Mitä ihminen oikeastaan
antaa toiselle ihmiselle?
Hän antaa osan itseään,
jotakin siitä mikä on
hänelle arvokkainta, osan
ominta elämäänsä. Tämä ei
välttämättä merkitse, että
hän uhraa elämänsä toisen
hyväksi – vaan että hän
antaa itsestään jotakin,
mikä on hänessä itsessään
elävää: hän sallii toisen
päästä osalliseksi
iloistaan,
harrastuksistaan,
ymmärryksestään,
huumoristaan, suruistaan -
kaikesta siitä mikä
hänessä on elävää.
Antaessaan näin itseään
ihminen rikastuttaa
toista, lisää tämän
elämänhalua ilmaistessaan
omaa elämänhaluaan. Hän ei
anna jotta hän saisi
jotakin vastalahjaksi;
antaminen on itsessään
korkeinta iloa.