On se hyvä, että myös filosofiselta katsantakannalta maailmaa tutkiva henkilö armahdetaan ja valetaan ikäänkuin semmonen... No, omanlainen puhdistautumiseen tarkoitettu vaate päälle. Joku aika sitten katselin kirjakaupoissa myytävän tätä surullisen kuuluisaa Tony Halmeen kirjallisuutta ja sitä voikin analysoida, mitä ihmeen sotkua sen päässä liikkuu, ku on vielä tarvetta viedä Kiasmaan kattilallinan kakkaa ja laittaa joulukoristeet pintaan. Höh. On oikeesti aika halveeraavaa. Mutta mitä tuohon topiciin tulee tätä asiaa, niin kyseisessä kirjallisuudessa annetaan Jumalan armahtaa, mutta Tony Halme ei ilmeisesti anna armoa. Toisaalta on myös olemassa muitakin ihmisiä, jotka ei vältsyyn armahda jostakin vahingosta. On tietty nää seuraamukset loogisia. Rikoksesta siis rangaistaan. Tietty humaanisella katsantakannalla onneksi otetaan huomioon lieventävät asianhaarat ja joskus voidaan jopa antaa anteeksi tapahtunut. Itseasiassa tämmönen älynväläys tuli tuossa marketissa ilmoitustaulun edessä katsellessani, mitä sieltä löytyy. Löytyykö kenties jotain uusia kursseja tai uusia harrastuksia, joihin voisi kevään korvilla vaikka mennä. Esimerkiksi se Tae Kwon Do-harrastus kiehtois. Mutta niin. En nyt muista, kenen seurakunnan mainos se oli, jossa puhuttiin Jumalan armahduksesta ja kysyttiin, että olenko minä valmis ottamaan vastaan erilaisia asioita. Omalla osalla voin sanoa, että kyllä riippuen tietysti, mistä asiasta puhutaan. Toisaalta asioita voidaan lähteä tarkastelemaan taas siltä kantilta, mitä ne pitää sisällään ja lähteä analysoimaan asioiden sisältöä. Mä voin olla tarkkailijan roolissa monessa asiassa ja jäädä siis pohdiskelemaan asioita. En tietenkään rajoita pelkästään omaan katsantakantaan tutkimiani asioita, vaan asioita kuuluu siis pureskella ja pohtia monelta kantilta. Hoh. Itsestään selvää peruskauraa tuli taas jauhettua. Tää on kivaa.
Nyt taas voi nauttia kaikesta kauneudesta, koska ilmeisesti näiden säiden perusteella synkkyys ja rumuus on taaksejäänyttä elämää roikkuvine pilvineen ja töhnäkeleineen. Myöskin ollaan vältytty pahoilta tieliikenneonnettomuusuutisilta. No, onhan tää pakkanen mun iholle tiukkaa kaurapuuroa, mutta tästä selvitään hyvällä kosteusvoidevarastolla, mutta myös reseptillä määrätyillä voiteilla. Toi iho-ongelma on kyllä toissijainen asia nyt tämmösen aurinkoisen ilman ansiosta. Kunhan vaan ei oo liukasta, ni asiat on hyvin ja kaikenlaisilta vahingonkorvauksilta säästyttäisiin. On sis ulkona aivan upea auringonpaiste ja kipakka pakkanen. Voiko talvi-ilma enää tästä parantua? Jos mulla olis sukset, ni painaisin tuonne jonnekin retkimajalle tikkupullatarpeet ja kaakao mukana. Sitten tietty tulitikut ja jotain pieniä pilppeitä, että saa sen pienen noden sinne urheilumajalle sytytettyä. Niin ja kamera vois olla valokuvaamista varten. Ai että. Toisaalta nyt taas matkalla kouluun voin räpsiä kivoja talvikuvia tuonne talteen.
No joo. Maailmalla puhutaan aika mielenkiintoisista asioista, että labrajutskia ja röntgenjutskia siirretään ulkomaille töiden halpuuden vuoksi. Sitten samaan aikaan hyssytellään, ettei se Kiina-ilmiö niin paha juttu oliskaan. On jo aika huolestuttavia juttuja. Jääkö enää tänne kenellekään duunia? Ainakin joillakin osin joillekin. Aikansa kutakin. Eiköhän kaikki tarpeet saada tyydytettyä. Toivottavasti ainakin. No, mut entäs sitten opiskelijat, jotka valmistuu ja alkaa nostamaan pyllyään koulun puiselta penkiltä, hellittämään lyijykynästä otteensa, laskemaan kurssikirjan silmiltään samalla ottaessaan Suvivirren soidessa sen ammatti- tai ylioppilaslakin taikka ammattikuntansa merkin? Toivottavasti kaikki löytää paikkansa, mutta se asia tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Onneksi meille on luotu ja suotu erilaisia mahdollisuuksia, millä tavalla me halutaan värittää elämäämme. Joka hetki siis väritämme elämäämme erilaisin värisävyin. Elämä on käytännössäkatsoen, ku värityskirja, jossa on eri kuviot eri sivuilla painettuna. Erilaisia haasteita on kiva ottaa vastaan ja lähteä pyörittelemään niitä. Mä tykkään sisällöllisesti rikkaista asioista ja että ne antaa omaa rikkautta ja moniulottuvuutta. No, noi mun nykyiset opinnot n hyvä esimerkki asioiden värikkyydestä.
Jep jep... Siinä noita filosofisia härdelleitä tulikin pyöritettyä. Aikansa kutakin. Etsikäämme siis värityskirjoihimme sopivat värit ja piristykäämme raikkaista väreistä. Kannattaa ulkoilla nyt, kun on hienot ilmat.
Hyvää vointia! <viittaus> Moido!