IRC-Galleria

Ihanaa odotettu loma on sit päällänsä... Must on varmaan taas tulossa sellanen durasel pupu kun olen repeemässä joka suuntaan mut tää on tällästä aina lomalla kun pitää tehdä kaikkee ja nähdä kaikki. Sit sinkoilen ympäri maan tosin tällä kertaa en lähde ulkomaille tai no ei noinkaan voi sanoo kun ei sitä ikinä tiedä minne se mun mikroauton nokka on suunnattuna... ties vaikka lähtisinkin.

Heh... on viel kaiken ihanan lisäksi muutosta ilmassa mut ei hutkita sillä kyl se sieltä aikanaa sit tulee mä vaan olen niin innoissani et en malta paikallani pysyy...

Tänään on poistunut keskuudestamme minulle hyvin tärkeä ihminen. On niin tyhjä olo eikä sitä oiken edes vielä kai ymmärrä todeksi. On niin sekava olo että taidanpa yrittää unta lääketieteellisin keinoin.

Vaikka olinkin toisaalla nukkumassa kuin eilen mainitsemani ihminen niin silti en saanut nukutuksi. Siihen taas syitä on kaksi vallitseva tila ja toinen ihminen.

Aamulla tiedusteltuani tilannetta äiti totesi, että yö oli mennyt kokonaan valvoessa. Onneksi tänään tulee hoitajat ja annostusta ehkä lievennetään jotta tämä sairastava henkilö ei olisi niin lääketokkurassa. Jos vaikka yöt menisivät vähän rauhallisemmin.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän joi kahvia se on nimittän harvinaista ikävä vain, että sillä on sivuvaikutuksena ihmisen kehon kuivattaminen. Hän kuivuu muutenkin... Kaikki jotka häntä tulevat katsomaan vierittävät kyyneleen sillä emme koskaan uskoneet että niin vahvasta miehestä tulee voimaton. Luulimme aina että hän kaatuu saappaat jalassa, mutta niin ei käynytkään...

Sitä ei uskoisikaan kuinka raskasta on hoitaa omasta kotona ellei sitä itse ole kokenut. Olen ainut joka on yöpynyt tuolla äidin ja enon lisäksi joten kukaan muu läheinen ei pääse siihen todellisuuteen niin kiinni. Kuvitella aina voi mutta se on monin verroin rastaampaa mitä on kuvitellut...

Varmasti huomaa että ajatukset poukkoilevat sinne tänne mutta yrittäkäähän saada selvää... Minä riennän äidin avuksi...

Viime yö sit meni vähillä unilla sivusta seuratessa voimattomana... Voi kun voisin edes auttaa jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että en osaa mitään tai kykene mihinkään. Pieninkin ääni saa valpastumaan ja jähmettää suolapatsaaksi...

Voi kun voisin antaa osan omasta elämästäni ihmiselle joka on niin äärimmäisen tärkeä. Ajatukset vaan liikkuu menneessä ja siinä kaikessa mitä olemme yhdessä tehneet onhan tietysti kaiken tämän keskelläkin hyviä hetkiä jotka ovat saaneet nauramaan.

Mutta ihmiset jotka tuntevat minut sanoisivat nyt etten ole oma itseni vaan haamu todellisesta minästäni. Ystäväni minä tarvitsen nyt teitä ja tukeanne myös jatkossakin mitä suurimmassa määrin. Tuntuu siltä kuin omat siipeni eivät enää jaksaisi kannatella minua *ja se ei johdu totisestikkaan painostani :o)*. Teidän ei tarvitse keksiä lohduttavia sanoja riittää että olette lähelläni ja puhutte vaikka kukista, minihameisista tytöistä tai jostain ihan muusta. Auttakaa mua ajattelemaan jotain muuta kuin tätä ja tulevia vaikeita hetkiä.

Ruhtinaallisesta kahdesta lomapäivästä se viimeinen. Tänään tarvitsee sitten hoitaa kaikki viimeisetkin hoitamattomat asiat jotta ne eivät jää roikkumaan ens vuoteen.

Tosin jotkut lupaukset ja haasteet tarvitsee siirtää kyllä ens vuodelle. Sillä ens viikosta tulee kiireinen kun tarvitsee siivota kaikki paikat joulu kuntoon. Sitten välipäivinä taas aherretaan jotta saadaan uudeksi vuodeksi kaikki kuntoon. Sen jälkeen voi hyvillä mielin sanoa että tää vuosi oli sit siinä.

Onnittelut rakkaalle ihmiselle syntymäpäivänsä johdosta tosin niitä jo juhlittiin sunnuntaina. :o)

Tarviipa jatkaa joulun valmistelua täällä suunnilla...

Leijuu ainakin puol metrii ilmassa... sinä tiedät joka olet tämän kaiken takana... älä luulekkaan että moni saisi mulle tällaista aikaan... tai siis kukaan muu... et kiitti vaan :o)

Hi hii olin taas eilen kas kummaa kuskina ja päädyimme sitten kuskattavani kanssa naapurikunnan paikalliseen. Siellä sit painostuksen alaisena lauloin muutaman biisin jotka menivät ihan täysin alakanttiin ja sen jopa ammattilainen tietää joka oli karaoken pyörittäjänä niin että myönnä vaan pois. Ei tästä tytöstä ole laulajaksi...

Sitten tänään unisena parissa juhlassa niin tämä tyttö olisi jo valmis menemään untenmaille...

Voi hitsin hitsi... meitsi taas ei osaa pysyy yhtään paikollaan kokoajan pitää vain mennä joka suuntaa ja on kiire aina kaikkialle... heti kun ehtii vähänkin helpottamaan niin taas on kalenteri täynnä jos jonkinmoista menoa... no se olen minä... Lumipallo saa kyl olla rauhassa ja hyvää se sillenkkin tekee...

Huokaa...

Kyl kuus vuotta on sitten pitkä aika siihen mahtuu jos jonkinlaista tapahtumaa ja kokemuksia, mut päivääkään en ole katunut vaikka niintä vaikeitakin aikoija on toki ollut. Nehän vain kasvattavat luonnetta ja se kyllä on huomattu.

Voih...

Miksi täällä pitääkin olla näin synkkää joulu vaan lähestyy mut ei yhtään tunnu sille...

Ystävät ovat kuin hiljaisia enkeleitä ne auttavat kannattelemaan silloin kuin omat siivet unohtavat miten lennetään...

Ja minä tiedän että teitä on ja teiltä saan apua...

Kiitos ystäväiseni jo etukäteen...

Maanantaina sain kuulla suru uutisen joka pysäytti minut ja monet muut läheiseni. Yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä on vakavasti sairas ja hän saattaa lähteä minä hetkenä hyvänsä tuonpuoleiseen.

Minä sitten järkytyksestä vavisten katsoin parhaimmakseni lähteä junalla ja sitten tulin tänään takaisin. Oli haikeaa lähteä tänään tänne parin sadan kilsan päähän kun ei ole mitään tietoa tulevasta.

No joka tapauksessa tarvitsee nyt valmistautua siihen että hänestä on luovuttava.

Niin rakkaasta, kultaisesta, tärkeästä ja turvallisesta ihmisestä.