IRC-Galleria

Lauksu

Lauksu

http://lauksu.blogspot.com/

Hihhih. ;D Vanha kirjoitelma..Perjantai 09.03.2007 20:28

Löysin kaapistani vanhoja kirjoitelmiani. (: Tämä on yhdeltä äidinkielen kurssilta ja se on kirjoitettu tammi-helmikuun vaihteessa vuonna 2005. Muutin sitä hieman, ihan vähän joitakin sanoja.. Lukekaa jos jaksatte. Minusta tarina on aika outo. o.O Lievästi sanottuna..



Olenko..?

Käytävät kiilsivät puhtauttaan ja valkeat seinät hohtivat valkoisina. Hieroin silmiäni ja katselin ympärilleni. Nousin istumaan. Mietin missä olin viimeksi ollut ja mitä tehnyt. Muistelin ja mietin, mutta en keksinyt. Siinä istuskelin aikani ja toivoin jonkun tulevan. Pian joku nuori nainen saapuikin valkoisessa hoitajanpuvussa. Ja katsoin häntä kummissani, sillä paikka ei vaikuttanut sairaalalta. Käytävillä ei ollut kolotuksiaan valittavia vanhuksia, eikä itkeviä pikkulapsia. Kaikkialla oli autiota. Hoitaja tuli luokseni, muttei puhunut sanaakaan. Minua alkoi ihmetyttää. Mikä paikka oli ja miten sinne jouduin?

Nainen oli antanut minulle tarjottimen jolla oli lautasellinen ruokaa sekä lasillinen maitoa. Yritin häneltä kysellä että missä olin ja miksi ihmeessä. Hän ei vastannut. Raivostuin suunnattomasti ja aloin kiljua täyttä kurkkua, sillä tahdoin vastauksia. Hoitaja ei vieläkään sanonut mitään. Tyhjä katse silmissään hän oli vain työntänyt minut takaisin makuulle. Katsoin kun hän lähti. Pian oli taas aivan hiljaista, kun hoitajan kenkien kopsekin oli kadonnut. Katsoin vihaisesti tarjottimella lepäävää lautasta ja lasia. Minua suututti kun nainen ei ollut puhunut mitään. Missä olen??

Tunteja vain istuin ja mietin tilannettani. Kannattaisiko karata? Olisiko siitä hyötyä? Missä päin maailmaa tämä paikka edes oli? Osaisinko kotiin? Päätin kuitenkin lähteä. Ensimmäinen haaste oli löytää omat vaatteeni. Minulla nimittäin oli päälläni sininen sairaalakaapu. Minuun kiinnitettäisiin paljon huomiota kun jossain kadulla se päällä kulkisin. Nousin ja aloin harhailla käytävillä. Pian löysin oven. Avasin sen ja se johti uuteen käytävään. Tunsin pettymyksen tulvivan sisälleni. Odotin vähintäänkin huonetta, jossa olisi nimikoidut naulakot, ja vaatteet roikkumassa. Jatkoin kuitenkin kävelemistä ja pian oikealla puolellani oli jälleen ovi. Avasin sen haltioissani ja kurkistin sisään. Siellä oli pimeää ja tunkkaista. Menin silti sisään ja etsin kädelläni valonkatkaisijaa. Kun en sellaista löytänyt niin vaihdoin puolta. Hapuilin oman aikani löytämättä mitään. Huokaisin tympääntyneenä. Hiivin syvemmälle huoneeseen. Uskalsin tuskin hengittää. Äkkiä jokin tarttui minua helmasta. Ote oli napakka ja veto tasaista. Paniikissa astuin sivuun ja yritin tähystellä pimeään. Onneksi helmani pääsi vapaaksi kun siirryin. Mikä se oli? Mistä se oli tullut? Ja mikseivät valot toimineet? Kauaa en paikoillani odottanut uutta hyökkäystä, vaan kauhuissani ryntäsin ulos huoneesta.

Tuijotin huoneeseen. Istuin käytävän lattialla huonetta vastapäätä. Äkisti nousin ylös ja suljin oven, istuin takaisin lattialle ja rupesin miettimään. Voisinko lähteä etsimään taskulamppua, ja löytäisinkö sellaista edes mistään? Olisiko huoneessa oleva asia vaivan arvoinen? Ja mikä tärkeintä, löytäisinkö edes takaisin? Kaikki käytävät nimittäin tuntuivat aivan samanlaisilta. Pohdittuani asiaa, päätin palata huoneeseen. Ehkä olin vain kuvitellut kaiken..

Avattuani oven seisoin kynnyksellä hetken. Minua arvelutti astua sisään. Osa minusta halusi juosta ulos ja kirkua täyttä kurkkua. Osa halusi mennä huoneeseen ja kopeloiden tutkia koko huoneen ja todeta ettei siellä ollut mitään outoa. Olin kuitenkin tosissani pelästynyt. Lopulta päätin mennä sisään. Kokeilin taas valonkatkaisijan löytämistä muttei onnistanut. Purin huulta ja marssin päättäväisesti syvemmälle huoneeseen. Sanoin värisevällä äänellä nimeni ja asiani. Kuuntelin korvat höröllä ja odotin jonkun vastaavan, mutta oli aivan hiljaista. Huokaisin helpotuksesta. Silloin jokin otti minua säärestä kiinni ja veti minut maahan. Yritin järkyttyneenä huuta apua ja huitoa joka puolelle ympärilläni, ettei kukaan pääsisi hyökkäämään. Sitten pimeni...

Vedin ilmaa keuhkoihini. Avasin silmäni ja kirkas valo oli sokaista minut. Sydämeni jätti lyönnin väliin. Räpyttelin ja kun totuin kirkkauteen, näin valkoisia pylväitä ja beesit seinät. Kaikkialla tuntui leijuvan persikan vieno tuoksu. Nousin seisomaan ja ihmettelin kun en tuntenut kipua päässäni. Varmasti olin kaatuessani lyönyt sen, kaaduin vauhdilla enkä ollut osannut odottaa sitä... Näin ikkunan ja menin sen luokse. Katsoin siitä ulos, mutten nähnyt muuta kuin valkeutta. Olin hämilläni. Mikä paikka tämä oli? Olinko uneksinut aikaisemman paikan? Mitä tämä nyt oli olevinaan?

Joku tarttui minua olkapäästä ja käännyin äkisti ympäri. Edessäni seisoi vanha - siis todella vanha mies. Hänellä oli kalju päälaki ja vaatteenaan outo kullan hohtoinen kaapu. Muistin sairaalakaapuni ja katsahdin itseäni. Minulla oli omat vaatteeni, vaaleansiniset farkut, mustat tennarit ja ruskea huppari. Kun nostin katseeni, mies hymyili minulle ja tarttui hellästi käteeni. Ensin aioin vastustella, mutta sitten päätin vain seurata tuota salaperäistä miestä. Hän näytti ystävälliseltä, eikä käyttäytynyt väkivaltaisesti. Mies johdatti minut isojen kultaisten porttien luokse. Katsoin niitä ihmeissäni, sillä en ollut eläessäni nähnyt mitään niin korkeaa, tai mitään niin kaunista. Vaikea kuvitella minkään portin olevan kaunis, mutta tämä oli, sillä se oli täynnä kaiverruksia. Mietin kuinka korkeat tikkaat olikaan tarvittu ylimpien kirjoitusten kaivertamiseen. Portin pielessä roikkui kyltti, jossa oli luku 7. Mietin mitä se mahtoi tarkoittaa. Ehkäpä kerrosta?

Mies sanoi jonkin oudon sanan, saattoi olla latinaa, sitä en vieläkään tiedä. Portit kuitenkin aukenivat ja katsahdin miestä. Hän hymyili ja työnsi minut hellästi portista sisään. Sisäpuolella istui toinen mies suuren pöydän edessä sulkakynä kädessään. Katsoin häntä ja kysyin että missä olin. Hän osoitti ylös. Katsahdin sinne, mutta näin vain pilviä. Silloin ymmärsin. Nyökkäsin ja lähdin kävelemään polkua pitkin. Se johti loivasti ylöspäin. Katsahdin vielä taakseni ja näin miehen kumartuneena töidensä puoleen. Portit aukesivat ja sisään astui nuori poika. Näin miehen nostavan katseensa häneen ja puhuvan jotain. Käännyin takaisin polun puoleen ja jatkoin kävelemistä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.