IRC-Galleria

Lammaspaisti

Lammaspaisti

on Ari Sväng

elämäLauantai 14.06.2008 18:20

Jenna uudestisyntyi maailmaan eräänä viimaisena iltana. Aika nopeasti näki että hänestä tuli poika. Perhe oli köyhä ja he söivät vain kerran viikossa. Koulussa hän oli hyvä, siellä häntä autettiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan nisäkkäät, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli reippailu.

Jenna kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin nätiksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä liilat silmät.
Biologiastaan johdatellen hän oli hyvin sekopäinen. Lempiruokaansa kengänpohjia hän sai työskennellen napittajana.

Jenna ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan hautajaisissa. Alkoholia hän juo kertoessaan vitsejä.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa ei päässyt naimisiin.

8DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD



Kiitos ihmisgeneraattori. Elämäni on nyt tästä lähtien paljon helpompaa!!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.