Eli sunnuntaina 14.6 mentiin synnärille illalla KÄYMÄÄN (olin jo puhelimessa hokenut että tulen, kätilöt katsoo kohdunsuun tilanteen ja lähden kotiin), mutta toisin kävi! Supistuksia piirtyi käyrälle, osa erittäin kipeitä, osa taas ei tuntunut missään. Kohdunsuu oli noin 4cm auki, mutta se oli tullut eteen ja reunat jäljellä enää. Joten lääkärille soitettiin ja eivät uskaltaneet laittaa mua enää kotiin, ettei synnytys vaan käynnisty kotona. Eli itkun kanssa osastolle makaamaan. Mulla jäi leipominenkin kotona kesken!
MA 15.6 tuli lääkäri luokseni ja sanoi, että tänään synnytetään! SIIS MITÄ TÄH??? Mullahan oli seuraavalle päivälle se käynnistys.
klo 9.30 laitettiin antibiootti tippa käteen (kolmannella yrittämällä vasta viggo saatiin edes johonkin suoneen)
klo n.10.30 puhkaistiin kalvot, vettä tuli ihan mielettömästi!
Ja siinä se sitten oli....ja siihen tyssäsi! Ne mun supparit loppui ihan tyystin! Siirryttiin jossain vaiheessa saliin ja oli ihan kamalaa kävellä kun vesivana tuli perässä. Se oli niin alkukantaista että...
Omille supistuksille annettiin takaraja, että jos ei ala yhteen mennessä, niin oksitosiini laitetaan tippumaan. Kiva...suoristuspaineita, jippii! No ei ne alkaneet...ei...oisin voinut maratonille vaikka lähteä!
klo 13 laitettiin oksitosiini ja ei mitään! Ei yhtään mitään tapahdu! Tippaa lisättiin, lopulta tais mennä 26 tippaa minuutissa ja se riitti.
Eli siinä klo 14 alkoi supistukset railakkaasti ensin 5 min välein ja sitten jonkun ajan perästä 3 min välein ja se oli sitten menoa vaikka kohdunsuulla ei kyllä tapahtunut juurikaan mitään!
klo 16 pyysin ilokaasun rinnalle PCB puudutuksen jolloin kohdunsuu oli 6cm auki! Ja piru että se sattui, siis se laittaminen! Mutta helpoitus oli suuri kun se kipu kohdunsuulta katosi tai se kivun huippu!
klo 16.34 huusin että soittakaa kätilö äkkiä paikalle tai sitten katotte kellosta monelta vauva syntyy :D Pieni epäuskoisuus näkyi miehen ja mun ystävän silmissä. Kiipesin kiireesti keinutuolista sängylle ja kroppa vaan alkoi työntämään vauvaa ulos. Kätilö saapui hetkessä paikalle ja huusi vaan että pää näkyy, anna mennä vaan! Toinen kätilö hälytettiin paikalle myös ja 3 min ponnistuksen (yksi ponnistus supistuksen kanssa ja loppuvauva ilman supistusta pelkällä tahdon voimalla) jälkeen klo 16.37 syntyi säikähtänyt tyttövauva, joka ei edes säikähdykseltään saanut parkaistua!
Kätilö hieman virvoitteli vauvaa ja tulihan sieltä lopulta sitten pieni ininä! Silmät suurinä vauva tuijotti vaan ihmeissään! Painoa pienellä olikin vain 3800g kaikista ennakkotiedoista poiketen ja pituutta 52cm, pääkin oli vain 36cm :) Synnytyksen kokonaiskesto ekasta supparista siis 2h38min!
15min synnytyksen jälkeen aloin vuotamaan...ja vuosin...ja vuosin...kohtua mankeloitiin ja mankeloitiin, minä itkin tässä vaiheessa kivusta. Mut siirrettiin huoneeseen ja siellä laitettiin oksitosiini takas tippumaan ja kahden lääkärin voimin kohtua paineltiin. Sattui...sattui enenmmän kuin synnytys! Leikkuriin soitettiin ja kysyttiin salitilannetta. Hirveitä hyytymiä tuli ja mun olo meni todella heikoksi. Sitten tunti vuodon alkamisesta alkoi näyttämään että vuoto alkaa laantumaan ja klo 20 sain oksitosiininkin jo pois. Omat jalat ei kyllä kantaneet, hemppa tippui alle sadan reilusti. Mutta yöllä olin jo ekaa kertaa jaloillani!
Eli säikähdyksellä selvittiin ja keskiviikkona kun kotiin päästiin oli hb jo 105!
Olen tyytyväinen tähänkin synnytykseen! Haikeudella ajattelen, että tämä oli se viimeinen synnytys ja viimeinen vauva. Yritän nyt nauttia vauvan tuoksusta mahdollisimman paljon. Tai mistä sitä tietää, jos 4-kymppisenä vielä innostuu :D Mutta nyt mun kroppa haluaa jo lepoa...
