IRC-Galleria

Sanoks kukaan koskaa, et tää tulis helppoo olee? -Ei. Ja nyt mä maksan virheistäni. Ei tää helppoo oo, eivitus. Kaukana siitä. Mut parhaani mukaan jaksan ja kestän kaiken tän. Mut mun sydän on hajalla ja mun tunteet on kuollu. Mä oon palasina mun lattialla ja tuskasena omaan palapeliini, koitan koota palasia ja saada sen joskus vielä kasaan. Paloja vaan on miljoona ja kuva epäselvä. Mut päivä kerrallaan, joinain päivinä en saa yhtään palaa paikalleen, toisinaan taas jopa kaksi. Mun on helppo mennä eteenpäin sillä, mitä mulla tällä hetkellä on. Ei mitään. Nyt voin enää vaan saada. Joskus sitten voin antaa, kun mulla on jotain mitä antaa.

Pohjalt ei oo helppo nousta, mut mul on monta ystävää, jotka ei lakkaa huutamasta mun nimeä jossain kaukana huipulla. Mä nousen koko ajan. Hiljaa. Kaikki aikanaan. Ei mulla oo kiirettä. Mulla on vaan aikaa. Aika ei kuulemma venaa ketään, mut mä sanoin sille et mä tuun peräs, mä otan sen kiinni sit joskus, kun mulla on voimaa juosta. Nyt mä ryömin ja pysähdyn usein.

Jonain päivänä mulla on tää kaikki. Jonain päivänä mä olen onnellinen.