IRC-Galleria

Aikanaan lukiossa rustaamani novelli. Aihe oli vapaa joten hain innoitusta krapulasta. Alkuperäisessä muodossa, alkuperäisillä kirjoitusvirheillä ja ajatusvirheillä. Nauti jos jaksat. Eikä tarvitse kopioida mihinkään käyttöön ilman lupaa.

Huora

Derek heräsi hätkähtäen, hikisenä ja pidellen niskaansa. Jo päivään kääntynyt aurinko valaisi heikosti suljettujen sälekaihtimien välistä. Peti hänen vieressään oli tyhjä,viininpunainen silkkipeitto oli vedetty sivuun petaamattomana. Edellisyön teot palasivat välähdyksinä hänen päähänsä. Nuori, vaaleatukkainen nainen, surumielinen katse, kaunis, tanssi, viinaa, tanssia, viinaa, suudelmia, lisää tanssia. Hän pudisteli päätänsä kuin kokeillakseen, oliko se yhä tallella. ”Helvetin aamu”, hän mumisi. Hän käännähti ja laski jalkansa parkettilattialle ja tiputtautui käsien varaan jotka oli tuettu reisiin. Mikä voimattomuuden tunne. Hän nosti päätään ja kurouttautui toisella kädellä yöpöydällä olevaan vesilasiin ja päänsärkytablettiin. Aurinko nousi korkeammalle ja varjot lyhenivät. Jossain kauempana kuuluivat poliisin sireenin äänet, viereseltä niityltä kantautuivat läheisen lukion huutojoukkueen kannustushuudot. Hän kipristeli varpaita ja haroi hartioille ulottuvaa mustaa tukkaansa. Tunkkainen, auringon lämmittämä sisäilma sai aikaan ahdistavan tunteen ja puistattavan pahentuneen ruuan hajun. Pikaisesti riisutut vaatteet lainehtivat mytyssä lattialla. Päällimmäisenä oli valkoinen - melko tyylikäs – kauluspaita, jonka kaulus oli tuhraantunut kirkkaanpunainesta huulipunasta.

Jonkin ajan kuluttua hän nousi ylös ja asteli hitaasti ensiksi vessaan oksentamaan. Hän nojasi lavuaaria vasten ja yritti tarkastella itseään isosta peilistä. Halogeenivalot sattuivat hänen silmiinsä, vaikka hän yritti siristää silmiään. Tukka oli rasvainen ja likainen, se myös haisi vanhalle viinalle. Ajamaton sänki rehotti kuin hoitamaton puutarha kesäkuussa. Lopulta hän asteli, oikeastaan laahusti olohuoneeseen. Olohuone oli varsin iso, siellä oli televisio, musta sohva ja kaksi valkoista nahkatuolia. Seinät olivat tummanpunaista tiiltä. Matto oli tummanpunainen. Seinällä roikkui mustapunainen Che Guevara-juliste, jonka vasen kulma oli osittain revennyt. Televisio oli musta, ja sen edustalla oli tummalasinen pöytä, jossa oli metallin väriset, lyhyet jalat. Olohuone ja keittiö olivat oikeastaan yksi huone. Keittiön kaksiosaiselta työtasolta näkyi mainiosti tv:seen. Derekin teki mieli ruokaa, mutta ajatuskin syömisestä tui huonon olon takaisin. Hän ryntäsi takaisin vessaan. Palattuaan hän avasi television, nojasi mustasta kivestä tehtyyn työtasoon ja alkoi selaamaan televisiokanavia: ”Nyt voit saada tämän uskomattoman tehokkaan...Tilanne Euroopan itäosassa sijaitsevassa Ukrainassa on pahentunut kun Venäjän tukemat... ” Mediahelvetin selailu päättyi johonkin paikalliskanavan keskusteluohjelmaan jossa vanha miespastori saarnasi maailman pahuudesta.

Puhelimen viestivalo välkkyi punaisena. Derek painoa kuuntelunappia. ”Sinulle on neljä uuttua viestiä. Mikäli haluat kuunnella kaikki paina ykköstä, mikäli et halua kuunnel...” Derek painoi tuskastuneena ykköstä. ”Derek, täällä on isäsi. Miksi et koskaan vastaa puhelimeesi? Haluaisimme kuulla sinusta jotakin välillä. Saimme ensimmäiset koetuloksesi eilen ja olen erittäin pettynyt sinuun Derek! Luuletko että minua todella huvittaa maksaa sinun opiskelusi kun sinä et siitä piittaa ollenkaan? Soita minulle Derek, meidän täytyy jutella.” ”Vain uskomalla voit pelastua! Jumala välittää sinusta! Luovuta itsesi luojalle hän tietää mikä sinulle on parasta.” Paasasi tv-pastori. ”Vai että ME olemme huolissamme, sinulla isä ei ole ollut ketään jota voisit kutsua sanalla me sen jälkeen kun äiti kuoli. Se silokonimissi ei välitä susta paskaakaan. Haluaa vain sun rahat.” Derek vauhkosi. Seuraava viesti oli italiaksi, ainakin hän epäili niin, kiihkeää taukoamaton puhetta oli lähes koko vastaajan kolmen minuutin muistin verran. Kolmas viesti oli isännöitsijältä joka valitti öisin esiintyvästä melusta.

Tv-pastori jatkoi saarnaansa: ”Te syntiset, jotka ette pelkää Jumalan sanaa, te väärät profeerat, te koronkiskuri. Te palatte helvetin ikuisissa liekeissä! Kääntykää Herran puoleen, hän pelastaa teidät helvetiltä ja antaa teille ikuisen elämän!

” Neljäs viesti oli kuitenkin varsin poikkeava. ”Moi, täs on Amy” ”Kuka vitun Amy?” ”Kiitos ihanasta illasta.” Äkkiä Derekin mielen valtavasivat muistot eilisyöstä: tanssia, suudelmia, viinaa, suudelmia, lisää viinaa ja tanssia. Pienet sirot huulet, vaalea minihame, värivalot ja suudelmia. Yhtäkkiä psykedeeliset, sekavat muistot alkoivat muodostua kokanaisuudeksi. Hän muisti tytön hajamielisen katseen ravintolassa, tämän pienet viattomat kädet ja huulet jotka suutelivat tulisesti kuin helvetin tulet ”Ai Amy.” sanoi Derek ääneen, kenties vahingossa. ”Kuule...” jatkoi ääni puhelimessa. ”Miten ois, voitasko me viel tavata? Jätin mun numeron kirjekuoreen ja laitoin sen siihen keittiön pöydälle, soittele, jos kiinnostaa,. Suukkoi!” Derek laski luurin alas paikoilleen ja käveli keittiön työtasolle. Kirje oli keskellä pöytää, ja Derek ihmetteli, miten ei ollut huomannut sitä. Kirjekuoren pintaan oli niitattu pieni valokuva jossa oli nuori, vaaleatukkainen, kauniskasvoinen tyttö joka ei hymyillyt kameralle. Derek avasi kirjeen, siellä oli paperilappu jossa oli puhelinnumero kirjoitettuna punaisella tussilla, lopussa oli pieni sydän sekä tukku seteleitä.

Derek katseli hetken seteleitä tietämättä mitä ajatella, hän puristi kätensä nyrkkiinsä mutta lopulta hän laski setelit ja nosti katseensa pois työtasosta ikkunaan. ”Kristus on voittanut Saatanan ja noussut kuolleista. Hän on näyttävä meille tietä! Ja se tie on oleva valkeutta täynä!” Aurinko paistoi yhä.