IRC-Galleria

Töitä... Kouluu... Töitä... Kouluu... Ja sitä rataa... Kapulakieli on hauskaa luettavaa varsinkin silloin kun silmät on ristis (tosin väsymyksen takii). En tiedä johtuuko tämäkin väsymyksestä, mutta mä haluun VISKII siis hyvää VISKII... nam... nam... sanoi tiikeli ja pölli p...e pullon multa.
Nooh ei auta kuin sit vaan valvoo ja lukee...

Tuos syntymäpäivän kunniaksi oli toisetkin synttärit järjestetty. Pää on vieläkin ihan pyörällä tuli niin paljon kaikkee uutta juttuu et sitä ei osaa edes käsittää.

No nyt tiedän ainakin, että on mulla sukulaisiikin ja osa niistä on jopa lähellä. Nyt vain tarvis saada aikaiseksi ottaa yhteyttä niin sit näkis mitä tapahtus. Sanotaan että isukin tapaaminen yhden kerran 16 vuoteen on aika hämmentävä kokemus jos tästä lähin sen näkis vähän usemmiin kun on aikuinen.

Joo ja hei sain kolme uutta sisarusta yksi on 31 ja kaksi muuta on mua nuorempii mut täysikäsii, joten meikäläisen perhekuviot senkun vaan mutkistuu (ihan kun ne jo nyt ei olis muille epäselvii).

Voisin sanoo et tää vuos on lähtenyt hyvin vauhdikkaasti liikkeelle ottaen huomioon mitä kaikkee muutakin mulle on sattunut.

Tuli sitten laulettuu eilen niin et ääni on pois... nooh... hätähän ei ole tämän näköinen pistetään joku muu laulamaan tänään...

Tänään viel eksyn kotiin varmasit tai siis on se varmaan jo huomisen puolta...

Ajatuksen pyörii monii eri ratoi ja sit ne aasin silloilla yhdistyy...
Miten saisinkin elämämme kulkemaan yhtä tahtia ilman liiallisia riitoja ja väärinkäsityksiä...
Antaisin mitä vaan jotta meidän olisi hyvä olla...
Jos joutuisin luopumaan jostain toivottavasti se et olisi sinä.
Sillä sinulla on suuri vaikutus minuun ja elämääni.
Tule, ota minua kädestä kiinni ja vie minut mukanasi.
Ota syliisi ja sano minulle ei ole enää mitään hätää.
Nyt olen turvassa, nyt voin levätä.

Vähän on simmut ristissä tulee muutaman vuoden takaiset seikkailut oikeen mieleen tosin tää oli vaan päivän setti... Mää oon tuullu vanhaksi kun ei enää meinaa jaksaa... Vähänkö oon... dilbi dappi... Ja sarjassamme vähän huulien värisyttelyö sormilla...

Ei millään meinais pysyy paikallaan tuntuu et pitää stepata kokoajan jonnekkin... Jännä juttu... No joo mää oon vaan mää... Tai no erästä ihmistä lainatakseni mun pitäis jättää se vaan sana pois... :o)

1. Kuka olet?
2. Olemmeko ystäviä?
3. Koska ja miten tapasimme?
4. Oletko ihastunut minuun?
5. Pussaisitko minua?
6. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
7. Kuvaile minua yhdellä sanalla
8. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
9. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

Ihanaa odotettu loma on sit päällänsä... Must on varmaan taas tulossa sellanen durasel pupu kun olen repeemässä joka suuntaan mut tää on tällästä aina lomalla kun pitää tehdä kaikkee ja nähdä kaikki. Sit sinkoilen ympäri maan tosin tällä kertaa en lähde ulkomaille tai no ei noinkaan voi sanoo kun ei sitä ikinä tiedä minne se mun mikroauton nokka on suunnattuna... ties vaikka lähtisinkin.

Heh... on viel kaiken ihanan lisäksi muutosta ilmassa mut ei hutkita sillä kyl se sieltä aikanaa sit tulee mä vaan olen niin innoissani et en malta paikallani pysyy...

Tänään on poistunut keskuudestamme minulle hyvin tärkeä ihminen. On niin tyhjä olo eikä sitä oiken edes vielä kai ymmärrä todeksi. On niin sekava olo että taidanpa yrittää unta lääketieteellisin keinoin.

Vaikka olinkin toisaalla nukkumassa kuin eilen mainitsemani ihminen niin silti en saanut nukutuksi. Siihen taas syitä on kaksi vallitseva tila ja toinen ihminen.

Aamulla tiedusteltuani tilannetta äiti totesi, että yö oli mennyt kokonaan valvoessa. Onneksi tänään tulee hoitajat ja annostusta ehkä lievennetään jotta tämä sairastava henkilö ei olisi niin lääketokkurassa. Jos vaikka yöt menisivät vähän rauhallisemmin.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän joi kahvia se on nimittän harvinaista ikävä vain, että sillä on sivuvaikutuksena ihmisen kehon kuivattaminen. Hän kuivuu muutenkin... Kaikki jotka häntä tulevat katsomaan vierittävät kyyneleen sillä emme koskaan uskoneet että niin vahvasta miehestä tulee voimaton. Luulimme aina että hän kaatuu saappaat jalassa, mutta niin ei käynytkään...

Sitä ei uskoisikaan kuinka raskasta on hoitaa omasta kotona ellei sitä itse ole kokenut. Olen ainut joka on yöpynyt tuolla äidin ja enon lisäksi joten kukaan muu läheinen ei pääse siihen todellisuuteen niin kiinni. Kuvitella aina voi mutta se on monin verroin rastaampaa mitä on kuvitellut...

Varmasti huomaa että ajatukset poukkoilevat sinne tänne mutta yrittäkäähän saada selvää... Minä riennän äidin avuksi...