IRC-Galleria

Nyt on sitten menty monta vapaata, kotona en ole paljoa viihtynyt. On ollut kuskin hommia, on ollut humalaa ja lauantaina sitten olin töissä.

Tuntuu siltä, että en oikein vielä ymmärrä, ettei Oskari tule takaisin. Aamuyöllä tunnen vielä sen nukkuvan vieressäni ja herätessäni olen huhuillut, että missäs minun koira.

Enää ei tule itkua, mutta on sellainen iso möykky sisällä joka puristaa. Ei ole kiva sekään, olisi ehkä mukavampi jos se pahaolo tulisi kuitenkin itkuna, eikä tällaisena puristavana tunteena.

Ajan myötä tämä helpottanee. Ja vaikka en varmasti pitkään aikaan tule laittamaan lemmikkiä niin varmaan kuitenkin jossain vaiheessa. Koska, vaikka päätös oli vaikea, niin onhan niistä siltikin, niin paljon iloa. Ja se pyyteetön rakkaus, mitä koiralta voi saada, se on kuitenkin ehkä parasta...

Menisi nukkumaan työyön menneeksi, jos vaikka uni tulisi tälläkertaa. (viime yrittämällä ei tullut)