IRC-Galleria

Ciao tutti!

Huuh, niinkuin jo sanoin ensimmainen kouluviikko on nyt takana ja olo on vahan nuutunut (meillapa on muuten koulua myos lauantaisin, yrittakaapa paihittaa tama ressut!). Minulla on hieman vapaa-aikaa ja sitten lahdemme jalleen Nonnan luo syomaan lounasta. Juuri niin, arvasitte oikein eli italialaista ruokaa. Oikeammin sanottuna pizzaa! Heh heh, kieli kostuu ja toteampa vain etta se on aikamoisen hyvaa.

Olen nyt viettanyt n. 2 viikkoa italiassa. Ensimmainen meni hengatessa sorellani (siskoni) ja fratelliinoni (pikkuveljeni) kanssa. Nukuimme pitkaan, tollotimme telkkaria, pakoilimme auringonpaahdetta, asteita oli taas rutkasti, vahan niinkuin koyhemmassa saunassa. Vietin auringon alla 5 minuuttia ja *ping!* minulla oli rusketusraidat! Olen silti edelleen kalpein koululaistytto joka Ternista loytyy.
Perheeni katon alla asuu siis talla hetkella 5 henkiloa ja yksi pieni rayhanhenki (hanesta lisatietoa kohta). Lisaksi naapurissa asuu yksi tahanastisen elamani suurimmista vihollisista: kukko, joka herattaa minut kiekunallaan joka halvatun aamu ja yo ennen heratyskelloani. Nain kouluaamuina pitaisi ehka olla kiitollinen. Olen ristinyt sen kenenkaan tietamatta Perseeksi. Onneksi vaikka joku tasta taalla saisikin tietaa han ei ymmartaisi.
Taman talon asukit. Siskollani Valentinalla ja minulla on koko talon alakerta kaytettavissamme (erillinen asunto!). Siella me vietamme aina oisin "opiskelijaelemeemme" kuten Vale sita kutsuu. Normaalisti kuitenkin oleskelemme paivisin ylakerrassa muun perheen kanssa.
Ylakerrassa asuvat veljeni Pierfrancesco, seka vahempani Mamma ja Papà (Paole ja Ercole). Pierfra soitelee aina paivisen harmonikkaansa tai pianoa ja minakin luritan joskus jotain huililla.
Kattomme alla asuu tosiaan myos pieni rayhanhenki, kissanpentu jonka adoptoimme laheisesta kaupungista toisena paivanani taalla. Nimesin sen Pieneksi. Han on oikein kaunis, mutta valilla oikea kiusanhenki, pisara joa katkaisi kamelin selan taisi olla kun Pieni pissasi (ja kakkasi) Valen koululaukkuun. Joten kissa ei enaa paase sisalle taloon. Mutta se on loytanyt hyvan kodin autotallista.

Tapasin myos muita perheenjaseniani ja Nonnan (isoaiti) ja Nonnon (isoisa) luona vierailemme edelleen melkein paivittain. Heilla on hiemanpienempi maatila ja talon pihassa parveilee aina harmaaoranssi parvi talon kisuja. Lisaksi tilalta loytyy koiria, kanoja, kyyhkysia, yksi toro, kaksi sikaa, lampaita ja paljon muutakin. Olen vihdoinkin taman viikon kuluessa voittanut kissojen luottamuksen puolelleni ja ne antavat hieman luimistellen minun silittaa niita. Ennen ne juoksivat heti karkuun jos ojensin edes hitusen kattani niiden suuntaan.

Ensimmaisella viikolla kavimme myos viettamasa iltaa papàn puolen sukulaisten kanssa. He asuivat hieman kauempana maaseudulla joten ajelimme sinne ja vietimme oikein kunnon italialaisen perheillallisen. En muista milloin olen viimeksi syonyt niin paljon (ja niin hyvaa ruokaa ;).

Aika kului nopeasti ja yhtakkia huomasimme etta edessa oli lampiman kesalomalokoilupaivan sijaan ensimmainen koulupaiva. Minua jannitti aika paljon.

Paivat ovat kuluneet koulussa oikein hyvin, valilla olen tosin aivan pihalla, mutta luokkatoverini auttavat urheasti minua. Olen saanut kavereita ja alan vahitellen tottua paremmin tanne. Myos kieli sujuu paremmin, on ihme mita italiankielentaidoille voi tapahtua kahdessa viikossa. Ymmarran jo toisten puheesta melkein kaiken, mutta omat puheeni luiskahtavat aina valilla englannin kieleen. Mutta paiva paivalta puhun varmemmin ja enemman maan kielta. Piano piano.

Valilla, etenkin silloin kun on hiljaista eika mitaan tekemista ikava vihlaisee rintaa. Mita Suomessa tapahtuu? Kaikki tama, koti-ikava, vasymys, uusi kieli ja kaikki KAIKKI uusi tiivistyi yhteen hetkeen ja hajosin kasiin. Tama tapahtui kun yritin tehda matikan laksyja (Italian matetamatica on niinkuin Suomen pitkapitkaPITKA matikka by the way) enka vaan tajunnut mitaan. Pikku ressu meni Italiaan... Jalkeenpain tajusin ettei kaikkea pida ottaa liian vakavasti. Suomensin tehtavan ja tein voitavani. Seuraavana paivana selvisi etteivat luokkatoverinikaan osanneet tehda sita.

Olen nyt ymmartanyt ettei minun tarvitse luopua Suomalaisesta elamastani, muistoistani ja perheestani vaikka olen taalla. Ne eivat katoa tai tuhoudu vaan odottavat minua hieman muuttuneina vuoden paasta. En siis meneta mitaan vaan saan hieman extraa. :)

A dopo!

Sarianna
(Italialaiset eivat oikein osaa kayttaa Sarkkua, joten olen nyt kaikille Sarianna. Outoa :D )

PS. Arvatkaa kuka joutuu opiskelemaan kemmaa ja fyssaa italiaksi? :P

Hei kaikki!
Paatin kirjoittaa tanne, jotta voisin saastaa sormiani eika minun tarvitsisi kirjoittaa suht. samoja juttuja n. 10 eri henkilolle. Eli teille paivan piristeeksi; mia vida qui in Italia.

Olen ollut taalla nyt n. viikon. Ensimaiset paivat vietin AFS:n orientaatioleirilla ja tutustuin muihin vaihtareihin, suomalaisiin luonnollisesti seka myos uusi-seelantilaisiin ja aussiin. Oli hassua huomata, miten eri kansallisuuden omaavat ihmiset reagoivat toistensa seuraan. Tasta hyva esimerkki saatiin toisena iltana kun kaikilla suomalaisilla oli paansarky kaikesta metelista (jenkit oi rakkaat jenkit <3).
Mutta niin oli myos tanskalaisilla. Siispa me pohjoismaalaiset hakeuduimme samaan poytaan ja emme meile ominaiseen tapaan puhuneet mitaan. Tassa kohtaa taytyy tosin huomauttaa, etta se oli meille taysin okei, oikeastaan aivan loistavaa eika meita haitannut keskustelun puute. Pari toista poytakunta tosin vilkuili hieman oudoksuen tata hiljaista saareketta.
Toinen juttu mika leirista jai myos erityisesti mieleen oli eras varjoisa paikka jonne vetaydyimme aina kun helle otti voiton. Se oli kiwipuiden suojaama (kiwi PUIDEN! en tiennyt etta ne kasvavat koynnoksen tapaisissa puissa. Hyva mina) ja koostui n. tusinasta penkista. Siella me kaikki suomalaiset, aussit, ihmiset Uudesta-Seelannista, jenkit, tanskalaiset, yksi ruotsalainen, turkkilaiset, unkarilaiset, kolumbialaiset, brassit, argentinalaiset, mexicolaiset, saksalaiset, itavaltalaiset, ranskalaiset ja kaikki loput palpatimme ja odotimme tulevaa vuotta.
Niin yksi janna juttu viela! Eras poika, Stefano nimeltaan oli viettanyt 1 vuoden Suomessa vaihtarina ja puhui taydellista suomea, pohjanmaan korostuksella! Era divertente!

Leiri loppui sunnuntaina ja useimmat vahtarit lahtivat busseilla lentokentalle tai juna-asemalle. Vain me lahelle Roomaa sijoitetut jaimme lopulta jaljelle.

Istuskelin juttelemassa muiden vaihtareiden kanssa kun yhtakkia joku koputti minua olalle ja kysyi "Sei Sarianna?" Ja niin tapasin ensimmaista kertaa hostsiskoni ja loput saattojoukot. Hypimme ja pompimme siskoni Valentinan kanssa ja loistimme molemmat kuin kaksi aurinkoa koska olimme vain niin iloisia, etta lopultakin tapasimme toisemme livena. Lisaksi minua oli saapunut noutamaan yksi siskoini kavereista, joka oli ollut Tanskassa vaihtarina seka yhteyshenkiloni ja Umbrian alueen AFS:n presidentti. Olen muuten koko Ternin kaupungin ja myos Umbrian maakunnan ainoa vaihtari.

Kavimme yhdessa syomassa (Italialainen ruoka!<3) ja sitten oli vaihtareiden virallinen luovutusseremonia perheille. Taman jalkeen paasimme lopulta lahtemaan uutta kotiani kohti.