltä ruiskastaan uudet tilalle että sillä on siin funktio kaikki nää niin sanotut
turhat on osoittautunut tarpeellisiksi muunmuuassa tääniin sanottu häntä luu rttä mä voin kuvata sitä esimerkkinä jos sä haluut ostaa ittelles riippumatonostata sen tyytyväisenä, menet pihalle ja huomaat että sulla on vaan yks puu.

Riippimatto tarvii kaksi puuta niin samoin toi hääntäluu on se toinen puu mihin riippumatonkaltaisetvatsanpohjat lihakset kiinnittyy. Muutenko me noustaan seisomaan niin sisuskalut putoaa just tonne parketille.

2.Lääkäri pekka reinikainPerjantai 11.12.2015 20:48

eli se on siis riippumatto johon lihakset kiinnittyy jotka pitää meidän sissus kalut paikallaan ilmantätä häntäluuta se on korostetusti näkyvissä alkioissa sikiöissä kehetyksen aikana koska se on kisko
joka ohjaa alaraajojen kehitystä kehitystä.
Jokainen joka on murtanut hänätluunsa tirtää mihin sitä tarvitaanja sen jälkeen on tosivaikee kävelle ja käydä suorittamassa eräitä tärkeitä tehtäviä.

Haastattelia: tää on kaikki mielenkiintoista mitä sanot josse olisi todellistta näin vallankumouksellistaniin että charles darvinin luonon valinnasta ei pitäisi paikkansa niin eikä sulla ois aika helppotyö ikään kuin vakuuttaa muu tiede yhteiso uskomaan tähän asiaan näin?
Ei tiedeyhteisö muuta tätä kantaa.
tiede perustuu naturalismiin.

Niin eli täyteen materialismiin se ei hyväksy minkäänlaista suunnitteliaa nää tiedemiehet sanoo kaikki vaikutaa suunnitetulta mutta me emmehyväksy minkäänlaista suunnittelian jalkaa ovenväliin eli akateemisen tiedeyhteisön mielestä tää maailma on täysin älyvapaa eli täältä ei voi mitään älyy löytyä mistään muttatänäpäivänä tietokone sukupovelle ei voi enään syöttää tätä asiaa koska ihmiset nyt ymmärtää että meissä on nyt tietokone ohjelmat.

Phil gates joka on microsoftin mies joka on sanonut että dna eli ihmisen tietopankki on kuin tietokone ohjelma mutta paljon paljon monimutkaisempimitä microsoft pystyy tekemään ettei tänäpäivänä ei enään näitä satuaja voi kertoo.
Tämähän on tällainen aikuisten satu että kun prisessa suuteli sammakkoa niin se muuttuui prissiksi.darwinismi sanoo että darvin suuteli sammakkoa että muuttu prinssiksi mut se suudelma kesti 300 miljoonaavuotta.


Haastatelia: okei joku vois sanoo että tämä sinun edustamasi tarina on vieläkin uskomattomampimutta mehän ei tiedetä miten kaikki on mahdollistta on äärettömän suurta, äärettömän pientäja monimutkaista meille mahdottomuus sutä käsitellä miten vaan se yritetään paistaa.

Nyt pointti on vaan siinä että tiede yhteisö toimii vaan sillä tavalla ettäkyseenalaistaa jotain pientä siinä ja senjälkeen se menee tämmöiseen arviointiin missä sekoko tiede yhteisö kehittää sen tarinan ja pohtii että pitääköse paikkasa vai ei.
Jos sulla on niin kiistattomat todisteet siitä että evoluutio teoria on roskaa niineihän se ole temppu eikä mikään todistaa sitä vääräksi.
Mähän elän tiedemaailmassa ja mä tunen paljon tiedemiehiä.
Siellä on hyvinpaljon tiedemiehiä jotka ajattelevat niin kuin minä mutta he eivät uskalla sanoa sitä kuten minä,Koska he menettää virkansa.

Tää on tilanne et nyt vois sanoa että erikoisasian tuntia tietää yhä enemmän ja enemmän yhä vähemmästä.
Ne on niin kapeita sektoreita että ne ajattelee että joku muu selittää tän jutun ja ne luottaa siihenmutta meillä ei ole tälläista niin kuin yleisnäkemystä tää on vahinko koska silloin tota monetmun kokomuksen mukaan ei oikeestaan tiedä mistä puhuu mutta ne osaa sen oman juttunsamut kun mennään siitä sivuun niin ne on täysin maallikoita.

Haastattelia: Pekka reinikainen nyt vielä tämä evoluutio nyt vielä. Mä oon ymmärtänyt ettänoin 200 tuhatta vuotta sitten länsimaalaiset tai nykyään tai voidaan puhua länsimaalaisista ihmisistä.
Miehet olivat noin 160 cm pitkiä. Tänäpäivänä olaan siellä 180 cm pitkiä eikö se ole jollaillaillatodiste evoluutiosta?

siihen että ihminen sopeutuu yhä uusiin elinoloihin?
Se on ensinnäkin todistus paremmastaravitsemuksesta.
Kyllä tuolta on löytynyt arkkuja jotka on tuhansii vuosii vanhoja ja on haudattu näköjäänkaksimetrisiä.
Kyllä sitä muuteluu tapahtuu, Se mikä tässä on jännittävää että kun otettiin miehet esiin niinmiesten y-koromosomi on tutkittu miehet on siis kurjassa tilanteessa.

että nainen on xx ja niillä meneehyvin.
Mies xy niin se ei saa varaosii siitä xsästä voi ottaa niin miehet on menossa sukupuuttoon.
Ja miesten y -kromosomi on tutkittu mustilta, punasilta, valkosilta huomatavaa et nää on veljeksiä.Ne on kuin seitsemen veljestä me ollaan hirveen lähellä toinen toisiamme.
Se kertoo yhteisestä isästä ja tässä se ongelma ongin juuri minkä sinä otit esiin että.

Jos me oltaisoltu täällä 200 tuhattavuotta kun darwinisismi väitää niin kaikki tieto olis kadonnut tuoltatietopankista koska joka päivä jokaisessa sinun solussas tapahtuu miljoona kopiointivirhettä.
Se on kone joka skannaa sitä ja korjaa mutta ei kaikkii korjaa.
Tää ei kestä 200 tuhatta vuotta.

tätä ympäristöä jossa on mutaatiota ja kopiointi virheitä.
Kaikki eliöt täällä elää maksimi 10 tuhattavuotta.
Ei kauvempaaa koska virheet tuhoo sen. Nyt mutaatioit tapahtuu siis miljoona persolu joka päivä,onko niitä hyödyllisiä voidaan kysyä, ei ehkä ole.

Haitallisia on jokatapauksessa enemmän.
Haitalliset voittaa hyödylliset informaatio katoo. Ei täällä olla oltu niin kamalan kauvan.Eine ole mutta joka kolmas tulee saamaan syövän.
Me nähdään heti sun ikäs siitä että otat tuostakämmenselästä vähän nahkaa ja pudotat sen alas ja mitä nopeemmin se putoo niin sitä joustavammatkudokset sulla on.

Sitten kun tulee kuuskyt jakautumista me tullaan sellaiseen heiflikin limittiinjolloin kuollaaan, siis Solut on ohjelmoitu kuolemaan.
Kuudenkymmenen jakautumisen jälkeen tässä iholla. Sitten ne kierätetään.

Se on geneettinen sairaus tää vanheneminen. mehän nähdään se progerianimisestä sairaudesta joka on häiriö siis lapsi syntyy, kymmenen vuotiaana se kuolee ja se on ysikymppisen näköinen.
Se on geneettinen ongelma joka selvästi rassaa meitä, se on juuri tässä tää tärkee villakoiran ydin ettätää tiedostojen rappeutuminen väistämätöntä ja se vie meitä sukupuuttoon kohden.
Me ollaam kaikki mutaatteja tässä ympärillä.

Jokaisella teistä on sata piilevää sairautta,sen takii ei voi mennä sisaren kans tai veljen kans naimisiin koska lapset sais ne.
Me olemme mutantteja, mutanteja tulee ihmiskuntaan perimä rappeutuu jopa 2 prosentii vuodessa,niin se on huima alamäki vuodessa.

Haasttattelia: onks tää nyt sitten juontaa juurensa sinne eedenin puutarhaan elikkä nainen teki virheenja otti haukut siitä omenasta ja sentakia nyt jokakolmasihminen sairastuu syöpään.

Osittein voidaan näin sanoo, mehän eletään tämmöisessämutageenisessä maailmassa että on laskettu 2030 syöpä tulee lisääntyy 70 prosenttia.

Tässä on vakava paikka se että suomalaisten miesten sperma laatu on sukupolvessa pudonnutlähes 50 prosenttia.
Juuri julkaistiin tutukimus ranskasta sama homma sukupolvessa 30prosenttia spermanlaatu huonontutnut.Nää mutaatiot syö sukusolujen tietopankkia.Tää on niin hirvee tämä rappeutumisvauhti me nähdään se jo tosta.

3.Lääkäri pekka reinikainePerjantai 11.12.2015 20:47

Mä oon lääkäri ja ihmisiä riivaa tällä hetkellä 30 tuhatta sairautta.
30 tuhatta sairautta on tunnettu ne on yleensä geneettisiä ja ainakin 7 tuhatta on varmistettu ainakin geenivaurioduksi.Mä uskon että ne on kaikki kunhan ne vaan löytyy.

Niin se kertoo että joskus on laitettutäys tieto pankki on siis kahteen suuntaan luettavaa tiivistä tietoa johon on tiivistetty kaikki seon lähteny rappeutumaan tietyllä nopeudella.
Nyt me ollaan 30 tuhannessa sairaudessa ja kohta totamiehet kuolee väistämättä sukupuuttoon, ikävä sanoo mutta se vie sitten naisetkin sukupuuttoon.

Mun ammattini lääketieteen mähän olisin työtön jos ei olisi sairauksia mutta ruttokin hoidetaan antibioteilla mutta ei sitä aikanaan hoidettu kolmasosa tämänkin kaupunkin väestöstäkuoli ruttoon kun ei ollut antibiotteja.Kiitos antibioitteja lääketieteen edistymisestäeletään vanhemmiksi siitä se johtuu.

Haastattelia: Pekka reinikainen olet jossain todennut ettänoin 300 sukupolvea erottaa meidäät aatamista ja eevasta nut kun tätä kuuntelee niin herää kysymyskuinka monta sukupolvea on enään jäljellä kunnes olemme kaikki poistuneet.

Professori John C. Sanford on laskenut tämän hän on genetiikanprofessori hän on kirjoittanut kirjan Genetic Entropy & the Mystery of the Genome sen voi lukee muuten netissäni.
Sanford on siis alan professori hän on laskenut tämän mutaation nopeuden hän on arvioinut että elinaikaa vähän laskutavasta riippuen noin 10 tuhatta - 100 tuhatta vuotta haarukassa. Mutta se että kaikki kuolee sukupuuttoontässä vois sanoa että darwinismin tarkotusta evoluutioin tarkotus on niinku sukupuuttoon kuoleminen koska sinne se vie.

Meganismi jonka väitetään tuottavan uusia rakenteita se tuotaa vaan vaurioita ja luonnon valinta valitsee siitäsit sen joka näillä vaurioilla pysyy hengissä, eise suunnittele mitään uutta vaan se on eloon jäämis strategia.




Darwinismi on siinä mielessä ihan ok, että jos meillä on koira eläimiä vaikka susia niin siitähän voidaan poimia 400 koirarotua jalostamalla se on sinne ohjelmoitu jalostajat ottaa sen sieltä.
Mut eime mäyräkoirasta päästä enään takaisinsuteen samalla menetelmällä koska sieltä on menetetty hirveesti tietoa et jos susi pari jäi jäljelle niin siel voi poimii kojootit, sakaalit, ketut tai alkususi ja koirat.

Mutta sieltä mäyrä koirasta ei päästä suteen takasi se on sama homma kebardi, kebardi on erikoistunut juokseen lujaa mut ei kebardid pääse takaisin alkukissaan koska se hän kuolee kohta sukupuuttoon, sillo on niin vähän geenejä vaan ne juoksugeenit jäljellä.

Haastattelia: nyt lääkäri pelkka reinikainen olet siis kristillinen tietokirjailia, tämän lisäksi myös sittenkuten tässä olemme muuten montakertaa kuullut niin greatonisti.

4.Lääkäri pekka reinikainePerjantai 11.12.2015 20:46

Onhan se totta siis 99,9 jotakinkaikista maailman koskaan eläneistä lajeista on kuollut plus sukupuuttoon ihan tälleen niin kuintiedeyhteisön mukaan siinähän ei oo sinänsä mitään uutta mutta se että väitätte että nää on vain pelkästään vaurioita mää en tiiä onks tässä enemmän kysymys siitä että haluutsen ikinä sanoa.
Mä haluaisin kuulla yhden esimerkin hyödyllisestä mutaatioista ja ne on kovin harvinaisia voidaan kysyäonko niitä ollenkaan.
Se mikä yleensä marssitetaan eniin on sirppisoluanemia se on yhden koodikirjaimen mutaatioaiheuttaa sen että tää henkilö kestää malariaa.

Se johtuu siitä että punasolut on vääristyneitä niin huonoaromua että edes malarian loinen niissä edes viihdy ja sen takia ei sairastu malasriaan tästä ei oo mitään hyötyynew yourkissa jos ei oo malariaa. Ne sairastaa vakavaa anemiaa.

Siitä että malaria ei tartu afrikassa maksettiin hirvee hinta, saatin vaikee anemia sairaus.Tätä pidetää hyödyllisenä mutaatioina, minusta se on rappeutumista eikä hyötyä.

Haastattelia: okei pekka reinikainen. niin kuin itsekkin olet tossa todennut että evoluutioon huomattavasti paljon hitaanpaa.
kuin tämä tai mitä tuli noista taudeista mitä harri kysy niinse oli ihan totta.

tai 1800 luvun ihmisistä kuin lyhyitä ne on ja hyvä että päästään ravintoonevoluutio on aivan paskamainen asia siinä mielessä ihmiselle että se on niin hidasta että niitätuloksia ei ole nähtävillä ku sukupolvien päästä ja näistä koirista lienee yks todistusaineisto son olemassa.

Haastattelia: mä olen kuullu nyt miten maailma ei toimi ja haluan kuulla sinun versiosisiitä miten miten tämä kaikki on lähtenyt liikkeelle.

Maailmahan tarvitsee erinnäisen määrän osa tekiöitä jotta se toimii eli se on kaikki tai ei mitään.
Me tarvitaan virukset, bakteerit,ihmiset, sienet.
Nimittäin kaikki pitää luoda kerralla muuten tää ekologinenkierrerrätysjärjestelmä ei toimi.

Joku sano että virukset on kamala kiusa minkä takii jumala on luonut viruksii, ilman viruksii täällä ei olisi yhtään mitään.
Virukset on bakteerib vihollisia ne tuhoo bakteereita. Jos viruksii ei oisvesistöt muuttuis haisevaks balteeri massaks.

Jos bakteereita ei olis me ei saatais b-12 vitamiinii.Vain bakteeri pystyy tekeen me emme elä ilman b-12 vitamiinii. Kaikki komponentit on kaikki tuotteet on biologiassa syntyy niillä on kierrätysjärjestelmä.

Jos ei ois kierrätysjärjestelmää me hukuttain jätteisiin.
Haastattelia: pekka mä en usko että kukaantiede yhteisössä tätä asiaa kiistää mut miten tämä on luotu tämä koko maailma?kuinka kauvan sitten?

Jos mä tietäsin sen niin olisin aika fiksu ja mä en pysty tuohon vastaamaan kun mä en tiedä.
Mä voin kattoo sitä tavaraa mitä on, ja mä voin kattoo ja arvioida kauvanko ihminenon ollut täällä.

Se on aika ilmeistä jos me katotaan ihmisen energialaitosta mitokontrioMehän käydään semmoisella bensalla jonka nimi on atp.
Ja tätä bensaa tehdään solunsisällä olevista mitogonrioissa jotka hyrrää siellä koko aikatekee tätä bensaa niin siellä on oma tieto bankki, siellä on huono korjausjärjestelmäse rappeutuu koko aika.
Me tiedetään että kauvanko mitokonriot on ollut täälläse on hekä tommonen aika lähellä raamatullista elinikää.

Me voidaan niinku kattoo että se on tämmöinen kone, tämmöinen tietobankkijoka hajoo ja me voidaan arvioida kuin kauvan ihminen on ollut täällä muusta mie en nniinkään välitä.
Mutta ihminen tässä on kiinnostava ja ei tätä maailmaa luotu torakoita varten vaan ihmisiä varten.

Ihminen mua kiinnosta kuin kauvan ihminen on ollut täällä me nähdään siitä että se on ihan niinkuin raamatullinen asia aika juttu.
Haastattelia: eli toisinsanoen: Genesis on totta!!!.

Kyllä minä pidän sitä totena koska kaikissa muissa uskonnoissa sanotaan jostakin kaaoksestahyppi sitä tai tätä mutta genesiksessä on tää maailman historian hienoin lause ei löydy mistään muualtamykistävä lause: alussa loi jumala taivaan ja maan, siinä pyyhitään pöytä puhtaaksi.

Haastattelia: miten nää dinosauruksen fossiilit?.
Dinosairusten fossiiliton hyvin hyvä kysymys koska moris switcher niminen tutkia löysi dinosauruksen ison reisiluun.
ja se löytysellaisesta paikasta kun helvetin rotko.

sinne mentiin helikopterilla kun sinne ei muuten pääse.
niinse oli niin iso, reisiluu ja se ei mahtunu sinne kopteriin, niin se pisti sen poikki.

ja ne huomas sen ettätämähän haisee kauhealta.
Ne vei sen laporatorioon ja otti siitä murusia ja kävi niin että yks luun murunen tipahti happoon.
Se oli vahinko.

Happo liuotti luun pois ja jäi jäljelle purukumimaista pehmyt kudostane kato mikroskoopilla, hei täällähän on verisoluja ja verisuonia.

Niistä on kuvia netissä.
Siis jokainen ymmärtää että tämmöinen dinosauruksen kivettömätön luu jossa on verisuonia,verisoluja, valkuaisaineita, dna:ta, kaikki on tutkittu eihän se voi olla kuin korkeintaankuin maksimi joitakin tuhansii vuosii vanhoi.

5.Lääkäri pekka reinikainenPerjantai 11.12.2015 20:44

Haastattelia: miten tallaisii jokainen ymmärtää?.
Jokainen ymmärtää jos sulta kuolee koirasä menet takapihalle ja kaivat kuopan ja pudotat koiran sinne ja paat hiekkaa päälle,tää löyty hiekka kivestä.

Tamppaat oikeen tiukkaan sen hiekan ja pistäydyt65 miljoonanvuoden päästä kattoon mitä sun koiralles kuuluu. ei sitä oo sielää enään.

Kyllä mä tiedän niitä on löytynyt paljon muuten näitä vastaavii fossiileita tässä.
fossiilis ulkopinta oli kivettynyt sisä pinta ei, sisä pinta oli niin kuin tavallaan lainausmerkeissämätää luuta.

josta eristettiin muummuassa luusoluja, kollegeeni tälläsiini, se ei voisäilyä koska tälläinen kudos on bakteereille.
hesburgeria ne syö sen heti pois ja myösanarobit et se oli kuivaa ja anarobinen syö kans.


Eihän se voi olla kuiva 65 miljoonaavuotta kyllähän joskus on satanut.
no sit sanotaan et se oli hapeton.

Hapettomat bakteerit syö ihan samanlailla kuinhapelliset että.
Tämä on täysin selittämätön asia darwinisteille.
miten sä saa verisolun.netissä on hienoi kuvii tästäni.
Miten sä voit nähdä mikroskoopis dinosauruksen verisuonen,verisolun ja väitää samalla että se on yli 65 miljoonaavuotta vanha.

Ei ole mahdollista.

Rooman kysyy pekka reinikalta: Rubinkuutio esimerkkiin niin että rubinkuutio voi ratkastajopa 30 siirrossa.
Pekka reinikka vastaa: aurinkokunta täynnä sokeita kaikki pyöritäärubikkii ja sattumalta kaikki vetäsee oikeen ratkaisun sokeina saman hetkisesti.
rooman: evoluutio toimii niin että se on tästä miljardista vaikka sanotaansataa ratkaisee tämän.

ja meillä on niin kuin evoluutio eteen päin tästä suraavaaskel on sitten seuraava on mikä ongelma tulee niin sitten niin kuin sillä ratkaisuarubiikinkuutiolla mennään eteen päin se on seuraava ongelma. evoluutio toimii.

Pekka reinikka: tässä kysyjä asetti kyseen alaiseksi sir Fred Hoylin huomattavan tutkianesimerkin.
No, se on hänen oikeutensa.

Mutta mä voin tämän ilmasta toisella tavalla ettämiten harvinaisii nämä pienoiskoneet on että otetaan saharan hiekka erämaa pannaan jokaisen saharan hiekkaerämaan hiekkajyväsen sisälle viel yksi sahara lisää.

Koko sittä hiekka pinosta vaan yks hiekan jyvänen kelpaa täsmäkoneeksija tekee jonkun aineen vaihdunta jutun mutta aineen vaihdunta tietoon teitä jossa voi olla 30 entsyymiä josta sä tarvit 30 tämmöistä täsmä konettajonoon yhtäaikaa jotta sä saat esimerkiksi b-12 vitamiinin syntymään bakteerista.

Se on niin epätodennäköistä että voidaan sanoo että puolivuosisataa jatkunut tutkimuson osoittanut että luonon perus vuorovaikukset eli painovoima, sähkömangneettinen voima, atomiytimenvoimat.
ei pysty suunnittelemaan käsitteellisii tietokone ohjelmia tää onihan selvä asia. jokainenhan sen ymmärtää.

Voidaan sanoa että on todistettu ettäalkusolua ei voi syntyä ja tää on huvittava sinänsä kun pistetään tost 3 miljardineuron arvoinen mönkiä marssiin etsimään sitä niin se on lähtökohtaisesti vaanepätoivoinen yritys osoittaa että jumalaa ei ole, koska yhtä iso ongelma on siellä marssissasen elämän kehittyminen kuin maa palolla.

Vettähä on joka paikassa sitähän on kaikkein painotteinen kuussavesi on semmoinen perusaine.

Vesihän on siinä mielessä hauska aine että se on ainoo ainejoka kuse menee nestenmäisestä kiinteeks niin laajenee lähes 10 prosenttia jasekin on hämmästyttävä suunnettelu koska jos näin ei olis suunniteltu järvetjäätyspohjia myöten ja elämä loppuis.

Niin tässähän voidaan laskeen todenäköisyyksiiettä mikä oli todenäköisyys että big bäng oli viritetty just niin että painovoima olitämmöinen ja sähkömangneettinen voima tämmöinen niin se niin ja sitten sun täytyy vielämuistaa se että nythän löydettiin tää jumalhiukkanen siitä yksilöstä jää ulkopuolelle painovoimaei sitä siihen saa millään yhdistettyä jos me hiukankin muutetaan painovoimaa niin tää planeetta kutistuu herneen kokoseksi.

Se on hienosäätö ja me katotaan ton big bängin hienosäätöä,luononvakioiden hienosäätöä, alkuliemenhienosäätöä, dna:n hienosäätöä, me voidaan laskee kaikkille todenäköisyys.Se että se ois sattumaa niin tarvitaan tosi vahvaa uskoo.

Haastattelia: ja jos son sattumaa samallalailla kun tässä viittasit näihin rubiikinkuutioihinettä sokeiden pitäisi niitä saada samalla hetkellä napsasta kasaan en muista kuin montamutta lukematonmäärä, niin mites sit sellainen mahdollisuus kun jos ajatellaan tässä nyt on äärettömyys ja maailmankaikkeus tai meidän tietojemme mukaan ääretönmaailmankaikkeus niin sellä on ääretönmäärä tähtiä siellä on ääretönmäärämiljardeja ja taas miljardeja tähtiä.

Voiko olla niin jos äärettömän aikaan valmistaa jotain niin naks ne sokeet saakin sen rubiikinkuutionjosaain äärettömässä maaailmankaikkeudessa niin että se syntyy se ihminensiitä ensimmäistä kertaa ihan samallalailla kun puhuit näistä kosmolokisista vakionäistä mitä juuri painovoimasta kaikesta tästä niin jos on olemassa ääretönmäärä näitämaailmankaikkeuksia juuri tässä kaikkeuksessa sattuu olemaan ne asiat niin ettäkaikki on mahdollista.

Täähän on se multiversumiteoria jotta voidaan kritisoida silä että kysyä voiko ääretön määrä tavaroita asioita olla olemassa.vastaus on että ei.

matematiikassahan se toimii annan sulle esimerkin: jos on ääretönmäärälukuja, ääretönmäärä lukuja ja otetaan siitä pois kaikki parittomat luvut niin paljonko jääjäljelle? eli jos me puhutaan niinku että näitä kuppeja ois ääretön määrä niin ei se, ei se ole mahdollista.
Tässähän nää fantasia saisfikson tiede miehet menee siinä niin pitkäkälle että, menee vielä pitemmälle kuin sinä.

Ne sanoo että on ääretönmäärä maailmankaikkeuksissa missä me kaikki neljä istutaan tässä jamä juon kahvia että. Se menee siis absurdiks.

Tää on tällläista selittelyn makua.

Tähänon helppovastata koska kaikki on yksi mielisiä siitä että maailmankaikkeudella on alku kukaan ei kiistä sitä.

Alusta seuraa sitä, sillä on myös loppu. Niin silloin jonkunsysteemin ulkopuolisen älyn on tarvinut tehdä sen koska sillä on alku.
Tää on ihan selvä homma ja tätä vastaan taistellaan niin verissä päin koska se että big bäng havaitiin ja sanottiin että jossakin on alku niinsitä koitettiin kiistää koska alku tarkoitaa että sillä on alkuun pania.


Tää oli iso kiista aikanaan.
Kyllähän raamattukin sanoo juuri näin että minä luon uudet taivaan ja maan, kyllä hän luo. Hän tekee mitä haluaaHän on kaikki valtias ja kaikki tietävä ja kaikki voima.
son hyvin vaikee väiteettä maailman kaikkeus on ääretön koska ääretöntä määrää tavaraa ei voi olla olemassa. Tätä mieltä useimmat on.

matematiikassa se toimii mut ei tavarassa.