IRC-Galleria

Lueskelin tässä erään kaverin päiväkirja merkintöjä, ja aloin taas miettiä sitä, jota olen aina itsekseni ajoittain ajatellut... Eikö olekin niin, että elämä etenee sykleissä? Joskus on niin, että menee hyvin, et kerkeä tehdä mitään, asiat vain etenevät ja rullaavat eteenpäin, kuin jonkin ulkopuolisen voiman vetämänä... Ja toisinaan, asiat menevät niin päin vittua ettei mitään järkeä, ja vaikka kuinka yrittäisit niitä estää, ne menevät siltikin... Ja joskus on vain niitä mukavia suvantokausia, että mitään erikoista ei tapahdu, ei suuntaan, ei toiseen...
Kun mennään ajassa reilu vuosi taaksepäin, minut otti se nousujohdanteinen sykli kouriinsa. Kerkesin lopettaa koulun, ja suunnitella Rovaniemeltä Tornioon muuttoa koulun perässä. Kerkesin ilmoittaa itseni kouluun, jonka jälkeen sain avaimet asuntoon Kemin keskustassa, tein toisen työsopimuksen ja sovittelin sen nykyisen kanssa yksiin.
Eräällä keikkareissulla sitten tulin katsomaan asuntoa, ja sitten kun olin pesemässä kylpyammetta, istahdin kesken kaiken lattialle, ja mietin että mitähän hemmettiä mie olen tekemässä, olenko oikeasti muuttamassa Kemiin... Ja ei, en hakenut asuntoa, vaan tätä tarjottiin minulle, kaverin toimesta.
Siitä sitten mentiin kaksi kuukautta eteenpäin, oli hyvä asunto, opiskelupaikka, töitä ja sitten vielä ensimmäistä kertaa neljään vuoteen, kuvioihin astui ihmissuhde, jota sitten kestikin hyvän aikaa.
Tällähetkellä ainakin se ihmissuhde on negatiivisessa syklissä, mutta vastapainoksi taas töitä riittää, asunto on edelleen mainio, ja kaveritkin ovat loistavia, ja olen avannut silmäni taas uusille ihmisille...
Tämä on siis kai se suvantovaihe, mennään tasaisesti eteenpäin, ilman suurempia yllätyksiä. Toisaalta, pitäisi kai olla tilanteeseen tyytyväinen, mutta kaipaan tapahtumia... Minkäs sille mahtaa... Jos en rakkaudessa, niin edes jossain!

Toisaalta, viime keskiviikkona tapahtui, ei mies rintamalla, eikä muuten, mutta oli kaikkea kivaa ja koltussakin minut oikein nähtiin.. Tiedä sitten... Menisi töihin, siinä sitä elämänsisältöä on minulle ihan riittämiin...

Viikko otti ja meni sitten hujauksessa. Ainoa vapaailta pätkähti nimittäin tiistaille, ja sitä ennen ja sen jälkeen oltiinkin menty aika haipakkaan...

Viime keskiviikko oli muuten kuollut ilta. Siinä oli alkutoimiksi käyty avaamassa yksi pubin puolikas, ja kun sieltä pääsi, mentiin tiskin toisellepuolelle, juotiin pari kuppia kahvia, ja vaihdettiin työpaikkaa... Ja mitä sitten siellä Kemin kuumimmassa yökerhossa tapahtui?
-No ei niin kerrassaan mitään.... Neljään tuntiin mahtui ehkä 20 asiakasta, ja nekään eivät suvainneet olla kokoiltaa, vaan valomerkin aikaan paikalla oli yksi peruspaavo, henkilökunta ja 3henksu jäsentä, jotka kyllä olivat vapaalla... Siinä naksahti sitten päässä, ja tein jotain mitä en ole tehnyt, en sitten aikoihin, voidaan sanoa; vuosiin. Pääsin kotiin, ja kiskaisin hilpeähkön aamukännin hyvässä seurassa. Toisaalta, se toimi niinkuin pitikin; -ilta nollaantui päästä, ja pääsi hymy huulilla sitten unosille! Tosin torstaina sitten kun alkoi työilta pikkujoulutilauksella, hieman jännitin sitä tärinää, mikä seuraa siitä, kun ei nuku tarpeeksi ja on ollut humalassa aamu kahdeksalta, mutta, ilta oli suht tuskaton kuitenkin.

Mutta sunnuntaista... Kyllä, kello on kuusi aamulla, ja en ole nukkunut vielä sunnuntaita menneeksi, joten elän vielä sunnuntai päivää... (vuorokausi vaihtuu vasta kun seuraavaan herää, ja minä en ole herännyt vielä maanantaihin!)
Minulle kerrottiin viikolla, että sunnuntaina ei ole vaihtoehtoja, vaan pitää lähteä ottamaan kuppia. Tottakai kun asia noin esitetään, mulla iskee vastustelu päälle, ja pahanlaatuinen sellainen... Joten olin kerennyt käydä jo vaihtoehdot Rovaniemelle karkaamisesta, väitettyyn ihmissuhde iltamaan, että millä selittäisin etten sunnuntaina pääse liikkeelle. Onneksi sitten pelastus tuli alkuiltaan lauantaina, kun kysyttiin, tahtoisinko sunnuntaina tehdä töitä. Tottakai halusin, ja näin iloinen ryyppyremmi sai kaipaamansa lisäyksen, ja minä tarvitsemani verukeen, kaikki olivat tyytyväisiä!
Tosin, kun kävin katsomassa sitten saunalla sitä hilpeää bileporukkaa, minulle tarjottiin vielä optiota liittyä ryhmään ja saada tuuraaja. Skippasin tarjouksen ja tein itse työt, jotka olin halunnut vastaanottaa...

Siinä kai viikon tapahtumat kaikkineen. Elämää, sosiaalista sellaista, en ole viettänyt, enkä varmaan vietäkään ennen ensivuotta... Toisaalta, ma-ti vapaata ja harkitsin vakaasti myös keskiviikosta vapautumista, koska olisi kutsu erään ravintolan yksi vuotis päiville, ja yökerhon virallisiin avajaisiin... Ja kun niin harvoin pääsee kuitenkaan tuon tyyppisiin pippaloihin osallistumaan, kun on tällaisen alan valinnut... Mutta, harkinta on päällä, ja kiusaus voi olla liian suuri.. Mene ja tiedä, tule ja pala ja niin etiäpäin...

Nyt kuitenkin, voisi nukkua sunnuntain menneeksi, ja aloittaa maanantain alusta... Ja kuten olette huomanneet, lainaan biiseistä sanoja, joten nyt, olkaa hyvä, pätkä Elinvoimaa, kappaleesta "suhtaudun niittivöihin vakavasti" :"olen sukeltanut ehjänä palavista taloista, hilputtanut kotiin ilman kenkiä sateesta, olen kaatunut monta kertaa, noussut aina uudestaan, pessyt sieluni likaiseksi elämän katuojissa... kuin pirujen riivaama, minä olen rock'nroll, en löydä yöksi kotiin, minä' olen rock'n'roll, juopuneena pimeydessä, olen rock'n'roll. syvyyden reunalla huudan: minä osaan lentää! Olen menettänyt sydämeni, sammuvalle liekille, sen valossa kasvanut maailmassa kulkemaan. Olen kääntänyt selkäni rakastavalle sydämelle, kirottu seitsemän kertaa, tämän hulluuteni tähden. Kuin pirujen riivaama..."

Että näin....

Pakko oli tulla vielä lisäämään; kertokaas, kuinka monta kertaa pitäisi naurahtaa, jos sama asiakas yhden illan aikana toistaa viisikertaa tämän replikoinnin tiskillä: "Kaksi kossukolaa, ja sun loppuelämä" vastaan: "se ei ole kaupan" kuulen vastauksen "ai kossukola, vai, hehee!"... Ei naurattanut ensimmäisellä kerralla, eikä naurata vieläkään, ja nämäkin kuuluvat keskiviikkoiltaan...

Yritin taas käydä keskustelua ihmissuhteista... Ja tulin tulokseen, että kaikki eivät osaa puhua, tai eivät halua, ja se jättää meidät, jotka yrittävät, niin kylmäksi sisältä... Kun purat kaiken, annat repiä itsesi auki, kaiken esille, ja kukaan ei korjaakaan sitä ehjäksi, vaan jättää tyhjälle. Se tuntuu pahalta.

On elämässä siltikin positiivisiakin asioita! Kuten aiemminkin olen sanonut, musiikki on suunnaton asia! Ja ihmiset! Ja talvi sesonki, kun on töitä eikä tarvitse yksin miettiä!

...hell is living with out your love... Jep jep, kyllä alice tiesi silloin 95 mistä lauloi...

Joulukuu on alkanut, salakavalasti se hiipi selkäni taakse, ja ilmoitti eräänä päivänä, että " hei herää, kohta se taas on, se ressaavin päivä vuodesta, jolloin kaikilla on kiire"
Viimeiset kaksi jouluaattoa olen siis ollut suosiolla töissä, ei ole tarvinnut ressata, koska muut tösyävät pää kolmantena jalkana... ja ne kaksi joulua ovat olleet elämäni rentouttavimat ikinä. Toki siitä on tullut hieman huono omatunto, kun vanhemmat pettyvät jne...
Taas menee tänä vuonna joulu töissä, niinkuin uusivuosikin ja muut juhlapäivät, mutta noh, ammatinvalinta kysymys.. Valintakysymys, niinkuin kaikki muutkin..

Kuten sanottua, ajoin lauantai-sunnuntai välisenä yönä sitten ylläkseltä kemiin... rapea 200km, ja lunta tuli, ja väsytti... Mikäs siinä....
Vkoloppuna oli kiva olla tunturissa, vaikka monen vuoden vakiomiehitys olikin uusiutunut lähes kokonaan...
Ja sunnuntain bileet... No kerron niistä myöhemmin, mutta mainittakoon, että Gringo, tuo koti baarini kemissä, oli saanut jukepoksiinsa suosikkini, jota olen keväästä asti vinkunut, The Holliesin levyn, nyt voin illoittain soittaa sieltä Bus Stopin, ja hymyillä kuin naantalin aurinko, koska se vain on niin minun biisi (viime kesän teema biisi. Niille jotka eivät tiedä, mulla on aina joku kesäbiisi, josta tulee vain hyvälle tuulelle, viime kesänä bus stop, sitä edellisenä beegeesin tragedy ja sitä edellisenä tehareiden maailma on sun, ja niin etiäpäin) Ja jotkut kappaleet vain kolisee niin pahasti...
Kuunnelkaa muuten uudelta CMX:n levyltä raita nro 4... Mustat siivet yli taivaan... Siinä on hieno kohta....: "...tämä on viimeinen elämäsi, se ymmärrä, suitse mielesi pirut, jos rakkaus loppuu, loppuu kaikki, ei kujan päässä näy valoa, johon matkaisi kuin kotiin...." ja toinen pätkä; "....tämä on viimeinen elämäsi, se ymmärrä, suitse mielesi pirut, ja kaiken minkä kykenet, se tee kuin se oli viimeinen tekosi näkyvän valon maailmassa... ja kun aurinko nousee, se nousee liian myöhään, ja kun aurinko nousee, se meidät pyyhkii pois..."
Kaunista, tätä herkistelin ylläkseltä ajaessa varmaan viimeisen 50 km... Se vain kolahti.

Mistä tietää että pikkujoulu sesonki alkaa? Työmäärä tuplaantuu... Torstai meni rattoisasti, ensimmäisenä mentiin tekemään yökerhon laitehuoltoa klo 16... Siitä sitten kotia klo 18, takaisin töihin klo 19, kantamaan ruokaa nälkäisille pikkujoulu kansalaisille, siitä sitten klo 23 vaatteiden vaihtoon ja 23:15 yökerhoa valmiiksi laittamaan ja puoleltaöin ovet auki... Puoli neljältä valomerkki, loppusiivous, puoli viisi, lähtis kotia. Kotona pakataan reppu, koira ja levyt mukaan, ja kohti rovaniemeä, kun seuraavana yönä pitäisi olla ylläksellä... Mutta, no, ammatin valinta kysymys, mikäs siinä, minä tykkään, vaikka välistä väsyttääkin... Niinkuin esim nyt, kun ei ole vielä kerennyt nukkua, ja on herännyt eilen siinä joskus klo 14 aikaan...

Onko tämä päiväkirja systeemi valittamista varten, tuli vain mieleen?

No, sunnuntaina takaisin Kemiin, ihanaa, kahden ystävän syntymäpäivät, on saunatilat vuokrattu ja night life palvelee joka ilta! Eli, ehkä sitten voi hehkua iloisempaakin tekstiä maanantaina, vaikka olisikin oloja, koska ystävistä elämä koostuu, ja pienillä asioilla on suuri merkitys...!
En tosin tiedä, ketä sinnekin tulee, mutta kun on muutama avainhenkilö mukana, ei ilta voi epäonnistua!
Nyt kuitenkin, nukun torstain menneeksi, vaikka jo perjantaita mennään, jotta jaksaa sitten ajaa ylläksellekin, ja tehdä työnsä hienosti ja mallikkaasti!
Palajan ehkä tämän kirjasen kirjoitteluun kun palailen tunturista, kun siellä muistaakseni se henkilökunnan kone on joku aatamin aikuinen, ja vaikka ennen modeemi oli nopea, nyt se tuntuu niin kankealta, kun on laajakaistaan tottunut =)

Ulkona on jo pimeää, vaikka kello on vasta hieman yli neljän... Tästä tietää, että talvi saapuu, kun päivät lyhenevät, ja ulos täytyy pukeutua, ettei näyttäisi viluiselta.

Vaikka maanantaina meni myöhään yöliikkeissä, niin meni eilenkin, tosin eilen meni keskustellessa miehen kanssa, ei humalassa, niinkuin edellisyönä.
Ihmiset ovat outoja, ne ovat valmiita lupaamaan suuria, jotta saavat muut käyttäytymään itselleen sopivalla tavalla. Kun itse pyyteettömästi toimii ja uskoo, saattaa saada takkiinsa, koska ei ole pahempaa, kuin saada lupaus, odottaa että se lunastettaisiin, ja huomata, ettei se sitten ollutkaan toisen mielestä sen arvoinen. Petetty lupaus kun on pahempi, kuin se, ettei lupaa mitään.

Kertokaa, olenko ihan väärässä, eikö tämä ole jotain ystävyyden, rakkauden tms perusasioita; jos ei pysty lupaamaan, ei toisella ole odotettavaa, jos ei ole odotettavaa, ei myöskään ole yhteistä tulevaisuutta? Minusta se taitaa mennä niin.. Koska kaikillahan meillä on odotuksia, ne voivat olla pieniä tai suuria, pitkään kestäneessä liitossa odotus voi olla sanatonta lupaamista siitä, että sinä olet se, jonka viereen tulen joka yö, ja kun niin ei tapahdukaan sitten jostain syystä, ilman ilmoittelua, on liitto kriisissä. Alkuvaiheessa ääneen tehdään ne lupaukset, ja vaaleanpunaisella pilvellä leijuva rakastettu odottaa sydän täristen niiden lunastamista.

Huomaatteko, mie toistan itteäni...
Joten taidan jättää tämän kirjoittelun tähän ja mennä kävelemään koirani kanssa, eli lunastamaan lupaukseni elukalle, jonka sain 6,5 vuotta sitten... Koska minä en tahdo syödä sanojani, vaikka kyseessä onkin nelijalkainen karvainen kaveri. Lupasin sille aikanaan hyvän kodin, ja sen lupauksen voin vain pitää.

Menin eilen käymään iltapäiväkahvilla, ah niin ihanalla panimolla... Ja kuinkas siinä kävikään? Lopputulos oli se, että join läsärit, ja tuskailin tuskailtavia asioita. Tuntui että kyseessä oli harvinaislaatuinen teiniangsti, josta luulin päässeeni kun täytin 22... Mutta mystisiä asioita voi tapahtua...?
Heräilin pitkin aamua, ja mietin, olisiko mahtavaa, jos olisi joku, jonka vierestä aina aamuisin herätä, ja tulin tulokseen, että se veisi taas aikaa tottua, että ensimmäisen viikon jälkeen olisin pahalla päällä, koska varmaan nukkuisin rauhattomasti. Toisaalta, kerkesin viime talvena tottua toisen ihmisen läsnäoloon, mutta sittenpä sekin riistettiin pois, aika kun ei riitä kaikkeen, hänellä, minulla kyllä. Viimeksi herralta olen saanut paljon tyhjiälupauksia, ja odottanut muutaman viikon, että ne lunastettaisiin, aina turhaan, joten kai se on tyydyttävä osaansa, vaikka ei tahtoisi.
Joten kaikki toistaa yhdessä, sen menneen 4vuoden mottoni, ja alkaa noudattaa sitä; "Kuuma kinkku, ikisinkku!" Vai mitä?

Näin se elämä etenee, ja töitäkin on vasta keskiviikkona... Vkoloppuna täytyisi olla ylläksellä, ja voe mahoton...

...taas keskustelu käy kuumana siitä, pitäisikö ravintoloiden mennä täys savuttomiksi... Esitys on valmisteltu, ja jos se menee läpi, on tämä edessä sitten vuonna 2007... Tämä perustellaan sillä, että tahdotaan ajatella työntekijöiden terveyttä.... Mutta meiltä työntekijöiltä ei kysytä, haluammeko me asiakaskadon ja tätä myöten sitten työpaikkojen vähenemistä ravintola-alalla?

Allekirjoitan vanhemman uudistuksen, joka pakotti ravintolat mittaviin ilmastointi parannuksiin, ja tiskillä tupakoinnin kielto oli myös hyvä... Kun muistan vielä, että itsekin poltin tiskillä töissä ollessa, naaman edessä oli 10 ihmistä tupakoimassa ja ilmastointia ei ollut nimeksikään... Silloin muuten se, mitä niisti kotona sitten nenästään, oli varsin jännää materiaalia... Ja olo oli harvinaisen tukkoinen. Mutta, eipä enää ole sitä että ihmiset hönkisivät tiskillä naamalle tupakansavua. Tai tietty muutamat sitä tekevät, mutta nykyisin siihen saa reagoida =) Saa olla oma tiukkapipoinen itsensä!

Vaan aina eivät herrat ajattele, miten kaikki lopulta vaikuttaa. Toisaalta, onhan tuo monessa maassa toiminut, tai niin väitetään, vaikka todellisuudessa monia pieniä kuppiloita on kaatunut, mutta, mene ja tiedä, mene ja pala....!
Tämä tupakointi pohdiskelu vaikuttaa siten, että taidan mennä kahville naapuri baariin ja tupakoida hetken, ennenkuin siirryn yöksi töihin...

Oli taas yksi, ah niin ihanan rattoisa, työilta... Alkuiltaan kuului pukuihmisiä, jotka olisivat tahtoneet kuunnella tanssimusiikkia, mutta sitten kun sitä ei löytynyt, tanssittiin yökerhon tanssilattialla Teräsbetonia poskitangona... No meneehän se niinkin... Jokainen tyylillään...

Tälläkertaa taustalla soi Taiskaa, tuota vanhan mallin rock/iskelmä/näytelmä muusikkoa... Jonka tunnetuimpia kappaleita olivat Mombasa, haltin häät ja moi moi vaan... Mitään nuista kyllä en soittolistaani laittaisi... Paitsi jos Haltin häiden uusi versio olisi levytetty, sen kertosäe kun repi kesän keikalla jonka eksyin katsomaan (se kun oli päiväs aikaan ja ilmainen, meripuistossa siis)

Mutta, kappale, "Oma tie", kaikissa korneissa sovitusratkaisuissaan on varsin hieno kappale sanoitukseltansa, tuo sovitus ei tosin menisi enää tällä vuosituhannella tuottajille läpi, mutta hienoa että aikanansa meni! Ja löytyyhän kokoelmalta vihaista punk tyylistä musiikkiakin ("milloin etsit lastasi")

Lainaan tähän nyt pätkän taiskaa, tiedätte ehkä paremmin silloin, mitkä on taas fiilikset:

"Näen tien, mä taaksepäin, mä minkä kulkenut täällä oon.
Niin usein päätöksein, myös minä väärin tein.
Mun tie, se suora on, ja siitä ylpeä olla voin.
Mä pysyin leirissäin, ja opin virheistäin.

Oma tie, mua vie, saa edessäin kääntyä tuulet minä en.
Olen vain, omillain, ja teossain kuuntelen ääntä sydämen, sydämen.
Oma tie, mua vie. Se kulkekoon myrskyjen kautta tyveneen.
Elämäin, elän näin, nyt näkisin, kun sitä koskaan paenneet ois.

Vaan pysyin leirissäin, ja opin virheistäin, minäkin...

Sen oon, mä oppinut, en vieraan virttä mä laulaa vois.
Mä niitä kuuntelin, mut kaikki hylkäsin.
Mun vain, se laulu on, mä josta ääneni tunnistan.
En elää toisin vois, tää tapa ainut ois.

Oma tie, mua vie, saa edessäin kääntyä tuulet, minä en.
Olen vain, omillain, ja teoissain kuuntelen ääntä sydämen.
Oma tie, mua vie, se kulkekoon myrskyjen kautta tyveneen.
Elämäin, elän näin. Nyt näkisin, kuin sitä koskaan paennut ois...."

Hmmh... Sekavat fiilikset... Angsteja muita ihmisiä kohtaan... =) Outoa, mutta ahdasmielisyys vituttaa tällähetkellä enemmän kuin pitkiin aikoihin. Musiikki ja hienot ihmiset silti auttavat. Eritoten musiikki, se on paras purkautumiskeino!