Kaksi ja puoli viikkoa takana Helsingissä asumista, ja vieläkin tämä on hieman nihkeää. Huomenna pitäisi yrittää mennä kouluun, ensimmäistä kertaa, ja kokeilla city-busseja... Pelottaa. Onneksi kuitenkin opintotuki tipahtaa maanantaina tilille ja se puoli elämästä on pelastettu. Koulu saattaa olla kivaakin, vaikka olen skeptinen sen suhteen. Ei ehkä pitäisi, saattaisi lähteä paremmin käyntiin.
Eikä täällä siis ole vain kivaa. Kivoja puolia on toistaiseksi vähemmän kuin ikäviä... Ei ole helppoa tehdä ihmissuhteista täällä niin vahvoja kuin ne olivat kotona, ja kotona odottavat ihmissuhteet kuihtuvat hoitamattomuuttaan. Pitää päästä äkkiä Säkylään, ja 9.9. se tapahtuu! Silloin olisi tarkoitus nähdä vanhempia, siskoa ja veljeä sekä heidän perheitään, unohtamatta tietenkään niitä keiden seuraa olen kaivannut eniten tämän kuluneen parin viikon aikana; ystäviä. Selkeästi ystävien arvo vain nousee kun niistä joutuu olemaan erossa. Tutut, joita täällä on, eivät vain voi korvata niitä ihmisiä, jotka ovat jaksaneet seuraani päivästä toiseen jo useiden vuosien ajan.
Mutta hei, ette te niitä kuoria syö! Kyllä tähän tottuu ku tarpeeksi piereskelee.
Ja väärinkäsitysten välttämiseksi: on täällä ollut kivaakin.