Se on kai jokin sellainen tunne, sellainen jota ei noin vain voikkaan selittää. Tuo tunne ikään kuin kasvaa ajan myötä ja mukautuu joka päivään sopivaksi, se kehittyy ja se syvenee. Vaikka kuinka yrittäisit itseäsi siltä säästää, siltä suojella, löytää se silti luoksesi ja vie sinut mukanaan. Niin täynnä lupausta, ja niin täynnä surua. Onnellisuuteen johtaa loppujen lopuksi vain yksi tie, onnettomuus. Silloin kun kerran on ollut yksin, murtunut ja rikki. Silloin kun on yksin värjötellyt kylmässä ja itkenyt pimeässä, vasta silloin ymmärtää kuinka olla onnellinen. Maailma on niin täynnä epäkohtia ettei niitä edes huomaa, jossei elämäänsä tutki oikein kunnollisessa valossa. Miksi vain ihminen jota aikaisemmin on sattunut, joka aikaisemmin on itkenyt voi rakastaa? Miksi jokainen päätös ja jokainen ratkaisu jonka teemme on väärä, kunnes olemme kivuliaalla tavalla kokeneet miten se oikea tehdään? Onko olemassa kenties salainen koodi, jonka ansiosta voisimme hypätä lapsuudesta suoraan onnelliseen, ikuiseen suhteeseen, ilman välissä olevaa tuskaa? Tohdin epäillä, sillä tuskin kukaan tietäisi mitä rakkaus edes olisi, ilman sen menetystä. Menettänyt ihminen oppii arvostamaan ja rakastamaan jokaisena päivänä kuin viimeisenä. Maailma on arvaamaton ja me aivan yhtä arvaamattomia. Siltikin uskallamme luottaa toisiimme ja kaivata toisiamme, sillä sitähän se rakkaus on.... välittämistä. Eikä kukaan koskaan rakastanut voi väittää ettei olisi koskaan itkenyt... silloin tuo ihminen ei rakkautta ole koskaan kokenutkaan.
Minulla on nyt sinut, ja se riittää minulle. Tuskan kautta oppii, ettei itsestäänselvänä kannata pitää mitään, mutta silti uskallan avata sinulle pienen portin sieluuni ja sydämmeeni. Piilotan avaimen syvälle taskuusi jottei kukaan muu sitä koskaan löytäisi, sillä uskon ettei muiden tällä kertaa tarvitsekkaan. Olkoon tämä rakkaus alku paremmalle surulle, onnelliselle surulle jonka ainoat kyyneleet synnyttää matka joka välissämme on. Olkoon tämä rakkaus jonka ainoa surun hetki on se, kun en enään seinän takaa näe sinua, eikä kätesi hetkellisesti ole omassani. Sellainen olkoon tämä pieni hetki, jonka haluan kanssasi jakaa. Olen valmis avaamaan lukkoni, otatko vastaan sen ainoan avaimen?
