Lohi oli hyvää, samoin salaatti. Sitten jutustelut frendin kanssa syvällisistä aiheista. Uskosta ja sen sellaisesta tarpeellisesta.
Märskyssä oltiin uimassa ja siellä kihahti adrenaliinit kattoon, kun kakarat ui syliin, huutavaat aistiyliherkän assin korvaan - tässä tapauksessa minun - ja saunassa kakarat pitivät sen seittemättä kälätystä tietysti kiinalaisine vanhempine. Altaalla tosin tuli assimaiseen tapaan kunnon välikohtaus, että oksat poies. Typerä nenttiäijä rupesi mulle räyhäämään, kun otin oikeuden omiin käsiini liiveihin uivista kakaroista. Onneksi minun hyvän ystäväni mielestä tuo oli oikeutettua. Samoin minun itsenikin mielestä, enkä kanna syyllisyyttä, että tuikkasin kyynerpäällä kylkiluihin. Loppulauselma sille äijälle oli: "Kannattais sunki kattoo vähän kakaroitas, ettei ne ui mun syliin, kiitos!". Enkä suinkaan sanonut millään lempeällä äänensävyllä sen äijän räyhäämisen jälkeen.
Päivälle oli hyvä alku, kun matkalla Stadiin - yllättävää - hoitsu höpisi työasioistaan bussissa ja vielä potilaista!! Missä se hoitajan etiikka siinä vaiheessa on?
Kyllä olisi ihmisten ilmoilla vastamelukuulokkeet tai korvatulpat aina silloin tällöin rautaa. Onneksi on ehkä synttärilahjaksi tulossa sellaiset. Jonkun pitäis keksiä jotkut vedenkestävät vastamelukuulokkeet. Toki tulppamuodossa, kiitos.
Tai kolmas vaihtari: Hankkimaan kunnon lottovoiton, että vois laittaa aistiyliherkille aikuisille oman urheilukeskuksen ja terveyskahvilan pystyyn kaikilla herkuilla. Tottakai autisminkirjolaiset ja aspergerit saavat alennusta.
Semmoset törölöröt ja valittamisen aiheet.
Siunausta ja olutta pullo. <viittaus>