"Jos tapaa hyvännäköisen, fiksun, hauskan ja menestyvän nuoren naisen, joka on yli kahdenkymmenen ja edelleen vapaa, kaikki olettavat heti, että hänessä on jotain vikaa. Ajatellaan, että häntä on syytä varoa." Näin kommentoi eräs miespuolinen kaverini viitaten osittain minuun itseeni. Usein minulta kysytäänkin: "Kun kerran olet nuori, menestyvä, hauska ja hyvännäköinen niin miksi sinulla ei ole poikakaveria?"
Usein tunnen houkutusta vastata kaikkein yksinkertaisimmalla tavalla, joka tyrehdyttää keskustelun: "Minä tykkään tytöistä." Yleensä se saa hiljaiseksi kenet tahansa. Tai: "Olen juuri lopettanut viisi vuotta kestäneen suhteen, enkä ole vielä valmis uuteen suhteeseen." Kolmas vaihtoehto on: "Olen todellakin etsinyt miestä, mutta en ole vielä löytänyt sitä oikeaa." Tosin tämän kolmannen voi tulkita kutsuksi, ja koska se voi myös kuulostaa hieman epätoivoiselta, se ei ole suositeltava vastaus.
Itse kuitenkin kuulun rehelliseen sukupolveen, joten vastaan: "En vain halua poikakaveria. Minusta on kiva elää ihan yksin."
"Ei, sinua vaan pelottaa ryhtyä suhteeseen", tulee välitön vastaus, ja sitten alkaa loputon keskustelu aiemmista suhteista, onnettomasta rakkaudesta, naisten itsenäisyydestä, urasta ja yksinäisyydestä.
Tietenkin minua pelottaa, mutta minua pelottaa lähinnä se, että uhraisin liian suuren osan epämästäni kumppanini hyväksi. Olen sortunut siihen kerran ja tiedän, että niin voi käydä toistekin. Asenne on juurtunut naisiin aivan liian syvälle, vaikka käytös ei mielestäni olekaan geneettisesti, vaan sosiaalisesti määrätty. Kukaan ei voi todistaa vääräksi, etteikö olisi aivan sairaan hienoa olla rakastunut tai etteikö seksi olisi todella hauskaa. Voin haaveilla, että luopuisin kaikesta suuren rakkauden vuoksi. Juuri tämän kauniin ajatuksen toivon täyttävän tarpeeni. Olen kateellinen niille, jotka pystyvät elämään pelkästä rakkaudesta. Jos kuitenkin itse tekisin niin, rikkoisin vakaumustani ja itseäni vastaan, sillä tiedän, etten voisi elää sillä tavalla kovinkaan pitkään. On selvää, etten voi päättää omista tunteistani, ja jos rakastun oikein kunnolla, en mahda tunteilleni yhtään mitään, ja silloin voin seistä alttarilla jo seuraavana päivänä. Tämä ajatus ei kuitenkaan ole se, joka motivoi minut kömpimään aamulla sängystä. Suhteen vaatiman ajan ja vaivan käytän mieluummin elämäni muihin osa-alueisiin, joista saan tyydytystä aivan yhtä lailla.
(...)
Ei ole helppoa elää yksin, välillä se on hirvittävän rankkaa. Vapaudellakin on hintansa. Yksin on pakko tulla vahvaksi ja opetella olemaan heikko. Kukaan ei halaa, kun on surullinen. Seksistä voi luopua tietoisesti tai tiedostamatta. Sitä voi tuntea itsensä todella vastenmieliseksi, jos kukaan ei ole koskettanut aikoihin. Vaikka ajan myötä unohtaisi seksin ja muuttuisi sukupuolettomaksi, henkinen tarve on pakko tyydyttää, mikä ei olekaan helppoa. Koska kukaan muu ei kehu kaikkein parhaaksi ja kauneimmaksi, se on tehtävä itse. Jos sitten uskoo omiin sanoihinsa, joutuu vuorostaan hankalaan tilanteeseen. Miehet eivät yleensä halua vahvoja ja itsenäisiä naisia (muuhun kuin seksiin).
Kirjoittajan nimi on Marimba Roney.