IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Nyt tiedän miten ihmiset saa sängystä ylös! Ponppaa sänkyyn, nuolee naaman ja lösätää mahan päälle heiluttamaan häntää. Tosin joutuu aamulla monta kertaa toistamaan. Viikonloppuna oli hankalampaa kuin näin arkena, ihme unikekoja. Söin "ylösnousua" ootellessa tohvelia, niissä on jännä maku kun lisää vähän mausteeksi purulelua tossun sisään. Sitäpaitsi voi näytellä, että lelua on vain ottamassa pois tossusta jos sattuvat ihmiset heräämäänkin vahingossa kesken maistelujen.

Koko viikonloppu on raahailtu taas pitkin maita ja mantuja. Pakotettiin olemaan autossa Kuopioon asti. Ihme hälinään veivät, oltiin jonkun ihmislapsen synttäreillä van eipä kakkua annettu ei.. ihme sakia. Keittiössä oli kyllä mukava matto mihin pissiä, ei luistanut tassut yhtään. En joutanut ulkona oikein pissimään oli hajuja...

Olen hieman hämmennyksissäni tästä tuoksujen maailmasta pihalla.. huomasin että joistakin kulkijoista jää samanlaisia jälkiä lumeen kuin minusta. Niska vaan taitaa tulla kipeäksi ja kuono varmaan kuluu, mutta ihan pakko niitä on seurata mihin ne on mennyt. Yhtä seurasin tosi kauan, jälki katkesi siinä puolen kilometrin matkan kohdalla hiton hyvänhajuiseen länttiiin. Olisi ollut nami ja olisin vähän enemmänkin halunnut maistella sitä, mutta emäntä sanoi yök ja halusi jatkaa matkaa. Ihme tyyppi, ei ymmärrä yhtään mitään hyvän päälle.

Lenkkeily taitaa olla minun elämäntehtävä tässä laumassa. Minut raahataan monta kertaa päivässä pihalle. Eilenkin piti käpytellä toistakymmentä kilometriä ja sitten oli vielä nukkuessa varastettu minulta kynnet. Olisin kyllä yrittänyt puolustautua moista rikollisuutta vastaan... jos olisin herännyt. Sikamaista sanon minä! Rääkkäävät niin väsyksiin, ettei jaksa sisällä riehua kuin aamutuimaan. Mistähän ne kuvittelee minun moisella kohtelulla saavan kaiken huomion jos en jaksa riehua... no onneksi löysin ne tossut ja sukat, hyvin tuleevat ihmiset perässä, kun nappaan suuhuni. Se on se seuraa johtajaa ja MIE OON POMO =)

"ei oo korvia.. ei oo korvia.."Perjantai 02.03.2007 11:37

Keksin aamulla mikä on minun lempilaulu.. mukavat sanat, jotenkin tuntuivat niin henkilökohtaisilta. Ootteko muuten huomanneet, että korvat voi laittaa muuten lukkoon silleen, ettei kuule mitä kielletään tekemästä. Oiva keksintö.

Kostin, kun taas lensin petiltä yöllä pois. Kumma paikka koko rötiskö siinä huoneessa, johon minulla ei ole olevinaan yöllä asiaa. Ei luulisi häiritsevän jos vähän jalkopäässä ite koisaisin, van ei niin ei. Lattialla oli kylmä, aamullakin tassuja vielä palelsi, otin siihen emännältä villasukan avuksi lämmittämään. Jännintä oli että se suussa jos juoksee ympäri taloa niin emäntä tulee perässä. Mukavaa =) ...ajattelin sitten lenkkeillyttää naista vähän enemmänkin. Outo tyyppi, ei tykänny.. laitto sitten minut arestiin ihan muutaman lenkin jälkeen kylppäriin.. siltä loppu varmaan kunto... tai jotain. Lenkkeilytän sitten myöhemmin uudestaan jos se sitten jaksaa useemman tavaran kanssa harjotella kiinniottamista..

Retan päiväkirja =)Torstai 01.03.2007 19:10

Yöllä kömmin emännän viereen, ei huomannut.. hähhää.. oli tunkenut jotain rasvaa käsiinsä, kovin epämääräistä ja haisi pahalle. Minä yritin hyvää hyvyyttäni sitä pois putsata, ihan silleen varovasti nuolemalla. Ihme homma kun ei saa putsata moisia tököttejä pois, lensin sängystä kuin leppäkeihäs vaikka isäntä nukahti sohvalle jo monta tuntia aiemmin. Kostoiskuna pöllin villasukan ja vein sen omalle petilleni, eivät tykänneet siitäkään sitten aamulla. Ihan ihme sakkia koko ihmislauma...
- Vanhemmat »