IRC-Galleria

Monta yksinäistä aamua haaveilin,
istuin ikkunan vieressä paikallani
Unelmoin sinusta
hiuksistasi, silmistäsi,
jotka eivät koskaan voisi olla minun
kosketuksestasi,
joka ei koskaan voisi olla minua varten

Monta yksinäistä päivää täällä vietin,
sinua kaukaa katselin,
toivoin että huomaisit
Ja aina vaan minä mietin
aina murehdin
Miksi joillakin on sitä mitä minulla ei ole?
Miksi joillakin on sinut, ja minulla ei ole?

Monta yksinäistä iltaa sinua tarkkailin
kadehdin ihmisiä vierelläsi
Ja toivoin,
että vielä jonain päivänä sinäkin
tahdot pysyä vierelläni

Monta yksinäistä yötä itkin
sinua odotin
Toivoin sinut vierelleni,
lämmittämään kylmää maailmaani.
Ja tiesin, ettet koskaan tulisi.

Monta yksinäistä yötä ja päivää kului
minä kuluin myös, minä haalistuin
Sinä et koskaan huomannut minua,
et muistanut minua,
vaikka aina rakastin vain sinua.

-Shavra

He kutsuivat häntä haaveilijaksi
surusilmäiseksi tytöksi
Joka ei koskaan sanonut sanaakaan
tosissaan
Hän hymyili aina kun häntä katsottiin,
mutta sisällään hän itki
Hän oli surullisempi
kuin moni muu ihminen
Vaikka nauroikin herkästi.

He sanoivat, että hänen maailmansa
on vähän turhan yksinkertainen
Hän ei jaksa kantaa taakkaansa,
hän on jumittunut lapsuusmuistoihinsa
Itselleen ja muille hän uskottelee,
että kaikki on kunnossa
vaikka hän onkin hukassa
Hän ei halua uskoa sitä,
tunteet, kyyneleet pyrkivät pintaan liian herkästi.

Mutta joka ilta, hänen haavemaailmansa
portit avautuvat,
ja hän sulkee silmänsä,
koskaan heräämättä, hän toivoi
Hän sukeltaa liian syvälle päähänsä,
kuulee vain oman äänensä
Aina hän sanoo, ettei hän aio palata,
mutta maailma siellä kaukana
on liian kylmä kohdattava.
Joka aamu hän palaa takaisin
itkemään äänettömästi.
Vaan tänä aamuna, sanoivat,
hän meni liian syvälle pääkoppaansa.
Hengityslinjat hälyttivät jo aamuyöstä.

-Shavra

Ota syliisi,
en muuta pyytänyt.
Hellästi halaa,
en muuta toivonut.
Rakasta mua,
en muuta kaivannut.
Ole elämäni,
en muuta halunnut.
Unohdat mut,
en muuta pelännyt..

Otin riskin.
Näytin kaiken.
Mitä sinä teit. Nauroit.

Jos minä olen sinulle se,
ketä ajattelet ensimmäiseksi aamulla,
mikset tule sanomaan sitä minulle?

Pelkäätkö, että nauran sinulle ja menetät kasvosi?

Voi rakas,
jos minä olen sinulle se,
ketä ajattelet ensimmäiseksi aamulla,
mikset jo tule sanomaan sitä minulle?

Tahdon olla se sateenkaari,
joka alkaa vankilasi ikkunan alta.

Uskot, toivot ja rakastat.
Turvauduthan,
kun voimasi eivät enää riitä.

Tahdon olla se tukipilari,
joka ei kaadu vaikka nojaisit koko painollasi.

Joskus näyttää siltä,
kuin lasten julmimmista leikeistä
olisi elämäsi koottu.

Tahdon olla se lyhty,
joka valaisee tiesi.

Ajatuksissasi se kaikki on mennyttä,
toivoisit,
ettet kohtaisi niitä asioita enää,
et enää kaikkien hyvien hetkiemme jälkeen.

En tahtoisi olla
misään muualla
kuin sinun sylissäsi
kätesi hiuksissani
huulesi huulillani
oltaisiin ihan hiljaa. <3

Olet
ikuisesti ihollani,
ikuisesti huulillani,
ikuisesti silmissäni,
ikuisesti mielessäni,
ikuisesti vierelläni,
ikuisesti sydämessäni, kulta.

Olit eilen, olet nyt ja huomenna. Olet ikuisesti. <3

Mulla on huono-olo.
Mun tekee mieli itkeä,
mutta kuitenkin nauraa.
Mä mietin maailmaa,
ja sitä kuinka kauan jaksan,
vai jaksanko ollenkaan.
Miksi kaikki on niin vaikeaa?
Sitten kun kyyneleet lopulta tulevat,
ne eivät enää lopu.
Mulla on ikävä,
mutta en tiedä mitä.
Mä haluan pois,
mutta en tiedä minne.

Paljon on aikaa syleilystä,
paljon on aikaa hyväilystä.
Paljon on aikaa siitä,
kun viimeksi tunsin mitään.
Liian kauan.
Pelkään läheisyytä,
pelkään että joku satuttaa.
Uudestaan en jaksa koota itseäni,
alkaa kaikkea alusta.
Kumpa joku ymmärtäisi,
ja opettaisi minut taas luottamaan.
Ottaisi syliin ja pitäisi hyvänä.
Lohduttaisi kun sitä tarvitsen.
Tukisi, kun teen päätökseni.
Mutta ei,
olen vain yksin ja pelkään..