Haluan tiivistää tunteen, joka tulee aina kun on ikävä olla. Ainakin meikällä.
Tahtoisin käpertyä kaverin kainaloon, olla kotona. Sillä harmaalla sohvallani. Haluaisin juoda kuumaa teetä, ja valittaa, miten se on kuumaa, ja jäähtyessään, miten kylmää se olisikaan.
Haluaisin valittaa elämäni pienistä asioista, miettimättä muita ja heitä. Haluaisin olla itsekäs, itsekkäämpi kuin koskaan. Kaikki olisivat vain minun, katsoisivat minua, sanoisivat jotain mukavaa.
Mutta siltikään, en tarvitsisi mitään noista sanoista. Sehän oli vain tunne. Ja aamulla herään, ja joku toinen itkee kainalossani. Tajuan, että olin rasittava. Ja illalla taas marisen.