Uhrini, uhrini, kauniit uhrini, silmänne siniset minua niin uskoivat kun onnesta puhuin. Mutta petin teidät, sydämenne rinnasta irti riistin, ne pudotin kivien sekaan, hautasin maahan. Kiduitte kera rintojenne sydämettömien, kykenemättä hyvää tekemään, kauneuskin katosi. Silmänne eivät enään loistaneet, teidän elämänne vein. Maailma näin harmaampi paikka kuin ennen, kuolee hitaasti pois kokonaan.
Harmaa maailma, hitaasti kokonaan, kuolee kera ihmisten, kera sydämiemme kivien alle haudattujen, kera muistojen poltettujen. Kuolee maailma, kera sydämien haudattujen, alle kivien.